satuminna

Rouva
  • Content count

    33
  • Joined

  • Last visited

About satuminna

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Oulu
  1. Kiitoksia marabello89! olen kyllä samaa mieltä parin edellisen kirjoittajan kanssa. se että ostaa järkkärin ei tee ammattikuvaajaa. eikä siinä kameran mukana tule kuin perusjutut, eli jos haluat saada hyviä kuvia, asetuksia pitää osata käyttää oikein eripaikoissa ja kameraan joutuu ostamaan uusia osia.
  2. Häät vietetty 20.10.2010 Tässä pari veljeni ottamaa kuvaa: Perfecto
  3. Meillä on reilu 1 vuotias ihana poika ja ensi viikolla häät. Suunnittelimme lasta ja häitä yhtä aikaa. Itse silloin olin 18v. joten minulla oli vielä viimeinen vuosi ammattikoulua käytävänä. Kihlat kun vaihdettiin olin 16v. ja sovimme että häitä suunniteltaisiin sitten kun koulut on käyty. Joten viimeisenä kouluvuotena rupesin miettimään näitä häitä, mutta vauva kuumekin tuli samaan aikaan. Sulhanen oli silloin armeijassa, joten päätimme yrittää lasta ensin ja siirtää vuodella häät. Myös pystyimme säästämään enempi rahaa häihin. Tämä on ollut meille kaikista paras järjestys. Enkä tekisi toisin, jos voisin asiaan vaikuttaa
  4. Kihla: 0,30 ct (15 x 0,02 ct W/VS) Vihki: 0,63 ct (18 x 0,009 ct = 0,16 ct W/VS) & (1 x 0,47 ct EW/VS2)
  5. Hei Lara2011 Kiitoksia kehuista Korttipohjat on tilattu http://www.nowandforever.fi/ . Korttipohjat ovat fantasia sarjaa. Myös tilasimme kirjekuoret samasta paikasta, koska sopivia kirjekuoria ei mistään muualta ilmeisesti saa. Kaikki muu ollaan tehty itse. Toki sieltä voi tilata ihan kokonaan valmiit kutsut jos haluaa
  6. Mulle tulee tälläset Kihla: Una Vita, Unus Amor 13.04.2007 Vihki: Te Amo, Ad Infinitum 20.10.2010 Ensi viikon maanantaina pitäisi sormuksien olla valmiita. Ja sitten siitä seuraavalla viikolla saankin ne sormeen!
  7. Me ostimme mustat lakanat kodin1:stä ja anttilasta. Ensin oli tarkoitus tehdä vain mustat kaitaliinat, mutta juhlapaikan pöydän leveyden (tai oikeastaan kapeuden) takia päätimme pistää kokonaan mustat liinat. Kodinykkösessä ja anttilassa on aina välillä ihan hyviä tarjouksia. Juuri vasta oli anttiloissa pimeät hinnat (tai jotku vastaavat) niin annon lakanat oli 6€/kpl.
  8. Meilläkin oli jo yhteiset rahat ennen kihlausta, joten yhdessä ne on maksettu
  9. Minä 16v.(-90) ja mies 17v.(-89) kun menimme kihloihin. Ei oltu keritty vielä tulloin täyttää vuosia sinä vuonna (2007). Ja tämä ei ollu mikään "näyttämistapa" mitä tuolla ensimmäisellä sivulla joku kyseli. Vaan olimme tosissamme. Häitä ei ruvettu sillon vielä järjestämään. Päätimme hoitaa koulut alta ensin pois. Ensi kuussa häät ja meillä on jo reilun vuoden ikäinen poikakin
  10. Meille ei tule ammattikuvaajaa.Ensiksi mietin sitä että otettais mutta sitten kun katselin hintoja nii huhhuh.. Toki miljöö kuvat ovat kalliimpia kuin studiossa otetut (en halua studio kuvia) Ja kunnon kuvista olen toki valmis maksamaan, mutta jotain rajaa. Olin jo ettimässä kuvaajaa. Mutta rupesin sitte miettimään että joku tuntematon heppu tulee kuvaamaan nii toki siinä pieni jännitys on jne. niin ei siinä voi kunnolla rentoutua, siis minä en ainakaan. Ja itselläni ei kuvat juuri ikinä onnistu niin, sitten jos ne eivät mielytäkkää itseäni niin rahat olis menny kankkulan kaivoon. En uskalla laittaa sen varaan. No elikkäs kun ammattikuvaajaa ei tule, niin pikkuveljeni tekee dokumentaarisen