Lenore

Rouva
  • Content count

    401
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Lenore

  1. Itselläni ehkä ainut harmitus oli se, että ruoka (ja varsinkin jälkiruoka) kerättiin mielestäni liian nopeasti pois. Tässä kyllä vaikuttaa myös oman ajantajun hämärtyminen, kun itse tuli seistyä paljon valokuvissa, mutta kakku olisi mielestäni saanut olla esillä aina valomerkkiin asti, muun ruuan poiskeräämisen kyllä ymmärrän. Toisena tietysti harmitti kun moni joutuikuin jäämään pois juhlista. Ymmärrämme syyt, mutta harmittaahan se silti kun olisi ollut mukava näitäkin vieraita nähdä pitkästä aikaa
  2. Meillä tuli myös itsetehdyt pöytäasetelmat, vaikkakin melko "pienieleiset" sellaiset. Pöytäasetelmat koostuivat viidestä kukasta, joista violetti jätettiin korkeammaksi ja valkoiset ruusut kiertävät sitä. Tässä kuvassa ei näy tarkemmin, mutta pohjalla on graniitin harmaita koristekiviä peittämässä kukkien varsia hieman. Ja vettä maljakoissa oli tarkoitus olla tuohon maljakon kapeimpaan kohtaan asti, mutta sitä oli reippaasti vähemmän. Ei onneksi haitannut, kaikki kukat pysyivät virkeinä koko päivän.
  3. Meillä myös kaikki sidotut kukat tulivat Viherkeitaalta. Tähän satsiin kuuluu siis mun kimppu, sulhasen ja bestmanin vieheet sekä kaason rannekukka. Koko lysti maksoi 75 euroa, joten saimme kaikki kukat siihen hintaan, mitä muualta olin saanut pelkän morsiuskimpun hinta-arvioksi. Lisäksi floristi itse puhui hinnoista suoraan, että hänen täytyy maksaa tästä ja tästä kukasta arviolta x euroa ja työ siihen päälle vie tämän verran euroja, joten tiedän mistä kimppuni hinta koostui enkä joutunut maksaan "hötöstä". Viherkeidas ei välttämättä rakennuksena oli kovinkaan edustavan näköinen, mutta palvelu on siellä todella hyvää. Kävin ensimmäisen kerran kyselemässä arvioita jo ~ 3 kk ennen häitä ja sain silloin jo hyvää palvelua, mutta samalla ehdotuksen, milloin kannattaisi mennä käymään uudelleen. Menin sovitulla viikolla ja sain itse ehdotella kukkia ihan oman mieltymykseni mukaan, mutta myös osoittelemalla kaupan valikoimia "Hei, tuo on kanssa kiva!" -mallilla. Floristi jopa etsi minulle omista tiedostoistaan erivärisiä ruusuvaihtoehtoja, joista sain valita haluamani. Sain siis sitä mitä toivoin, enkä vain sitä, mitä sattui olemaan. Kimppu luotiin erillaisten mallikuvien ja sanallisten selitysten pohjalta. En suoraan osannut antaa kuvaa, että "tällainen kiitos", vaan floristi osasi kysyä sopivia kysymyksiä ja etelä-karjalaiseen tapaan itse selittelin varmaan myös ylimääräisiä. Erityiskiitos täytyy antaa siitä, että floristi kysyi vielä kimppua tehdessään mielipidettäni sen muodosta. Sain antaa kommentteja ja kimppu tehtiin niiden mukaisesti loppuun. Jo ensimmäinen versio olisi ollut todella kaunis, mutta jälkimmäinen kyllä oli upeampi kuin olin osannut toivoa! Ja kukat kestivät hyvinä koko päivän ja kimppu oli sidottu hyvin käteen istuvaksi. Voin siis suositella!
