Nightfall

Ei voi olla totta! Tuo on kyllä jo todella törkeää >

No ei sekään minusta kovin hyviä käytöstapoja edusta, jos käydään ehdottelemaan/vaatimaan tyyliin "lykkää noiden lävistysten/rastojen/whatever ottamista vasta MEIDÄN HÄIDEMME jälkeen, koska MEIDÄN HÄIDEN pitää olla täydellistä pumpuliunelmaa, ja minä en halua että te näytätte ihan kamalilta MEIDÄN HÄISSÄMME" jne. IMHO... Jep, kärjistin tahallani.

Tämä ei ole nyt missään tapauksessa suunnattu Liliannelle, mutta koska se tuosta quottaamastani lausahduksesta mieleen taas tuli, niin kommentoinpa. Eli itseäni ihmetyttää vallan rajattomasti se, miksi nimenomaan häissä pitäisi olla hirveästi leikkejä yms. oheisohjelmaa, jotta vieraat viihtyisivät - kun ei sellaisia kuule mihinkään muihinkaan perhejuhliin kaivattavan :-? Meilläpäin ainakin esim. yo-juhlat ovat tavanneet kestää koko päivän ja iltaan asti, kun pitkien matkojen takaa ihmiset tulevat, ja todella mukavasti on aika sujunut seurustellessa, kuulumisia vaihtaessa, juhlakalua jututtaessa jne. Itse soitin omissa yo-juhlissani pianoa (saattoi muuten olla, että veljenkin juhlissa, en muista enää), mutta mitään sen ihmeempää "ohjelmaa" ei ollut, eikä sitä myöskään kaivattu. Samoin oli myös häissämme, bändi soitti ja ihmiset tanssivat ja seurustelivat. Ei vaan mene mulle jakeluun, miksi juuri nimenomaan häät saisivat ihmisen taantumaan lapseksi, joka vaatii jatkuvaa leikitystä ja järjestettyä viihdykettä pysyäkseen tyytyväisenä :-? avautuminen.com...

Samma här. Ja tosiaankin kihlautuminen tarkoittaa avioliittopäätöksen tekemistä, ja kihlasormukset voivat olla siitä merkkinä, mutteivät ole millään muotoa pakollinen juttu. Vihkisormukseni on myös sen verran leveä ja näyttävän (Kalevala korun Kaupunkisormus, valkokultaisena), etten sen kanssa varmaankaan edes pystyisi toista sormusta käyttämään. Mitä taas tulee näihin "onko tullut ihmettelyjä/jotkut varmaan luulee että olette vain kihloissa"-juttuihin, niin E-V-V-K.

Öh, miksei olisi? :-? Kyllä meillä on molemmilla lupa katsella ja fantasioida, ja siitä myös kiihottua. Ja takaan, että on erittäinkin kivaa Kuka sen sanoikaan hyvin täällä Naikkareissa taannoin: on ihan OK kasvattaa ruokahalua kodin ulkopuolella, kunhan tulee sitten kotiin syömään 8-)

^ amen. Nimim. aikaisemmassa avioliitossaan sen virheen tehnyt, ja tietyllä tavalla se harmittaa minua koko loppuikäni, vaikka ko. liitto jo aikaa sitten päättyikin.

Ensimmäinen ajatukseni tätä ketjua lukiessani oli: mihinkähän tämä morsianten kontrolli- ja täydellisyyshakuisuus oikein mahtaa päättyä...? Naikkareissa on arvosteltu/haukuttu äitien pukuja, anoppien pukuja, sulhasten pukuja, ylipäätään vieraiden pukuja, on mainittu kukkamekot nou-nouksi kesähäihin, on kielletty tulemasta mustissa vaatteissa, on paheksuttu farkkuhametta ja housuasuja, jne. jne. jne. Missähän vaiheessa juhlaohjesääntöihin tulee tarkat pukuvaatimukset? EDIT: Tottakai ulkomuodon tulee olla juhlissa siisti, mutta ehdotukset/vaatimukset tyyliin "ota nuo rastat pois, että saadaan nätimmät hääkuvat" menevät IMO kyllä todellakin ylitse.

