Mai2010

Jännä, miksi vanhempien on niin joskus niin vaikea tajuta, että heidän kaverinsa ja sukulaisensa eivät välttämättä enää ole osa MEIDÄN elämäämme. Jos kutsuisimme häihimme vieraita, olisi suunnaton saikkaus tullut todennäköisesti sulhasen äidin serkuista. Mielestäni he eivät ole sinänsä enää meille sukua, joka pitäisi kutsua, mutta anoppi varmana kokisi toisin.

Ja mitä tuohon avecien pois jättämiseen tulee. Niin itse en varmaankaan lähtisi häihin, joihin puolisoani ei olisi kutsuttu. Häissä on muutenkin aina raskasta vastailla uteluihin oman suhteen tilasta ja erityisen raskasta kyselyjä on kuunnella yksin. Jos vieraslista on tiukka pitäisi mielestäni karsia jostakin muusta, kuin erottaa vakiintuneita pareja toisistaan.

Kolmas asia, mitä mietin on tuo "pakko kutsuta, ei ne kuitenkaan tule". Toki kutsulistasta voi keskustella rahoittajan kanssa, mutta silti hääpari on se joka päättää ketä paikalle haluavat. Ärsyttää ihan hulluna, kun vanhempien mielestä on just sellasia ihmisiä, jotka pitää kutsua, vaikka heihin ei oltaisi muuten yhteydessä. Ei tarvi. Ja jos joku loukkaantuu, niin ei kai se mitään haittaa, jos yhteyttä ei ennen häitäkään olla pidetty. Ihan perseestä sellanen täysin vieraiden ihmisten pakkokutsuminen.

En mä halua TÄYDELLISTÄ kuvaa hääpäivänäkään, vaan haluan niitä kameran piuhoja linssin eteen ja haluan vääriä varjoja, valottuneita otoksia ja pimeitä kuvia onnistuneiden seassa. Haluan punaisia silmiä ja tärähtäneitä kuvia.

Enkä halua studiokuvia, enkä teennäistä posetusta puun alla kuvaajan sparratessa meitä posettamaan kybällä.

En mä aio maksaa jollekin siitä että se muuttaa meidän arkipäiväisen tylsät ja elämältä maistuvat häät satuhäiksi.

Oon niin samaa mieltä. Meillä ei tule kuvaajaa, ei ole käynyt edes mielessä. Emme myöskään käy missään hääkuvissa. En tiedä mitään teennäisempää, kun poseeraamalla poseeratut, kaukaisuuteen haaveilut, joissa sekä sulhasen, että morsiamme ilme on aavistuksen vaivautunut. Toki kaikki saavat tehdä tyylillään, mutta meitä varten kuvaus ei ole. (enkä tarkoita, että olisimme mitenkään hullun rumia )

Saa nähdä, mitä kuvia kenenkin kameraan tulee ja otetaanko itse vaikka joku lumisotakuva, joka voidaan lähettää kiitoskortiksi. Haluan kuvia, mutta kyllä mulla on elämää häiden jälkeenkin. Eli en sillä ota niin ressiä, että mitä siitä päivästä jää käteen. Ei ne häät, vaan se avioliitto. Juhlat menee siinä missä arkikin. Joistakin päïvistä muistaa enemmän, joistakin ei.

Heti! Eli vihkimistä seuraavana aamuna. Ehkä vähän liian aikaisin. Oisin mielelläni nauttinut hääyöstä ja seuraavasta aamusta rauhassa. Nyt ei paljon ehditä nautiskella, toisistamme tai aamiaistakaan, kun lento lähtee jo yhdeksältä. Nykyisin kun pitää olla kentälläkin hirveän paljon aikaisemmin.

Pitää vähän päivittää tota aikasempaa, vähän negatiivis sävytteistä lausuntoa, että ei minkään vertaa. Hienosti on omat hommansa hoitanu ja keskustellut kaikista yhteisitäkin päätöksistä, kuten menu, juhlapaikka ym.

Mutta "vieras_vieras_vieraalle" haluaisin kommentoida, että pakkoko asioista on tehdä niin vaikeita. Naimisiin voi mennä helposti ja yksinertaisestikin, juhliminen on toki sitten oma juttunsa. Mutta mielestäni juhlat/ häät voi olla nekin, että istutaan kaksistaan mökkisaunan jälkeen saunan kuistilla oluella.

