Mirmeli

Rouva
  • Viestit

    1068
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Mirmeli kaikki viestit

  1. No meillä kuvaaja on kuvaamassa koko päivän, joten ei tule ongelmaa hänen aikataulustaan, vaan voidaan kuvata sopivana hetkenä. Meidän tapauksessa ei myöskään ole kyse mistään taikauskosta, vaan yksinkertaisesti siitä, että me halutaan puvun olevan kiva yllätys sulhaselle samoin kun mun sormus ja sulhasen puku tulee olemaan mulle, luotetaan siis toistemme makuihin. Ja vaikka kyse olisikin taikauskosta, niin kukinhan taaplaa häissäänkin omalla tyylillään. Valitettavaa tietenkin on, jos puuttuu sitä kuuluisaa maalaisjärkeä sen verran, että vieraat jostain kärsii. Itse olen ollut vieraana monissa häissä, joissa parista on otettu potretit juurikin tuon syömisen aikana, eikä missään näistä häistä ole siitä vieraat kärsineet yhtään. Odottelua ei yksinkertaisesti tule, kun syöminen hoituu sillä välin, kun kuvia otetaan. Itse luotan omaan makuuni täydellisesti, en tarvitse kenenkään hyväksyntää omalle morsius- kuten en muillekaan lookeilleni, tiedän että myös sulhanen tykkää varmasti. Kun valitsee vaan oman näkösiä juttuja myös morsiuslookiinsa, niin ei sitä parhaallakaan yrittämisellä näytä miltään roolihahmolta.
  2. ^ no mulle on kuitenkin ainakin tärkeetä, että sulholle mun puku on yllätys. sulhanen on myös samaa mieltä, joten meillä tehdään näin. ja meiltä ainakin löytyy sen verran ihan normaalia maalaisjärkee, että vieraita ei odotuteta liikaa. tarkoituksena on kuitenkin ottaa kuvat juhlapaikalla, joten kaasoista joku voi tulla asiasta huomauttamaankin, jos aikataulu venyy liiaksi. riippuu kuitenkin aika paljon myös kuvaajan ammattitaidosta, että kauanko kuvaukseen menee. meillä ainakin ihan ammattikuvaaja, joten kuvien ottamiseen ei pitäisi mennä edes tuntia. toki joku voi vetää herneet nenukkiinsa, jos häissä juhlaparia ei viiteen minuuttiin näy, meille kuitenkin tulossa vain sellaisia vieraita, jotka on rennolla asenteella tulossa juhliin, eikä kyttäämään pelkästään hääparin joka liikettä.
  3. ^ sama ajatus mulla, sulhaselle kuvat tulee kansioon, mutta tarkotus ei oo kuitenkaan missään tapauksessa mitään pornokuvia ottaa, vaan ihan hyvän maun mukasia alusvaatekuvia, joten ihan hyvin voisin niistä esim. suurentaa parhaan ja laittaa makkariin esille.
  4. Meillä myös puku on yllätys ja kuvaajan kanssa on sovittu, että potretit otetaan juhlapaikalla ruokailun aikana, eli me sydään ensin ja sitten otetaan kuvat kun vieraat vielä ruokailevat.
  5. Itse olin serkkuni häissä tuolla Paviljongissa toissa kesänä ja mielestäni paikka oli tosi kiva, sisätilat oli suht neutraalit ja tilaan mahtui hyvin se n. 100 hlöä, jotka häissä oli. (en tiedä, paljonko sinne yhteensä mahtuu maksimissaan) Lisäksi parkkitilaa oli hyvin. Itse en ainakaan kiinnittänyt mitään huomiota mihinkään mönkijöihin, eli joko ne oli siirretty pois tai niihin ei vaan muuten vieraat ainakaan kiinnitä mitään huomiota (ja kaikki viime häät oon kyllä aika hyvin tarkkaillu ihan kaikkea omien häiden takia.. :) piha oli mielestäni tosi nätti ja iso ja siellä vietettiinkin paljon aikaa, sillä päivä oli tosi lämmin. Pitopalvelusta sen verran, että ruoka oli oikein hyvää ja sitä oli paljon. Että suosittelen, itseasiassa pikkusisko viettää omia häitään siellä kesällä 2008.
  6. No nopeestipa vastas, ottaa mielellään musta ne kuvat, on aikasemminkin ottanut ja voidaan tehdä vaikka kalenteri tai sit muutamia kuvia kehyksiin tai kollaasiks tms. Eikä se velota tollaseta "muutaman tunnin jutusta" kun noin 50€. Nyt annana ajatuksen muhia, mietiskelen rekvisiittaa ja keväämmällä otetaan sitten kuvat.
  7. Itse juuri laitoin aiheesta kyselyä meidän hääkuvaajalle. Mulla on hääpäivänä juurikin noi kyseiset Unique Brat ja ajatuksena onkin koko ajan ollut, että kuviin laitan päälleni alusvaatteita, joita oon ostanut häämatkaa varten. On korsettia yms, joten niistä varmasti löytyy just sopivia. Nyt vaan odottelnekin, että mitä se meitin kuvaaja vastailee..
  8. Me kihlauduttiin kaksin ja myöhemmin samana iltana käytiin juhlistamassa muutaman kaverin kanssa, jotka olivat lähteneet viihteelle. Sitten pidettiin perheille ja lähisukulaisille kihlajaiskahvit ja koko kaveriporukalle isommat pippalot (juhlien aihe oli suurelle osalle yllätys). Joten kyllä sitä kihlautumista tuli juhlittua ihan mukavasti.
  9. Me oltiin puhuttu kihloihin menemisestä jo jonkin aikaa ja sitten päätettiin, että meidän seurustelun kolmas vuosipäivä vois olla hyvä päivä sille. Niin sitten käytiin ostaan sormukset ja sormiin ne laitettiin 8.1.2003.
  10. Minä myös olen Tamperelaismorsian. Häihin toki vielä hieman aikaa..
  11. Mun kaasot on samaa vuosimallia, kun minäkin, eli häiden aikaan kaksi on joehtinyt täyttään 24 ja yksi on vielä pari päivää 23.