Via

Hyvähyvä, näin mä toivoinkin.

Me alitettiin meidän budjetti 500 eurolla. Menihän sitä tonneja, meidän kaikki pahanpäivänsäästöt ja iso osa kesätyöansioista. Rahanmeno ei ole harmittanut, eikä vieläkään parin kuukauden jälkeen ole tullut mieleen mitään että "hitto, tuokin voitaisiin ostaa/tehdä jos ei oltais pidetty niitä häitä". Meillä oli kohtuullinen budjetti ja loistavat häät, ei valittamista.

Mies. Se turvallisuuden tunne, että me ollaan naimisissa ja luvattu pitää toisistamme huolta koko loppuelämä. Tulevaisuus tuntuu nyt jotenkin paljon todellisemmalta, se että me ihan oikeasti otetaan se asuntolaina ja vielä ihan oikeasti hankitaan niitä lapsia. Ja tietysti uusi nimi on paljon edellistä persoonallisempi, ja sain hienon sormuksen. Hääjärjestelyt ja häät myös loivat hienoja muistoja paitsi toistemme, niin myös ystävien ja perheen kanssa.

^ Jos olette väleissä, niin kysy anopilta että miksi hän tekee noin. Turha jättää asiaa hiertämään! Mulla on pienehkö identiteettikriisi että kukas hiivatti mä nyt nimenvaihdoksen jälkeen olenkaan, mutta tää johtuu varmaan siitä kun samaan aikaan meidän naimisiinmenon kanssa lopettelen opintoja ja sain ensimmäisen oman alan työpaikan. Kun enää ei olekaan Neiti Opiskelija Via Sukunimeä vaan Rouva Ammattilainen Via Uusisukunimi. Olen kuitenkin iloinen että otettiin sama sukunimi: se että koko perheellä (tässä tapauksessa siis meillä kahdella) on sama nimi, oli meille molemmille se ainoa oikea ratkaisu.

Meillä sama ja samoin perusteluin! Sama marssi oli meillä, ja perusteet ihan samat. Oli kyllä nappivalinta vihkimisen lopuksi.

Meillä upea naislaulaja esitti kappaleen Rakkaus on lahja Jumalan. Siinä sitten pillittivät morsian ja melkein koko suku.

Kaikki ei vaan pidä koruista, sormus on voinut jäädä pieneksi tai isoksi eikä uutta ole syystä tai toisesta hankittu, työssä ei saa käyttää sormusta joten sitä ei muista laittaa vapaa-ajallakaan, sormus on voinut kadota tai mennä rikki.. Onhan noita syitä monia. Mun appivanhempani ovat varmaan onnellisin pitkään yhdessä ollut pari jonka tiedän, ja he lakkasivat käyttämästä sormuksia lasten syntyessä, mies työn ja nainen sormien turpoamisen takia.

^ Ainakin meidän vihkikirkossa pääsyy siihen, että mitään riisejä tai kauroja ei heitellä, oli se että sankarihautuumaa oli aivan kirkon oven tuntumassa. Täysin ymmärrettävää mun mielestä että sinne ei haluttu jyvien houkuttelemia lintuja. Me heitettiin tuoreita ruusunterälehtiä. Tai no, piti olla pakastettuja mutta anoppi vahingossa sulatti ne ja niistä tuli ihan ruskeita. Onneksi appivanhempien pihalta löytyi vielä elokuussa muutamia myöhäisempiä ruusuja niin saatiin hyvin heitettävää. Meillä oli suht vähän vieraita ja terälehdet lensi ihan tarpeeksi pitkälle.

