kahvikissa

Jäsen
  • Content count

    8
  • Joined

  • Last visited

About kahvikissa

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Paikkakunta
    Helsinki
  1. Meillä oli istumajärjestys. Hääjuhlamme oli kaikkea muuta kuin jäykkä ja virallinen, ja hyvin monet vieraat kiittelivät jälkeenpäin, että heidät oli laitettu niin mukavien ihmisten joukkoon! Meidän juhlaväkemme koostui ystävistä, mutta läheskään kaikki eivät olleet keskenään tuttuja. Paikalla oli 90 vierasta. Plaseerasimme - siinä oli kyllä oma hommansa - samasta kaveriporukasta lähekkäin, tai jos tiesimme joillakin olevan samoja mielenkiinnon kohteita, elämäntilanne ym, laitoimme heidät yhteen. (kaksi pariskuntaa omistavat hevosia, joten ne laitettiin yhteen, ja he olivat lähteneet jatkoillekin kimpassa). Etukäteen eräät ystävämme toivoivat, että sijoittaisimme heidät tuiki tuntemattomien pöytään, he halusivat tutustua uusiin ihmisiin. Nyt jälkeenpäin on ollut hauska huomata, että jotkut ovat jo kutsuneet toisiaan kyläänkin, eli uusia ystävyyssuhteita on syntynyt. Tietysti huomioimme myös muutamat umpiujot, jotka laitoimme niiden tutuimpien lähelle. Kaikilla oli hauskaa, ja monet sanoivat, että heidän pöytänsä nauroi koko illan. On hyvin todettavissa dvd:ltä, että joka pöydässä oli hauskaa. Mutta, sukulaisia väheksymättä, meidän juhlissa juhlivat sisaruksiamme lukuunottamatta kaverit elämämme varrelta.
  2. Mitä mieltä olette, ajattelimme tulostaa kutsuun matkalaukun kuvan, jossa lukee lahjavinkki: ja laukun kyljessä kirjoitettuna varaamamme häämatkan matkakohde ja päivämäärä, laukun alareunassa näkyy matkatilimme numero. Olen pyöritellyt asiaa mielessäni, kun meillä ei mitään lahjatoiveita ole, ja eikö ole sama, jos kaaso antaisi kuitenkin saman tilinumeron, menee vain monilla tilinumeroiden tankkaamiseen puhelimessa.
  3. Just viime yönä näin unta, että minulle tehtiinkin tummansinisestä villakankaasta hääpukua, joka oli niin kireä, että ompelija joutui kiskomaan sitä minun päälleni. Ihmettelin siinä unessa, että missä se minun alkuperäinen pukuni on, johon ompelija vastasi, että tämä sopii sinulle paremmin! Eräänä yönä näin unta, että en ollut muistanut kutsua omaa äitiäni häihin ollenkaan, enkä monta muutakaan tärkeää vierasta, eikä ole kauaakaan siitä, kun unessani tuleva mieheni keksi, että järjestetään häät nyt vaan äkkiä, ja minä ihmettelin taas vain, että miten me saadaan vieraita näin tunnin varoitusajalla paikalle! Aamulla uneni aina hymyilyttävät, mutta yöllä ahistaa!
  4. Jasmiina hei, Me oltiin Rayongissa. Kyseinen räätäli puhui erittäin hyvää englantia, joten meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia ymmärätämisen kanssakaan. Hän muistaakseni sanoi, että kun haluat korsettimaisen yläosan, niin haluat varmaan siihen ne luutkin. Minun toppini on todella tukeva ja kaunis. Sovitin sitä muutama päivä sitten, ja oikein yritin saada sen valahtamaan, mutta en onnistunut. Voin siis luottaa siihen, että se pysyy päällä hyvin. Eräs ystävättäreni teetti Hua Hinissa hääpukunsa, sekin oli kaunis silkkkimekko, ja laadukasta työtä myös sisäpuolelta. Noissa räätäliliikkeissä on erittäin paljon lehtiä ja kaavakirjoja, joista on helppoa valita puku. Hinta kannattaa sopia etukäteen, ja samoin aikataulu.
  5. Teetin muutama viikko sitten hääpukuni Rayongin Hotelli Novotelin räätälillä. Se oli Aurinkomatkojen oppaan suosittelema räätäli. Intialainen omistaja puhui hyvää englantia, ja pukuni tehtiin oman piirroskuvani mukaan. Puku ylitti odotukseni, se muovautui parin keskutelutuokion ja kahden sovituskerran jälkeen paljon upeammaksi kuin olisin etukäteen osannut odotaa! Korsettitoppi ja a-linjainen täysin vuoritettu hame, jossa on pieni laahus maksoi laadukkaasta silkistä 220 euroa. Siinä on runsaasti käsityönä ommeltuja pienen pieniä helmiä topissa, ja hameen takaosan laahuksessa. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Olen nyt meilannut räätälille, josko tilaisin vielä boleron samasta kankaasta, koska hän oli kirjanut kaikki mittani ylös.
  6. Ehdottomasti loppukevät. Silloin luonto on kaunis, on valoa, pitkä talvi takana ja kesä edessä. Myös juhlavieraat pitävät kevätjuhlista, koska kesällä kaikilla on mökit, matkat ja monenlaiset suunnitelmat. Kuulin yhdeltä tutultani, kuinka he olivat kutsuttuina seitseiin häihin yhtenä kesänä - ei viikonlopun vietto-ongelmia. Ystäväni kyllä kirosi, koska olisivat halunneet olla enemmän mökillä.
  7. Me aiotaan tehdä itse ja teettää ulkopuolisilla kaikki mahdollinen. Kaaso on vain henkisenä tukena ja turvana ja bm sulhasen samanlaisena plus autokuskina juhlatilaan asti. Lisäksi bm:llä on tärkeä tehtävä valvoa, ettei sulhasen polttarit mene överiksi, sulhanen kun on jekkuilevaa sorttia, ja odottelee kostoa kavereiltaan. Itseasiassa polttarit pelottavat enemmän kuin häät.
  8. Meille tulee ihan isot häät, mutta paikalla on DJ koko illan. Uskon, että nautimme alkuperäisistä kappaleista enemmän kuin jonkun ö-luokan orkesterin soittamista plakioinneista. Ja maksaahan se hyv DJ lähes yhtä paljon kuin bändi.