Ihanan seesteinen ja huoleton olo. Eli järjestelyt taitaa olla hyvällä mallilla Sulhasen pukeutuminen ei kuulu mulle, enkä ota kantaa muihinkaan sulhasen tontille kuuluviin asioihin. Omasta puolesta kaikki on valmista muuten paitsi, kukkakaupassa täytyy käydä hiihtolomalla fiilistelemässä ja jossain vaiheessa sitten tilatakin "risut" omaan käteen.

Kihlausaika on meillä noin 3,5 kk. Ja nyt häihin on kuusi viikkoa. Oon kyllä onnessani, että mennään pienesti naimisiin, eikä tarvi mitään kutsuja väkerrellä tai askarrella muitakaan systeemejä. Mennään vaan yksinkertaisesti naimisiin ja syödään hyvin perheiden kesken.

Ups, yks juttu kyllä vielä puuttuu. Toisesta todistajasta ei ole varmuutta. Saa nähdä, saako veljeni armeijasta vapaata, jotta pääsee todistajaksi

Juu, miehen sukunimi tulee mullekin. Oon kyllä yrittäny ehotella, että otettais molemmat uusi nimi, joka on sulhasen mummon nimi. Mummo on sulhaselle selkeästi tärkein ihminen (minun jälkeeni ) eikä suhteet nykyisen sukunimen omaavan suvun suuntaan ole läheskään niin lämpimät...

Itse painiskelin seurustelumme alkuaikoina saman tyylisten juttujen kanssa. Sanoinkin kerran hyvin painokkaasti poikaystävälle, että ymmärtäähän hän, että minä olen hänen elämässään vielä silloinkin, kun äitinsä (ja mummunsa) ovat kuolleet. Onneksi poikaystävä ymmärsi "marssijärjestyksen".

Kauhein tilanne oli, kun anoppi kävi kylässä ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun olin muuttanut poikaystävän asuntoon. Ennen kuin olin edes huomannut, että hän oli tullut sisälle, oli hän katsonut joka ikiseen kaappiin, mitä asunnossamme on. Muita juttuja ovat juuri nuo poikaystävän vaatteiden ryttyisyys, pyykkien väärin peseminen, ym, mistä nyt voi huomauttaa.

En tiedä auttaako tämä tilannettasi yhtään, mutta rohkaisen jättämään poikaystävän suvun "ongelmat" omaan arvoonsa. Toki se harmittaa, etteivät he esimerkiksi osaa iloita teidän onnestanne, mutta mielestäni se on heidän oma tappionsa. Pysyt vain lujana, ja jos anoppi valittaa esimerkiksi sormuksesta, niin keksit jonkun reippaan, hyvän ja ytimekkään vastauksen valmiiksi. Sellaisen, joka ei loukkaa, mutta on tarpeeksi jämerä, että käy selväksi, ettei hänelle kuulu paskan vertaa, minkälaisella symbolilla te rakkauttanne sinetöitte.

Itse olen opetellut olemaan jämäkkä ja selkeä. Sanon suoraan, mutta asiallisesti, jos olen jostakin asiasta eri mieltä. Pidän myös pokan niin, että vaikka mielipiteeni saattaisi loukata, näyttelen sen verran typerää, kuin en tajuaisi loukanneeni. Kun olette rakkaudestanne ja suhteestanne varmoja, on aivan turhaa vertailla sisaruksiin. Ei kaikkien tarvi arpoa vuosia, ollakko vai eikö olla. Kyllä sen tietää, kun sen tietää.

Tsemppiä ja voimia! Muista, että teidän suhteenne ja onnenne on pääasia, sulhasen perhe on siitä ulkopuolinen.

Kaaso just kysy, että mitä sinistä aion laittaa. En todellakaan tiedä. Musta sukkanauha on täysin turha, kun meillä ei heitellä mitään. Niin mitä se sitten voi olla. Sukat saappaisiin...?

Ensin ajattelin, että tökeröä, mutta luettuani kirjoitukseni loppuun huomasin, että olet todella ajatellut asiaa. Noin, kun olet suunnitellut, ei kuulosta lainkaan hassummalta. Jos vastauksia spostitse tai puhelimella ei ala kuulua kannattaa ehkä soittaa perään ja varmistaa, että ihmiset tajusivat, että kyse on todellisesta kutsusta.

