hupa

Ollaan kotiuduttu kahden viikon lomalta paratiisista. Jos joku harkitsee Tahitin saaria ja kaipaa kokemuksia, kerron mielelläni.

Työkaluja ja työkaluvaunun. Osui ja upposi nikkaroivaan mieheen!

Jonkinlaista masennusta ehkä vähän, mutta se ei ilmene surkeutena, vaan ihmeellisenä jossitteluna. Häät menivät siis kaikin puolin loistavasti ja oon niihin erittäin tyytyväinen, mutta vähän sillai pakonomaisesti kiertää ajatukset yhä uudestaan samoja latuja: olisiko sittenkin pitänyt kutsua ne serkut? Olisiko sittenkin pitänyt suunnitella kiitospuhe eikä puhua mitä sydän sillä hetkellä sanoi? Olisinko sittenkin pystynyt jotenkin juttelemaan vielä useampien vieraiden kanssa?

Toinen seikka, mikä oudosti mietityttää, vaikka häät meni hyvin: en olisi ikinä uskonut, miten nopeasti se päivä vilahtaa. Tuntuu, etten pystynyt edes havainnoimaan kaikkea ympärillä tapahtunutta normaalin tapaan. En osannut keskittyä ihmiseen jonka kanssa juuri sillä hetkellä muka juttelin, en maistanut ruoan makuja jne. Onpa todella hyvä, että häistä on kuvia. Muuten niistä olisi jäänyt vain ihmeellisiä välähdyksenomaisia mielikuvia sieltä täältä.

Mulla oli tällainen, ei näy ihan kokonaisuudessaan, mutta siimasta roikkui alhaalla sitten vielä vihreää ja ruusun terälehtiä.

Hep!

Mitä jos kaverivieraatkin (velvollisuussukulaisista puhumattakaan) nojaavat vaan pöydässään kättä poskeen ja odottelevat, että milloin kehtaa lähteä? Mitä jos kukaan ei tanssi? Mitä jos bändi soittaa "ihan liian kovaa ja ihan huonoa musiikkia"? Mitä jos kukaan ei juttele kenellekään uudelle tyypille vaan kaikki vain sille turvallisimmalle eli omalle kumppanille tai siskolle tai yhteiselle opiskelukaverille? Mitä jos puheet eivät olekaan liikuttavia eikä koko juhlaväki hiljenny kuuntelemaan niitä vaan hälisee taustalla, kun jompikumpi isä yrittää kahlata väkinäistä puujalkavitsipuhettaan läpi? Mitä jos aikataulu kusee? Mitä jos olen unohtanut jotain oikeasti merkittävää?

Miksi mä en saa pöytäkoristeluista minkäänlaista ideaa?

Alle 3 kk aikaa.

Pakko hehkuttaa. Häämatka Bora Boralle varattu lokakuuksi (Hintaa en hehkuta. Jestas mikä paukku!)

Meillä budjetti on noin 10 000€, vieraita 130-140. Juhlapaikkamme on hotellin ravintola, joten ruuat ja juomat on otettava sieltä, ja sehän sitten tulee kieltämättä hiukan kalliiksi. Kyllähän tuo rahanmeno vähän hirvittää, mutta tuon verran meillä nyt periaatteessa on varaa laittaa häihin, mutta tietysti yritämme säästää siinä missä pystymme.

Kuulostaa erikoisen edulliselta, jos 10 000 budjetilla saatte tarjottua ravintolahinnoilla ruuat ja juomat 130-140 hengelle. Vai onko tuohon laskettu pelkästään ruuan ja juomien osuus, ei muita hääkuluja?

Samaa jäin ihmettelemään. Tarjoatteko alkoholia?

Meillä 100 hengen häihin on menossa ainakin 15 000... aargh.

Ok eli muistin ihan väärin päin. Ajatella jos se remppa viivästyykin!!! Paria viikkoa ennen "teidän pitää vaihtaa kirkko" APUA! No ehkä ne on laskenut ajan varmuudella ja yli...

