Isabelleza

Itselleni tulee häiden jälkeen "nennen"-sukunimi, jossa yhdistyvät Suomen toiseksi yleisin sukunimi ja toinen lähes yhtä yleinen. Hassuhan nimestä vähän tulee, mutta hassupa olen itsekin ;D Oman nimeni, vaikka se sikayleinen onkin, aion säilyttää siksi, että tunnen sukuni historiaa 1500-luvulta saakka ja olen siksi ylpeä juuristani sekä sukunimestäni. Lisäksi tuleva ammattini saattaa "vaatia" vähän erikoisempaa sukunimeä (haaveissa tutkijanura) : ;D Ei se nimi naista tee, päinvastoin!

Öh...Kuuluukohan tämä kysymykseni ihan tähän ketjuun (saa ohjata toisaalle, jos olen väärässä paikassa), mutta olen varaamassa matkaa netin kautta ja ajattelin varmuudeksi antaa tulevan sukunimeni. Passin aion hankkia vasta häiden jälkeen uudelle nimelle ja matkakin on ajankohtainen vasta elo-syyskuun vaihteessa. Kysynkin siis, että onko ok antaa uusi, tuleva, vielä ei-virallinen nimi matkatoimistolle, vai voiko siitä seurata jotain ongelmia?

Ihana ketju! Haaveilen myös häämatkasta Kreetalle. Vieläköhän ehtii varata matkan syyskuulle? Itse lähtisin mielelläni jo aikaisemminkin, mutta tuleva mieheni epäilee, että Kreetalla olisi liian kuumaa kesällä. Miten on? Laittakaa muuten ihmeessä lisää valokuvia Kreetalta. Niitä on ihana katsella ja ne toimivat myös hyvänä lääkkeenä matkakuumeeseen. (Tai sitten juuri päinvastoin ;D)

Aivan samaa mieltä! Takana on kaksi unohtumatonta matkaa, 11 päivää kestänyt reissu Madridiin (lennot muistaakseni Finnairin, majoitus hostellissa = n.600e/nuppi) ja reilun viikon matka Pariisiin (laivalla Stokkaan, sieltä Bussilla Skavstaan, RyanAirilla Beauvaisiin, josta bussilla Pariisiin (ja paluu toisinpäin)... Kahden tähden hotellimajoitus 3 km nähtävyyksistä, metrolla pääsi hyvin... = n.600e/nuppi). Ekalla reissulla ostettiin lennot ja majoitus Kilroyn kautta, toisella kerralla lennot netistä ja majoitus Kilroyn kautta. Omatoimisesti netistä etsimällä olisi varmasti löytynyt vielä edullisempiakin majoituspaikkoja. Pointtini on siis se, että jos vain seikkailumieltä löytyy ja jaksaa nähdä vähän vaivaa matkajärjestelyjen ja -suunnitelmien suhteen, niin periaatteessa vain taivas on rajana! Oma häämatkamme tulee tosin olemaan, ehkä, syksyllä jokin etelän rantakohde... Tuleva mieheni kun ei ole koskaan käynyt ns. etelässä ja muutenkin rento löhöily voisi vaihteeksi tehdä terää. Että eikun äkkilähtöjä kyttäilemään! ;D Unohtui... Ainahan häämatkaa voi hieman vielä lykätä ja säästää lisää rahaa, niin pääsee sitten kerralla oikein kunnon matkalle!

Jos luterilaisen kirkon halutaan säilyvän toimivana ja elinvoimaisena, niin tällaisena maallistuneena, rahan ja hedonismin aikakautena on pakko keksiä kirkkoon muutakin toimintaa, kuin pelkät jumalanpalvelukset! Anteeksi nyt vaan, mutta pelkillä uskovaisilla ei kirkko pitkälle pötki! Eivätkä kauniit konsertit tai raamattuaiheiset näytelmät mielestäni tee kirkosta vielä elämyskeskusta, mutta toki elävöittävät kirkon toimintaa ja imagoa. Häätkin, olivat sitten uskovaisten tai ei-uskovaisten häät, ovat positiivinen tapahtuma niin kirkolle kuin sen henkilökunnalle. Morsiuspari kirkon portailla luo positiivisia mielikuvia ja on näin ollen myös hyvää "mainosta" kirkolle. Ai niin, vielä yksi juttu unohtui... Kirkko on edelleen vaikuttamassa yhteiskuntaan ja kulttuuriin, mutta osin ympäröivä maailma vaikuttaa myös kirkkoon ja sen toimintaan. On elettävä ajassa ajan tavalla, jos mielii säilyä läpi vuosisatojen. Kirkko on muuttunut menneinä vuosisatoina ja tulee muuttumaan myös tulevaisuudessa. Nyt mennään maallisempaan suuntaan, ensi vuosisadalla kenties ihan jonnekin muualle.

