Nipsu85

Morsian
  • Content count

    46
  • Joined

  • Last visited

About Nipsu85

  • Rank
    Juniori
  • Birthday 05/10/85

Contact Methods

  • ICQ
    0

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Jyvaskyla
  1. crowley: niin se lukeekin itse vihkimiseen tulee eri pätkä..
  2. Meille ei tule valssia, eikä muutakaan tanssiesitystä tai vastaavaa! Emme sellaista muutenkaan harrasta, niin miksi sitä tunkea häihin? (muutama soittoesitys on tulossa, mutta nekin kahvituksen taustalle.. ) Joraillaan sitten jatkoilla, kunhan sinne asti päästää, jos jaksetaan
  3. Meillä on vihkimenen maistraatissa heinäkuussa. Varattiin jo vuotta aikasemmin ja sillon saatiin ihan vapaasti päättää klo. aika, kun ei ollut koko päivälle muita aikoja vielä varattuna. Tosin meillä on päivänä perjantai, että vaikuttanee asiaan. Lisäksi ilmoittivat, että paikalle mahtuu ihan maksimissaan 30 hlöä. kysyin sitten heiltä myös että millanen uusi tila on jne. ja vastaus kuuluu näin: Meillä on maistraatin yhteydessä on erillinen vihkitila, johon kuuluu varsinainen vihkihuone, odotustila, morsiammen huone, kaksi WC:tä sekä pieni keittiö, josta löytyy muutamia shamppanjalaseja. Vaatteita pystyy siis hyvin vaihtamaan esim. morsiammen huoneessa. Vihkitilassa on vihkipöytä kynttilöineen ja sormuslautasineen. Tilassa on myös matto vihkipöydän edessä. Lisäksi tilassa on muutamia koristekukka-asetelmia. Omia koristeita voi tietenkin tuoda mukaan. Tilaan kannattaa käydä tutustumassa etukäteen, jolloin näkee, millainen huoneen sisustus on, ja mitä sinne kannattaa itse tuoda. Omat koristeet pitää tietenkin vihkimisen jälkeen poistaa ja mahdolliset jäljet siivota ennen seuraavaa vihkimistä. Riisiä ei kuitenkaan sisätiloissa saa heittää. Normaalisti varaamme paria kohden puolen tunnin aikoja (ainakin virka-aikana), mutta varatessa kannattaa pyytää pidempää aikaa, jos haluaa vaihtaa vaatteita ja koristella vihkitilaa ennen tilaisuutta. Mikäli myös muuta ohjelmaa on tavallista vihkimistä enemmän, kannattaa varata pidempi aika.
  4. Olisin halunnut tämän osaksi tilaisuutta, mutta eivät maistraatissa suostuneet, että oltais otettu se mukaan. Kaaso olisi tämän lukenut, muttei kuulemma hyväksytä siviilivihkimisessä raamatullisia tekstejä.. Pitänee sitten etsiä joku uus pätkä ja täältähän löyty ihania pätkiä.. Harmittaa vaan, tuo on ihana!.. Pitänee sitten sisällyttää tuo pätkä johonkin kohti juhlissa..
  5. Satuhäät.. Siinä sentään näytetään mitä ne hää pitävät sisällään eli suunnittelua ja tekemistä! Ihana nähä kun oikeesti siellä on niitä "askartelu"hässäköitä, perheen yhteistä suunnittelua ja tekemistä ja sitä näytetään n. 90%.. Meidän häät on jotenkin sellanen, et ne vaan keskittyy siihen pariin ja keskusteluun, ei niinkään siihen häiden tekemiseen.. Näytetään vaan lopputulos, eli se, että ne tosiaan menee naimisiin, muttei mitään siitä, että mitä sen eteen on tehty.. Itseä ainakin kiinnostaa noi askartelut ja se "pieni sälä" siellä taustalla, joka tekee kaikesta kokonaisuuden. Ei niinkään se, että millä sanoilla ne toisilleen tahtovat, koska sehän siinä nyt kuitenkin on se minkä jo etukäteen tietää..
  6. Ihania kimppuja.. Itsekin ajattelin tehdä kimput ja vieheet itse.. Meille tulee kukiksi Gerberaa. (Ehkä 7 kpl gerberaa, ehkä muutama heinä tai hopea lankaa ja sitten ruskealla nauhalla kiinni.. Ja vieheitä mietin: gerbera, vihreä heinä ja ehkä ruskea nauha?? Katotaan mitä tulee.. Missäs niitä sitten vois säilyttää yön yli, kun ei oo jääkaappia?? Anoppilassa olis kellari ja "kylmä" huone, mutta niillä siellä on hiiriä/rottia, että en tiiä uskallanko sinne viedä..