Itse sain kerran sähköpostilla hääkutsun, mutta en jotenkin osannut ottaa sitä tosissani, varsinkaan, kun morsian, joka kutsun lähetti oli opiskelukaveri, jota en juurikaan tuntenut. Emme olleet esimerkiksi keskustelleet koskaan mistään kahden kesken. Olin erittäin kummastunut, että olisin kutsuttuna ja koska kutsu tuli niin epävirallisesti, jätin sen huomiotta.

Järjestin kuvailemasi tyyliset polttarit siskolleni 2001. Saunoimme, söimme hyvin ja vietimme iltaa siskoni kavereiden kanssa. Missään vaiheessa ei polttareita järjestäessä ollut ajatuksena, että puettaisiin typerästi ja nolattaisiin. Mitään ei myyty tai kenellekään tyrkytetty ja kustannuksetkin pysyivät kohtuullisina n. 30 mk/ hlö.

^käyhän se noinkin. Matalan profiilin pitäminen varmasti ainakin vieraammille onnistuu, jos nimi ei vaihdu, et kanna sormusta, etkä laita Facebookkiin, että olet naimisissa. Kutsut vaan häihin, jotka koostuvat siunauksesta ja juhlista. Perinteisestikinhän häät ja vihkiminen ovat täysin eri asia ja häitään voi juhlia ihan milloin itseä huvittaa, vaikka vasta vuosien kuluttua vihkimisestä.

Me päädyttiin pähkäilyn myötä siihen, että vihkiydytään kaksistaan ja käydään sen päälle perheen kanssa syömässä. Häät ne on nekin, vaikka "vieraita" ei kutsutakaan.

Valitettavasti en tunne. Häihin piti kutsua ainoastaan "lähisuku" eli tädit, sedät ja serkut perheineen. Sitten sulhon vanhemmat kysyivät saavatko kutsua hieman omia tuttujaan ja vastasimme kyllä. Listassa olikin sitten parikymmentä nimeä, joita en todellakaan ole nähnyt eikä sulhokaan heitä kaikkia tunne. Osa on kauempia sukulaisia, osa heidän omia kavereitaan. Nyt sulho ilmoitti heille pyynnöstäni, että karsittava on, mistä he eivät hirveästi ilahtuneet. Nyt odotellaan, että he sulattelevat asiaa ja kertovat voidaanko osaa jättää kutsumatta. Näyttää siis siltä, että häihin tulee aika paljon tuntemattomia, koska en uskalla kovin suoraa alkaa tulevalta anopilta karsimista vaatimaan...

Mää en todellakaan antaisi kummankaan vanhemmille lupaa kutsua omia tuttujaan. Kaikkien vieraiden tulee olla meistä jommalle kummalle merkityksellisiä ja tärkeitä. Toinen selkeä kriteeri on, että sellaiset ihmiset, joita ei koko seurustelun aikana olla tavattu, eivät tarvitse kutsua. Heihin ei selvästikään pidetä aktiivisesti yhteyttä. Ja vaikka vanhemmat maksaisivat koko setin, ei se siltikään oikeuta heitä kutsumaan ties mitä kavereitaan ja tuttaviaan. Mun mielestä siis!

Meilläkin on laulava ja esiintyvä suku, mutten ikinä ole ollut häissä, joissa olisi laulettu yhteislauluja. Kuulostaa aivan typerältä idealta. Anteeksi vaan.

Näitä kun luin, niin tajusin, että mehän on päästy halvalla, vaikka itellä meinas liikeessä hirvittääkin. Yhteensä kihlat ja mun vihki n. 500e. Miehen sormus on 7mm leveä keltakultainen ja mun sormukset yhteensä 5 mm (myös keltakultaa) Mun kihlassa on kaks 0,02 timanttia. Vihkisormuksessa on sitten kaks pientä rubiinia ja noin 0.1 timantti.

Kullat ja isoin kivi oli omasta takaa, että periaatteessa maksettiin vaan töistä ja noista pienemmistä kivistä.

