MySky

Hei ja kiitos kaikille vastauksista ja kannustuksista! Mai2010, kyllä tuo sinun kertoma on kuin suoraan minuN suusta! En edes ymmärrä miten se nainen kehtaa! Ja kyllä pystyn hyvin löytämään itseni myös Nappisilmän tekstistä Ei tässä kyllä muu auta kun olla jämäkkä. Ainut (hölmö) asia on se, että minä taidan olla ensimmäinen sen elämään astunut ihminen, jolla on oma mielipide ja oma tahto. Tuntuu että kaikki muut (poikaystäväni, tämän sisaret, isä tädit/sedät etc.) vain myötäilevät anoppia, eivätkä sano vastaan. Poikaystäväkin aina sanoo, ettei äitiä vastaan kannata käydä, ei hän osaa ottaa opikseen vaikka kuinka sanoo ja kaikkien elämä on helpompaa jos anoppi saa tehdä oman pään mukaan. Minunhan mielestä tämä on suoraan sanottuna raivostuttavaa! Satun vielä olemaan ihminen, josta lähes kaikkien kavereiden ja ex poikaystävien vanhemmat ovat pitäneet erittäin paljon, enkä siis ole mikään vaikea tapaus. Pitihän se sitten sattua että juuri sen henkilön äiti, jonka kanssa haluan jakaa loppuelämäni, on täysi mätä. Jos nyt vielä jatkan tilanteen analysointia, menevät ajatukset omiin vanhempiin ja isovanhempiin. Äidilläni on ollut samanlainen tilanne; isän äiti ei ole ollut kovin helppo tapaus, ja äidillä ja isän äidillä on mennyt napit vastakkain. Seurauksena tälle on se, etten ole tavannut isoäitiäni yli 15 vuoteen, eikä hän halua olla missään tekemisissä äitini tai meidän lasten kanssa. Toki tällainen hiukan "kummittelee" tuolla ajatuksissa, enkä kuuna päivänä toivo, että näin kävisi meidän mahdollisille lapsille. ---- Emme ole vielä kihlasormuksia vaihtaneet, emmekä näin olleen ole vielä kenellekään aikomuksesta kertoneet. Toki tavallaan käsitän meidän olevan jo kihloissa, sillä naimisiinmenosta ollaan sovittu ja hääpäiväkin alustavasti mietitty. Rahaa meillä ei tällä hetkellä juuri ole, joten sormukset ostetaan vaSta kun niihin rahaa on. Tämä luultavasti tarkoittaa n. 1-3kk sisällä. Toki rahaa jonkinnäköisiin rinkuloihin olisi, mutta kuten jo avausviestissä kerroin, en sellaista itselleni halua! Tulen aivan varmasti kertomaan tänne, kuin meidän kävi. Ja kuten tuo poikaystävä aina sanoo, ONNEKSI ANOPPI ASUU TUHANSIEN KILOMETRIEN PÄÄSSÄ!

http://www.lucyethiofood.com/ Etiopialainen pitopalvelu. Ei ole henk. koht. kokemusta paikasta, mutta omistajat ovat ystäväni ytäviä, ja hän on heitä kehunut

Kiitos morisan 07/10! Poikaystävä on täysin minun puolella, kun kysymykseen tulee minä VS anoppi. Hän on usein sanonut äidilleen suoran, mutta ei siitä oikein ole hyötyä... Käytännössä kukaan ei tule toimeen hänen kanssaan, poikaystäväni sanookin usein, että uskoo hänen isän olevan äitinsä kanssa yhdessä ainoastaan, koska heillä ei ole avioehtoa :X En minä haluakkaan olla menemättä kihloihin tai naimisiin rakastamani ihmisen kanssa ainoataan sen takia, että jotain se ei mielltyä. Tulen vaan hyvin surulliseksi aina, kun mietin sitä etten voi kaikkien edessä olla avoimen onnellinen asiasta.

