Vähän samoilla linjoilla täällä, välillä mietityttää kovasti. Tai ehkä en osaa edes sanoa, onko se epävarmuutta vai mahdottoman kovaa jännistystä. Tiedän kyllä itsestäni, että olen kova jännittämään pienempiäkin juttuja, saati sitten tämmöisiä! Päivä, kun on päätetty, muttei kirkkoa vielä varattu, alkaa tarkastella miestään entistä kriittisemmin ja etsiä vikoja. Ja sitten sitä ihan unohtaa, ettei mies tee samaa vaan lupaa rakastaa tälläisenä pöhkönä. Joskus itse ajattelin eroa aina pienen vastoinkäymisen kohdalla, vaikka tiesin, etten ihanaani jättäisi kuitenkaan. Sitä on vain sellainen tuuliviiri. Eihän sitä täydellistä miestä etsitä, vaan itselleen parhaiten sopivaa. ps. Kävin tänään katselemassa sormuksia.