kuvauksen aivan ilmaiseksi. Itse olen hääpäivänä 20v. ja pikkuveljeni 16v. Älkää säikähtäkö! Veljeni on jo monta vuotta harrastanut valokuvausta ja osaa käyttää kameraa ja on mielikuvitusta. Hän on myös käynyt jonkun mallikoulun ja hänellä on kokemuksia kameran toiseltakin puolelta. Eli hän varmasti osaa neuvoa asennoissakin meitä. Hän on osallistunut joku aika sitten juuri nuorille tarkoitettuun valokuvaus kilpailuun ja pärjäsi siinä hyvin (en muista tarkkaa sijoitusta). lisäksi yksi lehti on ostanut veljeltäni kuvan. Ja joku henkilö osti häneltä monta kuvaa jotain kalenteria varten. Tiedän veljeni kuvaustaidot ja todellakin uskallan siihen luottaa. Ja pystyn olemaan hänen seurassaan aivan oma itseni. Lisäksi onhan siinä se etu että voin itse katsella kamerasta kuvia ja sanoa että otetaan lisää, kun kerran mitään aika rajaa ei tälle kuvaukselle ole. Olemme jo jutelleetkin kuvauksesta ja paikoista. Ja erityisesti siitä millaisia kuvia haluamme. Onneksi meillä on sama maku kuvauksen suhteen ja hän vielä muokkaakin ne kuva jotka haluamme aivan ilmaiseksi. Eli tämä on hänen häälahjansa meille. Odotan innolla kuvauksia
  11. Hei Itse mietin ensin että otan kukat välivainion puutarhalta (sijainnin perusteella) no kun kävin siellä vähän kyselemässä hintoja, niin sain tosi huonoa palvelua. Kimppuni oli vähän hakusessa ja parhaani mukaan selitin ja olisin kaivannut ehdotuksia. Ehdotuksia en saanut ollenkaan ja hintaakaan ei osannut sanoa, olisi pitänyt varata aika. Tarkkaa hintaa en ollut kysymässä mutta hain vähän takaa että missä hinnoissa sellaiset kimput liikkuvat. Katsoimme myös heidän mallikansiota ja se ei iskenyt munuun, oli liian vanhanaikaisia minun makuuni. No seuraavana oli vuorossa Vihertalo. Olen asioinut siellä aikasemmin ihan pari kertaa, hakemassa tyyliin vain yhden kukan. No kun menin sinne katsomaan mallikansiota, reaktio oli sama kuin välivainiolla. Minusta tuntu että melkein kaikki on tehty saman mallin mukaan. Ja en saanut ollenkaan palvelua !! Olin vielä ainut asiakas!! No minä sitten soitin seuraavana päivänä sinne ja olin "antamassa anteeksi eilistä" eli tätä palvelua. No kun soitin sinne, niin myyjä ei oikein osannut sanoa mitään. Eli soittelin sinne että miten pitäis nyt toimia kun kukkia häihin olen ostamassa jne jne. Niin ei se myyjä oikein osannut sanoa mitään. Ja vastaukset oli niukasti kerrottunu, tuntu että pitää itse osata puristaa myyjästä kaikki tieto. Ja minähän en tiedä kukista mitään ja enkä ole ikinä edes tilannut kukkakaupoista mitään. En tiiä että onko minulla sitten vaan käynyt huono tuuri näitten vihertalon myyjien kanssa. Sitten siinä mietin että mitä ihmettä oikein teen!? Olen valmis maksamaan palvelusta, ideoista ja ammattitaidosta! mutta sitä ei tunnu mitenkään saavan edellisissä liikkeissä. No pitkän harkinnan jälkeen menin kukkakauppa kanervan nettisivuille. Siellähän on ihan laitettu niitä kimppu kuvia nettiin. Ja niistä kyllä heti huomasi että siellä osataan tähtä ERILAISIA kimppuja. Niissä kuvissa ei kuitenkaan ollut mieleistä kimppua. Mutta heti työnjäljestä näin että he varmasti osaisivat tehdä minunlaiseni kimpun. Soitin kanervaan. Ja kysyin samaa kuin mitä aiemmin vihertalolla. Niin tietoa tuli aivan hirveästi ja palvelu oli todella ystävällistä. Sovittiin sitten että menen sinne suunnittelemaan kimppua. No tänään siellä sitten kävin. Suunnittelusta EI