viinivaahtera

Rouva
  • Content count

    1974
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by viinivaahtera

  1. Mun lukema tai olla 1800 jotain, jos viittisitte päivittää kun ehditte
  2. Meilläkin on viinanhakureissu ohitse. Menimme siis Viking Linellä. Laiva lähti Helsingistä klo 21.30, yövyimme laivassa ja maihin pääsimme klo 7.00. Aluksi kävimme katsastamassa SuperAlkon (lootsi 4) sijainnin, ja siitä suunnistimme vanhaan kaupunkiin aamupalalle. Pörräsimme aamupäivän keskustassa, ja puoli kahden maissa otimme taksin Sada Marketiin. Kahden maissa kävimme hakemassa ekstrajuominkeja Superalkosta, ja tarkastimme samalla tilauksen. Toista valkkaria oli vain 3 tonkkaa jäljellä, joten vaihdoimme sen toiseen, mutta muuten kaikki oli OK. Toimitus oli sovittu kolmeksi terminaalin eteen, ja aikataulu piti minuutintarkasti Yksi siiderilaatikko oli rikkoontunut, tätä en olisi itse huomannut ellei kuski olisi asiasta maininnut. He hakivat uuden laatikon pyytämättä, ja toimivat nopeasti. Suosittelen, autoa ei tarvittu, juomat piti vain roudata laivaan ja laivasta pois. Otimme hytin paluumatkalle, jotta kuskit ehtivät hieman nukkua enne koko yön kestävää ajomatkaa, eikä tarvinnut vahtia lastia laivan käytävällä. Paluumatkan hytti kustansi vain 25e. Iso yllätys oli SuperAlkon työntekijöiden kielitaito, varaston myyjä (olisikohan ollut Janika?) puhui lähes täydellistä suomea. Olin varmaan ainoa sille päivälle toimituksen tilannut, sillä Alkossa tiedettiin melkein heti kuka olin. Henkkareita ei tarkistettu. Meitä oli siis neljä henkeä, neljä reppua, kaksi isoa rullilla kulkevaa matkalaukkua ja kaksi kaljakärryä. Muutaman laatikon olisimme vielä saaneet tuotua helposti. Lasti oli tälläinen: 5 laatikkoa olutta 4 laatikkoa siideriä 4,5l Xantea 10x0,5l Saaremaa 7x 0,5l Sour Apple 16 tonkkaa viiniä (mahtuivat kaikki matkalaukkuihin) Plus sitten totta kai irtotuliaispulloja. Yksi reppu jäi melkein tyhjäksi.
  3. Meillä ruokaan panostaminen tarkoittaa sitä, että raaka-aineet ovat tuoreita ja hyvälaatuisia, ja pyrimme rakentamaan menun niin, että jokainen löytää mieleistään syötävää. Lisäksi häihimme on tulossa moniallergikkoja sekä kasvissyöjä, jotka ovat tottuneet syömään juhlissa "jotain". Harmi kuulla, että yleensä tämä "jotain" on ollut vihreää salaattia ja leipää. Juu ei, meillä hekin saavat syödäkseen lämpimän ruuan. Ja sitten, en kyllä antaisi millekkään pitopalvelulle häitämme kestittäväksi Olen liian monta kertaa saanut syödäkseni ylikypsää possua, joka lilluu mauttomassa kastikkeessa ja vieläkin useammin sitkeää ja suolatonta karjalanpaistia. Lisäksi liian moni tietämistäni pitopalveluista käyttää puolivalmisteita ja pakastepaskaa, nätisti sanottuna. Joten ei kiitos. Teemme siis ruuat itse, jolloin saamme juuri sitä mitä haluamme. Tosin juhlatilan pienen uunin takia leivät, perunat ja kasvilisäke tulevat eräästä ravintolasta, mutta siitä paikasta tiedän että saan priimaa. Mies on siellä töissä välillä ja minäkin teen sinne välillä keikkaa. Menumme ei ole mitenkään "fiini", vaikka sillä olevat ruuat miellänkin juhlaruuiksi. Ja Shiraz sen sanoikin, kypsyysasteilla on väliä. Tilojen ja vierasmäärän takia meille tulee noutopöytä, joten esim. kampasimpukoita ja mediumia häränpihviä ei kannata laittaa tarjolle, kuivuisivat vain pilalle. Lisäksi tahdon panostaa ruuan esillelaittoon ja ulkonäköön muutenkin, esim. kuutiot ovat todellakin tasakokoisia kuutioita eikä vain sinne päin. Ja koristeeksi hommaan jotain muuta kuin peruspersijaa ja "tomaattikukkia"(siis näitä siksakleikattuja tomtskunpuolikkaita, kaikki tietää). Yhteenvedoksi tästä nillityksestä voisi sanoa, että panostamme maittavaan, rentoon ruokaan, josta löytyy jokaiselle jotain, ja joka on tehty tuoreista ja laadukkaista aineksista. Ja juomiin panostamme myös, mielestäni. Viinit on valittu oman makumme mukaan niin, että ne sopivat ruuan kanssa ja ne ovat myös tarpeeksi keveitä illan seurustelua silmälläpitäen. Kahviksi Presidenttiä, ja teeksi muutakin kuin perusliptonia. Avec saattaa jakaa mielipiteen, mutta onpahan jotain muuta kuin Tallinnan halvinta Vs:ää. Kuohuviinistä täytyy sanoa sen verran, että sitä ei meille tule. Tiedän, että suurin osa vieraista arvostaa enemmän siideriä, jota aiomme tarjota. Boolin reseptiä hiotaan, jotta suhteet saadaan oikeiksi ja maku hyväksi. Lisäksi alkoholittomat juomat ovat muuta kuin pelkkää laimeaa sekamehukattia ja vettä.
