Valter

Niin kuin Amandus tuossa toisessa ketjussa kirjoitti, ev-lut. kirkkojärjestyksessä sanotaan: ” Kirkollisesti vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä kirkon jäseniä. Jos toinen kihlakumppani ei ole kirkon jäsen, heidät voidaan vihkiä kirkollisesti, jos kirkkoon kuulumaton on muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen.” Tuo ensimmäinen lause tarkoittaa ev-luterilaisia, miehesi pitää siis olla rippikoulun käynyt. Sinun ei tarvitse käydä rippikoulua, koska olet ”muun kristillisen kirkon tai uskontokunnan jäsen” eli ortodoksi

Hän ei ehkä ole vielä sisäistänyt sitä, että häät ja siihen liittyvä valmistelu on kuin joukkueurheilusuoritus, jossa tarvitaan huolellista valmentautumista, tiimihengen kohottamista ja psyykkaamista sitä enemmän, mitä lähempänä kyseinen päivä on. No, tuo edellinen oli vähän kärjistetysti sanottu. Mutta totuus on, että esim. kaason tehtävä on sellainen, että minulla ainakin syke nousee jo lukiessa näitä keskusteluja kaasoilta vaadittavista tehtävistä. Eivät siitä hommasta ketkä tahansa selviydy. Tai palavereista pikaisten poistumisten syynä voi yksinkertaisesti olla se että juuri noina kahtena päivänä henkilöllä X on ollut muitakin kiireellisiä menoja tai joku muu syy, että aikaa ei ole ollut hukattavaksi. Poikaystävän tapaaminen on mielestäni aika merkittävä juttu. Sehän on hienoa, että hän ehtii olla sekä sinun, että hänen käytettävissä. Vai onkohan elämät sinun ja tämän kaason välillä jo menneet niin eri raiteille, että on mahdotonta löytää enää juuri muita yhtymäkohtia kuin 15 vuotta sitten alkanut ystävyys? Toisaalta voi olla hänenkin kannalta erittäin hyvä, että houkuttelet häntä vanhana ystävänä hiukan erilaisiin sosiaalisiin kuvioihin, mihin hän juuri nyt käyttää eniten aikaa. Tuskin hänen biletyselämänvaiheensa kovin pitkään kestää. Äkkiarvaamatta hän voi olla täsmälleen samassa elämänvaiheessa kuin sinäkin: miettimässä, miten selviytyä häävalmisteluista. Välttämättä hän ei silloin enää muista, mitä toiveita morsian oli hänelle aikanaan kaasona ollessaan kertonut, vaan hän voi ihmetellä ihan samaa kuin sinäkin, että ”mitähän kaasojen päässä liikkuu, kun he eivät näytä kokevan näitä minun häitäni elämää suurempana juttuna?”. Me ihmiset olemme niin erilaisia. Ajattelutapamme muuttuu elämäntilanteen muuttuessa. Mikä on tämän neiti X:n poikakaverin vaikutus? Oletko ollut paljonkin tekemisissä hänen kanssaan? Kaikki me tarvitsemme kavereita, vaikka emme just olisi järjestämässä häitä. Ystävä, joka jää kuuntelemaan hetkeksi kaverinsa ajatuksia, on monille ihan korvaamaton. Mutta ei kait siihen ketään voi pakottaa tai velvoittaa jonkun muun yhteisen jutun takia? Tähän hommaan voi olla hyvä joku muukin kuin juuri tämä kaaso. Ehkä sellainen, joka on jo saman rumban läpi käynyt kuin sinäkin. Kaasoilla kuulostaa muutenkin olevan yllin kyllin puuhaa hääjärjestelyissä. Ja miksei niitä juttuja voi kertoa siinä touhutessa, pitääkö varta vasten järjestää kalenteriin aika juoruilulle? Kuulostaa (miehen näkövinkkelistä) aika muodolliselle, että ensin askarrellaan 1,5 tuntia ja kun homma on saatu valmiiksi, avataan sipsipussit ja puhutaan mieltä painavia asioita seuraavat 20 minuuttia ja juoruillaan mukavia juttuja klo 22.30 asti. Ehkä naisille on tyypillistä, että tuollaisissa luonteeltaan leppoisissa kokoontumisissa on kutsujalla kirjoitettu käsikirjoitus valmiiksi, että mitä kukin tekee ja puhuu kenenkin kanssa ja käsikirjoituksesta poikkeava saa tietämättään pasmat sekaisin toisilta? Ota rennosti ja ole mielissäsi että sinulla on ystäviä, jotka auttavat sinua hääjärjestelyissä. Jos mietit sitä että onnistuuko homma, jos koko ”orkesteri” ei ole tarpeeksi ollut yhdessä ja tunneta riittävästi, että saadaan sitten h-hetkellä sopiva meininki aikaan, niin minun mielestäni kaikki riippuu ihan tyypeistä. Loputtomalla pakollisten palaverien pitämisellä ei välttämättä saada jäykistelijöiden päitä kääntymään samaan suuntaan. Jos tekijöillä on improvisointitaitoa ja luovuutta, ei etukäteen yhdessä asian vääntäminen ole niin välttämätöntä lopputuloksen kannalta.

