Jump to content
Naimisiin.info

Sinite

Aktiivijäsen
  • Posts

    14
  • Joined

  • Last visited

    Never

Sinite's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Sinite

    Praha

    Vihje halvemman budjetin matkaa haaveileville. Baltian läpi kulkee bussilinja, jolla pääsee myös Prahaan. Linja lähtee (muistaakseni) Helsingistä. Me itse ollaan kuljettu lähinnä Etelä-Virosta eteenpäin, mutta välillä hypätty heti Tallinnan satamasta kyytiin. Linjoja kulkee mm. Prahaan, toiset menevät Pariisiin ja Berliiniin, kai niitä muuallekin menee. Kulkevat kerta päivään, osa kiireaikaan kahdestikin, matka kestää jonkun vuorokauden-puolitoista. Matkan hinta ei päätä huimaa ja palvelu bussissa pelaa. Mutta mikä se idea tässä on? No, matkalla voi jäädä vaikkapa vuorokaudeksi aivan mahtavaan kaupunkiin Riikaan. Sit vaan hyppää toiseen bussiin seuraavana päivänä - tai vaikka kahden yön jälkeen. Kaksi kaupunkia pääsee bongaamaan sillä hinnalla, mikä säästyy, kun vaihtaa lentolipun bussiin. Ja paluumatkan voi sit tehdä vaikka lentäen, että ei mene toista vuorokautta matkustamiseen. (Omatoimimatkaajien kannattaa katsella lentolipputarjouksia esim. Ebookers.fi:n kautta.) Ja lisävihjeitä Riikasta voi kysellä vaikka multa, tai katsella viime aikojen naistenlehtiä - niissä kaupunkia on esitelty alvariinsa.
  2. Sinite

    Havaiji

    Kaverini kävi tässä vähän aikaa sitten Havajilla. Hän ihastui paikkaan todella paljon. Hän kierteli ympäriinsä, piti Mauista eniten. Hän ei itse käynyt Honolulussa, mutta serkkunsa, joka siellä oli käynyt vähän aikaisemmin, ei pitänyt kaupungista. Oli kuulemma liian iso. Tällä perusteella kaverini jätti sen sitten väliin. Muutenkin hän kehui pikkuisempia, ts. vähäasukkaisempia, saaria parhaimmiksi. Pyysin kaveriani kertomaan omia pikkuvinkkejään (ja muutenkin matkakokemuksiaan), laitan tänne otteita hänen vastauksestaan, kunhan ehdin paremmin.
  3. Kiitos, olipa pikainen vastaus! Eka ohje kuulostaa muuten hyvältä, mutta itse en pidä kypsästä kukkakaalista enkä varsinkaan homejuustoista. Mutta kasviskavereistani tuskin löytyy vastustajaa. Ehkä sittenkin teen muille... Kala kuulosti sekin hyvältä. Silakat kuulostavat mukavan halvoilta, ehkä käytämmekin niitä... Rahat kun ovat todella tiukassa (tosin tiedän vanhempiemme osallistuvan kuluihin, jos vaan yhtään vihjaamme siihen suuntaan). Ovathan ainakin halvempia kuin kuhafileet! (Joita kylläkin löytyy jonkin verran pakastimesta.) Edelleen otan vastaan ohjeita...
  4. Itsetehtyjen ruokien viesteissä oli yksi hyvän tuntuinen ohje, mutta kaipaisin lisää. Siis kasvisruokavihjeitä. Täälläkin on varmasti monta kasvissyöjämorsiota pyörimässä. Erityisesti etsin sellaista kasvisruokaa, joka kävisi lisäkkeeksi kaikille. Eli joku Ratatouillen tyylinen ruoka - miksei vaikka joku tosi hyvä Ratatouille-ohjekin kelpaisi! Ja kasvispihviohjeet kans olis kivoja. Ja... kaikki, mikä nostattaa veden suuhun! Kalaa on tulossa kans. Kaipaisin jotain suosikkiohjetta, jonka vois toteuttaa fileestä (kuha tähän näköön). Siis vaikka mureke, pihvi, hyvä mausteohje tai muu. Kiitos suuri kaikille, jotka jaksavat kaivella reseptejään ja jakaa ideoitaan! Ai niin, ja ruokaa tehdään vain pienelle joukolle, kokki on loistava itseoppinut taituri. Eli saa olla vaikka haastavampiakin ohjeita.
