haave

Rouva
  • Content count

    245
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by haave

  1. En halua inttää, mutta harva nainen kai pitää kaikkia korujaan yhtä aikaa yllä, vaan osa on siellä "kaapissa pölyyntymässä" sillä aikaa kun muita käytetään. Vihkisormusta on toki vain yksi, mutta sitä suuremmalla syyllä sitä haluaa käyttää varovaisesti - näin siis tulee olemaan omalla kohdallani. Sormusta (tai siis siihen liittyvää ajatusta) voi arvostaa paitsi pitämällä sitä koko ajan myös siten, että käyttää sitä varoen. Itse kuulun jälkimmäiseen koulukuntaan eikä siinä mielestäni ole mitään outoa. Toisaalta tiedän myös naisia, jotka vaihtelevat vasemman nimettömän sormusta muun senpäiväisen vaatetyylin mukaan. Mulla ei paljoa koruja itsellä ole, eikä yhdelläkään tietenkään ole samaa merkitystä kuin tuolla sormuksella. Mä nään sen asian niin että kihla/vihkisormuksen symbolinen paikka on vasemmassa nimettömässä ja siinä se myös mulla aina on. Kai mä sen sitten ymmärrän, jos sormus on niin kallis ettei sitä halua pitää, ettei se vahingoitu. Tosin, en tajua sitä, miksi pitää ostaa niin kalliita (mitä tahansa)koruja, ettei niitä voi käyttää. Enkä kyllä tajua sitäkään, että sitä sormusta vahdetaan joka toinen päivä, koska se ei sovi tyyliin. Mutta se on toki vain minun tapani ja ajatukseni, muut tehköön niinkuin haluaa.
  2. Täällä Porissa on myös havaittavissa samanlaista asennetta titaanisormuksia vastaan. Eikä täälä niitä mallejakaan ole kuin pari hassua, minkä takia me tilataankin netistä. Onneksi oli sentään jonkin näkösiä, että päästiin testaamaan sormuksen leveyttä ja kokoa. Mä en tota turvallisuus asiaa oo oikeestaan miettiny hirveesti. Ensinnäkin, on hirvittävän epätodennäköistä, että joutuisi siihen tilanteeseen että sormus pitäisi katkaista. Toisekseen, jos vaikka kotona (kun ei oo kesämökkiä ) sattuisi sormi turpoomaan niin että sormus pitäisi saada pois, ei olisi mitään väliä mitä materiaalia se sormus on. En mä ainkaan tiedä miten jonkun kulta/platinasormuksen saisi poikki, saati että olisi välineet siihen. Ja jotkut jopa väittää, että sairaalaan joutuessa ne ei saisi leikattua titaanisormusta pois. Kyllä niillä on sellaset vehkeet sairaaloissa, että ne saa titaanisetkin pois, ei titaani sentään tuhoutumatonta ole. Mua ärsyttää sellaset myyjät, jotka ei tiedä mitä ne puhuu ja sitten ne sanoo mitä sattuu. Ja mun mielestä titaani on halpaa verrattuna kultaan, sen työstäminen vaan maksaa paljon. kannattaa netistä etsiä, löytyy paljon halvemmalla.
  3. Lisään vielä, että mä valitsen sormukseni sitä silmälläpitäen, että se on kokoajan sormessa. En ostaisi kallista sormusta kaappiin pölyttymään. (en sano, että joku teistä niin tekisi, mutta se on silti mielestäni jotenkin.. outoa..)
  4. Mä en usko, että miehen ystävät järjestävät miehlle mitään strippibaaripolttareita. Mutta ei se silti minua haittaisi vaikka järjestäisivätkin. (saattaisin itsekkin pitää sellaisista polttareista, mies- tai naisstripparilla -ihan sama) Minä luotan tohon mieheen sen verran, että tiedän ettei se ikinä mua petä. Eikä alastoman naisen katselu ole minusta pettämistä. katsoa saa, muttei koskea. Vähän sama asia kuin pornon katselu.. Ei se 'teinimeininki' Ole aina iästä kiinni toiset on kypsempiä kuin toiset. Ja jotkut eivät ikinä aikuistu.
  5. Mikäli käydään maistraatissa eri päivänä kuin juhlat on niin sinne teen itse. Juhliin saa sisko mut meikata, kun se on lähes ammattilainen. Enkä luota siihen että joku ammattilainen, joka ei mua tunne, tekis sellasen meikin mistä minä pidän.
  6. U- muoto kuullostaa kyllä parhaimmalta, mikäli se muoto sopii juhlatilaan. Täytyy ottaa huomioon minkämuotoinen itse tila on, ettei minnekkään tule ahdasta. Ja täytyy ottaa myös huomioon, missä buffet pöytä on, jos sellainen on. Ja vielä vieraiden lukumäärä, että miten monta pöytää pitää olla ja voiko niitä ylipäätään sijoittaa mihinkään muotoon. Edit.. (jäi pointti sanomatta..) U-muoto on mun kokemuksella (ei kylläkään häistä, että kukaan ei ollu ns pääroolissa) kaikkein paras. Vieraat näkevät myös toisiaan ja varsinkin tiiviissä ryhmässä se on mukavaa.
