Jump to content
Naimisiin.info

alma-kaarina

Rouva
  • Viestit

    139
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän alma-kaarina kaikki viestit

  1. alma-kaarina

    vieraille kamerat?

    Kyllähän nykypäivänä vanhempi porukka myös kuvaa digikameralla, ennemminkin taitaa ongelma olla se kuvien polttaminen levylle. Monella etenkin vanhemmalla ihmisellä ei välttämättä ole polttavaa asemaa tietokoneessaan tai vaikka olisikin, poltto-ohjelmaa ei osata käyttää. Yhtä näppärä vaihtoehto on hankkia USB-muistitikkuja, niitä saa nykyään promo-kamana vaikka mistä, nehän tulee kans pienessä kirjekuoressa postissa ja tietojen tallennus niille on helpompaa.
  2. Ostin vannehameen, mutta tiedossa oli jo silloin, että tylliä pitää siihen ommella, jotta helman malli tulee oikeuksiinsa. Itse ompelin tyllit (käsin) vannehameeseen kiinni, en ole siis mikään ompeluihminen, mut hyvä tuli, eikähän se sieltä puvun alta minnekään näy, vaikka sauma olisikin tumasti ommeltu! Kiteyttääkseni vastauksen, mulla on siis vanteellinen tyllihame (tuloksen muuten saa käydä kurkkaamassa hääpäikystä)
  3. Itse ostin valmiin vieraskirjan, johin ompelin kannet samasta kankaasta kuin hääpukuni boleron, kirja on tosin viimeistelemättä, mutta tarkoitus on ainakin hääpäikkyyn laittaa kuva valmiista kirjasta.
  4. Meillä ollaan myös eri paria, minä ort ja mies ev.lut. Meillä tosin päätettiin hoitaa vihkiminen hääjuhlapaikalla, joten meille tulee ev.lut pappi, kustannussyistä emme valinneet siviilivihkijää, tosin mieli voi vielä muuttua sen suhteen, riippuu siitä, miten hyvin kestetään budjetissa
  5. Ajatus kukkapuskan kanssa pörräämisestä hääpaikalla tuntui itsestänikin vieraalta, myös sen takia ettei melle tule kirkko-osuutta (vihitään juhlapaikalla), mutta jotain halusin kaunistukseksi, joten päädyin pieneen koriin, jossa kukkia, eli tällainen samantyyppinen kun usein näkee morsiusneidoilla. Kori sopii hyvin pukuni tyyliin ja juhlapaikan miljööseen. Uskoisin, että mikäli meille olisi tullut ns. perinteisemmät häät kirkkoineen päivineen, en olisi ottanut edes sitä koria, vaan pelkän yhden kukan. Luonnollisesti aion koriasetelmani säästää jälkeenpäin
  6. Itse oli 2. kaasona häissä, jossa kaasoilla ja anopeilla oli rannekimput, n.30cm roikkuvat, "pää"kaasolla kimppu ylsi lattiaan asti. Ihan lähinnä kokemuksia käyttämisestä ja huomioitavan arvoisia seikkoja. Meillä kimpuissa oli muutama ruusu ja sit harsokukkaa, laakerinlehtä yms ja sit kultalankaa koristeena. - kannattaa siis pyytää kimppu, jonka voi helposti ottaa pois ja laittaa takaisin, eli erillinen lenksu jostakin helposti naamioitavasta materiaalista kimpun sisään/taakse/sivuun (mallista riippuen) voin sanoa, että ruokailu, wc-käynnit yms. olellinen sujuu helpommin, kun voit antaa kimpun esim. kaasolle tai laittaa pöydälle välillä. - heittokimppu samoista kukista, mutta normaalilla kimppusidonnalla. Kiinteä kimppu lentää ilmassa huomattavasti nätimmin ja hallitummin, kuin roikkuva.. voitte testata kotona helposti käsipyyhkeellä, josta muotoilette eri mallisia kimppuja ja heitätte - huomioikaa kimpun suunnittelussa kaikki mahdollinen, eli miltä se näyttää kävellessä, istuessa, tanssiessa, miltä se näyttää puolen vuorokauden jälkeen, miltä oma ranteesi näyttää ja tuntuu puolen vuorokauden jälkeen. - jos haluatte, että kaasot, morsiusneidot,anopit tms. käyttävät saman tyylisiä kimmpuja, kysykää heidän suostumus asiaan! (toinen anopeista nimittäin jaksaa nurista vieläkin rannekimpusta, kun ei olisi sitä halunnut käyttää, rikkoikin sen sitten illan mittaan "vahingossa..") Itse pidin käyttämiämme kimppuja mukavina, tosin saimme itse vaikuttaa lopputulokseen, koska äitimme teki ne (toimitti kaikki kukat juhlaan,on floristi) Esittäkää toiveenne tarkasti jo heti alkuun, jotta ei tarvitse sitten valmiista kimpusta reklamoida. Kaikki floristit eivät osaa tehdä kunnollisia rannekimppuja, joten kuunnelkaa myös suosituksia ja kysykää tarjoukset mahdollisimman monesta paikkaa. eli käytin itse ja suosittelen
  7. kiitos kaunis! blondi kun ei tuommoista vaihtoehtoa tajunnut
  8. miks tikkeriin jää nuo img-tagit ympärille? jos ne ottaa pois, tikkeristä tulee linkki.. kai tähän joku ratkaisu on tulossa...