  4. Meillä häissä bändistä tehtiin meidän ainut ohjelmanumero, joten bändissä ei nyt himmailtu. Meillä häissä esiintyi Lappeenranta Big Band, joka on siis perinteinen iso big band orkesteri. Tässä kuvaus heidän omilta sivuiltaan. Otin tuon, koska se pitää todella hyvin paikkaansa - he soittivat juuri sekä tanssimusiikkia, että vähän vauhdikkaampaa big band musiikkia, jonka tahdissa oli hyvä "jammailla" "Lappeenranta Big Band on Lappeenrannan seudun jazz- ja big band -musiikin harrastajien muodostama orkesteri, jossa pääasiassa perinteisellä big band -kokoonpanolla esitetään perinteistä ja modernia big band- ja tanssimusiikkia." Bändiin sai yhteyden ihan heidän nettisivuiltaan löytyvien kanavien kautta. Aika ajoin yhteydenpito oli hieman hidasta, mutta ymmärtäähän sen, ettei 17 hengeltä voi kysyä asioita aivan samalla tahdilla kuin me miehen kanssa kahdestaan pohdimme. Bändi kävi itse roudaamassa kaikki tavaransa juhlapaikalle jo iltapäivällä ennen kuin olimme kirkosta päässeet juhlapaikalle ja saapuivat itse sitten sopivassa välissä ennen häävalssia. Soittivat koko illan (taisi olla 3 settiä) aina valomerkkiin asti pitäen omat taukonsa tietenkin. Bändi vielä harjoitteli nuoteista meidän häävalssimme. Häävalssi ei siis tullut big band sovituksena, mutta todella kauniina versiona ja juuri toiveidemme mukaisesti! Tuon kokoinen orkesteri tietysti maksaa melko paljon (riippuen keikan pituudesta hinta varmaan pyörii kuitenkin 1 200 - 1 500 euron välillä) ja se olikin ruuan jälkeen suurin menoerämme. He eivät kuitenkaan ottaneet mitään matkakuluja kun juhlamme oli Lappeenrannassa. Tuosta ei kuitenkaan jää kovin paljoa tuntipalkkaa per henkilö ja lopulta tämä bändi oli tarjouksistamme toiseksi halvin (johtuen kyllä osittain siis siitä matkakulujen puuttumisesta). Myös vierailta olen kuullut paljon kehuja bändivalinnastamme. Moni nuorempikin kaverimme kehui bändiä, joten tämän orkesterin tahdissa viihtyivät siis niin isovanhemmat kuin nuorisokin. Tässä nyt vielä esimerkkinä yksi heidän esittämänsä valssi, joka oli meillä vanhempainvalssina. Eli esittäjänä Lappeenranta Big Band ja kappale Windmill Waltz Jos haluaa juhliin hieman suuremman musiikkiesityksen, niin ei voi kuin suositella!
  5. Valitsin itse nyt lopulta Hius- ja kynsistudio Satu L:n, josta hankin sekä kampauksen että meikin. Kampaamo on Koulukadulla, joten sinne oli helppo löytää. Mulla kampauksen ja meikin hoiti Stefi ja täytyy myöntää, että se nainen osaa kampauksia vääntää! Kuulin kampaajalta itseltään, että ollut alalla vain hetken aikaa ja vasta nyt luin heidän nettisivuiltaan, että hän on valmistunut vasta 2011, ei uskoisi - ja hyvässä mielessä! Kampaus oli aivan mahtava ja hän osasi todella hyvin poimia ideat mun epämääräisestä sepostuksesta ja mallikuvista. Sen verran on kuitenkin vahvaotteinen, että herkimmän päänahan omistajien kannattaa varmaan mainita siitä etukäteen, mutta kaikki tukka on kyllä paikallaan, niin ronskeista otteista ei ole kyse Ja kampaus kesti hyvänä koko päivän ja fiilistelen sitä kuvista yhä! Meikki ei ollut aivan yhtä mieleeni, mutta meikkaan niin harvoin, että kaikki meikki tuntuu mielestäni oudolta omassa naamassa. Kampauskuvia kannattaa katsoa heidän fb-sivuiltaan. Hinnasta en voi sanoa, sillä itse sain kampaus+meikki paketin tarjoushintaan, kun varasin sen tarjouksen voimassaolon aikana. Koekampaus ja -meikki + hääpäivän kampaus ja meikki maksoivat yhteensä 120 euroa, eli tavallaanhan sitä oli vain 30 € per kerta.
