Jos aiot tehdä kiitoskortit itse, kannattaa ne askarrella kuvia vaille valmiiksi jo ennen häitä. Pääsee sitten helpommalla kun saa kuvat käsiinsä...kun ainakaan tällä rouvalla ei olisi enää ollut tippaakaan askarteluintoa jäljellä reilu kuukausi häiden jälkeen. Mutta lähes valmiina odottavat kiitoskortit pelastivat.

En löytänyt tällaista ketjua, joten ajattelin aloittaa sen itse...kun olisi mukavaa lukea myös positiivisia kaasokokemuksia. Minun kaasona häärii rakas ystäväni, jonka kanssa ollaan tunnettu alle kouluikäisistä saakka. Hän oli aivan itsestäänselvä valinta tähän tehtävään - ihanaa, että suostui! Ainoat toiveeni kaasolle olivat, että hän olisi tukena ja turvana hääpäivänäni. Omasta aloitteestaan hän kuitenkin halusi järjestää minulle polttarit, joita odotan aivan innoissani, vaikka alunperin ne eivät minulle niin välttämättömät olisi olleetkaan. Lisäksi hän on tarjoutunut esim. lukemaan kirkossa raamatuntekstin, ja suunnittelemaan ohjelmaa, osittain kanssani yhdessä ja kuulema luvassa on jotain ylläriäkin. Kertaakaan emme ole vielä tavanneet toisiamme hääasioiden merkeissä, koska 500 kilometrin välimatka ja molempien vuorotyö hieman hankaloittaa tapaamisien järjestämistä, mutta koen jo nyt saaneeni enemmän apua ja tukea kuin mitä olisin edes osannut odottaa. Enkä siis todellakaan tarkoita tätä negatiivisessa mielessä, että en olisi tätä kaikkea häneltä odottanut. Sellainen tehotyttö kyllä pystyy vaikka mihin, mutta itse ajattelin asian alunperin niin, että en halua häntä kuormittaa liikaa koska tärkeintä kaasossa minulle on kuitenkin hyvän ystävän tuki ja mukanaeläminen minulle tärkeällä hetkellä. KAASONI ON SIIS AIVAN IHANA!!!

Mitä jos kysyisit häneltä ihan suoraan, että mikä vaivaa? Koska onhan tuo nyt ihan outoa, että ensin lupaa olla apuna vaikka missä ja sitten yhtäkkiä vaan kiertelee ja kaartelee koko häihintuloasiaa. Minä sinuna kysyisin ihan suoraan, ei tarttis turhaan stressata ja kaikkea uudestaan suunnitella, jos hänellä onkin joku syy miksi on vaikka mielensä pahoittanut niin siinähän se jutellessa ehkä selviäisi ja saisitte asiat kenties vielä järjestymään?

soile: Kiva kuulla, että joku on samoilla linjoilla...

Minulla taitaa ongelma ratketa ihanalla tavalla; kuulin tänään, että yksi pariskunta häävieraidemme joukosta suunnittelee häitä loppukesälle, joten taidan lainata Snowdropin ideaa ja ojentaa kimppuni seuraavalle morsiolle! Uskon, että hänestä se olisi ihan positiivinen yllätys, ja ainakin omasta mielestäni ajatus on jotenkin todella kaunis.

Kimpun heitto on minusta ihan ok, enkä ole koskaan sitä sinänsä vaivaannuttavaksi kokenut, vaikka välillä on elämässä ollut sellainen olo, että olenko ikuinen vanhapiika. Mutta yksissä häissä suututti, kun oltiin ystävättären kanssa häävieraina ja hän teki kimpunheiton aikaan siinä lähellä istuvien ihmisten kuullen numeroa siitä, että ei hän lähde kimppua tavoittelemaan kun hän on jo kihloissa, mutta patisti minut estradille kun en edes seurustele... Rupesinpa tässä sitten omia häitä miettimään (kun ei minust sitte vanhaapiikaa tullukaan ), kun häävieraiden joukossa on kyllä naimattomia naisia mutta vain kaksi sinkkua, joista toinen on vakaasti parisuhteettoman elämäntavan valinnut iäkkäämpi ihminen, ja toisesta tiedän, koska hänet hyvin tunnen, että hän saattaa pahoittaa mielensä jos tulisi jostain syystä tuollainen tilanne että vakisuhteessa elävät olisivat kenties suureen ääneenkin sitä mieltä, että eivät lähde kimpusta "taistelemaan"...kannattaakohan jättää koko heittely sikseen, kun en haluaisi kenenkään mieltä pahoittaa ja itselleni tuo kimpun heitto ei ole niin tärkeää päästä tekemään?!

