Nöpöstiina

Rouva
  • Content count

    20
  • Joined

  • Last visited

About Nöpöstiina

  • Rank
    Juniori

Contact Methods

  • ICQ
    0

Recent Profile Visitors

328 profile views
  1. Eikä monihuoneiset tilat aina ole huonoja ratkaisuja. Itsellämme esimerkiksi on sellainen. Meillä on erikseen huone lapsille ja sitten on huone kavereille (jotka tuntevat toisensa). Kaverien huoneessa on vielä baaritiski, joten uskon heidän viihtyvän siellä. Koko talossa on lisäksi äänentoistojärjestelmä. En mistään hinnasta suostunut vaihtamaan meidän todella tunnelmallista tilaamme mihinkään isoon saliin, jossa olisi kolkko tunnelma. Eli jokainen tyylillään. Istumajärjestys määrittelee paljon vieraiden viihtyvyyttä ja sitä kannattaisi miettiä huolella. Kuitenkaan minusta morsiuspari ei ole vastuussa kaikkien vihtyvyydestä. Aina porukasta löytyy ne ihmiset, jotka eivät ole mihinkään tyytyväisiä ja joiden mielestä häissä on tylsää. Kaikkia ei voi miellyttää, eikä minun mielestä pidäkään. Kunhan nyt ruokaa riittää ja kaikille on yritetty miettiä mukava paikka, se minusta riittää.
  2. Mitä tarkoittaa tuhtia tavaraa? Kyselee musiikista mitään ymmärtämätön. Talvihäät kuullostaa aivan ihanalta pianolla soitettuna. Heti, kun sain nuotit käsiini eilen, lähetin ne ystävälleni, joka sitten soitti mulle sitä puhelimen kautta. ;D Kyllä oli kaunista.
  3. Lupasiko hän laittaa nuotteja nettisivulle? Jos ei, niin uskallatko laittaa valssin kiertoon...?
  4. Minä en tunne tamperelaisia pappeja ollenkaan. Meille annettiin vihkipapiksi Viinikan seurakunnasta Jorma Satama. Osaako kukaan sanoa millainen henkilö on kyseessä?
  5. Miellä on alustavasti varattuna (varausmaksua ei olla vielä maksettu) Goan matka. Kellään lisää kokemuksia? Toisena vaihtoehtona meillä on Egypti. Emme kuitenkaan ole mitään sukeltajia, joten mikään Hurghada ei taida meille sopia (sen verran negatiivista olen paikasta lukenut). Luxoria ollaan mietitty. Jos täältä siis löytyy sekä Luxorin, että Goan kävijöitä, kumpaa suosittelisitte häämatkakohteeksi ja miksi? Niin ja matkalle ollaan lähdössä helmi-maaliskuun vaihteessa.
  6. Älä turhaan kadu! Teillä on aivan upea matka tulossa. Nauttikaan täysin rinnoin. Sulhon kanssa keskustelun jälkeen tajusin, että meillä ei ole varaa Thaimaan matkaan. Olemme siis molemmat opiskelijoita ja maksamme ison osan häistä itse. Taloudellinen tilanteemme saattaa parantua tammikuuhun mennessä, mutta se on niin epävarmaa, ettei sen varaan voi laskea. Meidän täytyy siis tällä haavaa tyytyä johonkin muuhun matkakohteeseen. :'( Toteutetaan sitten se Thaimaan matka joskus myöhemmin
  7. Juuri vietin monta tuntia suunitelle omatoimimatkaa Bangkok-Koh Samui ja ajattelin, että helmikuuksi saataisiin vielä halpa lento Kilroylta. Tuo Saarulin viesti masensi minut nyt täysin. :'( Sulho kun ei ole suostunut ymmärtämään, että pitää olla liikkeellä "näin aikaisin". No, ehkä me sitten ei lähdetä yhtään minnekään. >
  8. Meillä on siis tällä hetkellä pohdinnassa halutaanko häihin bändi vai ei. Tai siis tottakai haluttaisiin, mutta lähinnä on kysymys siitä, onko varaa. :-/ Moni on varmasti sitä mieltä, että bändistä ei kannata aloittaa tinkaamista, mutta toisaalta se on ruokien jälkeen suurin menoerä. Tykkään itse tanssimisesta ja sukulaisemmekin tykkäävät. Latistuuko tunnelma täysin, jos musiikki tulee levyiltä (juhlatilassa on kaiuttimet)? Bändi olisi ihana, mutta soittamalla cd-levyiltä säästäisi sievoisen summan. Häävalssit kuitenkin varmaan saisimme elävästä musiikista, sillä kummisetäni soittaa haitaria. (En kuitenkaan halua pyytää häntä säestämään koko juhlaa.) Mitä mieltä siis olette? Kuinka välttämätön bändi on tanssihäissä?
  9. Minusta tuollainen kerjääminen halveksuttavaa. Niin mautonta! En kehtaisi edes ääneen sanoa miettineeni, kuinka paljon rahaa sillä tavalla voisi saada kasaan. Mun mielestä on törkeää järjestää kolehtia vieraille, koska haasteesta on vaikea kieltäytyä. Ja jos vielä odotetaan jotain 5 euroa, sehän on aika iso summa tuollaiseen leikkiin! Oikein pöyristyttää... :-/
  10. Tässä on tullut hienoja vinkkejä kesämorsioille. Mutta mistä halpa häämatka tammikuussa? Haluaisin kuitenkin, että kohteessa olisi suhteellisen kiva ilma. Ei taida jäädä vaihtoehdoksi kuin Kanarian saaret... ??? Tietenkin olisi mahdollista siirtää varsinaista häämatkaa myöhemmäksi ja mennä häiden jälkeen vaikkapa kylpylään (Suomessa siis) tai mökille tms. Mutta kivointahan se olisi päästä häämatkalle heti häiden jälkeen.
  11. Vaihdettiin juuri juhlapaikkaa ja juhlitaan sittenkin Tampereella, kotipaikkakunnallamme. Vihkiminen on Aitolahden vanhassa kirkossa ja siitä jatketaan Marttilan pirtille.