Meillä on häät Temppeliaukiolla 18.6. Hesarissa oli juttu remontista, ja siinä sanottiin, että heillä on kovat paineet pysyä aikataulussa, koska heti kesäkuun alussa siellä on isoja varauksia, mm. jotain koulujen päättäjäisiä. Itse olen siis toiveikas, että kaikki menee kuten pitää, mutta meillä on tosin kolme viikkoa puskuria siinä välissä.

Pistetäämpäs tänne kysymys joka on askarruttanut muo jo pidemmän aikaa.

Eli en halua että isäni saattaa minua alttarille. Joten mitä vaihtoehtoja minulle jää?

Voinko kävellä alttarille mieheni kanssa? Vai kävelenkö yksin?

Vai voiko esimerkiksi siskoni saattaa minut?

Olisin siis halunnut että äitini saattaa minut, mutta se ei ole enää mahdollista äitini kuoleman takia.

Neuvoja ja vinkkejä otetaan vastaan

Luepa täältä:

http://www.naimisiin.info/haaopas/saapuminen.html

Eli artikkelin mukaan saattaja voi olla kuka vain mieluisa läheinen. Tuiki tavallista on myös tulla miehen kanssa yhdessä. Yksin kävelemistäkin on, mutta sitä etiketti-ihmiset pitävät outona, koska se on "saattamista ilman saattajaa".

Heippa,

onkos jollakulla antaa tuoreita vinkkejä mieluiten pääkaupunkiseudun painoista, kun pitäisi itse suunnitellut kutsut painattaa?

Me painatettiin muistaakseni Multiprintissä. Jälki oli superhyvää

Kiitos, pitääpäs kysyä tarjousta!

Heippa,

onkos jollakulla antaa tuoreita vinkkejä mieluiten pääkaupunkiseudun painoista, kun pitäisi itse suunnitellut kutsut painattaa?

Myös mun isäni on pappi. Suvusta ja lähipiiristä löytyy muutenkin pappeja läjäpäin, kun kummisetä, serkun mies, äidin eno ja hyvä ystävä ovat pappeja. Pappi on kuulemma mun valinta, ellei arpomaan ruveta. Tiukka päätös on siis edessä.

Kummisetäni on ihan ok, mutta jotenkin karsastan kuitenkin ajatusta. Hän on isäni kanssa vihkinyt ja kastanut koko sukua. En tiedä haluanko häntä meidän papiksi. Äidin eno taas on jo aika vanha, enkä haluaisi hänen ainakaan velvollisuudesta suostuvan vihkimään. Isä on isä. Haluaisin hänet, mutta en tiedä vollottaisinko vain koko toimituksen ajan.Tulisiko siis valita täysin perheen ulkopuolinen ystäväiseni, joka ehkä tuntuisi lopulta kaikkein oudoimmalta? Onneksi on vielä aikaa tehdä valinta ja ehkä isänkin kanssa pitäisi jutella. Voihan olla, ettei hän edes halua vihkiä esikoistytärtään!

Täälläkin yksi kohtalotoveri, jolla on isä + liuta sukulaisia ja perhetuttuja pappisreservissä... Kaikki jotenkin luulivat meilläkin, että "otamme tietenkin" isän. Emme ottaneet, kahdestakaan syystä: ensinnäkin hän on minulle isä eikä pappi, ja toisekseen hänestä on tullut iän myötä melkoinen herkkis. Hän on oikein tyytyväinen, kun saa saattaa minut alttarille ja siirtyä sitten vetistelemään äitini viereen penkkiin. Päätös on tehty, ja päädyttiin pyytämään ohi kummien ja sukulaisten erästä vanhempieni perheystävää, jonka olen itsekin tuntenut lapsesta asti ja jonka koen varsinkin kirkon asioissa itselleni läheisemmäksi kuin jotkut sukulaiset ym. Isä kysyi ainoastaan, mitä hänen sopii sanoa sedälleni tai kummeilleni, jotka mahdollisesti odottivat tulevansa kysytyiksi.

