lajatu

Aktiivijäsen
  • Content count

    10
  • Joined

  • Last visited

About lajatu

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. meillä oli kesällä Hausjärven Omalla Kodilla häät ja mielestämme oli erinomainen paikka meidän häille. Paikka on todella idyllinen ja kaunis ja kaikki toimi paremmin kuin hyvin. Vieressä oli rypsipelto, jonka laitaan pystytimme ulkoteltan ja jonka laidassa meidät myös vihittiin.
  2. teetätin pukuni Helsingin Kalliossa sijaitsevassa Ompelimo Ateljee Daina:ssa. Erittäin hyvä paikka ja teetetty puku tuli reilusti halvemmaksi kuin kaupasta ostettu (kankaineen ja töineen noin 510 euroa). Kannattaa vain mennä ajoissa juttusille. Minä menin jo tammi-helmikuun vaihteessa kuvan kanssa. Puvun tekeminen aloitettiin kylläkin vasta toukokuun alussa ja valmistui ennen juhannusta. Suosittelen paikkaa!
  3. Minun hiukset laitettiin Kaisaniemessä sijaitsevassa kampaamossa. Hiukset oli loppujen lopuksi tosi hyvin, mutta kampaaja ei niinkään vaivautunut katsomaan tuomaani kuvaa, vaan lähti rakentamaan kaksi kertaa aivan erilaista kampausta. Olin käynyt siis viikkoa aiemmin suunnittelupalaverissa (joka kesti 5 minuutia), jossa samaisesta kuvasta asiasta keskusteltiin. Olisin toivonut kampaajalta ehkä jonkinasteista paneutumista kampauksen suunnitteluun, jotta lopputulokseen olisimme päässeet helpommin. Joten kannattanee ehkä varata vain juhlakampauksen tekoon aika, sillä hintaero juhlakampauksen ja hääkampauksen oli noin 18 euroa. Erona siis se, että hääkampauksen hintaan sisältyi suunnittelupalaveri, joka kesti sen 5 minuuttia. Mutta hiukseni olivat lopulta todella nätisti, joten sinänsä ei moitittavaa.
  4. Minut meikkasi häihini Minna Timonen, joka tekee meikin kotona, kampaajalla tm. Olin enemmän kuin tyytyväinen meikkiini ja kaikki kehuivat lopputulosta. Tämä siis Helsingissä.
  5. Sprayliima. Ei ryppää papereita ja todella hankala annostella liikaa.
  6. Helsingissä Hakaniemessä on Jalkinekauppa Derby, jonka toisesta myymälästä löytyy kenkiä koossa 35 (molemmat myymälät samassa rakennuksessa Hakaniemen kauppahallia vastapäätä). Myös hääkengiksi sopivia malleja löytynee.
  7. näin etukäteen kun pyörittelee pöytäjärjestystä koneella, niin mietin vaan paljonkohan se väli suurin piirtein olisi senteissä? kun en ole googlettamallakaan löytänyt vastausta tarpeeksi helposti...
  8. minkä verran olisi hyvä jättää pöytien väliin tilaa, jottei olisi liian ahdasta? minkä olette kokeneet ahtaaksi? Tilaa ainakaan meidän hääpaikalla ei ole mitenkään liikaa, mutta olisi mukava sijoittaa pöydät niin, ettei kesäpäivänä käy olo liian tukalaksi...
  9. kiitos ompelijavinkistä MimosaX.
  10. Olen suunnitellut teetättää hääpukuni. Tietääkö kukaan taitavaa ompelijaa Helsingistä tai lähistöltä? Tai jonkun opiskelijan joka toki olisi myös taitava?