JetS

Rouva
  • Viestit

    47
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän JetS kaikki viestit

  1. Ehdottoman samaa mieltä! itse askartelin meidän häistä sellaisen perinteisen albumin, ja joulupakettiin laitoin vanhemmille ja anoppilaan sellaiset kirjat. Ois vaan pitänyt tehdä itselleenkin sillä ifolorin ohjelmalla. Olis säästytty paljolta hampaiden kiristelyltä ja sähläykseltä.
  2. Meillä luki meidän nimien lisäksi ALL IN. pokeria kun vielä molemmat harrastetaan niin tuntui käyvän meille loistavasti. Ensin kyllä harkittiin niitä naitu papin edessä osaston fraaseja, mutta sitten päätettiin armahtaa tiukkis vanhus sukulaisia ja jättää härskit pois.
  3. Pari pientä häsellystä mahtui meidän muuten aivan ihanaan hääpäivään. Häävalssin aikana meinasin lentää selälleni, sillä aivan ihanassa puvussani ei ollut laahukselle minkaanlaista lenkkiä, mistä sitä nostaa. Kun sitten aloimme tanssia häävalssia laahus jäi omien jalkojeni alle ja aloin kiljua miehelleni, että toiseen suuntaan ei etuperin vaan taakse.!!! Mies totesi sitten siinä lattialle, ettei olla koskaan menty sillä tavalla eikä osaa. niinpä suurimman osan häävalssista pyörimme pientä ympyrää. Tilanne kyllä nauratti jo tapahtuessaan ja jälkikäteen vielä enemmän. Myöhemmin illasta tajusimme miten helman saa ylös niin ettei se sotkeennu jalkoihin. Toisena lähdimme jatkoille kaverien kanssa vanhempieni luokse, kun olimme päässeet perille huomasimme, että kukaan ei muistanut ottaa mukaan blandiksia joten juomana oli laatikko viini ja monta pulloa kossua, noh hyvin tuntuivat tekevän kauppansa ilman limujakin. ei siis mitään suuronnettomuuksia vaan pientä hienosäädön puutetta
  4. Oi kun on ihania runoja! itse kysyin isältäni suoraan että saatatko sitten alttarille. vastaus oli, että pakko kai se on jos et itse sinne löydä joo o ehkä olisi pitänyt kirjoittaa runo, niin vastauskin olisi saattanut olla toisenlainen.
  5. Sulkin veli ajaa meidät kirkolta juhlapaikalle. illalla sitten taksilla.
  6. Voikkaan klubi on tosiaan kaunis paikka, joka jäi meiltä pois vaihtoehdoista lähinnä siitä syystä, etteivät kaikki olisi millään mahtuneet samaan tilaan. Miellyttävä paikka on myös voikkaan vanha mestari kerho (olisikohan nykyään voikkari?) siinä tien toisella puolella. ei tosin yhtä juhlava, mutta tunnelmallinen tila sekin ja emäntä sielläkin erittäin miellyttävä.
  7. meillä maksamme puolet ja vanhempani 1/4 ja appivanhemmat 1/4. Mieheni kanssa olemme kutsujina vieraslistalla lähinnä kavereita joka vaikutti eniten siihen että me kutsumme meidän kaverit meidän juhliin.
  8. minullakin on ollut jo ensimmäinen hääpainajainen näin unta, että opiskelukaverini kokoa 32 osti viimeisen kappaleen minun unelma hääpuvustani kokoa 40. joo noh nyt on puku kaapissa, ettei tarvitse, ainakaan puvun osalta nähdä painajaisia.
  9. miehen työkavereita ei kutsuta, mutta hän onkin ollut nykyisessä työssään vasta marraskuun alusta 2007. Minä en ole työelämässä vaan opiskelen ja muutama minun opiskelu kaverini kutsutaan. He ovat sellaisia henkilöitä joiden kanssa vietetään aikaa muutenkin.
  10. meillä hinta on noin 300 (en muista tarkkaan kun appivanhemmat kustantavat osana häälahjaa) se on varattu perjataista klo 15 sunnutaihin klo 14. paikkana tuulensuoja kouvolassa. se on vanha kaupungintalo ihana vanha puurakennus jossa sali ja useita pienempiä huoneita.
  11. minun polttareihini on kutsuttuna yksi henkilö, joka ei ole kutsuttuna häihin. Kysymksessä on mieheni veljen ex-vaimo, jonka kanssa olen todella läheinen, mutta heidän eronsa (astui voimaan viime kuussa) ja siihen liittyvä lasten huoltajuuskiista on riitannuttanut kyseisen ihmisen koko sulhasen puolen suvusta. Olisin halunnut kutsua hänet myös häihin, mutta oli valittava hänen ja sulhasen vanhempien,veljen yms väliltä. On mielestäni poikkeus tilanne, muuten en kutsuisi pelkkiin polttareihin.
  12. meillä molemmat saavat taskumatit. kaaso pienen ja punaista nahkaa bestman mustaa nahkaa ja vähän isomman molempiiin tulee kaiverrus kiitos 3.5.08 joka os siis meidän hääpäivä