Hm... Minä olen yksin näistä perinteiden kannattajista. Väitän tuntevani kirkollisia perinteitä jonkin verran oman osallistumiseni (koululaisena jumalanpalvelukset, konfirmaatio, useat kirkkohäät, kastajaiset kirkossa, lähes kymmenet hautajaiset), mutta myös opiskelujeni vuoksi. Kirkkohistoria on aina ollut mielestäni mielenkiintoista! Muistutukseksi kaikille, että esim. keskiajalla kirkko oli uskonnollinen, mutta myös esim. voimakas poliittinen vaikuttaja. Suomessakin kirkon historia kietoutuu mielenkiintoisella tavalla valtiovaltaan ja poliittisiin toimiin, mutta siinä sivussa myös ihmisten arkielämään hyvinkin moninaisesti. Perinteellä tarkoitankin enemmän juuri tätä pitkää historiaa, mikä suomalaisilla ja kirkolla yhdessä on. Osin perinne tarkoittaa myös juuri sitä, että "kaikkihan näin tekevät". Ei siinä mielestäni ole mitään pahaa. Itse menen kirkossa naimisiin juuri siksi, että "kaikkihan niin ovat tehneet yli tuhannen vuoden ajan täällä Suomessa". Kuten aiemminkin olen jo maininnut, niin tuleva vihkikirkkomme on yksi Suomen vanhimmista kivikirkoista, joten ei siellä tepastellessa voi välttyä vilunväristyksiltä, joita ikiaikainen tunnelma aiheuttaa. (Tämä siis minulla, historiafriikillä! ) Eipä näistä asioista todellakaan riidellä kannata, sillä Suomessa on todellakin vapaus mennä naimisiin halutessaan kirkossa, kartanossa tai vaikka kotipihalla! Sen verran kirkon puolesta puhun vielä (ja yhdyn edellisiin mielipiteisiin), että kirkko on todellakin juhlava ja rauhallinen juhlapaikka, missä varmasti osaavat käyttäytyä niin piltit kuin papparaisetkin. Ja vaikka ei Jumalaan uskokaan, niin aivan varmasti kirkossa istuessa tulee yhden jos toisenkin pohdittua elämää (ja alkavaa avioliittoa ja sen merkitystä) syvällisemminkin. (Jahas, tästä aiheestahan voisi kirjoittaa ihan kirjan, sen verran tuntuu juttua tulevan. ;D)

Meillä kanssa häät viikkoa ennen juhannusta, joten vasta vois olla tosi hyvä ja hauska idea! Tosin ongelmia voisi tulla vastan viemisessä kotiin asti, etenkin jos on vielä jatkot siinä "matkan varrella"... Ellei jatkoilla sitten saunota! ;D

Kaunis on myös "Sinua sinua rakastan" "Sinua sinua rakastan, painan pääni syliisi pimeään..." Alunperin kappaleen kai esittää Kaj Chydenius, mutta laulaa sen esim. Jari Sillanpääkin ja Pentti Hietanen. Ja varmasti moni muu... Tuo olisi kaunis instrumentaalina.

Meikätyttö ajatteli laittaa jotain ihan pientä, kukkia tms. esmes alttarille (jos pappi vaan suostuu) ja ehkäpä pariin kolmeen etumaiseen penkinpieleen. Meidän vihkimistä seuraa myös hetiperään toinen, joten ei mitään kovin kummoista kannata alkaa väsäämään. Jos kirkko on jo itsessään kaunis, niin kyllä sekin riittää. Ja morsianhan se on kaikkein kaunein koriste siellä kirkossa!

Omat kutsumme lähtevät postiin vähän ennen pääsiäistä, joten taitaapa käydä niin, että kuoriin lätkäistään pupumerkit! ;D (No mutta, nehän ovat ihan söpöjä ja keväisiä!)

Tämä ajatus siitä, että kirkko on vain tosiuskovaisia (eli vakaumuksellisia) varten, on puppua! Eikös kirkon piirissä ole viime vuosina käyty kovaa keskustelua siitä, että tavalliset kadutallaajat pitäisi saada takaisin kirkkoon, sillä se on muutakin kuin jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia varten? Tällä tarkoitan siis sitä, että ihmiset voivat tulla kirkkoon hiljentymään ja mietiskelemään itseään, elämäänsä ym. vaikka eivät uskovaisia olisikaan. Kirkoissahan järjestetään nykyisin myös konsertteja ja kauneimpia joululauluja, jotka on tarkoitettu nimenomaan kaikille! Ajatukset siitä, että kirkko on vain tosiuskovaisten pyhäkkö (se on tietysti sitäkin, mutta ei pelkästään!) ja siellä "tuputetaan ja jeesustellaan", ovat juuri niitä syitä, miksi kirkosta niin innokkaasti nykyisin erotaan. Eiköhän se meidänkin tuleva vihkipappimme ole ihan hiljaa ja kiitollinen (ainakin päällepäin) siitä, että olemme päättäneet pysyä kirkossa, mennä kirkossa naimisiin ja vielä kastaakin tulevat lapsemme. Siinä on papille töitä nyt ja vielä tulevaisuudessakin! ;D

