Kaisa^

Ai mikä jännitys? Ei mua juurikaan jännittänyt mikään, vaikka en todellakan ole mikään kylmäpäinen tyyppi. Alkoholia en nauttinut koko päivän aikana lainkaan. Ehkä jännityksen poissaoloon vaikutti se, että me käväistiin vihittävänä vain kahden todistajan kanssa (kylläkin samana päivänä kuin juhla), eli siinä ei ollut varsinaista esiintymisosuutta. Tosin en usko että mua olisi hirveästi jännittänyt siinäkään tapauksessa että vihkiminen olisi tapahtunut koko juhlaväen silmien alla, eihän siinä kuitenkaan tarvitse kuin kävellä ja seistä ja sanoa yksi sana - täysin eri asia kuin esimerkiksi vetää puolen tunnin tieteellinen esitys englanniksi parinkymmenen ulkomaalaisen professorin edessä (been there).

Meillä tuli kuluja hieman vajaa 5000 € (ilman sormuksia). Vanhemmat maksoi, mun vanhemmat noin 70% ja miehen puolelta loput. Ois kyllä ollut varaa maksaa itsekin ja olin ajatellutkin että osa maksettaisiin, mutta kun vanhemmat kerran halusi noin avokätisesti sponsoroida niin mikäs siinä, ei me olla niin ylpeitä että ei tarjottu taloudellinen apu kelpaisi Mies maksoi tosiaan sormukset molemmille ja mulle kultaisen kaulakorun, ja minä kustannan kiitoskortit ja muiden hääkuvien teettämisen.

^ Miten olis Punttisilimä? Kirkolta matkaa noin 13 km, majoitukseen löytyy mökkejä ja ainakin nettisivujen mukaan saliin mahtuu 150 henkeä. Hinta on kyllä korkeahko. http://www.pohjois-savonajokoirayhdistys.fi/default.asp?toc=14

No jos tälle linjalle lähdetään niin voidaan saivarrella myös että yhtä yhtä todennäköistä kuin se, että on olemassa kristinuskon kuvailema jumala jonka kanssa hyvissä väleissä pysyäkseen kannattaa varmuuden vuoksi mennä kirkollisin menoin naimisiin, on se, että tätä kristittyjen jumalaa ei ole olemassa vaan sen sijaan on olemassa jokin toinen jumala (Allah, Shiva, Ukko, Lentävä spagettihirviö) joka vetää herneet nenään siitä että on palvottu väärää jumalaa Eli kyllä siinä kirkkovihkimisessä silloin on menetettävää, siinä voi vahingossa pyllistää just sille jumalalle joka sattuukin olemaan se oikea ja olemassaoleva. En näe miksi kenenkään "agnostikon" olisi perusteltua pitää juuri kristinuskon jumalan olemassaoloa todennäköisempänä kuin jonkin toisen jumalan/jumalien joita lukuisat maailman eri uskonnot ovat kuvailleet. Aloittajan kysymykseen vastaus: meitä ei vihitty kirkossa, koska olemme ateisteja (ja luonnollisestikin myös kirkkoon kuulumattomia). Monet vanhat kirkot ovat kyllä kauniita ja tunnelmallisia rakennuksia ja ymmärrän hyvin miksi monet pitävät sellaista ihanteellisena vihkimispaikkana, mutta kun me ei uskonnollisia olla niin ei kyllä tasan haluta niin tärkeää toimitusta kuin vihkimistä uskonnollisiin puitteisiin (saati että komean vihkitilan saadaksemme liittyisimme kirkkoon ja maksaisimme sille veroa, no way). Itse asiassa me ei edes kaivattu mitään suureellista ja ylimaallisen upeaa ympäristöä vihkimisellemme, vaan alusta alkaen oli selvää että maistraatti on meidän vihkipaikkamme. Olisihan me voitu järjestää vihkiminen juhlapaikalle tai jonnekin luonnonkauniille paikalle jos oltaisi jotain "hienoa" haluttu, mutta meille sopi parhaiten yksinkertainen ja koruton tilaisuus, kun nyt kerran ollaan tällaisia Epäromanttisia Mölkeröitä™ (kreditit en-nyt-muista-kenelle joka tämän käsitteen täällä foorumilla lanseerasi). Meidän vihkimisessä ei ollut komeaa musiikinpauhua, pitkän käytävän marssimista, kyynelehtiviä vanhempia ja isovanhempia, tunteellisia vihkivaloja tai runoja - meille se tilaisuus oli arvokas, tärkeä ja ikimuistettava ihan itsessään vaikka se tapahtui "vain" maistraatin vihkihuoneessa (ihan kaunis ja viihtyisä tila, ei mielestäni kolkko) kahden todistajan läsnäollessa lyhyellä perusvihkikaavalla muutamassa minuutissa. Noudatettiinpa ainakin meidän perheen perinteitä, vanhemmillani oli myös aikanaan koruton maistraattivihkiminen (äidilläni ei ollut edes varsinaista hääpukua, vaan ruskea kukkamekko)