  13. samoilla linjoilla kuin moni muukin, eli ei laiteta kirkkoon mitään ekstraa. kirkko on todella johlava muutenkin ja koska vihkimiseen menee joku 20 min tuntuu hullulta ruveta sitä varten väsäämään.
  14. En tiedä missä kaikkialla ko liike toimii, mutta Carlssonilla on ollut tänä keväänä tosi nättejä morsiusmaljoja alle 15€ ja jotain värillisiä skumppalaseja myös.
  15. Vähän samoilla linjoilla kuin agnes tuolla aiemmin. Kimpun heitto on ihan mukava, mutta hyvässä häätunnelmassa en varmastikaan huomaisi koko heittelyn puuttumista. ( häätunnelmalla tarkoitan hyvää mieltä, enkä tukevaa känniä )
  16. Meillä appiukko oli meille kertomatta jättänyt uudelta vuodelta yhden raketti pakkausen (siis 5-10 raketteja joilla yhteishinta max 20€) syrjään meidän häitä varten, oli jo hakenut jotain lupiakin kysymättä meiltä sanoin sulholle, että pitää huolen siitä, että yhtään rakettia ei ammuta. Varsinkin kun hään on toukokuussa, joilloin kohtuu valoisaa. olisi ehkä säälittävin raketti show ikinä positiivista se, että se ei kestaisi kauaa tuon viiden raketin ampuminen... onneksi se möläytti suunnitelmansa meille vahingossa. arghh ehkä olen sitten vaan suuruuden hullu, mutta kyllä minusta olisi noloa kerätä väkeä ulos katsomaan muutamaa hassua paukkua.
  17. Meillä polkaistaan jos muistetaan, voi olla että kun tämä morsian (ja sulkki on yhtä paha makean perään) saa näkökenttäänsä ihanaisen kermakakun unohtuu monet muutkin asiat. vaikka eiköhän se kaapinpaikan määräjä ole joka suhteessa selvillä jo ennen häitä
  18. minä ja mies otetaan vastaan. vieraslistalla on lähinnä meidän kavereita ja itse ollaan kutsujina, joten ois tuntunut jotenkin oudolta pistää esim. anoppi tai äiti niitä vastaanottamaan.
  19. silloin kuin varailin meille kirkkoa sain esittää toivomuksen sekä papista, että kanttorista. taitaa olla aika paljon kiinni seurakunnasta jokaisessa tuntuu olevan omat tapansa
  20. Kävin tutustumassa tuossa muutama viikko sitten Tuulensuojaan ja hyvältä näytti nyt pääsee istumajärjestystä suunnittelemaan kun on paikat katsottu. Salin lattia näytti olevan jokseenkin huonossa kunnossa. toivottavasti luistaa tanssissa. Taurus71 riittikö teillä luisto humppaan ja valssiin?
  21. Meillä toisena valssina on appivanhempieni valssi (joku itämaan ruusuja tai jotain sinne päin). Häävalssina tanssimme elämää juoksuhaudoissa, jonka piti olla vanhempieni häävalssi, mutta bändi ei ollut osannut sitä soittaa kovistelu yrityksistä huolimatta eli tavallaan tulee molempien valssit soitettua.
  22. Monet tuntuvat nykyään pakkaavan lahjat sellofaaniin tai muuten näkyville, ettei paketteja tarvitse repiä auki niiden ihastelua varten. miehen veljen häissä lahjaksi annetusta kahviastiastosta oli jätetty yksi kuppi pakkaamatta jotta näkyi mitä loppu paketti sisälsi. Itse en rupeaisi lahjoja avaamaan häissä saavat odottaa kotona paluutamme häämatkalta, jonne lähdemme häiden jälkeisenä päivänä. Ihanaa saa virittäytyä häätunnelmaan vielä viikko häiden jälkeenkin
  23. Olen ollut yllättynyt kun kovin moni kaveri on tullut kyselemään, että saako laittaa päälle sitä tai tätä. Olen vastaillut pilke silmäkulmassa, että olen kinnostunut lähinnä omasta mekostani (joka onkin super ihana ) ja jokainen laittaa päälleen sitä mikä hyvältä tuntuu. jos joku tulee koko valkoisessa tai mustassa niin minun puolesta. Jonkin verran vaikuttaa kyllä materiaali ja leikkauskin verraten kokovalkoinen puuvilla mekko ja kokovalkoinen satiini unelma.
  24. Minun mies saa solmioneulan joka on nuottiviivasto. ukko kun on ihan hulluna kaikkiin musiikki juttuihin. omat bändikuviot jne.. on ehkä vähän tylsä, mutta kun tulee tarpeeseen Häitä varten mies saa lainata neulaa veljeltään kun ei sellaista vielä omista.
  25. Varasimme kirkon vuosi ennen vihkimistä joka on 3.5 saimme esittää toiveen papista, mutta kuka meidän vihkii, varmistuu vasta noin kuukauden päästä. Toivottavasti saadaan pyytämämme pappi, kyseinen pappi kun on ollut meillä ikäänkuin perhe pappina ja opettanut molemmille uskontoa yläasteella.