Eeda

Kaaso/avustaja
  • Content count

    11
  • Joined

  • Last visited

About Eeda

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. How I met your mother -faneja kun olemme, meidän hääautomme takalasissa luki Challenge accepted.
  2. Olisin kosinut, mutta kosinta tapahtui joulukuussa. Kaksi hamekangasta ehdin karkauspäivinä saada, yhteisiä vuosia plakkarissa reippaasti kahdeksan ja vannoin, että kolmatta kangasta en ota. Ei onneksi tarvinnut ruveta vääntämään.
  3. Puolisentoista vuotta.
  4. Laskelmieni mukaan 21 häissä, joista kaksissa kaasona. Kaikkia häitä en muista, mutta suurimman osan kuitenkin. Loppuvuodelle tiedossa taas yhdet.
  5. Tämä on tullut täällä ilmi jo muualla, mutta vastaan vielä tännekin. Minun sukunimeäni on tällä hetkellä 4193 kpl ja miehen nimeä 5014 kpl. Yleisyys ei ollut liiemmin ongelma, mutta etunimeni nimikirjaimet yhdistettynä miehen sukunimeen saadaan erään ällöttävän loisen nimi, ja taas toisaalta minun etunimeni ja miehen nykyinen sukunimi yhdessä muodostavat ärrä- ja ässävikaisen suussa vähän turhan humoristisen yhdistelmän (opetusalalla tulevaisuudessa työskentelevänä halusin ottaa jo tämänkin väännöksen huomioon). Mieskin jo totesi: "Ei susta oikeasti voida sen nimistä tehdä!" Päädymme siis ottamaan miehen äidin eli siis tulevan anoppini tyttönimen, jolla on tällä hetkellä 61 kantajaa. Toki harvinainen, mutta simppeli, kansainvälinen, kaksitavuinen sekä passeli meidän molempien etunimien kanssa.
  6. Minusta tulee näillä näkymin rouva Kontra.
  7. Kaasoilin kahdesti tänä kesänä ja tekstit takalaseissa olivat "Rakkautta kyydissä" ja "Sydänkäpyset". Jälkimmäisen tekstin takana oli ihan ajatuskin, sillä pariskunta piti ammattiensa mukaisesti metsäteemaiset häät, joissa pöytäkoristeina oli mm. toisiaan tuijottavia käpylehmiä.
  8. Entisenä kukkakaupan työntekijänä sidoin ystävälleni morsiuskimpun mustikasta, puolukasta, kanervasta, siankärsämöstä ja kaurasta. Kuvaa ei vielä ole liitettäväksi, mutta olin kyllä tyytyväinen metsäiseen kimppuun. Ainoa toive, jonka morsiamelta sain, oli mahdollisimman vihreä kimppu. Ja sellaisen tein. Kanerva ja siankärsämö olivat vain metsäinen värilisä, ettei kimppu näyttänyt vain saunavastalta.
  9. Mahdolliset muusikko- ja muut esiintymiskontaktit kannattaa hyödyntää. Laulutaitoiset kaverit, kaaso, bestman tai kenties jopa morsiuspari itse ovat aivan huippuja häissä.