Minä olen lyhyt, siro, pienirintainen ja suhteellisen leveälantioinen; 157 cm/46 kg, rinnanympärys 79 cm, vyötärö 61 cm ja lantio 90 cm (ry-vy-ly keskinäiset mittasuhteet siis suunnillen samat kuin aloittajalla). Minulla oli A-linjainen, leveähelmainen puku jossa hillittyä kirjailua miehustassa ja helmassa.

Kun jätetään laskuista molempien vihkisormukset (yht. 664 €), häämatka (maksetaan suurimmaksi osaksi lahjarahoista) ja huomenlahja niin kustannukset menee aika tarkasti 5000 euroon. Vieraita oli vähän päälle 40. Juhlapaikan vuokra 600 Pöytäliinojen vuokra 50 Petivaatteet vieraille 45 Pitopalvelu 1408 Juomat 170 Aamupala vieraille 60 Vihkimispalkkio 200 Valokuvaus 295 Vuokrapuku morsiamelle 470 Morsiamen kengät 39 Morsiamen alusvaatteet 140 Hiuskoristeet 36 Sulhasen vuokrapuku 100 Kravatti 38 Kampaukset morsiamelle ja kaasolle yht. 100 Meikki (+koemeikki) morsiamelle ja kaasolle yht. 150 Hotelliyö 150 Morsiuskimppu, viehe ja pöytäkukat yht. 250 Painatetut lautasliinat 75 Painatetut kutsukortit suomeksi ja englanniksi 170 Postimerkit 25 Paikkakorttien askartelutarpeet 40 Kynttilät 20 Kaason ja bestmanin lahjat yht. 138 Hääauton vuokra ? (anoppi maksoi) Kiitoskortit ? Yhteensä 4769 € + auton vuokra ja kiitoskortit

Vihkisormuksessa 7x 0.02 ct = 0.14 ct, laatu W/VS, hionta briljantti.

Me lähdetään häämatkalle vasta myöhemmin, mahdollisesti ensi keväänä pääsiäisen aikoihin. Hyvä että ei lähdetty heti häiden jälkeen, mulle nimittäin iski jännityksen lauettua odotetusti flunssa Kotiin palasimme häiden jälkeisenä päivänä, vaikka mulla olikin vielä maanantai vapaata töistä, sillä meidän täytyi palauttaa vuokrapuvut maanantaina pukuliikkeen aukioloaikana (puvut oli siis vuokrattu kotipaikkakunnalta). Sunnuntaina nautimme sviitistämme noin klo 14 asti, sitten meidät haettiin vanhempieni luokse rääppiäisiin ja kuvia katsomaan ja seitsemältä illalla lähdettiin junalla kotiin. Me siis autottomina kuljettiin hääpaikkakunnalle ja takaisin junalla, puvut ja muut hääromppeet mukana, ja selvittiin siitäkin Osa häälahjoista tosin täytyi jättää vielä vanhempien luokse ja otetaan ne mukaan sitten seuraavalla visiitillä.

