.o.O.o.

Päättyvänä vuotena (tai itse asiassa kuluneen syksyn aikana) 2 kaveria on ilmoittanut avioerostaan ja 2 muuta (vakavista) ongelmista avioliitossaan. Keskimäärin 5v avioliitoista kyse. Itse olen ollut kerran aikaisemmin naimisissa ja nyt siis toista kertaa vihille menossa, helmat hulmuten. Eräs kaveri, joka vähän aikaa sitten kuuli avioaikeistamme, kysyi minulta silmät pyöreänä, enkö ole menettänyt uskoani avioliittoon. Kuvittelin 1. liiton kestävän ikuisesti, mutta ero tuli ja paljastui, että liitolla ei alunperinkään ollut selviämismahdollisuuksia, koska minulle ei oltu kerrottu totuutta (tai ehkä pikemminkin niin, että jos sen totuuden olis tiennyt, ei koko liittoa olis solmittu). Ehkä siis olisin voinut menettää uskoni miehiin, "ne on kaikki sikoja ja pettureita", mutta en itse avioliittoon. En myöskään pidä itseäni epäonnistujana tmv vain siitä syystä, että olen kerran eronnut (mitä asennetta olen ollut aina silloin tällöin avioeroja/liittoja käsittelevissä lehtijutuissa ym aistivinani). Nyt kun h-hetki lähenee ja näitä ero- ja "huonosti menee" -ilmoituksia on tullut, sitä kyllä on tullut miettineeksi, että mitä ihmettä avioliitoissa oikein tapahtuu, kun näin pääsee käymään. Miten ihmiset voivat saada asiansa solmuun näin lyhyessä ajassa. Onko siellä takana näitä salattuja asioita, jotka ovat pulpahtaneet esille papin aamenen jälkeen vai..? Liian lyhyt seurusteluaika ei voi olla kaikissa syynä. Ja mitäs jos mekin saamme asiamme solmuun..? Kaikesta ympärillä vellovasta ero/kriisikuohunnasta huolimatta pidän avioliittoa hyvänä juttuna ja meille sopivana (juridisena) ratkaisuna, helpottaa käytännön asioita. En nyt muista, että kukaan olisi ihmetellyt, että olen menossa uudestaan naimisiin (tuota yhtä poikkeusta lukuunottamatta, jos sen sellaiseksi laskee). Kuitenkin jos tämä liitto jostain syystä päättyisi eroon, en usko, että enää 3. kertaa vihille menisin. Tai en ainakaan häitä järjestäisi - on tämä niin tylsää väkertämistä. Mitenkäs on asianlaita teidän muiden toisella/kolmannella/... kierroksella olevien kohdalla? Onko usko avioliittoon horjunut - ja mitä se "usko avioliittoon" edes tarkoittaa? Miksi pitää mennä taas naimisiin, eikö avoliitto tai etäsuhde jo tällä kertaa riittäisi? Tunnetko itsesi luuseriksi, koska takana on jo eroon päättynyt avioliitto? Onko tämä nyt se ehdottomasti viimeinen kerta - ja miksi näin?

.

Meillä tulee olemaan tuotakin ohjelmattomammat häät, koska meille ei tule edes häävalssia. Mä en tosin näe tässä edes mitään ongelmaa; ollaan "markkinoitu" meidän häitä hääateriana, jonka alkamis- ja päättymisaika on ilmoitettu kutsussa. Sitten kun kirkon jälkeen on syöty ja juotu (ei mitään kännäämistä... paitsi ehkä mun setä... : ) ja vaihdettu kuulumiset, mä heitän vieraat viimeistään iltaysiltä pihalle, jotta pitopalvelu pääsee raivaamaan paikkaa ja me siirrytään hotelliin. Tiedän kyllä joidenkin vieraiden odottavan ohjelmaa ja ties mitä "hauskaa", mutta mä en todellakaan ala järjestää jotain pakkokivaa vain sen vuoksi, että kun häissä muka kuuluu sellaista olla. En myöskään ymmärrä, miksi häiden pitäisi aina kestää aamuyölle. :-? Nih. ;D

Hell no! Mun suku on mun suku (ja pääasiassa vielä mun äidin puolelta, ei isän) ja miehen suku on miehen suku. Mä menen naimisiin miehen kanssa, en suvun. "Hajurako" säilyköön niin henkisesti kuin fyysisestikin - pääsee vähemmällä vaikka kivoilta vaikuttavatkin.

