Mansikka82

Rouva
  • Content count

    20
  • Joined

  • Last visited

About Mansikka82

  • Rank
    Juniori

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Tätä ketjua lukiessa tuli kyllä elävästi mieleen se päivä, kun kerroimme miehen vanhemmille menneemme kihloihin ja päättäneemme häiden ajankohdan. Appiukko ensin onnitteli, mutta hetken päästä kysyi: "Onkos tää joku pakkoavioliitto?" Tuli kyllä tosi hyvä fiilis.. Ainahan sillä on typeriä heittoja, mutta tuo oli kyllä loukkaavaa.
  2. Ihanat työkaverini muistivat meitä lahjakortilla Miehen työpaikalla asiasta ei varmaan tiedetä mitään, ennen kuin paikallislehteen tulee meidän hääkuva..
  3. Sain aivan ihanan rannekellon Mies oli selkeästi pistänyt merkille, millaisia kelloja olen ikkunaostoksilla aiemmin ihastellut..
  4. Häitä edeltävänä päivänä koristelimme juhlapaikkaa viisi tuntia, minkä jälkeen olinkin aivan puhki. Sitten vielä pidimme sulhasen, bestmanien ja kaason kesken viimeisen palaverin hääpäivän vastuujaosta. Illalla saunoimme kaason kanssa ja otimme muutamat sidukat, jonka jälkeen menin sänkyyn pyörimään ja nukuin lopulta ruhtinaalliset kolme tuntia (klo 4-7)...
  5. Oikeastaan ainoa moka oli, että unohdettiin ottaa hääjuhlassa poseerauskuvia esim. kaason ja bestmanien kanssa. Minusta ja sulhosta on tosi paljon kuvia, mutta muut poseeraukset jäivät tekemättä kaikessa hässäkässä.
  6. Isoäitini teetti puusepällä kauniin kapioarkun, jossa oli sisällä Marimekon pyyhkeitä sekä itseommeltuja keittiöpyyhkeitä, mihin oli kirjottu nimikirjaimeni. Ihanaa saada jotain "pysyvää"! Suurin osa vieraista muisti meitä rahakuorilla, jotka tietysti tulevat tarpeeseen, mutta arkku oli erityisen mukava yllätys
  7. Onko kellään kokemusta, saako piilareita päähän jos silmissä on jo irtoripset/-tupsut? Haluaisin laittaa piilarit vasta ennen vihkimistä, sillä tavoitteena olisi kuitenkin että jaksaa pitää niitä yli puolenyön. Koemeikissähän tämä tietysti selviää, mutta asia askarruttaa jo kovasti.. Kertokaahan siis, jos olette ripsitupsujen ja piilolinssien kanssa pelanneet!
  8. Oora, kiitos tiedosta - pukua teettämään siis!
  9. Olen keräillyt kuvia puvuista, joihin liittyy pitsijakku tai -bolero, mutta valmistajatiedot ovat osassa jääneet matkan varrelle. Tietäisikö kukaan, kenen puku tämä on?
  10. Minuakin kiinnostaa hopeavärillä käsitellyt koivunoksat. Miten aiotte niitä laittaa esille: pöytiin maljakoihin, sivupöydille/buffetpöytään vai lattialle korkeiksi asetelmiksi?
  11. Saisiko marsipaanista tehtyä "lumihiutaleita"?
  12. Minäkin kiitän vinkeistä toimintatapojen suhteen. Nyt pitää enää suostutella mies siihen, että vieraita pyydetään olemaan kuvaamatta kirkossa. Digikameroiden myötä kuvien räpsiminen on perhejuhlissa ja muissa tilaisuuksissa mennyt ihan hurjaksi. Olin vähän aikaa sitten ristiäisissä, joissa kuvia otettiin ihan tauotta ja vauvaraukka siristeli silmiään salamavalojen ristitulessa. Tuli todella epämiellyttävä fiilis.. Tuntui, ettei kukaan keskittynyt itse tilaisuuteen ja papin puheen seuraamiseen, vaan kuvaaminen oli se ykköjuttu. Nyt meni vähän asian vierestä, mutta pääsinpä avautumaan
  13. Ehkä voisitte käyttää jotain sinistä vilkkuvaloa ja "sireeniä" hääväen huomion saamiseksi esim. ohjelman alkaessa tai ruokailuun siirryttäessä. Kirkosta astellessa voisi olla joku kuja liittyen palokuntahommiin liittyvään tarpeistoon. En kyllä yhtään keksi, mitä se sitten voisi olla.. Kirveitä?? Samoin sukkanauhaa etsittäessä hameen alta voisikin löytyä jotain palokuntaan liittyvää. Jos teillä on jotain ryöstöä tulossa hääjuhlaan, voisivat ryöstäjät olla palomiehiä. Hääauton takaikkunaan tekstiksi "Tulta päin!" Tämmösiä tuli äkkiseltään mieleen. Yksi kaverini on myös vapaapalokuntalainen ja ollaan joskus leikkimielellä mietitty hänen häihinsä samantyyppisiä juttuja. Niitä odotellessa jaan siis ideamme sinulle
  14. Aprikoosi kuulostaa hyvältä! Meillekin on tulossa kinuskikakku, pitääkin ehdottaa aprikoosihilloa täytteeksi
  15. Meille on myös tulossa kaksi bestmania ja yksi kaaso. Itse olin pyytänyt kaasoa jo aiemmin, kun mies sitten yllätti kertomalla kahdesta bestmanista Ensin mietiskelin, että vaikuttaako se hääväestä jotenkin hassulta jos avustajia on eri määrät, mutta tuskinpa sentään.