Meillä oli häät toisella paikkakunnalla kuin missä asumme. Mentiin hääpaikkakunnalle torstai-iltana (kaaso tuli perjantaiaamuna), ja käytännössä vain perjantai käytettiin paikan päällä tapahtuviin valmisteluihin: kävin kampaajalla laitattamassa papiljotit yön yli, koemeikissä ja valokuvaamossa suunnittelemassa kuvausta. Vanhemmat olivat aikaisemmin samalla viikolla käyneet hankkimassa juomat paikallisesta Alkosta. Saimme juhlapaikan avaimet perjantai-iltana ja kävimme silloin järjestelemässä pöydät. Hääpäivän aamuna vanhempani huolehtivat juhlapaikan koristelusta (=kukat ja kynttilät) sillä aikaa kun minä ja sulhanen kävimme kaason ja bestmanin kanssa valokuvauksessa ja maistraatissa. Kukat tilattiin valmiina ja ruoista huolehti pitopalvelu, joten näihin ei tarvinnut itse käyttää aikaa, ja kaiken muun pystyikin hyvin hoitamaan etänä. Yksi päivä ennen häitä paikan päällä oli siis meille ihan riittävä.

Kuopion maistraattihan on muuttanut Käsityökadulta Puistokadulle, ja uusi vihkitila on paljon tilavampi ja mukavampi kuin edellisten kuvailema vanha vihkitila. Huone on valoisa ja istumapaikat löytyy 16:lle. Muutama Kuopion maistraatissa otettu kuva löytyy allekirjoitukseni linkistä. Vihkijänä meillä oli henkikirjoittaja Saija Lyytinen ja hän oli todella mukava, ei ole kuin hyvää sanottavaa hänestä. Olisi ollut valmis myös lisäämään vihkikaavaan oman runon tms. jos oltasiin haluttu.

Ystävyyden Maja Siilinjärvellä toimi loistavasti meidän pienehköissä häissä. Meillä oli 40 aikuisvierasta ja muutama lapsi, ja paikka oli juuri sopiva tällaiselle porukalle. Yli 60:lle en suosittelisi. Maja saatiin 600 €:lla (lokakuun hinta) käyttöön perjantaista sunnuntaihin, joten päästiin paikan päälle järjestelemään jo perjantaina ja osa vieraista pystyi jäämään juhlapaikalle yöksi. Oikein viihtyisä ja kodikas juhlatila.

Ei ihan Kuopiossa, mutta siellä päin: meillä oli Tahkolta SpaSuite-huoneisto. Voin suositella lämpimästi niille joita ei hieman pidempi ajomatka Kuopiosta hirvitä. Tuolla viihtyisi hyvin kaksikin yötä niin ehtisi käydä myös kylpylässä (ja talvella rinteessä/hiihtämässä).

Eija Markkaselta Siilinjärveltä saatiin täydellinen kimppu ja pöytäkukat sekä ystävällistä palvelua

Mulla oli tällainen kampaus:

Nukuttiin pitkään ja nautittiin aamiaista hienossa sviitissämme. Sviitistä piti poistua kahdelta iltapäivällä, ja sen jälkeen menimme vanhempieni luokse katsomaan hääpäivän valokuvasatoa ja syömään tähteitä. Illalla palattiin junalla kotiin Ouluun.

Ihan hyvin onnistui ilman apua, stay up -sukat oli kyllä kätevät tältä kannalta. Yllättäen en joutunut puku päällä käymään vessassa kuin kaksi kertaa, vaikka se oli päällä kaksitoista tuntia. Yleensä ravaan vessassa yhtenään, mutta ehkä hääpäivänä se jatkuva veden hörppiminen jäi vähän vähemmälle... 5-vuotias serkkuni oli nähnyt minun menevän naisten vessaan ja kysynyt äidiltään että "Ai saako hääparikin käydä vessassa?"

En itkenyt. Ainoa joka itki meidän häissä oli anoppi

Haluan vielä täydentää kahden kuukauden takaista EI!-listaa, kun on häävalmistelujen edetessä tullut vastaan lisää ankaran hylkimisreaktion aiheuttavia "hääkliseitä": - Huntu - Tiara - Morsiuslapset - Hääparia esittävä hääkakunkoriste - Auton perässä roikkuvat kolistimet ja kyltti takaikkunassa

Meille tulee "kompromissiratkaisu": hääparin pöytä laitetaan poikittain kiinni vanhempien ja isovanhempien pöydän päätyyn niin että kokonaisuudesta tulee T:n muotoinen. Näin ei olla eristyksissä mutta silti on oma pöytä.