  6. Meillä oli juhlat Lappeenrannan Upseerikerholla. Paikka on mielestäni aivan ihana - se on siisti, hyväkuntoinen ja persoonallinen. Tietysti seinillä on upseerismiesten muotokuvia, mutta meitä ne eivät haitanneet yhtään. Talossa on todella toimiva juhlasali, jonne mahtuu enemmänkin porukkaa. Meillä istumapaikat oli vain 50 hengelle, sillä meillä oli suuri bändi ja tanssilattialle oli jätetty tila jo valmiiksi. Talo on kuitenkin sen verran suuri, että sinne mahtuu kyllä helposti paljonkin porukkaa. Kesällä on lisäksi mahdollisuus käyttää talon terassia, joka aukeaa juhlasalista Saimaalle päin, meillä sitä ei marrashäissä yllättäen ollut käytössä. Lisäksi kerholle on melko helppo löytää (ja se on lähellä keskustaa), mutta silti tila on omassa rauhassa. Upseerikerhon henkilökunta on todella ystävällistä ja sieltä sai aina vastauksen vaikka tuntui kysyvän kuinka tyhmiä tahansa. Saimme käydä tiloja katselemassa aina sen normaalina aukioloaikana, eikä sitä estetty ollenkaan. Ruoka oli todella hyvää ja pääsimme itse muokkaamaan kerhon nettisivuilla olevista paketeista haluamamme yhdistelmän, vaikka mahdollisuus olisi kuulemma ollut luoda myös kokonaan uusi vaihtoehto. Ruokailu oli myös mielestämme järkihintaista (melkein 20 € vähemmän per henkilö kuin esimerkiksi Lauritsalan kartanolta saamamme hinta-arvio) ja hinnat löytyvät suoraan Upseerikerhon sivuilta, eikä niitä pimitellä ja anneta vain tarjouksen pyytäneille. Saimme lisäksi itse valita servetit (tietyt vaihtoehdot kuuluivat hintaan, kangasservetit olisivat maksaneet jokusen euron ja tietyt tilattavat vaihtoehdot toisen) ja heillä olisi ollut myös kakunkoristeet ja kaikki meille lainattaviksi. Kakunkoristeen toimme itse, mutta muuten pöytiin tarvittiin vain halutut koristeet ja nimilaput. Kerholla on myös saunatilat kellarissa, jossa saimme vaihtaa puvut ylle. Helpotti meidän päiväämme huomattavasti, kun ei tarvinnut lähteä kotiin tai hotelliin vaihtamaan mekkoa vaan se onnistui kätevästi paikan päällä. Ja lisäksi melko pienenä juttuna, mutta kuitenkin, Upseerikerholla on siistit tuolit ~ Ja vielä pieni korjaus kevät_2012_morsiammen kirjoittamaan viestiin - Lappeenrannan Upseerikerho on ravintola, jonne ei saa viedä omia juomia, he korostavat sitä itsekin kun paikkaa varaa. Paikan päällä on siis baari, ja meillä oli vieraille kutsussa ilmoitettu, että ruokajuomien (sis. siis myös alkumaljan ja kahvin avecin) lisäksi vieraat saivat omakustanteisesti ostaa haluamiaan juomia. Kätevää, sillä kaikki saivat juuri sitä mitä haluavat ilman että meidän piti osata varata juomia Tallinnasta tai muualta. Eivätkä hinnatkaan mielestäni olleet mitenkään älyttömän pahat.
  7. ^ Itse en tätä tiennyt, siksi kirjoitin ihan vain värin. Nyt tiedän senkin, kiitos!
  8. Olen kyllä! Hieman pelkäsin sen olevan liian pieni, mutta ei kyllä ole puristanut yhtään sormessa
  9. Kyllä hymyilin. Uskallauduin jopa katselemaan vieraita kävellessäni - siskon kyyneleet nähdessäni piti kyllä nieleskellä hieman omiani, mutta muuten hymyilin koko vihkimisen ajan
  10. Itse annoin myös kaverruksella olevan rannekellon. Täällä miehen ranteeseen päätyi Tissotin kello. Tykkäsi lahjasta ja ollut ranteessa oikeastaan kaikkina päivinä siitä lähtien
  11. Meillä oli hieman poikkeavat lahjat. Mm. vaeltamista harrastavalle bestmanille ostettiin laatupuukko, johon teetettiin kaiverrukset. Kaaso taas on avoimesti tupakoitsija niin hänelle annettiin Zippo, jossa oli kaiverruksena kaason nimi. Mukaan laitettiin samalla myös "huoltosetti" eli täyttöpullo ja vaihtokivi.
  12. En ole kokeillut, mutta olen luvannut pukeutua hääpukuun parin viikon päästä, kun tarjoamme anoppilassa miehen perhetutuille kahvit häiden kunniaksi.
  13. Laitettu maksuun kyllä, mutta eräpäivät eivät vielä ole menneet. Joitakin yksittäisiä pikkujuttuja on varmaan vielä visalaskulla, mutta kalliimmat osat (juhlapaikka ruokineen sekä bändi) ollaan jo maksettu ja kuvaajalta tulee enää loppulaskussa pienempi osa maksettavaksi.
  14. Meillä oli hääautona uusi mini, joka on kyllä tilavampi leveyssuunnassa, mutta maavara oli vähän normaalia matalampi. Oikein hyvin meni ... ajoin jopa itsekin minillä sitten hääjuhlien jälkeen hääpuku päällä (tosin siinä vaiheessa jo ilman vannehametta) ja hyvin onnitui sekin!