  5. Yksi lisää: Villa Mankola 4 km keskustasta, reilu 2 km Taulumäen kirkosta http://www.jypoly.fi/internet/marata.nsf/w...8D?OpenDocument Jypoly:n Matkailu-, ravitsemis- ja talousala. Saarijärventie 21 Puh. (014) 444 6531, Faksi (014) 444 6510 Vanha punamultainen maalaisrakennus Matkailu- ja ravitsemusalan oppilaitoksen kohdalla. Rakennuksen isoon huoneeseen mahtunee korkeintaan viisikymmentä, lisäksi erillisiä pienempiä huoneita. Tilassa on oma keittiö, pitopalvelun saa halutessaan ammattikorkealta oppilastyönä. Samoin oppilaitos vuokraa astioita ja pöytäliinoja ym. Ei sovellu pyörätuolivieraille.
  6. Me tehdään avioehto heti, jos jompi kumpi saa omaisuutta. Kummallakaan ei vaan ole tiedossa perintöjä (jakajiakin on niin paljon, että ei niistä mitään jäisi ) eikä osakesalkkujakaan ole ostettuna... Mutta periaatteessa kyllä, vaikka tällä hetkellä siihen ei ole mitään syytä.
  7. Sain juuri vihiä parista hääpaikkamahdollisuudesta. Yliopistoalueella sijaitsee pieni "kappeli" tai hiljainen tila. Se on suunnilleen S-rakennuksen kohdalla, mäessä. Sitä voi käyttää pienien häiden vihkipaikkana. Tilaa ei ole vihitty erityisesti minkään tietyn uskontokunnan käyttöön, vaan se on käytössä kaikille hiljentymistä vaativille tilaisuuksille. Vuokraajana yliopisto tai ylioppilaskunta. Jyväskylän vanhinta rakennusta, joka sijaitsee Älylän ja yliopiston välissä, vuokrataan myöskin. Sinne mahtuu pienet juhlat, muttei suuria. Vuokraajaa en tiedä.
  8. Tama leikki sopii hyvin, jos on tiedossa, etta pari haluaa joskus lahitulevaisuudessa lapsia. Tarvitaan lasten leikkipallo ja joulupaperia seka muita tykotarpeita. Morsiuspari saa tehtavakseen paketoida pallon mahdollisimman kauniisti joulupakettiin. Erittain mukavaa katseltavaa... jos vaan kaikki nakevat. Tehtavan suoritettuaan parille kerrotaan loput tehtavasta: Kun esikoinen on syntynyt, annetaan lahja hanelle joululahjaksi ensimmaisena jouluna. Lahja tuo hyvia muistoja morsiusparille jopa vuosien jalkeen.
  9. Taman tietovisan tekijoiksi sopivat parhaiten lapsuudenystavat. Lapsuudesta kaivellaan alyttomyyksia ja hauskoja kommelluksia, joita morsian ja sulhanen ovat tehneet. Visailun sopiva pituus on joku 5-6 juttua kummastakin. Paljastavat faktat ovat yleensa hyvin hauskoja yleison mielesta, jollei ylilyonteihin menna. Vaihtoehto 1: Luetaan kysymykset tietovisana joko koko yleisolle. Vastaukset saa huudella, mutta vain hyvin perusteltuna. Ja jos joku tietaa vastauksen, han saa kertoa vasta, kun ei ehdotuksia enaa tule. Ideana on siis se, etta hieman vieraammille muodostuu kuva tuntemattomasta puoliskosta morsiusparia. Vaihtoehto 2: Valitaan kisailijat, esim. tadit, kummit ja nykyiset ei lapsuuden kaverit ovat hyvia. Pidetaan tavallinen tietovisailu.