  7. Kutsujen eka demo näytti tältä.. Mutta se on jo muuttunut aika paljon.. uutta en ole vielä saanut aikaseksi, vaikka tarpeet onkin kaikki (45kpl) valmiina leikattuina odottamassa.. Vaaleanpunanen paperi tulee olemaan pienempi ja se on vaan leikattu suoraan.. Siinä on oikeassa alareunassa kultanen "kutsu"- tarra (ei enää tuota runoa) ja nauha menee siis tekstin yläpuolella.. Ruskea nauha on samaa kuin mitä on esim. vieraskirjassa (kuva täällä)
  8. Me oltais kans suunnittelemassa jotain tällästä. Laitoin tarjouspyyntöjä viiteen tai kuuteen kylpylään.. Mutta ei olla vielä päätetty että mihin mentäis.. Vaihtoehtoina tällä hetkellä on: Aulanko, Valtionhotelli tai Caribia.. -Katinkultaakin ajateltiin (siellä olis keilausta ) ja Tampereen kylpylää ja Ruissaloa ja Naantalia (mutta tää jätettiin jo pois) Katotaan nyt sitten, että mihin kallistutaan.. (tahtoo olla pikkusen valinnan vaikeutta)
  9. Meille tein tälläsen jo valmiiksi, mutten vielä tiiä, että tuleeko tätä ollenkaan.. Katsastettu *10.07.2003* Koeajettu *01.01.2004* Renkaat vaihdettu *10.07.2009*
  10. Katsoisin ton vihkikaavan jota itse käytätte ja ottasin sieltä ne "pääkohdat" ja sitten lisäisin pienellä välillä juhlan ohjelman perään.. Meilläon vihkiminen ja juhla eripäivinä, mutta rupesin tuossa miettimään asiaa ja itse laittasin jotenkin näin. (en ole sen tarkemmin ajatellut, kuhan nopeesti jotain kokosin.. ) Ohjelma √ Morsiusparin alkumarssi: musiikkina se ja se √ alkusiunaus √ Tervetulotoivotus √ Lauluesitys laulaja N, kappale se ja se √ rukous √ Raamatun luku: Kaaso tyttönen 1. Kor. 13:1–8, 13 √ Pastori TT:n puhe √ Vihkiminen √ sormusrukous ja lupaukset √ Avioliiton vahvistaminen ja puolisoiden siunaus √ virsi: se ja se √ Isä meidän ja siunaus √ Poistumismusiikkina se ja se √ Onnittelujono √ Tervetulotoivotus ja alkumalja - Morsiamen isä √ Ruokailu √ Ohjelmaa: kaasot ja bm:t √ Kahvi ja hääkakun leikkaus √ Puheita, ohjelmaa √ Morsiuskimpun heitto ja sukkanauhan metsästys √ Hääpari poistuu viettämään hääyötään klo. 21.30
  11. Suunnitteluasteella vasta.. Onhan häihinkin vielä puoli vuotta aikaa.. "Kiitos" tulee kortin kanteen. Sitten sisäsivulle tulee kuva ja vielä teksti (ehkä..) Hääpäivä on lyhyt, sen muisto ikuinen. Kiitos, että olitte osana molempia. Ja sitten meiän nimet..
  12. Meille tulee juhlaohjesääntöön jokseenkin näin: Hääpari ei aio tanssia minkäänlaista valssia tai hidasta, mikäli kuitenkin hääpari jossain vaiheessa uskaltautuu esittelemään taitojaan, heille hurrattakoon! Musiikin tahdissa liikehtiminen on joka tapauksessa sallittavaa vieraille, mahdollisesta kahdesta vasemmasta jalasta huolimatta. Mutta mies on kyllä vakaasti sitä mieltä, ettei aio tanssia missään tapauksessa!
  13. Tällä hetkellä on tulossa tällänen.. Pullopostiin kirjoitellaan höpsöjä niitä näitä: Et jos vaan kiireiltäs sieltä ennätät niin nyt tanssitais meidän häitä. Sanomme toisillemme Tahdon perjantaina 10.07.2009. Yön yli nukuttuamme tahdomme kutsua Teidät juhlimaan kanssamme Lauantaina 11.07.2009 klo. 15.00. Epämuodollinen ja rento hääjuhla pidetään Jakolan tilalla, Pylkönmäellä. nipsu ja mies Sitten kaikki lisätiedot yms on hääinfossa, erillisellä paperilla Sanna: Meillä on aivan sama tilanne. Päädyttiin sitten yhdessä siihen, että kutsutaan itse, koska tuntui jotenkin julmalta laittaa vanhemmat kutsujiksi, koska toisen vanhemmat maksaa juhlista ja toiset vain "ilmestyvät" paikalle.
  14. Oon miettiny jo jonkun aikaa, mutta en tiiä jaksanko/kerkeänkö/viitsinkö sellaista värkätä. Eli teen jos jaksan. ( Jos tulee niin ehkä joku kansioon tehtävä, jonne voi sitten häiden jälkeen lisätä kaikkea muutakin hääjuttua.. )
  15. Meille tuli tällänen vieraskirja.. Musta kierrelehtiö, jossa valkoset tyhjät sivut. Itse väsäsin siihen uudet kannet teema-värien mukaan..