tarvitse maksaa. Myyjälle annoin kuvan mekostani, ja kertoin mistä pidän ja mistä en, ja millaista haluaisin (ei mitään tarkkoja tietoa) eli sanoin jotenkin näin että, olin ajatellut kallaa mutta pelkkä kallakimppu jää liian tylsäksi, voi olla myös jotain muuta kukkaa kuin kallaa. Haluan valkoisen, modernin, ja tyylikkään. Kimpussa pitää olla joku "juttu". No myyjä heti otti yhden lehden ja näytti yhtä kimppua ja selitti millaisilla muutoksilla. Kimppu oli niin minun näköinen!! Ja meillä oli muutenkin samanlaiset mielikuvat asioista. - Eli kimppuni siältäisi n. 12 pientä valkoista kallaa, hopealankapesän jossa helmiä (todella näyttävä). Ja sitten siihen varteen tulee valkoista sitä nauhaa melkein loppuun saakka ja siihen helmiä. - Heittokimppu/kaason kimppu eli on meillä sama. 5 pientä valkoista kallaa ja sitten se nauha, jossa helmiä. - 3 kappaletta vieheitä kallasta. 2 yksinkertaista. Ja sulhaselle tulee myös tuo hopealankapesä. Hinta arvio 264€ kaikki yhteensä Eli nuo suuunniteltiin tänään. Varmistan tilaukseni kun maksan 50€ eli tarkoittaa sitä, että tarvittavat kukat tilataan liikkeeseen, tuo 50€ hyvitetään loppusummasta. Jos ei maksa tuota niin kukkia ei tilata ja kukat tehdään niistä kukista mitä kaupassa on. En kuitenkaan vielä tänään maksanut tuota, vaan maksan viikonloppuna jos päädymme kanervaan. Ja aika varmasti päädymmekin, tekisi mieli käydä kysymässä vielä tuolta raijan kukasta? jota täällä oli kehuttu. Mutta olen jo 99% varma että valinta on kanerva!
  12. Oi kiitos Redrika! Tuo liljoista tehty kimppu on kyllä kivan näköinen. Mutta kaikista eniten pidän tuosta kolmannesta kimpusta eli jossa on kallaa ja tuollainen hopeapesä. Aivan upea Mistä voisin löytää lisää kuvia kimpuista jotka ovat tuollaisessa hopealankapesessä?
  13. Hei Redrika Millaista kimppua ehdottaisit minun pukuuni: Meillä on syyshäät mutta EN halua että vuodenaika näkyy mitenkään kimpussa. Haluaisin valkoisen kimpun, jossa olisi jotain "koristetta" ja hopeaa. En halua roikkuvaa taikka sellaista ihan pyöreää kimppua. Eikä mielellään ruusuja, mut pienissä määrin ihan ok. Haluan modernin kimpun jossa on joku juttu. eli se juttu voi olla vaikka jotkin koristeet jne. Meillä teemavärit häissä on musta, valkoinen ja hopea. Tykkään kallasta, mutta perus kallakimppu käy sitten liian tylsäksi, eli siihen tarvisi lisätä jotain muutakin. Toivottavasti osaisit edes jotain ehdottaa p.s. kaulakoru jota käytän hääpäivänäni on ensimmäisessä kuvassa, eli tuo jossa on helmet
  14. En usko että on nikkeliä, itse en ole ikinä kysellyt asiaa. Mutta eikö nikkelin käyttäminen koruissa ole nykyään kielletty? siis olen jostain kuullut "huhua" ettei edes näissä kaupoissa olevissa rihkama koruissa saisi olla nikkeliä. Voin toki olla ihan väärässäki..
  15. Se minunkin sormus pitäisi tilata ruotsista saakka, kun oikeaa kokoa ei ole liikkeessä. Ja itse ainakin tiedän ettei kyseinen sormus kuulu princess mallistoon. Varmasti ihan hyviä nämä princess mallistonkin sormukset, mutta itse olen kuullut niistä hyvää että paljon huonoa palautetta. esim. äidilläni on näitä princess malliston sormuksia, ja niistä on kiviä lähteny irti. Hallbergs on kuitenkin eri yritys kuin kultajousi vaikka samaan konserniin kuuluu, ja onhan salen ja prismankin hinnoissa eroja saman tuotteen välillä vaikka samaa s-ryhmän puljuja ovat. Ainahan voi tingata Onnea sormusten ostoon!