syksymorsian09

Morsian
  • Viestit

    33
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä syksymorsian09

  • Taso
    Juniori

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Kelalta semmosta postia, että ruokavaliokorvaus maksetaan eri päivänä sukunimen muutoksen takia.. Kela-korttia ei ole näkyny, johtuiskohan siitä, että vanha on kuvallinen?
  2. Kuin tukki.. Liian pitkään, onneksi kampaajakin oli myöhässä
  3. En näe mitään syytä odottaa montaa vuotta, jos aikoo elää yhdessä toisen kanssa koko loppuelämän.. Tuon kysymyksen voi tosiaan kääntää ihan toisinkin päin. Jokaisella on tietenkin oma tyyli ajatella asioita. Tuli mieleen semmonen, jos lasi on puolillaan, niin onko se puoliksi tays vain puoliksi tyhjä? Näitäkin asioita voi aatella niin monella tavalla kuin on ajattelijoita, eikä kenenkään ajatus/ mielipide ole yhtään sen parempi eikä huonompi. Itte kuulun näihin, jotka ei näe syytä pitkittää naimisiin menoa vain sen takia, kun ollaan nuoria, jos oikeasti toista rakastaa. Itte tämän syksyn morsiamena, tuoreena rouvana 18 v, en ikinä ois vaihtanut avioliittoa siihen "ylipitkään" seurusteluun. Meijän liittoa ei solmittu heti, kun olin 18, ei. Itte asiassa olin jo kihlautuessa 18 ja häitä alettiin suunnitella kihlautumisen jälkeen. Vaikka ittekin olen nuori, oikeesti lapsi vielä, niinku tuolla aiemmin oli useempi "vanha haahka" kirjottanut, olen heidän kanssa samaa mieltä avioliiton perusteista. Rakkaus on oikea syy mennä naimisiin, mutta jos puoliso on se "koulun ihquin ja söpöin ja suosituin" ja "mä oon oikeesti paljon kypsempi, kuin kukaan muu tän ikänen", ja "ikä on hei daa numeroita paperilla", niin sillon täytyy oikeasti lapsen kasvaa vähän. Sanon suoraan, että olen lapsi, enkä kiistä. Mutta oon paljon jutellu vanhempien naimisissa olevien kanssa, että ei kukaan ole koskaan valmis menemään naimisiin. Siis sillä tavalla jos jää odottamaan, että kun kaikki on sillä tavalla, että taloudellinen tilanne, parisuhde ja oma ajatus maailma kohtaa täydellisesti. Totta jokainen miettii mitä siltä avioliitolta tahtoo, voiko sen tämän kanssa saada, mitä jos ei elämä menekään niin kuin haluttas, mitä sitten.. jne. Tämän tyylisistä ajatuksista huolimatta jokainen on valmis menemään läpi harmaan kiven rakkaansa kanssa, että elämä ja avioliitto olis onnellinen. Kuitenkin osa avioliitoista päättyy eroon, se on tosi asia. En ole ikinä nähny tilastoja minkä ikäsenä solmitut avioliitot kariutuu eniten, mutta helposti syylistetään just nuorina avioliittoon menneitä. Kyllä kaikki, kaiken ikäsenä vihillä käyneet eroavat. Muistetaan tsempata nuoria ja olla oikeasti onnellisia nuorten avioliittoon menevien puolesta! Ollaanhan oikeesti onnellisia aikuisenakin avioituvien puolesta. Vielä tahon sanoa tuosta aikuisuudesta yhen jutun. Meijän isä kuudenkympin puolessa välissä sano vast'ikään, että alkaa murrosikä menemään pikku hiljaa ohi, kun nuorin tullee murrosikään.. Pikkuveli siis tokaluokkalainen. Eiköhän tuo koske vähän kaikkia. Jos omaa aikuisuutta pitää arvioida, niin eiköhän tuo 16-vuotias ole se kaikkein aikuisin?
  4. Kaks viikkoa kaks päivää ennen vihkimistä haettiin esteiden tutkinta ei met turhan hätähousuja olla.. Hyvin kerettiin ja vihille päästiin yks ja puol viikkoo sitten..
  5. Pikkeveli soitti häämarssit stereoista kaukosäätimellä, ettei tarvi siellä kirkon eessä pyllistellä.. Enste marssi ei meinannu alkaa pyörimään, pappi seiso alttarilla ja me kirkon pihalla niin, että kaikki näki. Kun marssi lähti, meijän piti oottaa tiettyyn kohtaan kun lähtään käveleen, sulhanen ei tajunnu vaikka miä sanoin, sitten vaan lähin käveleen, niin sulkki tuli perässä. Kun päästiin alttarille niin stereot ei halunnu sammua, vaan alkoi soittamaan heti perään lähtömarssia, kerkes soittaa pari tahtia kun sammu, stereot sekoili jotain ja aloitti uuelleen, just kun pappi alko puhumaan. Veli vaan laitto stereot sitten niin pienelle, ettei sitä kuulunu. Miä porisin kaikkien muitten kanssa, mutta unohin kahen kummin kanssa jutella, just ne kummit joitten kanssa on muutenkin vähiten tekemisissä. Nolo. Muuten meni tosikin hienosti, käytiin vielä anoppilassa pika mutkan ennen häämatkalle lähtöä, niin anoppi, joka kerkesi jo kotiin, kerto että vieraitten vanhemmat oli jo soittanut että tosi ihanan näköset häät ja ihania kuvia..
