Raha on merkittävä juttu häissä. Ei ehkä sen vuoksi, että sitä pitäisi olla kasapäin, että voisi häät järjestää (ja voisi hyvällä omallatunnolla osallistua vieraana tarpeeksi arvokkaalla lahjalla hääparin taivaita hipovien odotusten täyttämiseen ), vaan siksi että kuinka siihen liittyvät odotukset ja todellisuus saataisiin kohtaamaan mahdollisimman hyvin. Olisi mielenkiintoista kuulla niiden kirjoittajien osalta, jotka mielestään ovat saaneet törkeän pienen lahjan vanhemmiltaan, että mitä he ovat etukäteen jutelleet rahasta: juhlien kuluista ja häälahjoista. Omien vanhempieni taloudellinen tilanne on sellainen, että aion tehdä selväksi, että mitään muuta häälahjaa en heiltä odota kuin että he tulevat häihimme. He ovat kyllä silloin tällöin kyselleet häiden järjestelyistä ja kustannuksista ja ehdottaneet maksavansa ainakin joitakin laskuja, mutta ajattelimme suurimmaksi osaksi maksaa kaiken itse. Ollaan selitetty, että meille tulee niin kohtuuhintaiset häät (mikä pitää paikkansa tietyssä mittakaavassa). Jotakin käytännön juttuja he ovat kyllä tehneet ja hankkineetkin meidän kannalta järjestelyjä merkittävästi helpottavia asioita. Mutta jos esim. omat vanhempani joutuisivat sijoittamaan yli tonnin näihin häihin, tuskin sitä ihan helposti löytyisi sukanvarresta. Sellaista en missään nimessä halua heidän tekevän, vaikka he sellaista ehdottelisivatkin. He siis suunnilleen tietävät, missä mennään häiden järjestelyissä ja minä tiedän suunnilleen heidän taloudellisen tilanteensa. Taloudellista tukea merkittävämpi asia on kuitenkin tietää, että he auttavat kyllä kaikessa mahdollisissa asioissa, jos vaan kehtaamme pyytää heitä tekemään. Alkuperäisen ketjun aloittajan viesteistä jäi hieman ristiriitainen maku. Aluksi hän ei toivonut kovin kummoista. Jossakin viestissä hän mainitsi, että hän ei toivonut rahaa lahjaksi, vaan jotakin merkittävää josta hääpari voisi päätellä, kuinka paljon he arvostavat pariskuntaa ja ovat iloisia heidän puolestaan. Samaan hengenvetoon hän halusi kuitenkin ”kunnon rahasummaa”. Jäin ihmettelemään, että missä mahtaa olla kipuraja, jolla summalla arvon hääpari suostuu olemaan loukkaantumatta? Onko vertailupohjana sulhasen veljen lahjaksi saama metsä, jota halvemmat lahjat oikeuttavat olemaan ikuisesti loukkaantuneita appivanhempiin? Vai pitäisikö odottaa vielä jotain huomattavasti merkittävämpää, koska kyse on juuri ”Meidän Häistä ja juuri Meitä pitäisi arvostaa niin suurilla lahjoilla, että varmasti muut tulevat kateellisiksi”? On sitä paitsi erittäin vaikea verrata metsää ja kourassa olevaa rahasummaa, jos appivanhempien tarkoitus ( = vaatimus, jota ei välttämättä edes ääneen ole lausuttu) on ollut pitää metsä suvun hallussa, hyvin hoidettuna ja puskurivyöhykkeenä muuta infrastruktuuria vastaan. Toki noissa lahjoissa on melkoinen epäsuhta, vaikka se ei edes tainnut tulla esille oliko kyseessä montakin sataa tai tuhatta hehtaaria. Kuvittelisin, että tuohon metsän lahjaksi antamiseen koplautuu muitakin omaisuuteen liittyviä järjestelyjä, jotka eivät noista kirjoituksista paljastuneet. Onko loppujen lopuksi tuolla omaisuuden määrän tasolla ikinä mahdollista päästä omaisuuden jakamisessa lahjoituksina tasapuolisuuteen? Vuosien myötä metsän arvo muuttuu, rahan arvo muuttuu, mutta myös sen arvostus muuttuu, mikä on arvokasta elämässä, niin lahjan antajalla kuin saajillakin. Peruskysymys lienee kuitenkin, että jos appivanhemmilla ei olisi ollut metsää tai mitään muutakaan suurta omaisuutta jaettavaksi lahjoitettavaksi, ei olisi ollut mitään aihetta suuriin odotuksiin, kademieleen ja loukkaantumiseen, vai kuinka? Itse haluan kyllä pysyä kaukana häistä, jossa tosissaan mietitään häälahjojen rahallisen arvon olevan lahjan antajalta osoitettu arvostus hääparia kohtaan. En ole ikinä sellaiseenkaan etikettiin törmännyt, että pitäisi tuoda lahjoja sen edestä, mitä kulutetaan juhlissa, muuten kuin huumorimielessä. Itse haluaisin häissämme pikemminkin noudatettavan sellaista etikettiä, että joku katto yksittäisen vieraan sijoittamaan lahjasummaan, esim. 15 egeä, pelkkä itse tehty kortti olisi paljon parempi kuin tavaraa kaappien täytteeksi. Ei toisesta ihmisestä välittämistä voi ostaa rahalla. En ole kuitenkaan täysin sitä mieltä, että olisi kauhean väärin laittaa rahaa lahjoihin ja tuskin sitä kiellän omissa häissänikään. Mutta jos siitä tulee painostava velvollisuus tai suorastaan kynnys osallistua juhliin ja sen perusteella ihmiset pisteytetään paremmuusjärjestykseen, niin siitä ei hyvä seuraa. Parempi olisi antaa silloin kaikki lahjoihin tarkoitettu raha sellaisille ihmisille, jotka paljon kipeämmin tarvitsevat apua jonnekin toiselle puolelle maapalloa.