Me menimme viime kesänä salaa naimisiin, todistajatkin olivat maistraatin puolesta. Kuulumme kyllä molemmat kirkkoonkin, mutta itse jotenkin kammoksuin kirkkohäitä ja ihan jo ajatus kirkkohäistä kahdestaan tuntui naurettavalta... Alunperin toisena vaihtoehtona meillä oli vihkiminen juhlapaikalla ihan läheisimpien (8-10 hlöä) läsnäollessa, mutta loppujen lopuksi nuo salahäät kahdestaan tuntuivat kuitenkin meille sopivimmalta vaihtoehdolta. EIKÄ KADUTA YHTÄÄN! Postitimme samana päivänä "nimenmuutosilmoitukset" ystäville ja tutuille. Illallisen jälkeen soitimme kuitenkin vanhemmille, jotta he saavat viestin hiukan ennen muita. Anoppi oli ehkä ensin aavistuksen järkyttynyt, mutta rauhottui, kun kuuli ettei kukaan mukaan ollut etukäteen tiennyt asiasta. Tämä olikin meillä tarkoin harkittu pointti - emme halunneet, että ketään läheisistämme nostetaan erityisasemaan paljastamalla salaisuutta etukäteen pyytämällä vaikkapa todistajaksi. Ehkä siksi kukaan ei loukkaantunutkaan, kun tasapuolisesti ketään ei oltu kutsuttu! Onnitteluita (lähinnä tekstiviestejä ja kortteja) saimme myöhemmin ja toki ne ilahduttivat mieltä. Olimme kuitenkin tarkoituksella valinneet hääpäiväksi arkipäivän kesäloma-aikaan, joten monet saivat/lukivat nimenmuutosilmoituksen lomilta palattuaan vasta muutamien päivien ja viikkojen jälkeen. Sekin omalta osaltaan varmaan auttoi ihmisiä ymmärtämään, että halusimme olla "low profile" ja mitään lahjoja ei meille tarvitse tosiaan ostella. Emme ole myöhemminkään järjestäneet minkään sortin kahvikutsuja tai muita juhlia. Ajattelimme, että kavereiden kanssa voidaan bilettää myöhemminkin ja ihan ilman mitään syytä. Ensi syksynä olemmekin järjestämässä kimppapirskeitä muutamien tuttujen kanssa ja toivomme, että silloin kaikki ystävät pääsisivät paikalle. Mutta nämä eivät ole mitkään hääjuhlat, vaan bileet muuten vaan. Ja kun useampi ihminen on mukana järjestelyissä, niin emme edes nouse juhlakaluiksi muiden yli. Mirame