Juu en minäkään ilkeäisi omaa muksua huudattaa toisten juhlissa, mutta en vaan osaa toisilta aina "vaatia" samaa kuin itseltä... vallankin kun tiedän, että esim. eräillä häävieraista on 4 alle 5-vuotiasta lasta, niin voipi olla ettei siitä ihan hiljaa minnekään edes pysty hiipimään. Tosin ne on kyllä tottuneita kirkossakävijöitä ne muksut, mutta nuorin niin pieni että itkee jos on itkeäkseen. Toki mieleisempi vaihtoehto meillekin olisi se, että kaikki istuis hipihiljaa siellä kirkossa, mutta kaikkea ei voi saada.

Veljeni on lupautunut hääauton kuskiksi. Tykkää muutenkin ajamisesta ja ajaisi aina kun vaan mahdollista, joten lienee hänelle sopiva tehtävä. Tosin morsian sitten näyttääkin takapenkillä varmaan tältä: Velipojalla on nimittäin melko raskas kaasujalka...

Meillä bestman saanee taskumatin tai oluttuopin kaiverruksella, tai jotain vastaavaa, sulho viime kädessä päättää asian. Seremoniamestari ja valokuvaaja (ovat pariskunta) saavat todennäköisesti lahjakortin ravintolaan, ja rakkaalle kaasolleni aion kasata korillisen kaikkea nättiä, hauskaa, hemmottelua...esim. pikkuinen kuohuviinipullo, suklaata, kylpyvaahtoa, kynttilöitä, jne. Ja lisäksi sujautan mukaan kosmetiikkaliikkeen lahjakortin.

Meillä vieraslistalla 13 alle 5-vuotiasta lasta, joten saattaa olla, että elämää piisaa niin kirkossa kuin muutenkin... Mutta tuossa juuri sulhon kanssa tuumailtiin, että sitten meidän pitää vaan elää sen asian kanssa, että joku noista mussukoista saattaa rääkyä kuin sumusireeni kesken meidän tahtomisien, itsepähän ollaan lapsetkin päätetty kutsua. Olen kuitenkin aina ollut vakaasti sitä mieltä, että elämisen äänet kuuluu elämään ja että lapsilla on oikeus olla lapsia - myös kirkossa - joten miksi meidän häät olisi poikkeus. Ymmärrän silti kaikkia niitä, jotka ovat asiasta eri mieltä. Halusin vaan jakaa oman mielipiteeni, koska se näyttäisi hieman poikkeavan valtavirrasta...meidän häissä saattaakin olla sitten meno kuin villissä lännessä.

Meillä juhlapaikan vuokra 500 euroa, siihen sisältyy tanssilava ja kolme hyvinvarusteltua mökkiä (majoitustilaa n. 20 hengelle) ja rantasauna. Tanssilavalla kunnon musiikki- ja karaokevehkeet. Kaikki nämä ovat käytössämme pe-su. Lisäksi hääateria kakkukahveineen 25e/nuppi, johon sis. pöytäliinat, astiat, henkilökunta. Mielestäni ihan kohtuullinen hinta.

Aikalailla seurustelun alkuajoista lähtien oli kummallekin selvää, että "tosimielellä" tässä ollaan, ja jonakin päivänä alttarille astellaan, mutta silti kulta onnistui yllättämään minut kosinnalla 25.8.2007 - romanttisesti suihkussa ollessamme. Sormukset ostettiin seuraavana arkipäivänä kun oli liikkeet auki, ja niihin kaiverrettiin tuo kosintapäivämäärä, koska se oli hetki jolloin lupauduimme toisillemme. Sormukset pujotimme toistemme sormiin samana iltana kun ne olimme ostaneet, metsälammen rannalla sijaitsevassa kodassa nuotiotulen loisteessa...paikassa jossa oli aikanaan tokat treffimme, ja joka on meille muutenkin tärkeä paikka.