Mää ajattelen tämän asian niin, että ihmisiä joita ei koko meidän seurusteluaikana olla tavattu, ei tarvi kutsua. Siis sellaiset sukulaiset voi heti viivata yli, pelkkä sukulaisuus ei oikeuta kutsuun. Seuraava rajaus on, että ihmisiä joihin ei olla aktiivisesti yhteydessä ei tarvi kutsua. Eikä mielestäni myöskään ihmisiä, joista kumpikaan meistä ei pidä tai joita emme koe läheisiksi tai tärkeiksi.

No meidän häiden tilanteessa kutsuminen on rajattu äärimmäisyyksiin, eikä ketään kutsuta. Vihkimisen jälkeen mennään syömään minun vanhempieni ja sisaruksieni kanssa sekä sulhasen äidin ja mummon kanssa. Myös sulhasen isälle ilmoitetaan, että naimisiin mennään vain todistajien läsnäollessa ilman minkäänlaista hässäkkää. Saa nähdä, miten selitys todellisuudessa menee läpi, kun tavataan sulhon isän avovaimo, joka jo kihlausuutiseen kommentoi, että ihanaa päästä juhlimaan...

Meillä mies on vakituisessa työssä ja asumme hänen omistamassaan asunnossa. Itse valmistun opettajaksi muutama kuukausi häiden jälkeen. Oman työllistymisen kanssa on vähän niin ja näin, ainakaan kesäksi ei opettajan töitä ole tarjolla. Ei lapsia eikä lampaita, vaikkakin kyllä tilauksessa ja toiveissa (lapsi siis ).

Nyt näitä tulee jo joka yö. Viime yönä en ollu pakannu mitään valmiiksi hotelliin lähtöä varten, otin päiväunet ja heräsin liian myöhään. Vihkiaika ihan kohta ja tukka ja meikki laittamatta, kaikki vaatteet hukassa ym.

Lisäksi myöhemmin aamuyöstä oli menossa naimisiin erään naispuolisen kaverini kanssa. Sanoimme hetkeksi hyvästit, pussasimme ja sovimme tapaavamme sitten alttarilla. Mielessäni muistan miettineeni, että no hitto, miks mää tuon kans oon menossa naimisiin, ei musta oikein tunnu rakastuneelta. Missähän se mun mies on ja miksi ihmeessä me ikinä erottiinkaan...

Aivan sekavaa. Vielä pitäis kaks kuukautta jaksaa.. toivottavasti näitä ei ihan tosissaan tuu joka yö

Oli tosiaankin yllätys, vaikkakin kovin kovin odotettu . Harmittaa vähän, kun olin koko päivän (jouluaatto 09) tsempannut itseäni, ettei mitään tapahdu taaskaan, että turha odottaa, kun pettyy sitten taas niin kovasti, kun kysymystä ei tule.

Kaikki joululahjat, jotka jaoimme, oli minun hankkimiani ja olin miettinyt myös sitä, miksei mies ole hankkinut mitään minulle. Vielä siinäkään vaiheessa en uskonut kosinnan olevan käsillä, kun mies sanoin lahjojen avauksen jälkeen, että hän haluaa antaa minulle jotain sellaista, mitä mentäisiin yhdessä arjenkoittaessa ostamaan. Varoin pettymystä niin kovasti, että jotta tilanne selviäisi, kysyin itse sulhasen hitaan puheenvuoron väliin, että siis, yritätkö sää pyytää mua sun vaimoksi... :unsure: No yritti ja tulos oli toivottu, mutten siinä vaiheessa osannut enää reagoida mitenkään saati liikuttua tms, kun olin koko päivän uskotellut itselleni, että ei se pyydä.

Meille ei tule valssia eikä mitään muutakaan häätanssia. Menemme vihkimisen jälkeen ravintolaan syömään vieraiden kanssa (=molempien perheet) ja that's it, sinne ei kaivata mitään kummempaa ohjelmaa.

Just näin mekin teemme. Syömme kuitenkin kabinetissa, jossa ei ole muita ihmisiä. Toivottavasti äiti ei keksi mitään levytanssi-ideaa ruokailun yhteyteen kehitellä... Emme tosiaan tanssi koskaan missään, (vaikka kuinka pyytäisin).