No niin, tarkoittaakos tämä nyt sitä, että kun kuukauden päästä tapaamme tulevan vihkipappimme, niin saamme kuulla häneltä ensin kysymyksen "Mitä te täällä sitten teette?" ja seuraavaksi saarnan... Että eikös sitä saa mennä kirkossa naimisiin, jos kirkkoon kuuluu? Itse en usko jumalaan, enkä juurikaan piittaa luterilaisuudesta, mutta siihen kirkkoon kuulun (perinteet ja historia ovat tärkeitä!) ja kirkossa naimisiin haluan (ilmainen, juhlava ja historiallinen paikka). Olenko nyt sitten kuitenkin huono ihminen, kun haluan suht lyhyen kaavan ja vain yhden virren, jos sitäkään? :-?

Valitsin kaasoikseni kaksi tärkeintä ystävääni. Toinen asuu samalla paikkakunnalla ja toinen naapurikaupungissa. Olin alunperinkin ajatellut heitä tehtävään ja luotin siihen, etteivät he kieltäytyisi, kuten eivät tehneetkään. Nyt on vaan käynyt niin, että ystäväni, jonka luulin tuntevani, ilmoitti luopuvansa kaason tehtävästä. Hänestä vaadin kaasoilta liikaa. Surullista sinänsä, etten todellakaan vaadi kaasoiltani yhtään mitään muuta, kuin tukea hääpäiväksi ja osallistumista juhlapaikan koristeluun... Oloni on pettynyt ja loukkaantunut. Ei ole minun vikani, että ystävälläni on liian paljon tehtävää samalle keväälle! Hän myös tiesi kiireistään jo kysyessäni häntä kaasoksi, joten rehellisyys olisi ollut paikallaan jo tuolloin... Mutta jatkan nyt sitten yhden kaasoni kanssa. Vaikka hän asuukin toisella paikkakunnalla ja on myös kiireinen, niin intoa hänellä onneksi riittää. Emmeköhän pärjää ihan kaksistaankin!

Meille ei tule tod.näk. yhtään virttä laulettavaksi, koska sukulaisemme ja ystävämme ovat kaikkea muuta kuin "kirkkokansaa". Ehkä suvivirsi voisi olla nätti (joko kanttorin soittamana ja/tai laulamana)... Eihän noiden virsienkään tartte olla niitä paatoksellisimpia, jos kaipaa jotain "kevyempää". Ja mitä paremman ihmisen esittämistä se on, jos menee kirkossa naimisiin? En minä ainakaan tunne sen vuoksi mitään ylemmyyden tunnetta tms. :-? Eikös kirkkoon saa nimenomaan mennä jokainen sellaisena kuin on (siis vaikkei uskoisi yhtään eikä mihinkään)?

Mitäs tästä sanotte: tarjouduin ostamaan kaasoilleni samanväriset/samanlaiset asut (ei iltapuvut, mutta juhlavampaa vaatetta kuitenkin), mutta toinen kaasoistani ei silti innostunut ideasta! Siis... EIKÖS NÄMÄ OLLEETKAAN MINUN HÄÄNI??? :-? En missään nimessä ala vaatimaan mitään pukukoodia, jollen itse siis maksa. Mutta jos maksan, niin eikö kaasojen pitäisi kunnioittaa toiveitani? En todellakaan aio pukea heitä mihinkään yrjönvärisiin rääsyihin, päinvastoin.

Itse en ole uskovainen, mutten ateistikaan. Minulle kuuluminen kirkkoon on kuulumista pitkään, historialliseen ja yhteiskunnalliseen perinteeseen. Solmimalla avioliittoni yhdessä Suomen vanhimmista kivikirkoista liityn samalla osaksi historiallista jatkumoa. On ihana ajatus, että niin monet ennen meitä ovat saaneet toisensa juuri tuossa samassa kirkossa... Tiedän, että ajatukseni ovat yltiöromanttisia. Toki tiedän, että menneinä vuosisatoina avioliittoja on solmittu pääasiassa taloudellisin ym. syin, ei niinkään rakkaudesta, mutta silti... Kirkkoon kuuluminen ja siellä naimisiin meno ovat yksi tapa kuulua ja ottaa osaa suomalaiseen kulttuuriperimään ja yhteiskuntaan. PS. Sitä paitsi kirkko on edullinen, kaunis ja juhlava paikka avioitua!