Meidän häissä musiikki tuli cd:ltä (tai no, läppäriltä). Päädyttiin tähän ratkaisuun koska juhlatila oli suht pieni ja jos meillä olisi ollut bändi, niin melkein kaikki pöydät olisi pitänyt kantaa pois. Lisäksi olin jo aiemmissa, bändillisissä, häissä huomannut että mun suvusta harva tanssii vaikka kirveellä uhattaisiin, eikä miehen puolella tilanne ollut paljon parempi - ne bändiin laitetut rahat olisivat tuntuneet hukkaan heitetyiltä. Tosin jos tietää että suku on innokasta tanssimaan ja se on se odotetuin osuus häissä, niin sitten kyllä säästäisin jostain muualta. Mies ja isänsä sitten järjestivät kunnon äänentoiston ja yhteen nurkkaan saatiin ihan hyvänkokoinen tanssilattia. Ihmiset tulivat hyvin tanssimaan, itseasiassa ehkä jopa paremmin kuin joissain bändillisissä häissä, koska oltiin valittu sellaisia kappaleita jotka olisivat varmasti kaikille tuttuja. Ensin tanssittiin useampi valssi, sitten vähän reippaampaa musiikkia. Meillä siis toimi hyvin, tosin suositan lämpimästi että mietitte miten äänentoiston saa hoidettua niin että musiikki kuuluu muualtakin kuin yhdestä nurkasta, ja sitten kappaleiden valintaan kannattaa panostaa: koska bändi ei ole innostamassa eikä myöskään ole rajoittimena bändin biisilistaa, niin kannattaa koota sellaisia omannäköisiä kappaleita joista tietää että useampi tanssijalka alkaa vipattamaan.

Siis eikö tää nimenomaan olisi syy ottaa se sinun nimesi ja elvyttää se? Ei mulle. Koska mun isän isä kuoli isän ollessa vaan parivuotias niin se puoli suvusta on jäänyt meille kaikille vieraaksi. Mamman "uusi" mies on iskälle käytännössä isä ja samalla meille pappa (ja sukunimi ei siis ole sama kuin mun tyttönimi). Mun tyttönimellä ei siis ollut mulle mitään suurempaa tunnearvoa.

Pidän, joskus käsiä rasvatessa otan ne pois. Tulee jotenkin orpo olo ilman noita.

Mulle oli tärkeää että koko perheellä on sama nimi, eikä mun sukunimi ollut vaihtoehto koska ei meidän suvussa ole muita samannimisiä kuin isä ja mun siskot (isän isä kuoli nuorena ja mamma meni sitten uusiin naimisiin). Sitä paitsi miehen sukunimi on ihan hauska.

Meillä bestman sai kiitoslahjaksi taskumatin jonka mies antoi kahden kesken ennen juhlia. Kaaso sai jo ennen häitä huivin ja laukun pukuunsa ja nyt olisi vielä häämatkalta tuotu kiitoslahja antamatta, kunhan nyt vaan saataisiin päivätyöläisen ja iltatyötätekevän aikataulut yksiin.

Tämä varhaiskasvattaja on sitä mieltä, että ihan hyvin sitä karkkia voi laittaa tarjolle/lasten pusseihin. Mitään jättikarkkipussia sinne ei kyllä kannata tunkea, ehkä enemmänkin karkkiaski tai tikkari. Jos jotkut vanhemmat eivät halua lapsensa syövän karkkeja, niin he kyllä rajoittavat lapsen karkinsyömistä, nappaavat karkit kokonaan pois tai sanovat että ne säästetään karkkipäivää varten tai syödään vasta ruuan jälkeen- kyllä vanhemmat osaavat lapselleen rajat vetää. Tosin oma mielipiteeni on, että eivät lapset TARVITSE karkkia. Puuhapussit yms. ovat tosi kiva idea mutta mä en ihan ymmärrä, että miksi siellä pitäisi olla jotain naposteltavaa - juhlissa yleensä kun on jotain ruokatarjoilua ja vanhemmat varmasti osaavat varata mukaan välipaloja kaikkein pienimpiä ja nirsoilevia varten. Herkkuja edustavat sitten esim. kakku, piparit ja mehu. Jos pikkuväelle kaivataan tekemistä, niin ei se karkin syöminen ihan sitä ole, jotkin lelut tai värityskuvat taas ovat. Häät ovat lapsille aina juhla ja elämys, ei sitä karkkia osaa siellä kukaan kaivata. Tietysti jos hääpari haluaa tarjota niin siitä vaan!

Meille molemmille oli selvää, että meidän suhteessa mennään ensin naimisiin ja hankitaan sitten lapset. Jos vauva olisi ilmoittanut tulostaan avoliitossa, niin oltaisiin menty naimisiin ennen lapsen syntymää. Mä arvostan avioliittoa ja vakaata parisuhdetta ja haluan että mun lapset syntyisivät sellaiseen.