  10. Jos huomaatte, etta tietoni ovat vanhentuneita tai mielestanne arvosteluni epatarkkoja tai vaaria, kommentoikaa! Ja puuttuiko joku mielestanne hyva paikka listastani? Mielellani ottaisin minakin viela lisatietoja paikoista. Etenkin sellaisista, joihin mahtuisi noin 60 vierasta mukavasti. Ja olisi talvilammin...
  11. Vanha Voimala, Naissaari, Jkl:n mlk (Vaajakoski) http://www.jklmlk.fi/~kantisi/vanhavoim.htmVuokraus 014-3365 532 Vuokra 800 mk/vrk Voimala on kosken päälle rakennettu funkkisrakennus. Vesi ja valo ovat suurenmoiset, tosin tenavista täytyy pitää vahtia, vettä on ympärillä. Yläkerta on se vuokrattava tila. Mahtuu maksimissaan 200 henkeä, ei pitopalvelua. WC erillisessä rakennuksessa. Paikalle pääsee myös vesitse Varjolan tila, Kuusa 014-838 551 Yleensä markkinoidaan kalastuspaikkana, voi pitää myös häitä. Vesalan riihikirkko, Vesanka http://www.fintravel.com/kirkonpaikat/vesala/014-635 065 fax 635 411 Paikka on seurakunnan ylläpitama, tiedustelut suoraan Vesalasta. Riihikirkko on tunnelmallinen! Jyväskylän ravintoloita (A-oikeudellisia, ei siis omia juomia): Alba http://www.hotellialba.fi/014-636 311 Fax 014-636 300 Jyväsjärven rannalla, osittain veden päällä. Miellyttävä terassi, joskin välillä tuulinen. Priimus http://www.jci.jypoly.fi/txt_palvelut.htm#...wpage.asp?id=20 014-444 6111 Hotelli- ja palvelualojen oppilaitoksen ylläpitämä Best Western –ketjuun kuuluva ravintola hoitaa kaiken koristeluista ruokaan ja jatkoihin (esim. hotellin allasosastolla). Hinta noin 120-140 mk. Kehuttu, en ole vielä pettyneitä kävijöitä tavannut. Ranskalaiset korot/ Pöllövaari http://www.hotelliyopuu.fi/http://angel.ko...elli.cfm?id=623 Upea sisustus ja mahtava ruoka, hintava. Hotelli Laajavuori http://www.rantasipi.fi/hotelli.cfm?id=rslaa Vesilinnan ravintola www.vesilinna-restaurant.fi 014-272 799 fax 272 797 Paikkoja 120 Upeimmat maisemat mitä tiedän, ertiyisesti illan hämärtyessä. Tanssilattia, baari, upea terassi. Hyvä ruoka! Hintava: alkaen 280 mk per henki.
  12. Ränssin kievari, Kuikka 014-311 0086 fax 311 0085 Perinteinen maalaisidylli järven rannassa, saunat on (tavallinen ja savusauna). Mahtuu korkeintaan 100, koostuu useammasta huoneesta. Samassa yhteydessä on myös majoitusta. Ruoka noin 130 mk/aikuinen. Kievarilla on oma "baari" eli omia juomia ei sinne saa viedä. _______ http://travel.ksp.fi/majoitus.htm sivulla olevat tiedot: Huoneita 11, vuodepaikkoja 46, ryhmäruokailua, kurssitilat, 3 saunaa, matkailuvaunualue, poniajelua, ratsastusta, tenniskentät, hiihtoladut, kesäteatteri, perhelomakohde. Hinnat: 170 mk/henkilö. Schaumanin kartano Erilainen paikka lähes Jyväskylän keskustassa. Oikeasta nimestä ei tietoa, Schaumanin Puistotien kupeessa Jos on Schaumanin konttorirakennus, nykyinen omistaja on Jyväskylän tilapalvelu. Savutuvan apaja www.savutuvanapaja.fi 