  9. Tulevalla miehelläni on edellisen=ensimmäisen liittonsa hääkuva tallessa, tosin se on kehyksineen mökillä muitten valokuvien seassa kirjahyllyn alimmalla hyllyllä. Lähinnä sitä katsotaan nykyään huvitukseksi ja minä jaksan kauhistella vaimon pukua ja äitini rumaa kimppua (floristi kun on). Ex-vaimon sormukset ovat myös tallessa, mutta varmuudella ainoastaan rahallisesta syystä. Tiedän ettei mieheni kaipaa exäänsä tippaakaan joten liiton aikaiset muistot eivät minua häiritse. Olemme jutelleet heidän liitostaan paljonkin ja ex-vaimo luonnollisesti mainitaan joissakin asiayhteyksissä, mutta minua se ei häiritse. Jotkut pyytelevät minulta anteeksi, jos exän nimi mainitaan, mikä on minusta outoa, eihän toisen ihmisen elämästä voi pyyhkiä kymmentä vuotta pois. Sama koskee minun ex-poikaystäviä, totta hemmetissä olen tehnyt heidän kanssaan paljonkin asioita ennenkuin tapasin sulhaseni. Mielestäni exien käsittely suhteessa on ensisijaisesti puolisoiden keskinäinen asia, jokainen puhuu heistä niin paljon kuin tuntuu sopivalle, pelisäännöt sovitaan kahden kesken. Kyllä exästä pitää pystyä nykyiselle puolisolle puhumaan, olethan jakamassa siihen astisen elämäsi juuri hänen kanssaan ja exät ovat osa sitä.
  10. Itse olen ajatellut sopia bändin kanssa (sulholta salaa luonnollisesti), että he säestävät minulle kappaleen Vain Rakkaus, eli tää Mari Rantasilan biisi Raidista. Ja se soitettaisiin melko pian häätanssin jälkeen, minun lahjanani miehelleni. Bändistä johtuen rauhallisempi ohjelma loppuu siinä vaiheessa ja kunnon ryminä alkaa Ja uskoisin, että suurin osa häävieraista jopa odottaa minun laulavan...
  11. Kuunnelkaapas joskus Juice Leskisen kappale Pyhä toimitus, alla sanat Maailman kyliin mä väsyin, ota syliin Sun kätes otsaani viilentää Sano jotain näin katveessa sotain niin pääsen lähemmäksi elämää Naura vähän ja painaudu tähän, kun ihollamme on hämärää Oot niin avoin sä miljoonin tavoin Mua kiskot lähemmäksi elämää Ota viini ja juo se on elämä mun Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun Luodut emme me olleet toisillemme, me kaiken loimme, loimme elämää Ota viini ja juo se on elämä mun Anna ruumiisi tuo niin mä rauhoitun Pääsen sisään näin voimaani lisään näin liikun lähemmäksi elämää Kyynel valuu ja taas alkaa paluu on tämä kaikki hyvin tärkeää Vaivun uneen mun näät rauhoittuneen näin ollen lähempänä elämää Toinen kaunis, ei kuitenkaan suoraan hääbiisiksi soveltuva, on Nylon Beatin Jos Jos sun äänesi kuulisin uudestaan niin sen nauhalle voisin tallettaa ja se kasetti olisi kultaa kalliimpaa Jos sun bussi lähtee viimeinen niin mä kävelen kanssasi matkan sen ja sä kannat mua, jos itse jaksa en Jos sun avaruuteen mentävä on ja sun määränpää oisi Orion tähdet muut ois mulle pelkkää usvaa vaan Jos sun täytyy valehdellakin niin mä uskon kaiken tietenkin koko juttu tää on satua muutenkin Jos sun silmissä näkisin kyyneleen otan talteen sen ja vien eteiseen niistä valtamerta itsellein mä teen Jos sä lähdet ovesta kulkemaan onks sun aina mentävä kokonaan sinut pitäisin vaikka palan kerrallaan Jos vain olisi mustaa tummempaa sen on värini silloin jos erotaan pala harmaata saisi vain sinua kaipaamaan Ja kolmas, lähes klassikko; Mari Rantasila Vain rakkaus Hän vaeltaa läpi kaupungin hän silmin pimein etsii, ei löydä vain kun ruumiinsa on tulessa hän kekäleitä kasaa syliinsä Ja polte, joka sieluansa korventaa se on vain, vain rakkaus se on vain, vain rakkaus Hän kuuntelee vain