Se luuraa asianajotoimistoissa. Kannattaa kysellä hintoja semmoisilta, jotka ovat erikoistuneet perheasioihin (olikos se hakusana "perheoikeus"?). Me kysyttiin hintoja viidestä eri paikasta sähköpostilla.* Otettiin edullisin ja päästään rekisteröinti muk.luk. n. 200 eurolla (tämä hintataso siis täällä susirajalla). * Yksi ei tehnyt ollenkaan avioehtoja, toinen vastasi 2 viikon odottelun jälkeen (oltiin tehty valinta jo), kolmas olis veloittanut huomattavasti enemmän kuin neljäs, joka otettiin. Oiskohan viides jättänyt vastaamatta.

^ No nyt tääkin tyhmä tajus. Mä olen luullut, että se väli nimenomaan on yleensä lyhyt, että halutaan vihkiminen ja siunaus samalle päivälle. :-? Meitäkin on muistutettu ottamaan vihkitodistus mukaan.

Niinpä. Minulle on sanottu, että pitäis ensin tehdä lapsi ja katsoa "sen kautta", kestääkö suhde ja jos kestää, mennä sitten naimisiin. Täysin järjetön ajatus minusta (mutta sen sanoikin yksi hieman hassahtanut mummeli). Ei lapsi ole mikään koekaniini, jolla testataan suhdetta ja yhteistä arkea. :-/

Aaargh, tää ei ole todellista! *hakkaa päätään seinään* Mulle on tulossa vihkisormukseksi keltakultainen yhdellä timantilla varustettu rinkula, jota seppä parhaillaan työstää. Nyt sitten mies vei oman kihlansa pienennettäväksi ja minä lainasin oman kihlani hänelle siksi aikaa (ovat ihan samanlaiset - mies ei voinut olla ilman sormusta : ) ja mulle ostettiin "väliaikasormukseksi" hopeinen rinkula ties millä lasi/muovi"kivillä" (malli ns. allianssi?). Ja miten kävi? Minä ihastuin tähän kahdenkympin (19,90 €) rinkulaan niin palavasti, että yhden hullun puolisekuntisen mietin jo soittavani sepälle, että jätetäänpä se sormus tekemättä... Oi voi. Sormus, jonka arvo on about kolme prossaa vihkin arvosta, vei mun sydämeni ihan täysin. Täytynee joskus teettää vastaava aito. :-/

Meillähän on vihkiminen maistraatissa ja siunaus kirkossa, koska minä en kuulu kirkkoon ja mies haluaa "papin ja kirkon". Siitä huolimatta minä hoidin kirkon varaamisen ja hoidan varmastikin myös papille+kanttorille soittamiset. ;D Sulhanen on päivät töissä, joten mun on helpompi hoidella nämä asiat. Kirkko sijaitsee melkein-mun-entisellä-kotipaikkakunnalla ja mies ihastui ko. kirkkoon sielläpäin käydessämme.

Itse en ole töissä, mutta jos olisin, en kutsuisi "pelkkiä työkavereita" (oikein läheinen ystävä työtoverina olisi ehkä eri juttu). Mies sen sijaan on töissä, ilmapiiri ihan ok, mutta ei halua kutsua töistä ketään. Käsittääkseni haluaa pitää työ- ja vapaa-ajan erillään, mikä onkin ihan hyvä.

.

Vaadin fanikerhon perustamista m.cranelle ja Anna-Elinalle! Suoraan asian ytimeen!

.

Joko mä en osaa lukea tai sitten mä en ymmärrä: miten ihmeessä vuorokauden ero vihkimisen ja siunauksen välillä on "vasta sitten" eli pitkä aika..? :-? No juu, ihan miten vaan... :-? Meidät vihitään torstaina, perjantaina hoidetaan loput asiat (viinat Alkosta [smiley=beer.gif] ym) ja lauantaina siunaillaan, eli kaksi päivää ennen vihille.

Mikähän paikkakunta on kyseessä (alkoi kiinnostaa... oma lehmä ojassa)? Kiinnostaisi kuulla lisää hotellisviittien hääyöhintoja (ja mitä ne sisältää).