Hupa, samaa olen pohtinut vaikka meillä häät onkin espoossa.

Meillä vieraita kutsutaan noin 65 ja budjetti on 13000 tällä hetkellä.

Onpas tosi helpottavaa kuulla, etten ole ainoa tätä ihmetellyt! Yritetään kestää, vaikka hirvittääkin. Se unohtui mainita galluppiin, että ollaan häiden aikaan 27 ja 28.

Ahdistaa kun ihmiset järjestävät samankokoisia (90 henkeä tms.) häitä puolta pienemmällä summalla kuin mitä meidän näyttää olevan pakko maksaa. Alle 15 000 eurolla (ilman häämatkaa) ei taatusti selvitä. Missä olemme mokanneet? Selittyykö kaikki sillä, että ollaan Helsingin keskustassa? Myönnetään, että emme juuri pääse hyödyntämään suhteita, eikä paikkana ole nuorisoseurantalo, mutta ihmetyttää silti, miksi päädymme väkisinkin näin paljon monia isompaan summaan.

Galluppiin: olimme varautuneet maksamaan kaiken itse, mutta minun vanhempani haluavat osallistua kolmasosalla. Miehen vanhemmat osallistuvat myös, summista ei vielä ole tietoa.

Vielä jos teeskentelen tietäväni asiasta jotakin, niin huomautan, että tempon muuttaminen (tässä tapauksessa muutoksen pitäisi olla vielä isohko) muuttaa kappaleen luonnetta ratkaisevasti. Toinen seikka on se, että jo tuolla tempolla biisi on häävalssiksi todella pitkä, ja hidastus pidentäisi biisiä entisestään. Toki voisi pätkäistä sen, mutta sekin on monesti väkivaltaa musiikkiteosta kohtaan. Vaan kannattaa kysyä bändiltä, kyllä he (toivottavasti) ammattilaisina sen varmaan osaavat arvioida.

Kyllä se kolmeen menee, mutta kuten itse sanoit, rytmi on kyllä liian nopea perinteiselle valssiaskeleelle. Terv. Nojatuolimuusikko

Vihkipappien toimintaa läheltä seuranneena voin kertoa, että kenenkään "henkeä" ei "haistella" vihkikeskustelussa. Keskustelun olennaisia sisältöjä ovat käytännön asioista sopiminen (mikä vihkikaava, ehkä musiikki, vaikka onkin kanttorin asia jne) ja pariin tutustuminen sen verran, että ennestään vieras pappi osaa puhua parista vihkipuheessa edes jotakin henkilökohtaista. Siksi moni pappi kysyy juuri ensitapaamista tai ihastumisen syitä: ne ovat helppoja mainittavia vihkipuheessa. Ei niitä minkään muun takia tivata. Jos pappi on molemmille ennestään tuttu ja läheinen, voi olla, että koko vihkikeskustelua ei edes käydä, jos käytännön asioista tulee sovittua jossakin muussa yhteydessä.

Haa, hauska ketju tulossa, arvelisin. Netissä tavattiin mekin. Meillä vain minä etsin kevytmielistä seikkailua ja mies elämänkumppania... hetken aikaa piti nikotella ja rimpuilla, kunnes omat iltavillit oli pidetty, ja tajusin, että hänet minäkin haluan koko loppuelämäksi. Mies kuulemma tiesi, että tulen järkiini, ja päätti odottaa siihen asti Häiden ja ensitapaamisen väliin tulee 2 v 10 kk.

Sulhanen arveli, että 90 hengen booliin riittää 1-2 normipulloa Koskenkorvaa. Laihat olis boolit sen reseptillä...

Puhuin juhlapaikan cateringin kanssa. Pienimmätkin toiveeni, suurista puhumattakaan, luvattiin hoitaa ilman muuta. Ei kuulemma mitään ongelmia. On iloinen olo. Vastapainona on kärsimättömyys, kun mikään sovitettu puku ei kolahda kunnolla. Mutta kai se sieltä vielä tulee!