Jump to content
Naimisiin.info

Liljeliini

Jäsen
  • Viestit

    5
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Liljeliini's Achievements

Untuvikko

Untuvikko (1/5)

  1. Itsekin olen ollut järjestämässä häitä Hannukselassa, ja jäi hieman ristiriitaiset tunteet. Toisaalta ruoka oli hyvää ja kaikki oli sievää, mutta jokin palvelussa tuntui silti tökkivän. Ensinnäkin olimme muutamaa viikkoa ennen häitä käyneet viimeisen kerran paikalla, jolloin kävimme emännän kanssa läpi mielestäni aika yksityiskohtaisesti kaiken, mitä halusimme ja olimme ajatelleet. Hän kirjoitti ahkerasti ylös puhumisiamme, ja sovittiin vielä, että vaikka keskustelu oli alustavaa, soitan jos tulee muutoksia. No muutoksia ei tullut, joten en soitellut sinne päin. Kun sitten häitä edeltävänä päivänä tulimme laittamaan paikkoja kuntoon, oli emäntä ihan pihalla, ja ihmetteli, että sinne päin ei oltu oltu yhteydessä. :-? Olimme sopineet tietynlaisista pöydistä tietyissä paikoissa sun muuta, ja mitään ei ollut otettu valmiiksi esille. Kaikki tuntui tulevan uutena tietona heille. Sama tunne tuli useaan kertaan siellä toimiessa, että mihinkähän se lappu, johon hän ajatuksemme kirjoitti pariviikkoa etukäteen oli hävinnyt. No, lopulta juhla onnistui hyvin, ruoka oli hyvää ja miljöö todella ihana. Eli kaikki meni lopulta todella hyvin ja kaikki olivat tyytyväisiä. Eli voisin jopa suositella paikkaa. Yhteyden pito sinnepäin on kyllä aika hankalaa. Sähköposti kannattaa unohtaa täysin. Puhelimenpäähänkin saaminen takkuili aina silloin tällöin, joka kyllä nostatti tämän kiireisen kaason verenpainetta aina silloin tällöin. Mutta mikäs paikka sitä täydellinen olisi.
  2. Ainakin täällä Oulussa puvun vuokrahinta riippuu puvun ostohinnasta. Eli kalliimmalla puvulla on kalliimpi vuokra.
  3. Oma kampaus ja meikit tullaan tekemään goalaksessa. Siellä olen käynyt jo jonkin aikaa, ja aina olen ollut aivan älyttömän tyytyväinen. Viime kesänä olin toisena kaasona häissä, ja morsiamelle ja meille kaasoille tehtiin kampaukset tuolla. Hääkampauksen hintaan ei kuulunut koekampausta, vain suunnittelu, mutta morsian ei olisi voinut olla tyytyväisempi tulokseen. Joni teki kolme täysin erilaista kampausta kolmelle täysin erilaiselle ihmiselle ja kaikki saivat haluamansa ilman kokeilujakin. Eli suosittelen kovasti!
  4. Oman pukuni olisi voinut vuokrata tai ostaa, puku oli täysin käyttämätön. Vuokra oli 600€, osto 800€. Päädyin kuitenkin ostamaan, sillä käypä myyntihinta on kuitenkin n. 500€, jolloin pääsee jo omilleen. Itse ajattelin, että haluan hyvän puvun, on se sitten vuokra- tai ostoversio. Oulussa pukuja voi vuokrata sieltä mistä niitä voi ostaakin eli niistä kahdesta morsiuspukuliikkeestä.
  5. Hääkellot soivat helmikuussa 2008, koska se aika vain tuntui sopivalta. Minuakin vaivaa kesähäiden tavallisuus ja se, etten muista yksityiskohtia muiden kesähäistä, vaan ne kaikki sotkeutuvat yhdeksi muistojen mössöksi. Olen aina pitänyt talvesta, ja jotenkin se valkoisuus vaan kiehtoo. Ja sääkin on mielestäni paremmin ennustettavissa kuin kesällä, ainakin näillä korkeuksilla; kesällä voi olla tuhottoman kuuma tai kamalan kylmä tai mitä tahansa siltä väliltä, talvella on todennäköisesti kylmä. Ja tarviiko edes mainita, että on erittäin epätodennäköistä, että minun tarvitsee juosta korkkareissa ampiaisia pakoon helmikuussa. ;D Talvi ei mitenkään erityisesti näy häissämme. Pyrin valitsemaan puvun, joka ei olisi mitenkään yltiökesäinen, esimerkiksi punaisia kukkia. Siinäpä se sitten olikin. Piti meidän sulhasen kanssa keskustella häidemme ajankohdasta, mutta minun perusteluni olivat pitävämmät, joten kirkko varattiin sitten helmikuulle. Ei kukaan ainakaan ihmeemmin ole ihmetellyt ratkaisua. Kai se loppujelopuksi oli aika itsestään selvä. Häämatka on vielä avoinna. on aikataulutusongelmia...
×
×
  • Create New...