Oooh! Kummassakin on kyse muutoksesta, muuttumisesta. Nuorena voi olla sopeutuvampi ja parisuhteessa voi tosiaankin kasvaa sen ja kumppanin myötä/kanssa. Vanhempana tietää liiankin hyvin mitä haluaa ja kompromissien tekeminen voi olla vähemmän kiinnostavaa puuhaa. En kiellä valtavia muutoksia, joita henkisesti, fyysisesti jne ihminen käy läpi nuorena. En vain aina ymmärrä, miksi juuri tuossa vaiheessa tapahtuvat muutokset ovat The Muutoksia tai The Kasvua, jonka/joiden vuoksi ei kannata tehdä suuria ja sitovia päätöksiä. Ei millään pahalla ketään kohtaan, mutta ei tarvitse edes poistua tältä foorumilta löytääkseen esimerkkejä siitä, että ei ne 25v, 30v tai edes 35v tehdyt avioitumispäätökset näin ulkopuolisen silmissä kovin fiksuilta vaikuta. On henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. mutta naimisiin pitää vaan päästä Sen Väärän kanssa. Mutta hei, ollaanhan sentään jo "kypsässä iässä", joten kyllähän tässä tiedetään, mitä halutaan, koska on kasvettu aikuisiksi. Ihminen voi tehdä typerän päätöksen ihan minkä ikäisenä tahansa. Ja samalla tavalla ihmisen elämässä voi tulla megaluokan kriisi tmv muutos ihan missä iässä tahansa - jopa sellainen, jonka rinnalla joku 20v aikuiseksi kasvaminen on nappikauppaa, nimim. nähty on. Mielestäni ei myöskään voi unohtaa kumppanin merkitystä. Vaikka olisi miten löytänyt itsensä ja tietäisi mitä haluaa, se toinen ihminen siinä vierellä on myös yksi muuttuva tekijä. Jonkun ihmisen kanssa itsestä nousee esiin yhdenlaisia piirteitä ja valmiuksia kuin jonkun toisen. Pitääkö sitten käydä läpi monta ihmissuhdetta? Mielestäni ei, jos hyvän löytää ensimmäisten joukosta. Jos on hyvä olla ja luulee tietävänsä mitä tekee..? Ei kukaan voi ennustaa tulevaisuutta. Kiitos ja hei. edit. k.viehe

Aivan, voivat olla. 8-) Ja voi olla, että viisikymppisenä on ihan erilainen kuin kolmikymppisenä. Kenenkään ei siis kannata mennä naimisiin, koska ihminen muuttuu läpi elämänsä ja puoliso voi osoittautua niin kovin sopimattomaksi näihin muutoksiin. ;D Ja ainakaan alle 50v naisen ei kannata mennä naimisiin, koska vaihdevuodet saavat hänet haluamaan nuoria miehiä. ;D Mitä mä halusin parikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Minä mä haluan nyt yli kolmikymppisenä? Hyvän miehen ja onnellisen parisuhteen. Ei hitto kun onkin noi kiinnostuksen kohteet muuttuneet. ;D

:-/ Minusta on oikeasti harmi, että poistit. Mä ainakin omaa tulevaa sormusta niihin verratessani aloin ymmärtää, mikä siinä mun sormuksessa todella maksaa. Ja mitä viimeisimpiin kommentteihin tulee - niin sinun kuin muidenkin - niin asioilla on aina puolensa, perustelunsa ja syynsä; jonkun "hyvä ostos" (esim. budjetin vuoksi; voihan sitä myöhemmin hommata paksumman=kalliimman) on toiselle "painajainen" ja se kummallekin suotakoon.

Just näin!!

Anteeksi, että tulen n*ssimaan pilkkua, mutta ei tarvitse olla mikään jälkeenjäänyt. Kasvuympäristö, vanhemmat jne, vuosikymmen, jolla nuoruus on koettu (täällä naikkareissa on kuitenkin sen verran eri ikäisiä, että tuon tämän esiin) jne. ratkaisevat mielestäni enemmän. Oman kokemukseni mukaan 30v voi olla lapsellisempi kuin about 15v - ja ihan ilman mitään jälkeenjäämistä. Mitä "kasvukipuihin" tai "suuriin muutoksiin" tulee, ne voi kokea niin 15v, 30v kuin paljon vanhempanakin. Itse olen päälle kolmikymppisenä täysin eri ihminen kuin ennen 30v.