Siis ihan oikeastiko nuo määrät per VIERAS? Ei meilläkään absolutisteja olla, mutta tähän kohtaa sopii kuin nenä päähän vanha fraasi "jotain rajaa hei", jos tuolla määrällä ei saa itseään ns. konttauskuntoon, niin ei sitten millään. Mutta kukin tyylillään ofkoos. Meillä oli (muistaakseni) tarjolla yhteensä 9 litraa viiniä (2*3 l punkkua ja 1*3 l valkkaria), alkumaljoja varten oliskohan ollut 7 ploa kuoharia (joista riitti myös seurustelujuomiksi pari pulloa), sekä 5 pulloa (à 0,75 l) Ecusson-siideriä. Vieraita oli yhteensä neljäkymmentä ja risat päälle, ja hyvin riitti tuo määrä. Muutamilla vierailla kaiketi oli jokin taskumatti tms. mukanaan, mutta emme panneet sitä pahaksemme, koska siihen ei ilmennyt mitään syytä.

Hyvin mahdollista - ja jos kerran juhlapaikalla on ollut baari, mistä on ollut mahdollisuus alkoholia ostaa, niin ei kai silloin voida sanoa, että juhlista olisi alkoholi puuttunut kokonaan...?

En tiedä, vaikuttaako verotukseen, mutta ainakin kuolemantapauksen sattuessa avopuoliso on lain silmissä täysin vieras ihminen, jos parilla ei ole testamenttia. Ja jos testamentti on, joutuu avopuoliso maksamaan kalleimman veroluokan mukaiset perintöverot.

Miehelläni on vain yksi sormus - nimittäin vihkisormus. Samoin myös minulla 8-)

Mää ainakaa mittää palkokasveja vetäny... Mutta jos siis vain teistä kahdesta puhuit, niin sittenhän asia on OK Tuosta aikaisemmasta vain sai väkisinkin sellaisen käsityksen, että yleistit kirjoittamasi koskemaan kaikkia muitakin ihmisiä.

Ai ei vai? Mä voisin vaikka tältä istumalta luetella montakin sellaista kohtaa/ruumiinosaa... Jospa ei sitten taas yleistettäisi, jooko? (Ja sen vanhan kliseen siitä, miten mies kiihottuu katselemisesta ja nainen koskettelusta, saisi muuten tunkea jonnekin, minne auringonvalo ei ylety.)

Mietin ihan samaa... Että ihan naamiot riisutaan, ei elämä ;D Itse riisun sormukseni (pelkän vihkisormuksen siis, kihlasormuksiahan meillä ei olekaan): - salilla treenatessani - kotona leukoja vedellessäni - hiuksia värjätessäni/laittaessani - leipoessani - joskus ruokaa laittaessani - tiskatessani tai käsipyykkiä pestessäni - ylipäätään "likaisia" hommia tehdessäni (siivous yms.) EDIT: Ja tietenkin myös silloin, kun rasvaan käteni.

Ehkei ollut niin, etkä varmaan pyytänytkään, mutta jos kyseessä on avioituminen alaikäisenä erikoisluvalla, niin kylläpä se kypsyyskysymyskin ko. aiheeseen mielestäni aika erottamattomana asiana kuuluu (tai ainakin pitäisi kuulua!). Wanha rouva kiittää, kuittaa ja poistuu tältä erää

Ei se sitä mitenkään automaattisesti olekaan. Mutta katsos, yhtä tärkeää kuin mitä sanotaan, on se, miten sanotaan, ja - anteeksi jo etukäteen - aika monesta noista sinun posteistasi kyllä huokuu ns. teinikiukku (kyllä, 18-vuotias on ihan virallisestikin vielä teini-ikäinen) aika voimakkaasti. Kuten sanoin jo tuolla aikaisemminkin: jos haluaa tulla mielipiteineen kohdelluksi aikuisena, kannattaa myös ilmaista ne aikuiseen tapaan, eikä räyhäten, "dramaattisia" vastakysymyksiä kylväen ja ja keskustelukumppaneita nimitellen.