014-262 022 fax262 099 12 km keskustasta, Vaajakoskella Hinnat: Pitopöytä aikuiset 150,00 mk, lapset 4-12 vuotta 75,00 mk, alle 4-vuotiaat ilmaiseksi. Alkoholit ravintolahinnoin (ei omia). Hinnat sisältävät tilojen vuokran ja tarjoilun, ruokailun noutopöydästä ja täytekakkukahvit sekä pääsymaksun perinnealueelle. Tunnelmallinen, joskin hieman hämärä paikka. Sopii sekä kesän että talven häihin. Koristelut omista puitteista: luonnonmukaiset, kynttilöin ja takkatulin (ainakin talvella.) Lapset viihtyvät, sillä pihassa kaiken laista touhuttavaa. Paikalle on koottu kolmekymmentä vanhaa keskisuomalaista talonpoikaisrakennusta aitasta ja venetalaksesta riiheen ja tupaan. Kesäisin pihalla tepastelee kotieläimiä. Kaksi tervaproomua näyttelyineen kertovat Päijänteen järviliikenteestä. Suosittu, joka näkyy loppukesästä: työntekijät kyllästyneitä ainaisiin häihin. Paikan omistajat tuntuvat määräävän kaikesta. Toisaalta reilusti kokemusta häiden järjestämisestä. Yhtenäiseen juhlatilaan mahtuu ainakin 100 vierasta ja tilaa on vielä tanssillekin. Paikalle pääsee veneellä. Survo-Korpela 014-643 699 Vuokra jossain 2000 mk:n tietämillä (muistelen näin) Survo-Korpelan kartano on kaksi erillistä kartanorakennusta. Maalaishenkisiä molemmat, toinen talonpoikaisempi ja toinen vähän uudempiaikainen. Tosi lähellä kaupunkia ja viihtyisät pihapiirit. Toiseen mahtuu noin 80 henkeä, toiseen maksimissaan 120 henkeä. Pitopalvelu erinomainen, henkilökunta joustavaa. Lapsiystävällinen paikka, kesällä vaikka mitä puuhasteltavaa (mm. kotieläimiä)! Alueella toimii myös kesäteatteri – idea illan ohjelmaksi? Kuvia: http://webclub.solutions.fi/~penttih/korpela.html Tunnelmatupa, Muurame (Rannankyla) 014-631 496 Nimen mukaisesti tunnelmainen paikka. Sopii sekä kesä- että talvihäihin. Piha kesällä hyvää lisätilaa, viihtyisä. Sisällä yhtenäinen tila, ideaali ehkä alle 80-hengen juhliin. (Mahtunee satakunta.) Edullinen, koristelu toiveiden mukaan ja ruoat viimeisen päälle. Hyvä palvelu. Suosittelen! Tuomiston tilan navetta, Muurame (Rannankyla) 014-3731 698 Paikka aika mukavan rustiikkinen. Vanhaan navettaan on tehty sisälle ja ylisille juhlatilaa. Mahtuu suuretkin juhlat. Pihapiiri on "umpinainen", vanhoja rakennuksia (luhtiaitta jne.). Talvella hieman vetoinen, mutta välikausina pitää lämmön hyvin. Sijaitsee lähes Tunnelmatuvan vieressa. Turkkilan tila, Muurame (Rannankyla) 014-631 854 Olen käynyt viimeksi lapsena, joten muistot ovat aika haaleita. Kannattaa kayda katsomassa, varsinkin, jos Tunnelmatupa tai Tuomiston tila kiinnostavat - kaikki ovat lähellä toisiaan. Samoin Vanha kievari (alla) on samalla matkalla, kun aloittaa kiekan Muuramesta käsin. Vanha Kievari Saunakylan yhteydessa, Muurame 014-3731698 jotain tietoa: http://www.muurame.fi/saunakyla/16 km etelään Jyväskylästä Erinomaiset ruoat ja hyvä palvelu.