Musta vois myös periaatteessa tulla rouva Schultz, sillä Schultz on äitini tyttönimi. Käytännössä tästä neiti Ukkosesta tulee kuitenkin ihan vain rouva Ukkonen

Meillä itse asiassa on vihkiminen samana päivänä kuin hääjuhla, mutta vieraat eivät tule mukaan vihkimiseen eli käytännössä sama tilanne kuin jos olisi käyty jo joskus aikaisemmin kahdestaan vihillä. Meillä ei ole mitään "korvaavaa" seremoniaa juhlassa, otetaan vaan onnittelut vastaan, juodaan maljat ja aloitetaan juhlan vietto ruokailulla. Meillä on maistraattivihkiminen klo 14 ja juhlan alkamisajankohdaksi on ilmoitettu klo 15 (juhlapaikka n. 35 km päässä maistraatista) joten luultavasti ehdimme paikalle ennen kuin suurin osa vieraista tulee. Jos käy niin että vieraat onkin jo juhlapaikalla kun me tullaan sinne, niin toimii se niinkin päin.

2,5 kuukautta ennen häitä varattiin ja saatiin juuri haluamamme juhlapaikka. Häät on lokakuussa ja kyseisessä paikassa (Ystävyyden Maja Siilinjärvellä) oli heinäkuussa varatessa vielä kaikki lokakuun viikonloput vapaana.

Molemmat pitää oman nimensä. Kumpikaan ei nähnyt mitään syytä nimenvaihtoon puolin tai toisin, esimerkiksi "koko perheen yhteinen nimi" ei ole meille millään lailla merkityksellinen juttu, ja lapsiahan meille ei ole edes tulossa. Sen sijaan minulla on syitä nimenomaan pitää oma nimeni: nimelläni on mielestäni hauska "kaksoismerkitys" ja se on myös nähdäkseni hyvin vahvasti savolainen nimi - näin Savossa syntyneenä ja kasvaneena sekä perimältäni 75%:sti "umpisavolaisena" tykkään että mun juuret näkyy nimessä. Mieheni sukunimi on myös mielestäni kiva, mutta ei tarkoita mitään ja samannimisiä on ilmeisesti aika lailla ympäri Suomea eli nimi ei kovinkaan vahvasti yhdisty mihinkään tiettyyn kotiseutuun ja on kaikinpuolin jotenkin neutraalimpi. Kaikkein tärkein oman nimen säilyttämistä puoltava tekijä on mulla ehkä kuitenkin se, että mulla on nimelläni jo pari tieteellistä julkaisua alla ja haluan että nämä kovalla työllä pakerretut aikaansannokset on helposti yhdistettävissä minuun vastaisuudessakin.

Mun sulhanen oli kuukausi sitten kaverinsa häissä jonne minä en päässyt mukaan. Kyselin sitten jälkeenpäin uteliaana että millainen puku morsiamella oli ollut, oliko leveä vai kapea helma, oliko pitsiä jne. Sulhanen vastasi että ei mitään käsitystä, kaikki hääpuvut nyt on niin samannäköisiä. Seuraavaksi kysyin puvun väriä, mutta ei mies muistanut sitäkään, ei edes oliko puku ollut valkoinen vai ei. Eikä tietysti muistanut ollenkaan millainen kampaus oli ollut, nuttura vai jotain muuta... Täytyy varmaan mainita että alkoholilla ei ollut osuutta asiaan (mies on käytännössä absolutisti), mutta tuo nyt ei vaan kiinnitä huomiota sellaisiin merkityksettömiin ykistyiskohtiin kuten morsiamen puvun väri tai helman leveys. Myöhemmin näin sitten kyseisistä häistä kuvia Facebookissa ja selvisi että morsiamella oli ollut musta puku ja valkoinen hartiahuivi.

Näytin netissä kuvan puvustani miehelle, tosin eipä tuo tainnut kovin tarkkaan katsoa, ohimennen vilkaisi. Ja tokihan se puku näyttää mun päällä ihan erilaiselta (paremmalta! ) kuin jonkun random-mallin päällä. Hääpäivänäkin sulhanen näkee kyllä puvun päälläni ennen vihkimistä sillä valokuvaus on ensin, ja samalla autollakin kuljetaan.