Raha on merkittävä juttu häissä. Ei ehkä sen vuoksi, että sitä pitäisi olla kasapäin, että voisi häät järjestää (ja voisi hyvällä omallatunnolla osallistua vieraana tarpeeksi arvokkaalla lahjalla hääparin taivaita hipovien odotusten täyttämiseen ), vaan siksi että kuinka siihen liittyvät odotukset ja todellisuus saataisiin kohtaamaan mahdollisimman hyvin. Olisi mielenkiintoista kuulla niiden kirjoittajien osalta, jotka mielestään ovat saaneet törkeän pienen lahjan vanhemmiltaan, että mitä he ovat etukäteen jutelleet rahasta: juhlien kuluista ja häälahjoista. Omien vanhempieni taloudellinen tilanne on sellainen, että aion tehdä selväksi, että mitään muuta häälahjaa en heiltä odota kuin että he tulevat häihimme. He ovat kyllä silloin tällöin kyselleet häiden järjestelyistä ja kustannuksista ja ehdottaneet maksavansa ainakin joitakin laskuja, mutta ajattelimme suurimmaksi osaksi maksaa kaiken itse. Ollaan selitetty, että meille tulee niin kohtuuhintaiset häät (mikä pitää paikkansa tietyssä mittakaavassa). Jotakin käytännön juttuja he ovat kyllä tehneet ja hankkineetkin meidän kannalta järjestelyjä merkittävästi helpottavia asioita. Mutta jos esim. omat vanhempani joutuisivat sijoittamaan yli tonnin näihin häihin, tuskin sitä ihan helposti löytyisi sukanvarresta. Sellaista en missään nimessä halua heidän tekevän, vaikka he sellaista ehdottelisivatkin. He siis suunnilleen tietävät, missä mennään häiden järjestelyissä ja minä tiedän suunnilleen heidän taloudellisen tilanteensa. Taloudellista tukea merkittävämpi asia on kuitenkin tietää, että he auttavat kyllä kaikessa mahdollisissa asioissa, jos vaan kehtaamme pyytää heitä tekemään. Alkuperäisen ketjun aloittajan viesteistä jäi hieman ristiriitainen maku. Aluksi hän ei toivonut kovin kummoista. Jossakin viestissä hän mainitsi, että hän ei toivonut rahaa lahjaksi, vaan jotakin merkittävää josta hääpari voisi päätellä, kuinka paljon he arvostavat pariskuntaa ja ovat iloisia heidän puolestaan. Samaan hengenvetoon hän halusi kuitenkin ”kunnon rahasummaa”. Jäin ihmettelemään, että missä mahtaa olla kipuraja, jolla summalla arvon hääpari suostuu olemaan loukkaantumatta? Onko vertailupohjana sulhasen veljen lahjaksi saama metsä, jota halvemmat lahjat oikeuttavat olemaan ikuisesti loukkaantuneita appivanhempiin? Vai pitäisikö odottaa vielä jotain huomattavasti merkittävämpää, koska kyse on juuri ”Meidän Häistä ja juuri Meitä pitäisi arvostaa niin suurilla lahjoilla, että varmasti muut tulevat kateellisiksi”? On sitä paitsi erittäin vaikea verrata metsää ja kourassa olevaa rahasummaa, jos appivanhempien tarkoitus ( = vaatimus, jota ei välttämättä edes ääneen ole lausuttu) on ollut pitää metsä suvun hallussa, hyvin hoidettuna ja puskurivyöhykkeenä muuta infrastruktuuria vastaan. Toki noissa lahjoissa on melkoinen epäsuhta, vaikka se ei edes tainnut tulla esille oliko kyseessä montakin sataa tai tuhatta hehtaaria. Kuvittelisin, että tuohon metsän lahjaksi antamiseen koplautuu muitakin omaisuuteen liittyviä järjestelyjä, jotka eivät noista kirjoituksista paljastuneet. Onko loppujen lopuksi tuolla omaisuuden määrän tasolla ikinä mahdollista päästä omaisuuden jakamisessa lahjoituksina tasapuolisuuteen? Vuosien myötä metsän arvo muuttuu, rahan arvo muuttuu, mutta myös sen arvostus muuttuu, mikä on arvokasta elämässä, niin lahjan antajalla kuin saajillakin. Peruskysymys lienee kuitenkin, että jos appivanhemmilla ei olisi ollut metsää tai mitään muutakaan suurta omaisuutta jaettavaksi lahjoitettavaksi, ei olisi ollut mitään aihetta suuriin odotuksiin, kademieleen ja loukkaantumiseen, vai kuinka? Itse haluan kyllä pysyä kaukana häistä, jossa tosissaan mietitään häälahjojen rahallisen arvon olevan lahjan antajalta osoitettu arvostus hääparia kohtaan. En ole ikinä sellaiseenkaan etikettiin törmännyt, että pitäisi tuoda lahjoja sen edestä, mitä kulutetaan juhlissa, muuten kuin huumorimielessä. Itse haluaisin häissämme pikemminkin noudatettavan sellaista etikettiä, että joku katto yksittäisen vieraan sijoittamaan lahjasummaan, esim. 15 egeä, pelkkä itse tehty kortti olisi paljon parempi kuin tavaraa kaappien täytteeksi. Ei toisesta ihmisestä välittämistä voi ostaa rahalla. En ole kuitenkaan täysin sitä mieltä, että olisi kauhean väärin laittaa rahaa lahjoihin ja tuskin sitä kiellän omissa häissänikään. Mutta jos siitä tulee painostava velvollisuus tai suorastaan kynnys osallistua juhliin ja sen perusteella ihmiset pisteytetään paremmuusjärjestykseen, niin siitä ei hyvä seuraa. Parempi olisi antaa silloin kaikki lahjoihin tarkoitettu raha sellaisille ihmisille, jotka paljon kipeämmin tarvitsevat apua jonnekin toiselle puolelle maapalloa.