  13. Majakoski 10 km Kaupungin kirkosta Vuokra kesälauantaina 4000 mk, siivoukseen 300 mk Paikan omistaa Kari Pynnönen, joka on Kirjapaino Karin omistaja. Vuokrauksen hoitaa Pitopalvelu Tuomo Föhr (puh 014-3101072) (Kirjapaino karin yhteystiedot: (014) 283 922, fax (014) 284 845) Maalaishenkinen juhlapaikka pihapiireineen, kaunis, viehättävä. Päärakennus: iso uusi puoli, mahtuu noin 100 henkeä. Yläkerrasta näkee alakertaan, siellä lisää tilaa. Vanhaan tapaan sisustettu vanha puoli. Tanssilattia ei ole järin suuri ja istumapaikkoja siinä ei liikaa ole. Pihassa: –kivinavetta esim. tanssien ja ohjelman piton, vanhasta kanalasta tehty baari (saa tilat käyttöön) –sekä savusauna että normaali sauna (jotka voidaan lämmittää myös hääparille, mikäli paikkaan yöksi jää). –kalustovaja, jonne on kerätty vanhan ajan työ yms. välineitä – sopii mainiosti esim. baariksi –lahja-aitta, jonka toisessa huoneessa hääpari voi halutessaan yöpyä. Erittäin kehuttu paikka ja pitopalvelu. Jos haluaa, niin paikalle saa tuoda jonkun muunkin pitopalvelun eli ei ole pakko ottaa Föhriä (= oma pitopalvelu). Paikkaan saa myös itse viedä alkoholit, jos sellaista tarjoilua tulee. JKL:n kaupungin infossa esite, saa soittamalla. Tilalla ei vakituisesti asu ketään vaan se on ainoastaan juhlapaikkana à helppo käydä katsomassa Naissaaren Kahvi- ja juhlahuone, Vaajakosken Naissaari 014-666 419 Yrittäjänä Katariina Pilppula Vanha puurakennus on täysin remontoitu. Kahvilan tiloihin mahtuu 30-40 henkeä. lisäksi käytettävissä on kaksi pienempää (8-10 henk.) ja yksi isompi (15-20 henk.) kabinetti ja tilava terassi. Talossa on A-oikeudet, eli ei omia juomia. kuvia: http://www.kolumbus.fi/ilpo.vuorela/naissaar.htmtietoa: http://www.jklmlk.fi/~kantisi/ Noukanniemi http://www.noukanniemi.cjb.net/014-666096n. 10 km Jyväskylän keskustasta Pääsee myös risteilyveneellä, useampi risteily menee Noukanniemen ohi. Kanavaristeily pysähtyy paikalla. (Saisikohan alennusta?) http://www.paijanne-risteilythilden.fi Noukanniemessä on ympäri vuoden auki oleva ravintola, joten sinne voi mennä käymään ja katsomaan. Yöpyäkin siellä voi. Kaunis myös talvella. Mahtuu 150 ruokailijaa sisälle, ruoat 120 mk/henki. Pappilan tila Vapaudenkatu, kirjastoa vastapäätä Pappila on seurakunnan hoidossa, varaus tehdään kirkkoherran virastosta. Hinta 5 h noin 600-700 mk. Paikalla on emäntä joka hoitaa tiskit sun muut, paikassa ruokailua varten perusvarustelu (astiat ja koneet). Talo on tosi kaunis, ihan keskellä kaupunkia, kaupunginkirkon vieressä. Siinä yksi vähän isompi sali ja pari muuta mutkaa. Takapiha kaunis, mukava oleskella. Voi pitää ohjelmaa siellä. Kätevä ja kaunis, jos ei alkoholijuhlia! Punainen pirtti Saarenmaan tien varressa Palokassa, 7 km kaupungista. http://www.tpu.fi/~k0000835/014-387 1802 Päärakennus koostuu yhdestä isosta huoneesta (n. 50 henkeä?) ja kahdesta pienemmästä huoneesta. Yhteensä mahtuu 100 henkeä. Ulkona navettarakennus, katettu tanssilava. Päärakennuksen yhteydessä katettu ”terassi”. Saa pitopalvelun paikan päältä, n. 120 mk per henki. Tällöin ei erillistä