  4. OT// Ja sika on ainoa eläin, joka nuorentuu kuollessaan.
  5. Apuva. Kuinka ison satsin saa käsin tuotua? Tarkoitus olisi hakea 9 laatikkoa kaljaa/siideriä, 16 tonkkaa viiniä, 10plo vodkaa, 6plo konjakkia ja 6-8plo likööriä. Saako 4 henkeä tuotua tälläisen satsin ilman autoa, vai onko ajopeli pakollinen? Suunnitelmissa oli ottaa mukaan kaikille selkäreput, pari matkalaukkua ja kaljakärryt Onko ihan tuhoon tuomittu yritys?
  6. Urbaanilegenda kertoo, että joku morsioraukka on saanut anopilta lahjaksi Painovartijoiden jäsenyyden ja Nutrilett-patukoita.
  7. Uunijuureksia ja puolukoita, metsäsienikastiketta
  8. En ole ihan varma vielä, riittääkö aika ja innostus Hyvältähän tuo kuulostaa, varsinkin kun miehekkeen suku ei tunne minua ja minun suku miestä. Lisäksi tuohon saisi mukavasti liitettyä leffaharrastuksen
  9. Meille tulee noutopöytä, ja kaikki kerralla pöytään. Meillä asiaan vaikutti vierasmäärä (~130hlö), teemme ruuat itse ja se, että tarjoilijat maksavat. Ja lisäksi me molemmat tiedämme, miten homma käytännössä hoituu, joten tämä versio on parempi näin isolle porukalle. Tiedän, että kummankin suvussa on ns. "nirsoperseitä", jotka ovat tarkkoja syömisistään. Näin tehden jokainen saa ottaa mitä tykkää missä järjestyksessä tykkää, eikä tarvitse olla lautanen tyhjänä missään vaiheessa. Lisäksi, ruokaa kuluu aavistuksen vähemmän kun joutuu lappaamaan lautasen täyteen kerralla (ammatin kautta olen huomannut tämän ilmiön ) Lisäksi luulen, että jos aluksi kattaisi vain alkuruuat, ainakin oma sukuni söisi mahansa täyteen salaatteja kun luulisivat että siinä on kaikki mitä tarjotaan. Ja ei tarvitse stressata ruookalaatujen vaihtoa yhdellä kattausella. Mutta tämä on vain minun mielipide. Mielestäni alku- ja pääruualle eri kattaus toimii paremmin pienemmän ryhmän kanssa. Kerran olin tarjoilemassa/laittamassa ruokaa n.200 hengen pippaloissa, ja alku- ja pääruoka tarjoiltiin eri kattauksissa noutopöydässä. Ensimmäiset saivat syötyä jo, kun viimeiset vielä ottivat alkupaloja. Ensimmäiset tulivat uudelle kierrokselle heti viimeisten jälkeen, emmekä olleet ehtineet vaihtaa pääruokaa tilalle, ja nämä hätähousut joutuivat vielä palata takaisin. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon keittiön "aseistus", saako lämpölevyt kuumenemaan suoraan noutopöytään, niitä kun ei kuumina kauheasti siirrellä. Ja ehtivätkö ne lämmetä tarpeeksi nopeasti jos ne lyödään kylminä pöytään. Jos käytetään lämpöhaudetta, se kannattaa peittää hyvin jotteivat ihmiset mene kurkistelemaan että mitäs täältä löytyy ja parhaimmassa tapauksessa polttavat itsensä. Tarjoilijoiden hommaa helpottaa paljon jos alku- ja pääruuan väliin saadaan ämpättyä ohjelmanumero, esim. puhe tai lauluesitys.