  7. Ihan sama juttu mulla. Oikeestaan aina tuo tuossa on. Eipä sitä edes huomaa, mutta alaston on olo ilman sitä.
  8. Ihan varmasti tullaan meiltäkin kyselemään, että joko joko. Ajattlin vastata niille vaan ykskantaan että: en vielä. Siis oliskin kyse vaan siitä haluamisesta, kun aina ei vaan onnistu.
  9. No en mä sitä sille mitenkään mainostanut ole, mutta kai tuo tietää. Jotain juttuja sille täältä näyttänytkin.
  10. Saaks laittaa luvan, vaikka ei oo ihan varma? Siis tällänen, jos tekijä vielä suostuu tekemään mittatilaustyönä puvun.
  11. Olisihan se ollut ihan kiva, jos TK ois pyytäny mun kättä, muttakun mä ehdin kosimaan ennenpää. (edit. yks typo)
  12. Olinhan mä helpottunut kun se suostu, minä siis olin se kosija.
  13. Me valittiin se päivä, kun käytiin hakemassa sormukset, vaikka kosinta tapahtui jo aiemmin.
  14. Heipsis kaikille! Paljasjalkainen Meri-Porilainen ilmoittautuu joukkoon! Meidän häät on 080809, siis vielä on pitkän aikaa odotettavana. Meidän ei onneksi tarvitse miettiä juhlapaikkaa, kun sellainen löytyy omasta takaa. Mä en ole ollenkaan vakuuttunut että Porissa olisi kovin paljoa hyviä paikka vaihtoehtoja (meille ainakaan). Ja Porin kultasepänliikkeistä ei löydy meidän sormuksia! Pitää tilata netistä (samoin kun puku). Me haluttaisiin titaaniset sormukset, mutta kukaan kultaseppä (ainakaan mun kokemuksen mukaan) ei tiedä mitään titaanista, saati että niillä ois kovin paljoa mallisormuksia (ehkä muutama yhteensä).
  15. ^Kyselin muutamasta liikkeestä täällä titaanisormuksia ja yhdessä oli kaksi mallia (molemmat aika rumia), joista vain toista sai teetettyä. Melko takapajusta hommaa.. Mulle tulee tästä paikasta http://www.jasmi.net/product_catalog.php?c=37 mun vihki: 107.00 € # Titaania ja ohut hopeanauha # Leveys 5 mm # W/SI laatuinen timantti 0.01 # Paksuus noin 2 mm # Satiiniharjattu himmeä pinta
  16. Kihla on 19,5. Mietiskelin, että ottasinko tulevan kihla-vihki yhdistelmän tätä samaa kokoa. Pitänee käydä testaamassa yhtä kokoa isompaa..
  17. Vähän vaille kaks sataa tulee mun vihkisormukseni maksamaan. Titaaninen hopeanauhalla ja yhdellä pienellä timantilla.
  18. Meillä miehelle tulee yksi sormus, vihkisormus. Eli jättää kihlan poies kokonaan.
  19. Mä vältän sormuksen pois ottamista viimeseen asti, koska mulla on huono tapa unohtaa se.. Siksikin mä haluan mahdollisimman käytännöllisen sormuksen, joka kuitenkin sopii mun makuuni.
  20. Laura!lla on todella kauniit sormukset! Mä olen miettiny tällästä yhdistelmää: Kihlaksi: Ja vihkiksi:
  21. Käytännöllisyys: Ei mitään teräviä/ulkonevia osia, sekä kestävä ja kevyt. Tyyli: Pidän leveistä sormuksista, joten kihla-vihki yhdistelmä on aika leveä. Mutta sormusten pitää olla myös yksinkertaiset. Yksi pieni timantti vihkisormuksessa. Hinta: En maksaisi sormuksesta 'liikaa' oli se sitten kuinka ihana tahansa, koska olen aika hyvä hukkaamaan sormuksia..
  22. Me ei edes olla asuttu montaa vuotta yhdessä ja meillä on silti kaikki mitä tarvitaan. Eli todennäkösesti ilmaistaan jotenkin hienosti, että raha olis se ykköstoive. Mut pitäskö tehdä säästöpossu vai tili systeemillä? Eli pitäiskö juhlapaikalle hommata sellanen possu. Sitte kaikki sais antaa ihan vapaasti niin pienen tai niin ison summan kuin haluaa. Vai kuitenkin laittaa kutsuun/infoon tilinumero..
  23. Niin kuin monet muutkin on jo vastannu, niin kyllä pidän. Kun ne tulee molemmat olemaan siinä vast edeskin, niin miksei häissäkin.
  24. Me ei sukulaisten kanssa juhlittu ollenkaan. Vaan pidettiin kavereitten kanssa juhlat (jotka oli myös mun synttärijuhlat).
  25. Mä jo aattelin, että olen ihan hullu kun näin aikasin pukuja kattelen, mutta en sitten kai. Häät on siis elokuussa ja mulla on jo aika hyvä fiilis siitä, millasen puvun ja mistä sen ostan. Täydellinen malli on vielä löytymättä.