maksua paikasta. Kauniit, oman toiveen mukaiset koristeet (voi valita muutamasta vaihtoehdosta) Omia ruokia tai leipomisia voi viedä, vaikka ottaisi pitopalvelun paikan päältä. Tunnelmallinen ja viehättävä tila. Iso piha, autot mahtuvat hyvin. Suosittelen kuvauksen järjestämistä paikan päällä. Puustellin työkylä 014-833 435 fax 833 431 [email protected] Vuokra 500 mk 22km keskustasta Hyvä pitopalvelu ja palvelu. Häät, jotka pidetty puustellin työkylässä: http://194.100.130.237/siniset/keskustelu/...tit/85919.shtml Ruuhipirtti www.ruuhipirtti.fi 014-411 2200 fax 411 2222 n. 30 km Jyväskylästä Mikkelin/Kuopion suuntaan Perinteinen, kaunis ja viehättävä maalaismaisema. Paikan ylläpitäjät ystävällisiä ja auttavaisia, järkkäävät tarvittaessa ”kaiken”. Hinnat: n. 120 mk/aikuinen ja lapset 70 mk (alle 12-vuotiaat, alle 4-vuotiaista ei mene maksua). Hintoihin kuuluu tilavuokra, pitopöytä, kahvit ja kakku. Emäntä aivan mahtava tyyppi. A-oikeudet, eli ei omia alkoholeja. Majoitus onnistuu paikan päällä. Ruuhipirtillä on www-sivut, mutta kuvat ovat aika epäselviä ja niistä ei saa kokonaiskuvaa. Käy paikan päällä, heillä on häistä koottuna valokuvakansio.
  14. Joku kyseli apua Jyväskylän juhlapaikkoihin. Tein itselleni listaa ja parantelin sitä vähän niin, että siitä voisi olla muillekin apua. Eli tässä pientä listaa... Viesti on todella pitkä ja se on ainakin kahdessa osassa... katsotaan, kuinka moneen täytyy katkoa. Kommentit kerätty netistä tai omia kokemuksia. Toivottavasti on hyötyä jollekin! Juurikkasaari, Säynätsalo http://www.jkl.fi/ssalo/ind_say1.htm -> linkki Juurikkasaareen Säynätsalon työväenyhdistyksen ylläpitämä Upea paikka kesähäille! Päärakennus, katettu SUURI tanssilava. Säynätsalon kirkko lähellä (ks. Kartta edeltävästä linkistä) Jos vihkiminen Jyväskylässä, voi mennä vaikka risteilykyydillä Jyväskylästä: http://www.paijanne-risteilythilden.fi/ Jääskelän tila on maalaismiljöö, noin 25km Jyväskylästä Toivakkaan päin. Maalaiskunnan omistama. Kaijala eli Ladunmaja http://kotisivu.mtv3.fi/oma/pam43jkl/kaijala.html040-719 4224, 014-633 308 Liikealan Keski-Suomen osaston omistuksessa (PAM) Vuokrataan ulkopuolisten käyttöön kesäkauden ulkopuolella... valitettavasti ei kesällä (kesä-elokuu). Jos olet palvelualojen keskusliiton jäsen, käytössä myös kesällä. Vapaamuotoisempiin, ei niin valtaviin juhliin hyvä paikka – mahtuu 40 henkeä. Hinta 350-750 mk, riippuu ihmismäärästä ja siitä, mitä haluaa vuokrata. Kuokkalan kartano http://www.kopijyva.fi/kartano/kartano.htmlKopijyvä, p. 014-3342800 fax 014-618650 Kopijyvän omistama, todella kaunis kartano joen rannassa. Ainakin kesällä auki kahvila joka päivä, helppo käydä katsomassa. Lisää kuvia paikasta http://www.co.jyu.fi/jopar/page6.html Könkkölä, Köhniöjärven rannassa, Vesangantiellä 014-624 930 Jyvaskylan kunnallistekniikan museo Seitsemisen km keskustasta, vuokra taitaa olla jotain 2000 luokkaa. Iso, yhtenäinen juhlatila, mahtuu varmaan joku 150 henkeä? Toimii museona, joten helppo käydä katsomassa. Kaunis erityisesti ruska-aikaan!
×
×
  • Create New...