Kiva kun kerroit enemmän. Mielenkiintoinen näkökulma.

En menisi suoralta kädeltä väittämään, ettei hyvin nuorena ja jopa alle 18v solmittu liitto voisi onnistua ja kestää "kunnes kuolema erottaa". Jos kumpikin osapuoli pelaa avoimin kortein niin kaikki on mahdollista. Myönnän kuitenkin, että jos oma lapsi sanoisi avioituvansa alle 20v, toimittaisin hänet mielentilatutkimukseen. :-/

Hyvä pointti tähän keskusteluun. (Tai sitten mä vaan oon nappaillut jo vähän liikaa tuota Leijona-likööriä. [smiley=beer.gif]) Suoraan sanottuna tosi harmi, ettet ala, koska kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, varsinkin tämä: "Itse en jumalaan usko, mutta minulla on tarpeeksi muita syitä (myös hengellisiä) mennä naimisiin kirkossa ja siksi liityinkin takaisin ortodoksiseen kirkkoon johon mut aikoinaan kastettiin" & "Itselleni on ainakin tärkeää, että arvot, joita me molemmat kannatamme, näkyy myös vihkitoimituksessa. Maistraatissa tämä ei kuitenkaan juurikaan ole mahdollista". Etkö mitenkään vois vähän valaista tätä?? Minua henk.koht. (tälleen täysin OT) ihmetyttää, kun joskus yhdistetään uskovaisuus/kristill.arvot=kirkkohäät ja ateisti(+moraalittomuus )=siviilivihkiminen. Kyllä mä uskon Jumalaan, Jeesukseen etc, mutta silti valitsen mieluummin siviilivihkimisen (kuin liityn ev.lut.kirkkoon, jonka sähläyksiä en aina ihan ymmärrä). Kirj.virh. menköön Leijonan piikkiin.

(enkö mä muka oo vielä täällä mellastanut :-? ) "Tietysti vihkimispäivä", olin mun ensimmäinen reaktio tuohon. Meillä on siunaus ihan eri päivänä kuin (siviili)vihkiminen, mutta kyllä minulle (meille) se hääpäivä on tuo vihkimispäivä. Ei sillä siunaus/juhlapäivällä ole minulle läheskään niin suurta merkitystä kuin avioitumispäivällä. Rinnastaisin meidän siunaus/juhlapäivän "pukuineen ja paisteineen" lähinnä yo-juhliin, synttäreihin tmv, mä kun en juhlia kaipais ollenkaan. Että en ainakaan omalla kohdalla tiedä tuosta "eri jännityksestä". Ja tulevina vuosina en todellakaan aio juhlia meidän avioliiton siunauspäivää - enhän muistele vuosittain lakkiaispäivääkään (vaikka ehkä syytä olis, oli niin hyvät kakut ;D ). Mä olisin ollut valmis liittymään kirkkoon häiden takia, jos mies olis sitä aivan ehdottomasti halunnut (perinteinen kaveri ). Hänelle kuitenkin riittää toi siunaus, joten kaikki ovat tyytyväisiä, tai ainakin me kaksi. Sinällään en ymmärrä pelkkien puitteiden (hieno kirkko) vuoksi kirkkoon liittymistä, koska mitä niillä seinillä tekee, jos sisältö puuttuu. Mutta ei mua haittaa, jos joku näin tekee.

Meillä sormus tulee mun sormeen jo maistraatissa, koska minun mielestäni taasen se on se oikea hää/vihkipäivä, jota aion/mme tulevina vuosina juhlia. Ev.lut.kirkon sivuilta sain semmoisen käsityksen, ettei sormusta olisi edes mahdollista enää kirkossa pujottaa, koska avioliitto on jo solmittu, mutta täällä naimisiin.infossa kuulin, että kyllä se vielä siunauksessakin onnistuu. Kannattaa käydä vaikka tässä ketjussa lukemassa lisää. Että jokainen tekee varmaan niin kuin parhaaksi kokee ja/tai pappi suostuu.