Oon miettiny samaa. Mikä siinä on niin hel**tin vaikeaa ymmärtää, että ihmisillä on jo ihan tarpeeksi taloustavaroita ja liinavaatteita ja että ei tarvi väkisillä tuoda mitään. Jos raha tuntuu pääsymaksulta häihin, niin ei sitäkään tarvi. Jos jotenkin on pakko muistaa, niin tekisivät vaikka ite ajatuksella kortin. Mulle riittäis aivan mainiosti.

Ja ymmärrä niin kovasti ton erään kommentin, että kun ei vaan halua niitä iittaloita, arabiaa tai savoniaa. Onneks nykysin voi myydä helposti vaikka netissä

No niin, nyt on täälläkin päästy vauhtiin

Viimeyönä näin unta, että menimme vihkimisestä hääjuhlaan, jossa oli aivan vääriä tyyppejä. Siis juhliin on kutsuttu vain vanhemmat ja sisarukset, niin unessa paikalla istuikin mitä sattuu sukulaisia, joita ei olisi kutsuttu edes isompiin häihin. Lisäksi pöytiä ei oltu laitettu valmiiksi, vaan itse niitä sitten yritin siirrellä, että jos joku sais katettua ja päästäis syömään. Ovesta pukkas samalla kokoajan lisää kutsumatonta porukkaa. Tilanne ratkesi sillä, että kun huutaminen ja mesoaminen ei näyttänyt auttavan, päätimme lähteä sulhasen kanssa nostelemaan koko tilaisuudesta. Totesin vaan ovella, että no onneksi me ollaan jo naimisissa ilman näitä juhliakin...

Itse ajattelen olevani sukuun naitu. Eli olen osa miehen sukua, mutta en siihen mitenkään omastani vaihda. Onneksi miehen suku on pieni, emmekä ole sen kanssa juuri tekemisissä. Mutta en kuitenkaan ole mieheni sukulaisille itse sukua kuin avioliiton kautta. Tuleehan minulle avioliiton myötä uusia sukulaisuussuhteita koskevia nimityksiäkin kuten esim miniä. Natoa tai kälyä ei tämän sitoumuksen myötä tulekaan, kun sulhasella ei ole sisaruksia.

Onko joku vielä sitä mieltä, ettei rippikoulu ole kristillinen juttu? . Okei, on se melko vanha perinne, muttei toki nykymuotoisena . Yhä enemmän ihmettelen, että ihmiset, jotka eivät usko tippaakaan, tuon käyvät

Totta turiset! Mulla niin sieppaa ihmiset, jotka ei tajua, että elämää ja juhlia on myös kristillisestä perinteestä poiketen. Että naimisiin voi mennä ja lapsia tehdä taysin samalla ihmisarvolla kuin nekin, jotka kirkonpalveluita käyttävät.

No ei juuri minkään vertaa. Kun päätettiin mennä naimisiin, väänsin rautalangasta, etten halua tehdä kaikkea itse ja että asioista pitää puhua ja jos on jotain mieltä jostakin, niin se pitää sanoa. En osaa lukea ajatuksia.

Jaoin hommat ja velvoitin miehen ottamaan vastuulleen häämatkan, mieluiten yllätyksenä minulle sekä avioehdon. Toki hän päättää ja hankkii myös omat vaatteensa. Tulkoon vaikka alasti, kunhan tulee paikalle... siinä suhteessa en rajoita

Kaikista parasta ois mennä maistraatissa naimisiin, mennä jonnekin syömään ja hääyö hyvässä hotellissa. Vain me kaksi!

Mutta eeih, sulhasen suku vähän odottaa juhlia. Joten kai ne hääsuunnitelmat pitäis jo kohta aloittaa..

Anna oottaa vaan... kyllä ne jossain vaiheessa teijän naimisiin menon jälkeen huomaa, ettei kutsua tullutkaan Sitten saatte olla vielä enempi rauhassa.

Ite huutelen kaikille, että naimisiin mennään ihan pian, mutta samaan hengenvetoon sanon myös, että kutsuja ei oo tulossa. Äiti sano kerran, että se että jättää kutsumatta sukulaiset häihin on varmin keino katkaista välit. Sulhanen oli enemmän kuin mielissään ideasta...

Sitä paitsi, sehän on vain lakitekninen asia tuo avioliiton solmiminen. Mitä se kenellekään kuuluu, miten sen tekee.

Sori tää OT avautuminen