Täh ja häh, mitä ihmettä sinä nyt oikein räyhäät? :-? Minä sanoin tuossa quottaamassasi viestissä, että MINUA ahdistaisi olla naimisissa ensimmäisen pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa, enkä puhunut yhtään mitään MUIDEN ensirakkauksista saatikka että olisin neuvomaan ryhtynyt, ja sinä vedät siitä sen johtopäätöksen, että minä a)olen elähtänyt b)minun ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. :-? :-? : Ota nyt ihan aikuisten () oikeasti rauhallisesti ja lopeta tuo jatkuva keuhkoaminen ja joka jumalan postista herneiden nenääsi vetäminen, varsinkin, jos haluat itseäsi kohdeltavan kypsänä ja aikuisena. Terveisin "elähtänyt" kolmikymppinen, jolta kysyttiin paperit siideriostoksilla viimeksi syksyllä häiden kynnyksellä ;D

^ jep, jotain samansuuntaista itsekin oletin mahdollisesti tarkoitettavan. Ja joo, kyllä tosiaan ahdistaisi täälläkin ja ihan hemmetin pahasti ahdistaisikin, jos olisin teiniaikaisen poikaystäväni kanssa avioon paukannut ja siihen jämähtänyt...

Kateuskortti viuhuu yleensä siinä vaiheessa, kun muut argumentit loppuvat Onnea joka tapauksessa kaikille morsiamille ja rouville, ikään katsomatta - totta on sekin, minkä joku tuossa otti esille, että ikä - mikään ikä - ei ole tae onnistuneesta avioliitosta. EDIT: Se tässä nyt vain jäi hämäämään, että mistähän tässä nyt sitten oikein pitäisi olla katkera ja pettynyt :-? Mutta lieneekö tuolla niin väliä, loppujen lopuksi...

Kysyn samaa, kuin aurora_borealis tuolla aikaisemmin: odotitko todellakin, että aloittamalla tällaisen aiheen saisit vain ihastuneita ja ylistäviä ihkutuskommentteja? Fakta nyt on kuitenkin se, että Suomen lain mukainen avioitumisen alaikäraja on 18v, ja tuskinpa sellainen ihan perusteettomasti ja tuulesta temmaten säädetty on. Joten jo vain se hieman ihmetystä herättää, jos on niin "kiire" naimisiin, ettei voi odottaa sitä puolta vuotta tms., vaan pitää hakea lupaa oikeusministeriöstä asti... enkä nyt sano tuota mitenkään arvostellen, vaan tosiaankin ihan vilpittömästi IHMETELLEN. Voi kuule, hämmästyisit jos tietäisit, kuinka moni...

En minä päättele yhtään mitään. Siksihän juuri kysyin, kun ko. asia oli minulle epäselvä. Ja niitä neuvoja tavataan yleensä antaa JUURI siksi, että tosiaankin tiedetään neuvottavasta asiasta enemmän kuin neuvojen kohde. (Tämä siis noin yleensä ottaen, ei siis erityisesti tähän keskusteluun liittyen.) Mitä sitä turhaan sellaista henkilöä neuvomaan, joka jo alun alkaenkin on ko. asiasta riittävän hyvin perillä, vai mitä?

^ hyvää tekstiä Myrtti, ihan kokonaisuudessaan. [smiley=thumbsup.gif]

Ihan uteliaisuudesta: suhtaudutko samalla tavalla yliolkaisesti naureskellen kaikkiin muihinkin saamiisi neuvoihin ja mahdolliseen kritiikkiin? Ja jos et, niin miksi?

En vaihtanut nimeä avioituessani, koska en nähnyt siihen mitään syytä. Ja kyllä sukunimeni on myös voimakkaasti osa identiteettiäni, koska tunnen olevani monella tapaa suuresti läheinen juurikin isänpuoleisen sukuni kanssa.

No eipä se mitenkään harvinaistakaan IMO nykyään enää ole, eli pidä toki oma nimesi, mikäli vaihtaminen ei innosta.