varjoja ja nälkänsä hän unelmillaan sammuttaa jos kaipaus on myrkkyä hän pimeydestä siihen sukeltaa Ja polte... Hän tähtiyötä katselee ja kuulee, näkee kaiken, minkä nähdä voi kun hiljaisuus on erämaa se mykän huudon jostain parkaisee Ja polte, joka sieluansa korventaa se on vain, vain rakkaus se on vain vain rakkaus se on vain, vain rakkaus. Ja hieman yllättävä, mutta todella kaunis, Rammsteinin Stirb nicht vor mir (duetto, mies saksaksi/nainen englanniksi) Die Nacht öffnet ihren Schoß Das Kind heißt Einsamkeit Es ist kalt und regungslos Ich weine leise in die Zeit Ich weiß nicht wie du heißt Doch ich weiß dass es dich gibt Ich weiß dass irgendwann irgendwer mich liebt He comes to me every night No words are left to say With his hands around my neck I close my eyes and pass away I don't know who he is In my dreams he does exist His passion is a kiss And I can not resist Ich warte hier (=odotan täällä) Don't die before I do Ich warte hier Stirb nicht vor mir (=älä kuole ennen minua) I don't know who you are I know that you exist Stirb nicht Sometimes love seems so far Ich warte hier Your love I can't dismiss Ich warte hier Alle Häuser sind verschneit Und in den Fenstern Kerzenlicht Dort liegen sie zu zweit Und ich Ich warte nur auf dich Ich warte hier Don't die before I do Ich warte hier Stirb nicht vor mir I don't know who you are I know that you exist Stirb nicht Sometimes love seems so far Ich warte hier Your love I can't dismiss Stirb nicht vor mir
  12. Meillä sama tilanne eli kaksi molempaa laatua eivätkä kaikki tunne toisiaan. Me järjestetään ihan meillä kotona illan istujaiset hyvän ruuan ja saunan merkeissä. Alkoholia tarjoamme myös sitä haluaville (perinteinen tunnelman laukaisija) Ei ajateltu mitään sen kummempaa pitää kuin aivoriihi hääohjeman ja yleensä hääpäivän kulun suhteen, koska joillekin tulee helposti takalukko päälle, jos joutuu johonkin yllättävään tilanteeseen vieraassa seurassa tai ollaan ravintolassa tms. Tietysti se riippuu paljon ihmisistäkin ja heidäthän tuntee hääpari parhaiten. Sellainen pieni tunnelman laukaisija kuitenkin ajateltiin, että ennen ruokailua jaetaan "vip"-kortit, tehdään siis rintamerkit koko porukalle, joista käy ilmi henkilön nimi ja titteli, samantyyppiset tulee sit häissä, tosin hienommat. Pidetään siis "palkintojenjako" ja sit eikun syömään!
  13. Kaasoni ja sulhonkin kanssa olemme miettineet monen näköistä, mitä hameen alta löytyy ennen sukkanauhaa, kuten lippusiimaa (siis sitä, mitä on raksoilla,tietyömailla yms.) muutamia metrejä, tyhjiä ja rutisteltuja oluttölkkejä ja kenties joku täysikin (tyyliin"oho,tännekös se oli jäänytkin.."), vasara yms. työkaluja, kännykkä (joka sopivasti alkaa soimaan ennen operaation alkua) eli tällaista peruskauraa. Pidemmälle vietyjä (eli useamman siiderin jälkeen) ideoita oli dildo ja elävä kana. Tai jos ei halua ylimääräistä heitellä, yksi ehdotus oli sitoa sukkanauhaan kiinni pullonkorkin avaaja ja kiinni saaneelle kaivetaan hameen alta palkinnoksi six-pack olutta (ja harmitellaan ettei se ole mäyris...) Toi ketju/munalukko-yhdistelmä oli mulle uusi tuttavuus,mut ei huono ollenkaan. Avain voisi olla tyyliin anopilla (siis morsiammen äidillä) On muuten varmaan turha mainitakaan, että hääpukuni helma on laaja ja alla leveä vannehame, jonne mahtuu paljon... Mietimme myös, voisinko itse heittää jotain morsiuskimpun sijaan, mut molempiin ei voi vitsiä liittää, joten taidan jättää hurvittelut sulhaselle.