ASIAA!!! Veit jalat suustani!

Häihini haluan kaksi kaasoa, molemmat ystäviäni. Toiselta olen jo kysynyt, toinen ei vielä tiedä koko hääasiasta. Molemmat ovat melko kiireisiä, joten en ala heiltä ihmeitä vaatimaan. Riittää, että he ovat hääpäivänä tukenani ja vakuuttelevat hermostuneelle morsiamelle, että kaikki on hyvin, meikit on hienosti jne. Ehkä voisin kerran koota ystäväni saman katon alle ja tekisimme yhdessä vaikkapa häävieraiden pienet muistonyssäkät... Kaiken muun (kutsut, koristeet yms.) teen itse.

Herrankukkaro Rymättylässä on todella idyllinen pienehkölle hääseurueelle (max.70 henkeä). Paikka on meren rannalla ja siellä on myös yöpymismahdollisuus. Olen itse ollut yksissä häissä Herrankukkarossa talviaikaan ja oli aivan upeaa! Toinen tsekkaamisen arvoinen paikka on Nautelan kartano. Se on lähellä Nautelan koskea ja keskellä kaunista, varsinais-suomalaista peltomaisemaa. Itse mietimme tätä juhlapaikaksi, mutta valitsimme sitten kuitenkin Villa Wolaxin Kuusistossa. Se taas sijaitsee meren rannalla ja on aivan ihana kansallisromanttinen huvila!

Villa Wolax on meidän juhlapaikkamme! Hieman kallis, mutta todella upea! Kävimme katsomassa myös Nautelan kartanoa, joka oli aivan ihastuttava sekin, eikä todellakaan hinnalla pilattu!

Meidän tulevia häitämme varjostaa sulhaseni isoisän heikko kunto. Hän voi kuolla ihan milloin vain. Tätini mies on myös kuolemansairas (syöpä) ja pelkään, ettei hän selviä hengissä häihimme asti. Ja vaikka selviäisikin, niin häihin hän tuskin pääsee. (Kun vain kirjoittaa näistä asioista, tulee jo tippa silmään.) :'( En todellakaan tiedä, miten kuolemantapaukset vaikuttaisivat häihimme. Olen muutenkin hyvin tunteellinen ja herkkä, joten itkustani alttarilla (ja koko hääpäivänä) tuskin tulisi loppua. Miettisin vain ikävääni heitä kohtaan, jotka eivät päässeet jakamaan hääpäivää kanssamme. Pappi saisi ainakin mainita "heidät, jotka eivät ole keskuudessamme" ja ehkä voisin sytyttää myös kynttilän heti aluksi tai jossakin vaiheessa seremoniaa. Vaikeita asioita, mutta todellakin miettimisen arvoisia. Voimia kaikille, joiden hääpäivää varjostaa omaisen tai rakkaan ystävän poismeno.

Teidän häännehän ne ovat, eivät kanttorin! Me aiomme myös ottaa kirkkoon pienen musiikkinumeron, tosin instrumentaalina. "Sen pakollisen virren" tilallekin voisi valita jonkin muun, mutta hengellisen laulun, jonka kanttori voi yksin esittää. Ehkä asiaa on tosiaan hyvä tiedustella papilta ensin, niin saa sitten "liittolaisen", jos kanttori alkaa nikottelemaan.

Meille tulee häätango, Por una cabeza viululla ja haitarilla soitettuna! Aivan ihana! Emme tosin ole mitään parkettien partaveitsiä kumpikaan, joten aika kompurointia voi olla... ;D Siihen perään voisi tanssia valssin, mutta vanhempien kanssa emme aio tanssia. Vieraat saavat pyörähdellä halutessaan pitkin iltaa, sillä musiikki tulee olemaan sellaista tanssi-/taustamusiikkia.

Itse haluaisin valkokultaisen sormuksen timantilla tai parilla, mutta siihen ei ainakaan nyt ole varaa. Päätimme, että ostamme "oikean" sormuksen myöhemmin. Vihkitilaisuudessa sormeeni sujahtaakin hopean värinen, pienin kirkkain kivin koristeltu halpissormus, hinta vain 10e!

Jokin pieni ja sievä avaimenperä (ainakin Sinooperin lehdessä oli kerran semmoisia sydämenmuotoisia, joihin sai sisälle vaikkapa lyhyen aforismin), pieni valokuvakehys hääkuvaa varten (sitä, mikä tulee sitten kiitoskortin myötä), pieni pehmoeläin (nalle, jolla sydän sylissä tms.)... Ideoitahan on yhtä paljon, kuin on morsiamia ja sulhasiakin!