Hei kaikille (: Olen tänään tänne ensimmäistä kertaa kirjoitellut, vaikkakin foorumin lukijana suhteellisen ahkera toiminut jo jonkin aikaa. Haluaisin hiukan avautua teille minua vaivaamasta tilanteesta Tein jo pienen selvityksen toisen topicin alle, mutta "avautuminen" ei ehkä ole sen topicin pääaihe, joten tänne tämä ehkä parhaiten kuuluu. Minulla tilanne siis tällainen: Olen 21v ja poikaystäväni 20v. Olemme olleet yhdessä noin kolme vuotta, joista ensimmäisen vuoden kaukosuuteessa ja kaksi seuraavaa yhdessä asuen. Monet saattavat kauhistella kaukosuhdetta, mutta meille se oli oivallinen alku yhteiseen elämään. Poikaystävä asui ulkomailla, minä olin juuri muuttanut omaan asuntoon Suomessa. Kävimme pitkiä keskusteluita niin puhelimitse kuin internetin välityksellä, ja ainakin omasta mielestä opin tuntemaan hänet ja hänen ajatuksensa aika hyvin. Tätä vahivstaa se, että heti Suomeen palattuaan hän muutti minun luokseni, eikä vielä tähän päivään mennessä ole tullut mitään ylitsepääsemätöntä riitaa, tai asiaa, joka olisi tullut aivan puskista. Puskista kuitenkin tuli poikaystävän suku ja varsinkin anoppi. Anopin kylmä kyyti alkoi heti seurustelun alettua. Hän on suhteellisen yksinäinen, asuu miehensä kanssa ulkomailla kaikkien lasten ollessa takaisin Suomessa. Käytännössä hän on viestittänyt minulle, että olen vienyt hänen viimeisenkin elämän ilon. Noin kahden vuoden seurustelun jälkeen olen alkanut tulla toimeen anopin kanssa suhteellisen hyvin, mutta hänellä kyllä on erityisen oma tyyli ilmaista kaikki hänen mielipiteensä. Olen saanut huudot siitä, että en ole pessyt poikaystäväni autoa (minulla ei edes ole ajokorttia), poikaystävän vaatteet on huonosti silitettyjä tai että keittiövälineeni ovat huonossa kunnossa. Nyt siis olemme päättäneet vaihtaa kihlat. Emme ole kovin vanhoja, ja uskon tämän tulevan esille kun kihlauksesta kerromme. Olemme kuitenkin 100% varmoja naimisiinmenosta, joten sen "kunniaksi" myös kihlat ostetaan. Minun suvulle ja varsinkin vanhemmille tämä tulee luultavasti olemaan todella iloinen asia, mutta miehen suku onkin tonen juttu... Haluan timanttiset sormuksen kihlaksi, ja sen myös olen päättänyt hankkia. Kuten ehkä olen jo antanut ymmärtää, poikaystävän suvun puolelta tulee kuitenkin aina sanomista teoistani Pelkään siis, että myöstimanttisesta kihlasta tulee sanomista. Ei meillä mitään maltaita ole, mutta tiedän mitä haluan ja sen takia meillä onkin säästötalkoot pystyssä! Tämä sormus tulee kuitenkin olemaan koko loppu elämäni (toivottavasti) sormessa, joten en koskaan halua katua valintaani. Toinen asia, mikä hiukan jännitää on se, että poikaystäväni kaksi vanhempaa sisarusta (27v ja 29v) ovat seurustelleet kummatkin noin 10v, mutta ovat vasta viime vuonna menneet kihloihin. Pikaystäväni on kuopus ja hänen tulisi suvun mukaan tehdä kaikki asiat pilkulleen samalla tavalla kun sisarrukset. Oletettavasti me siis "kiirehdimme" koska hekin ovat kihlautuneet vasta pitkän seurustelun jälkeen. En kuitenkaan halua olla 30v ennen kuin itse menen naimisiin ja saan ensimmäisen lapseni, kyllä kaikki tämä omissa suunnitelmissa on tapahtunut ennen 25v synttäreitä. Pitääkö minun siis jotenkin ottaa huomioon poikaystävän suku, ja jos pitää, niin miten? Saattaa kuulostaa naurettavalta, mutta minua jännitää se päivä jolloin kerromme kihlauksesta, en todellakaan odota sitä innolla. En nyt edes tiedä mikä on kysymykseni tai mitä haluaisin kuulla vatukseksi, mutta oli pakko avautua.