  15. En mielestäni. Joitakin pieniä juttuja ehkä ressasin turhaan, mutta oma hössötykseni on kuitenkin melko käytännön asioissa. Ja häiden suunnittelu oli jo itsessään ihanaa, enkä hössöttänyt mistään sellaisesta, mikä mielestäni olisi ollut vain "pakko", joten hössötys on tosiaan ollut osa hääpäiväämme
  16. Pysyi kyllä! Koekampauksen aikana jo huomasin kaikki pienetkin "lipsut" niin oikeaan kampaukseen osattiin kiinnittää viimeisetkin kiehkurat nutturaan oikein.
  17. Todella, helpotti asioita paljon! En voisi kuvitellakaan valitsevani tyllialushametta, kun on vannehameen kanssa kulkenut. Vanne helpottaa tosiaan myös kävelyä kun nostaa helmat pois kengän edestä. Ja kuten taskurotta yllä sanoikin, oli autoon siirtyminen hieman jännää, mutta hyvin sekin meni - kävi myös ohjelmanumerona kirkon pihassa!
  18. Joo, yhteisvuosilla mennään täälläkin!
  19. Ensimmäisestä en suoraan tiedä, sillä olimme pari päivää häiden jälkeen reissussa, mutta kotiin tultaessa oli tullut molempien nimillä yksi kiitoskortti sekä hääpaikan lasku
  20. Meillä kävi hääjuhlassa melkoinen kato - sattui miehen lapsuudenkaverin häät samalle päivälle toiselle puolelle suome, joten tietysti miehen kavereista moni jäi sen takia tulematta (tulivat myöhemmin juhlistamaan meitä tämän toisen parin kanssa ) - eli kutsutusta 64 paikalle tuli 44. Näistä poisjääneistä 5 (4 aikuista ja 1 lapsi) huomattiin vain puuttuvan hääpäivänä: yksi aikuinen joutui jäämään pois lapsen sairastumisen takia, yksi joutui työmatkalle lyhyellä varoitusajalla ja kahdesta emme vieläkään tiedä mitään.
  21. Me tahdoimme myös myötä- ja vastoinkäymisissä, mutta sormuslupauksissa lupasimme elämän loppuun asti. Kysymyksen muoto oli sulhasen toive ja tietysti otimme silloin sen, kun itselleni kumpikaan ei ollut "ehdoton"
  22. Meillä juhlittiin tosiaan kahdessa eri erässä, siten että ensin oli vihkipäivänä juhla sukulaisten sekä lapsuudenkavereiden kanssa ja myöhemmin sitten vapaamuotoisempi juhla opiskelukavereiden kesken. Ekassa juhlassa ehkä eniten yllätti bändi. Tiedettiin kyllä bändin tyylistä ja taidoista jo etukäteen, mutta heidän soittama häävalssi oli jotain todella mahtavaa...! Ja kakku oli parempi kuin osasin edes haaveilla "Kaveribileissä" yllätti eniten se, kuinka paljon vieraat olivat panostaneet hääjuhlaamme - vieraat olivat selvästi panostaneet teemajuhliimme pukeutumisellaan, saimme todella koskettavia puheita sekä aivan mahtavia lahjoja (vaikkemme lahjoja edes oikeastaan niitä odottaneet)!
  23. Heräiltiin hotellilla ja mentiin aamiaiselle, kun oltiin sovittu molempien vanhempien kanssa, että tavataan siellä. Aamiaisen jälkeen palattiin vielä huoneeseen saunomaan omaan saunaan. Iltapäivästä siirryttiin kotiin availemaan lahjoja, syömään vähän kakkua ja pakkaamaan kylpyläreissua varten, jonne sitten illan suussa lähdettiin.
  24. Itselläni hääpuvussa on ns. perinteistä likaa (eli pölyä sun muuta) laahuksessa, suurempia siihen ei tullut. Kavereille järjestettävässä juhlassa päälläni olleessa puvussa sitten onkin jo kuraa vähän enemmänkin kun ulkona oli huonompi ilma ja pihalla tuli kuljettua enemmän. Puvun pystyy kuitenkin pääosin putsaamaan jo kostealla pyyhkimällä, mutta pesulaanhan nuo varmaan on jossain vaiheessa vietävä.
  25. Meillä oli täsmälleen sama juttu ja vielä melkeimpä samoilla sanoilla Eli suutelimme pienesti sormusten vaihdon jälkeen ja uudelleen kirkon portailla kun astuimme ulos sukulaisten eteen.