  14. Kaasoni kertoi olleensa häissä, jossa pöydillä oli ollut koristeena n. 40cm pitkä puolikas koivuhalko (siis sellainen puolipyöreä) ja sen päällä varrellinen ruusu. Meille itselle teen pajusta pylväitä ja vähän kaikkea, häät ovat ulkona, ison maatilan pihalla, joka toimii nykyään viinitilana. Äiteen kanssa niitä oon väsänny ennenki ja talkoot on taas keväällä tulossa. Siskolla oli tavallisia kolmen ruusun pikkukimppuja pöydillä juhannushäissään... Tavallaan ainoastaan mielikuvitus on rajana, mulle tulis heti mieleen joku kristallihelminauha tms yksinkertainen ketjun aloittajan pöytiin...
  15. Itse nappasin kimpun viimeisimmissä häissä (ja sulho sukkanauhan) ja tässä sitä ollaan... Kyllä minä ainakin aion jotain paiskata neiti-ihmisiä päin, en vaan ole keksinyt vielä mitä...
  16. Kesällä olin häissä, jossa morsiuskimppu, vieheet, kaasojen ja anoppien rannekukka-asetelmat ja kaikki pöytäkoristeet oli tehty Hankasalmella Mölsän kukassa Olivat tosi laadukkaat ja kauniit eikä palvelussakaan ollut kuulemma valittamista. Viimeinen pöytäkoriste nuupahti vasta kolme viikkoa häitten jälkeen!
  17. Avioehto tulee, tein itse sen selväksi jo ennen kuin naimisiin menosta alettiin puhumaan. Meillä jo avoliiton aikana tehty isommista (auto/mökki/koti/yms. hankinnat) paperit, jossa määritellään arvot ja omistus- sekä lunastusoikeudet, koska kokemuksesta tiedän, että erotilanteessa riitaa saadaan pahimmillaan aikaiseksi jopa puurokauhasta. Asiat on helppo puhua ja sopia, kun pariskunnalla kaikki on ok.
  18. Yksi potentiaalinen on LUVAN KANSSA since xx.xx.xxx (eli päivämäärä)
  19. Itse vertailimme hintoja eri kohteiden välillä ja sitten aloimme rakentaa budjettia, eli varasimme rahaa per kohde sen verran, mitä keskihinnat markkinoilla ovat. Ja sitten alettiin käymään läpi suhteet, alennusmyynnit, kirpputorit, kaverit, kummit, mummit ja kaimat. Tällä hetkellä budjettimme siis pitää ja ollaan niin sanotusti voitolla. Oikeastaan paras säästövinkki on MAALAISJÄRKI, ei kaikesta tarvitse maksaa saman verran kuin Lennifer Lopezilla tai Madonnalla vaikka heillä ihanat häät olivatkin (kai? en ollut paikalla ;D ) Häistä saa kauniit muullakin tavalla kuin upottamalla tuhansia euroja koristeluun, jotka ehkä aiheuttavat ihastuksen huokailua. Kannattaa ennemmin panostaa tunnelmaan, koska jos häissä on hyvä meininki ja vierailla mukavaa, säästytään niiltä muilta, eli ikävystymisen huokailulta!! Omat hääni ovat vasta tulossa, mutta kaasona ja muuten vaan järkkäilemässä olen ollut, joten kokemusta löytyy..
  20. Selailin viestiketjua, mutta eipä tullut vastaan paikkaa, jonne itse olemme tehneet varauksen. Alahovin viinitila Vaajasalossa, aivan ihastuttava paikka, laivayhteys Kuopion matkustajasatamasta ja ihan inhimillisen ajomatkan päässä autollakin mennessä, tosin lossi on välissä, mut eksotiikkaa sekin! Käykääpä tutustumassa www.alahovi.com
  21. Yritin tuossa selata vanhempia viestiketjuja, mutta suoranaisesti tätä aihetta en löytänyt. Eli, miten olette estäneet hikoilun? Enkä tarkoita nyt hajua, vaan näkyvää laikkua kainalossa. Onko joku löytänyt ylivertaisen tuotteen, joka pitäisi kainalot edes suhteellisen kuivina, ettei juhlassaan näyttäisi maratonin juosseelta
  22. www.maistraatti.fi Itse siviilivihkimistä harkinneena löysin netistä maistraattien osoitteen, kattaa koko suomen ja helposti voi kysyä lisää haluamaltaan paikkakunnalta, jos jotain jäi epäselväksi. ÄÄRIMMÄISEN KATTAVA SIVUSTO!! (on varmaan jo mainittu tässäkin viestiketjussa, mutta kertaus on.. )
×
×
  • Create New...