Sulho itse kertoi, että ei halua huomenlahjaksi muuta kuin sellaiset seksihepenet, joihin kuuluu myös valkoinen huntu. Niitä saa tilattua Jenkeistä. Pitää ne vissiin sitten ostaa. Itse olen toivonut huomenlahjaksi biksuja, joissa pyllynpäällä lukee "Just Married". Mun mielestä ne olisi makeet, kun mennään naimisiin Balilla ja vietetään siellä beacilla aikaa vielä muutamia päiviä vihkimisen jälkeenkin. Voisin sitten "pylly höllyen" "kirmata" pitkin beachia uusissa biksuissani ja keneltäkään ei jäisi epäselväksi, miksi siellä olemme. Sen verran huomionkipeä pitää olla... Olemme myös ajatelleet olla ostamatta huomenlahjoja (siis mitään kallista emme ostaisi) ja laittaa rahat säästöön uutta plasmatelkkaria varten. Mutta luulen, että sulkku on niin kärsimätöntä sorttia, että käy ostamassa telkan jo ennen häitä. Siinä tapauksessa ostan hänelle uuden Leathermanin, ehkä Chargen tai sitten Waven (kun edellinen hukkui) ja kaiverran siihen päivämäärän tai jotain romanttista. Sille olisi ainakin käyttöä ja olisi pitkäikäinen - jos onnistuisi sen olla hukkaamatta.