Hennub

Ihanaa huomata, etta on tallainen palsta mita lukemalla huomaa ettei ole ainut murheidensa kanssa. Ruuan loppuminen olisi aivan kamalaa. Meille kun tulee viela ulkomaalaisia vieraita missa ruokakulttuuri on aivan erilainen, poydassa istutaan tuntikausia ja ruuasta todella nautitaan. Kamalaa olisi jos naille tarkeille vieraille (sulhasen suku) ei riittaisikaan ruokaa. Olen yrittanyt painottaa asiaa pitopalvelulle mutta eihan sita ikina tieda ottavatko pyynnot tosissaan. Olen jopa miettinyt etta pitaisko ilmoittaa hiukan suurempi vieraiden lukumaara pitopalveluun... takaisikohan se ruuan riittamisen. Tosin tama lysti tietenkin maksaa meille mutta ehka se olisi taman murehtimisen vaartti. En tieda.

Kun jarjestimme oman juhlamme taalla ausseissa (kumpikaan meista ei ole kuitenkaan aussi) niin vieraamme kovasti kummastuivat esim haakakun puuttumista. Taalla kun haakakulla on sellainen tarkoitus, etta se leikataan juhlassa ja laitetaan pieniin rasioihin, jotka kaikki sitten kiikuttavat kotiinsa ja syovat palasen siella. No meikalaiset ei tienneet tallaisesta mitaan vaan jalkkarina oli ihan muuta makeaa eika kakkua lainkaan. No ei siina kenenkaan vieraan paiva pilalle mennyt mutta ihmettelya se kylla aiheutti.

Ainakin meidan tapauksessa meille kerrottiin, etta on mahdollista menna naimisiin vain kerran mika meidan kohdalla oli siis siviilivihkiminen. MUTTA kirkollinen siunaaminen Suomessa on mahdollista kylla jarjestaa. Lain mukaan voimassa on se ns. ensimmainen vihkiminen oli se sitten missa tahansa. Vai onko jollakin muuta tietoa asiasta. Meidat on siis vihitty australian lain mukaan eika me sen vuoksi voida enaa menna naimisiin Suomessa, mutta kuten sanoit kirkollinen siunaaminen on kylla mahdollista.

Taalla yksi nimimerkilla kolmet juhlat kolmessa eri maassa suunnittelee kolmia juhlia, jee... meinaa kylla varmasti iskea kisavasymys jossakin vaihessa kuten joku taisi mainita. Onneksi juhlien valilla on puoli vuotta joten kerkiaa vahan tasaantua itse vihkimisen jalkeen. Meidat siis vihitaan meidan yhteisessa kotimaassa ja molempien kotimaissa on sitten juhlat, Suomessa kirkossa myos siunaaminen ja muutenkin kaikki krumeluurit haavalsseineen ja muine juttuineen ja sitten Belgiassa illallinen sukulaisille. Onneksi Belgian juhlat kustantaa paikallinen taho, muuten olisi pennia pitanyt todella lahtea vanyttamaan. Eli lopputuloksena on se, etta tammikuussa 2006 ollaan meikalaisten rakkautta juhlittu kolme kertaa. On siina pahkailemista miten minkakin juhlan jarjestaa Itse vihkimiseen on enaa kaksi viikkoa... kylla jannittaa miten saa kaikki valat ja muut suoritettua enklannin kialella... Ei sen kanssa muuten ole ongelmia mutta jos hiukan hermostuttaa itse tilaisuus niin voi menna kieli solmuun. Tallaista tanne meidan elamaan..

Meilla on kaytossa englanti mika ei ole kummankaan meista aidinkieli. Paatos oli helppo koska asutaan Australiassa eli englanninkielentaito on kummallekin valttamaton. Joskus turhaudun todella kun en saa ilmaistua itseani omalla kielellani mutta olen myos huomannut, etta asiat jotka kiertelisin ja kaartelisin suomeksi sanon huomattavasti rehellisemmin ja suoremmin englanniksi. Ei tule siina mielessa mitaan miesten tyypillisesti valittamaa "en osaa lukea rivien valista" ongelmaa. Appivanhemmat on syy miksi haluaisin oppia mieheni kielen eli flaamin. Aitinsa kun ei puhu mitaan muuta. onneksi omat vanhempani osaavat tampereen murteen lisaksi myos englantia. Sukulaisvierailut ei sentaan ihan taysin ole tulkkaamista puolin ja toisin. En koe etta meilla olisi minkaanlaisia kieliongelmia puolin eika toisin mutta tilanne muuttuu jos hankimme lapsia. Lapsille olis tarkoitus opettaa seka suomi etta flaami ja sitten tietenkin perheen yhteiseksi kieleksi tulisi englanti. Silloin varmasti valilla harmittaa jos ei ymmarra mita mies lasten kanssa jutustelee... Eli ei kun kielta opiskelemaan!!!