Mä tein ihan omilla pikkukätösilläni miehelle ovikyltin. Ja oltiin sovittu jo etukäteen että mä maksan miehen vihkisormuksen ikäänkuin huomenlahjaksi.

Itsellä oli olkaimeton puku ja vetoketjukiinnitys, ostin puvun tammikuussa ja häät oli elokuussa - koska tarkoituksena ei ollut laihduttaa (enkä sitten muuttunutkaan mihinkään suuntaan), niin hyvin pysyi vielä elokuussakin. Kuten täällä sanottiin, niin eihän se vetskari sitä ylhäällä pidä. Mä miettisin kyllä kaksi kertaa vetoketjun muuttamista nyöritykseen jossain puvussa; jos puku on suunniteltu vetoketjulle niin nyöritys ei välttämättä edes näytä siinä hyvältä.

Mun kampaus kampauksen suunnittelulla maksoi 101 e, ja olin tosi tyytyväinen. Meikkasin itse.

Me varattiin matka maaliskuun alussa ja reissu oli sitten elokuun viimeisellä viikolla. Mentiin ihan tavalliseen rantalomapaikkaan mutta varattiin suht ajoissa koska se oli meidän ainoa yhteinen kesälomaviikko.

Meillä otettiin potretit ja kuvat perheen kanssa ennen vihkimistä että saatiin ottaa ne rauhassa eikä kenenkään tarvitsisi vihkimisen jälkeen odotella. Sitten otettiin ruokailun jälkeen juhlapaikan pihassa kuvaajan kanssa vähän lisää kuvia vieraiden pällistellessä.

Meillä miehen äiti otti ennen vihkimistä potrettikuvat meistä ja vihkimiseen/juhlaan oli sitten palkattu mun opiskelukaveri joka harrastaa valokuvausta. Molemmista tiesin että ovat mukavia ihmisiä jotka ottavat hyviä kuvia. Tälle kaverille tein vielä listan siitä, mitä juttuja haluan vihkimisen aikana ja juhlassa kuvattavan, ja pidettiin huolta että esim. ruokailujen ja kahvien aikaan kaverilla oli vapaata, vaikka hän tulikin häihin "kuvaajaksi" eikä vieraaksi. Saatiin ihan loistavia kuvia ja paljon, sellaisia meidän näköisiä sekä teknisesti hyviä. Voin siis suositella amatöörikuvaajaa, mutta pitää muistaa että järkkärin omistaminen ei tarkoita että osaa kuvata, ja juhlien ikuistajaksi ei ehkä kannata ottaa ihmistä jonka haluaisi myös pääsevän täysillä nauttimaan juhlasta, esim. oma sisarus. Niin, ja musta tehdystä työstä kuuluu saada myös kuohuviinipulloa isompi korvaus.

Meillä oli istumajärjestys. Oltiin etukäteen suunniteltu pöytäjako ja kuka istuu kenenkin vieressä, ja juhlien aattona juhlapaikalla sitten viimehetken peruutusten vuoksi hiukan muokattiin. Pöytäjärjestyksen miettiminen vei hiukan aikaa ja vaivaa, mutta vieraat tykkäsivät ja kaikille löytyi juttelukaveri. Oltiin jaettu porukka esim. morsiamen suvun ja kavereiden pöytiin joten ketään ei "pakotettu" tutustumaan ennestään vieraisiin ihmisiin vaan samassa pöydässä istuvat olivat tuttuja keskenään.

Mulle tuli jo ennen häitä pari onnittelukorttia kavereilta uudella nimellä, ja viime viikolla oli sitten tullut se kela-kortti.

Varmaan vasta hääpäivänä sen lopullisesti tietää. Mulla oli välillä kauhea stressi omasta puvusta että se ei ole tarpeeksi "mua" ja pari yksityiskohtaa inhotti, mutta olin kuitenkin koko ajan sitä mieltä että puku on ainakin "ihan kiva". Sitten hääpäivänä kun puin puvun ylle koin uudestaan sen tunteen kuin ensimmäisessä sovituksessa- tää se on! Tunsin itseni tosi nätiksi ja puku sai valtavasti kehuja.

Meillä bestmanilla oli samanvärinen (teemavärinen..) kravatti kuin sulhasella, sulhasella oli sitten myös teemavärin värinen paita ja bestmanilla ihan tavallinen vaalea.