  6. Met seurustellaan toista kertaa molemmat, toistemme kanssa. Alotettiin, lopetettiin, alotettiin uudelleen, kun ei ilman toista tullunna toimeen ja nyt ollaan menossa naimisiin. 4,5 vuotta ollaan toisemme tunnettu, kuljettu samassa kaveriporukassa ja seurusteltu nyt vähän toista vuotta. Yhessä ollaan menty läpi harmaan kiven suoraan tiilimuuriin ja yhessä ollaan kestetty. Paskaaki on tullu niskaan niin paljon ku kerkiää, riielty ollaan enempi, kun sisko ja sen mies, jotka on aviossa ollu 2,5-3 vuotta. Niitä vaaleenpunasia laseja taijettiin pitää ennenku kumpikaan usko, että toinen tykkää, saati että välittää muuten ku kaverina. Mulla on ammattikoulu kesken ja sulhanen on lähössä tammikuussa inttiin. So? Tämä on meijän päätös ja meijän tahto. Sillon ku mua kosittiin, niin miä itkin. Sen takia, kun olin luullu, että sulkki seurustelee huvikseen. Vihkiminen ja juhlapaikka varattiin samalla viikolla kun kihloihin mentiin, peruttiin ja varattiin parin kuukauden päästä uudelleen. Jos oltais menty naimisiin sillon, kun vihkiminen ekaks varattiin oltais oltu aviopari kaks viikkoa, häät on ens viikonloppuna. Eikä kumpikaan aattele, että ei tämän kanssa. Tuo mulla pisti jännästi silmään, kun useempi 30 v-morsian, kirjotti, että on seurustellu ja kypsyny siihen, mitä toiselta voi vaatia ja mitä sille tarttee antaa. Samalla tavalla me kypsytään, mutta tarkotuksena ei ole siinä kolmenkympin korvilla vaihtaa sitä miestä, jolle niitä oppeja käyttää. Ja tuntemisesta. Tullee mieleen yhen ison perheen äitin, joka on aina ollu saman miehen vaimo, sanoma mieleen. Se ohjeisti nuoria näi: " Sitten kun on yhessä viiskymmentä kiloa suoloja syöty niin vasta vähän toisia tunnetaan." Sen määrän syömiseen menee muuten aikasta kauan.
  7. Tottapa yhteislaulut on sitten jotain suku kohtasia tai jotain. Itte olen ollut about kymmenet häät, sekä äitin että isän suvussa, plus kaikki häät, joissa ei suuren suvun takia ole kuin tädit, sedät, enot ja puolisot, aina on laulettu yhteislauluja JA esim, parin sisarusten, kavereitten jne kuorolauluja. Joka ikisissä. Lisäksi kaikki häät joissa sulhanen on ollut on kanssa laulettu yhteislauluja. Johtopäätös, siis meillekin tulee. Lisäksi kumpikin tykkää laulamisesta, sisarukset tykkää, kaverit tykkää.. Paljon muuta sinne ei ole tulosakaan. Eikä niitä yhteislauluja määrättömästi tuu, kolme kappaletta.
  8. Haukipudas, Isoniemen kotakirkko 13.9.2009. Ens sunnuntai!
  9. Mendelsonin (kirjotinkohan ihan oikein?) Kesäyön unelma
  10. Meijät ollaan vihkimässä kotakirkossa, jossa ei ole urkuja, mutta sähköt onneksi löytyy. Järkättiin marssit sitten niin, että pikkuveli soittaa ne stereoista, ei ehkä se just juhlavin, mutta sopii meille. Säestyksen suhteen luotetaan laulutaitoon, eikä virsiä säestetä ollenkaan.
  11. Kello 12. Just se aika jollon sulkki tahto.. Itte olisin tahtonu 13, mutta ajatukseen on tottunut..
  12. Mennään
  13. Ei taiunnut kellään muulla olla.. Meille tulee ihan kaikkeen Tempus Sans ITC, Wordin omia.. Kyllä miä katoin netistäkin, mutta tämä oli silti ehottomasti paras! Siis kutsut, ajo-ohjeet/lahjatoiveet, ohjelmat, kyltit, laulunsanat, kiitokset, kaikkiin tätä.
  14. Sama täällä. Syksy on aina ollut se mun haave ja nyt syyskuun puolessa välissä on häät. Vieläkö sais aamuksi semmosen kirpiän pakkasen, mutta meijän korkeuksilla niitä saa ootella lokakuun lopulla..
  15. Ihan enste. Miksi ihmeessä se kimppu pitää jollekkin kirkossa antaa?? Minä olen ollu tosi monissa häissä, kun suku on suuri, ja aina on morsian itte pitänyt kimppunsa alttarillakin. Ilman ongelmia. Sitten asiaan. Meijän häät on pienet (n.50 vierasta), sisko tekee mulle kampauksen ja samalla vetää puvun mun päälle, kun itte en sitä päälleni saa, isä toimii ohjelmien kuuluttajana, jos vieraat ei ruokaa osaa itse ottaa niin olkoon nälissään (joku tuolla aiemmin kirjotti, että kaason tehtäviin kuuluu tän ruokapuolen neuvominen vieraille). Lisäksi, mun kaverit, joita on vähän, on järkijään kaikki sulhasen siskoja tai serkkuja. Niitä ei viitti kaasoksi pyytää. Enkä minä kaasolla mitään tekiskään. Sulkin kanssa ollaan kierretty rantoja keräämässä pöytäkoristeita ja kaikki paperisälä tulee nätisti tulostimesta, joten askarteluapuakaan ei tarvita. Sulkki ei ole tainnu etes ikinä kuulla bestmanista mitään, joten se siitä. Ollaankohan met jotain anti-häähulina ihmisiä? Kaikki tommoset ns. pakolliset jutut ollaan tehty helpoimman kautta..