  10. Meillä lauletaan kirkossa Petri Laaksosen Rakkauden liekki. Kannattaa tutustua tuotantoon, löytyy lauluja moneen menoon:)
  11. http://www.mulletoi.com/shop/baila_baila/bileiden_buustaajat/prod__2589_boolilahde
  12. Voisiko nuo mansikat laittaa esille vasta kahvin aikana?
  13. Uutta: puku, sormus, kengät, alusvaatteet... Vanhaa: Kaulakoru, jonka jo edesmennyt mummuni toi minulle ulkomailta ollessani vuoden ikäinen Lainattua: ei vielä mitään, mutta rannekorun saatan lainata äidiltäni Sinistä: Alushousuissa on sinisiä kukkia
  14. Joko Puma Woman tai Puma Urban Motion Woman
  15. Meidän juhlapaikkamme kustantaa 750e, sisältää astiat ja loppusiivouksen
  16. Minäkin tein tilauksen, ja toimituksessa kesti neljä viikkoa. Tilaamani albumi ei kyllä vastaa kuvassa ollutta, mutta kelvatkoon. Sukkanauhassa piti olla punaista ja mustaa, mutta olikin kokonaan musta(siis se halvempi versio, tilasin kalliimman). En viitsi edes valittaa, kun kyseisiä sukkanauhoja ei enää löydy koko sivustolta. Pah
  17. Minun ja kaason meikit ja kampaukset klo 9.30, sulhasen meikki 11.30. Kuvaus on klo 14, vihkiminen klo 16.
  18. Teetän omani, ja säästän yli 1000e.
  19. Meille tulevan bändin solisti lauloi Kuorosodassa Timon kuorossa Hän on ymmärtääkseni äidin vanha luokkakaveri.
  20. Me pyysimme tarjouksen eräältä ravintolalta ensin koko menyystä, jolloin hinnaksi tuli 28,90 per pää. Päädyimme sitten ottamaan ravintolasta vain bataattikermaperunat, kasvislisäkkeen, leivät ja jälkiruuat. Nämä vain siksi, että vaikka juhlapaikalla onkin kunnon keittiö, uuni on olemattoan pieni. Lisäksi iltapala tulee pitopalvelulta, kelmu pois ja pöytään- periaatteella. Teemme siis itse liharuuan ja salaatit(joita teemme useampaa sorttia mitä tarjouspyynnöstä löytyi), jolloin hinnaksi tulee noin 17e per pää. Tämä siis sisältää myös pitopalvelun osuudet. Kakku tilataan paikalliselta ammattikoululta, joten sen hintaa ei vielä tiedetä. Anopit lupasivat kunnostautua kahvipöydän kattamisessa. Joten meidän tapauksessa itse tekeminen kannattaa. Toisaalta, pitäisin outona että kahden kokin häissä ei olisi mitään itsetehtyä ruokapöydässä Tarjoilemaan saamme luultavasti tuttuja, joille palkkaa voisi tuoda myös tuolta Viron puolelta.
  21. Meidän mieli muuttui Fresita jää siis pois, tilalle tuli Rekorderligin Granaattiomenasiideri. Holittomaksi edelleen pirkkasiideri ja mansikkamehu
  22. Jäi vähän huono maku suuhun Oulun messuista. 7e maksaneessa kakkubuffassa oli puoli kolmen aikaan tasana kolmea kakkua jäljellä, eli ne perinteiset mansikkakermakakku, kinuskikakku ja sacherkakku. Eivätkä olleet edes hyviä, ällömakeita ja esanssisia >:/ Harmitti, kun aikaisemmin tarjolla oli ollut myös mm. valkosuklaakakkua, mariannekakkua ja juustokakkua. Ja buffa sisälsi tasan ne kakut, kahvi ja muut juomingit piti vielä ostaa erikseen. Edelläni kulkeneille ihmisille jämäbuffa myytiin puoleen hintaan, mutta jo ovella buffan maksaneet eivät saaneet mitään korvausta :/
  23. Oulun messuille suuntaan huomenna kera miehekkeen ja kaason.
  24. Kannattaa kysellä ammattikouluilta, hintakin on luultavasti halvempi kuin leipomoilla. Ja ihan priimatavaraa ne ammattikoulutkin myyvät
  25. Onko kyseessä noutopöytä vai pöytiintarjoilu? Jos ruoka tarjoillaan pöytiin, ihan leipä ja levite voisi olla hyvä. Entäs pähkinät tai leipätikut? Coctailpalat tikuissa, esim. pienet suolaiset voitaikinaleivonnaiset, marinoituja herkkusieniä, fetaa, oliiveja, mozzarellapalloja, ruusuja ilmakuivatusta kinkusta? Liian montaa sorttia ei kannata laittaa jos on tarkoitus syödä alkupalat erikseen. Ja kannattaa miettiä että naposteltavat sopivat itse menuuseen eivätkä toista sitä, esim. ei fetaa ja oliiveja jos noutopöydässä tai alkupalana on kreikkalaista salaattia.