W

Jäsen
  • Content count

    5
  • Joined

  • Last visited

    Never

About W

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meille tulee koristeiksi kuusen havuja. Seinille havuköynnöksiä, -palloja ja -kransseja, pöydille asetelmat havuista sekä rappujen eteen "havumatto". Ulos jätkänkynttilöitä, ulkotulia ja ehkä jäälyhtyjä. Sisälle kynttilöitä pulloissa ja sinisiä "ulkovaloja" takan reunalle. Takkaan tuli...
  2. Tietysti Roomaan 1 viikoksi, heti häiden jälkeen. Olen aina halunnut käydä Roomassa ja sulhaselle kohteella ei ole niin väliä, kunhan saadaan olla toistemme kanssa. Viikko riittää, sillä hintaa matkalle tuli jo nyt ihan tarpeeksi. Hotelli on ihan tavallinen, mutta aiotaan syödä joka ilta ulkona. Kylmähän siellä on tähän aikaan vuodesta, mutta eipä ole riesaa turisteista ja pääsee katsomaan nähtävyyksiä vähemmällä jonotuksella. Eikä sulhanen liiemmin välitä aurinkorannoista.
  3. Meille tulee sisään marssiessa Toivo Kuulan Häämarssi ja ulos marssiessa Erkki Melartinin Juhlamarssi. Nämä ihan siitä syystä että haluttiin ajankohdan takia suosia suomalaista ja uudemmat suomalaiset marssit (Kokkonen, Almila, Sibelius...) tuntuivat oudoilta. Valssiksi tulee "Tapio Rautavaaran" Häävalssi. Siitä lähtien kun ensimmäisen kerran kuulin tämän valssin, olen haavellut sitä häävalssikseni. Se on vaan niin ihana! Toisena valssina tanssitaan Metsäkukkia, joka on vanhempieni häävalssi. Sulhon vanhemmat eivät häissään tanssineet. Isovanhempani tanssivat häävalssiaan vasta 40-v. hääpäivänä. Kolmantena soitetaan sitten tämä isovanhempien häävalssi, joka on Akselin ja Elinan häävalssi. Neljäntenä soitetaan vielä toisten isovanhempieni (vain mummo elossa) häävalssi: Kielon jäähyväiset. Tämän jälkeen bändi saa soittaa mitä lystää. Kolmas tsetti onkin "finnhitsejä"... ;D
  4. Minusta tulee Jämbäck:in suomenkielinen versio. Meitä on 9 kpl Suomessa ja 6 kpl ulkomailla. Kaikki sulhon sukulaisia. Haluan todellakin eroon entisestä sukunimestäni ja luoda uraani omana itsenäni, enkä "sen ja sen tyttönä". Toisten sukunimellä ratsastus saa nyt riittää.
  5. en osaa laulaa pätkääkään, mutta näytellä osaan. Sain pähkähullun idean: ajattelin siskojen (13- ja 15-v.) avustuksella esittää itsenäisyyspäiväaiheisen lastennäytelmän, savolaistyylistä sanailua tai parisuhdesketsin. Pari tekstiä olen jo haalinut kirjastosta. Viivi ja Wagner olis pop! Sulhanen luultavimmin olisi iloisesti yllättynyt tempaisustani, mutta entäs uusi suku? Onko kornia, jos morsian alkaa uuden suvun edessä pelleilemään? Oma sukuni on jo tottunut joka jouluisiin kuvaelmiin yms. näytelmäharrastuksiini.