arhippa

Pieniä kulttuurieroja on. Monet britit laittavat autossa käsijarrun päälle liikennevaloissa. Mä pidän autoa paikalla vain kytkimellä ja jos mäessä, niin jarrun kanssa. Appi aina kauhistuu tätä... Mun mieheni kommentoi aina sitä, että Suomessa ollaan niin epäkohteliaita. Osin on mun mielestä sitäkin, mutta Suomessa on hiukan sellainen perusasenne, että ei vaan häiritse toista puhumalla ja briteissä taas niin, että voi häiritä kuinka paljon kunhan sanot aina exceuse me tai sorry.

Me mentiin naimisiin Helsingin maistraatissa ja seremonia siellä oli englanniksi. Se maistraatin kaveri piti puheen englanniksi, varmaan ihan standardi, mutta ihan ok.

Me ratkaistiin niin, että meillä ei ollut virsiä lainkaan. Meillä oli erillinen yksinlauluesitys.

Minun mummullani oli hääkimpussaan kalloja ja tämä on jostain 1930-luvun lopulta. Eipä se siis aivan uusi idea täälläkään ole.

Huh, uskaltaako tähän enää mitään lisätään. Me olemme asuneet yhdessä kummmankin kotimaassa ja eikä mikään maa ole unelma tai kaikkien toiveiden täyttymys. Suomesta mieheni valittaa 1) ihmisten käytöstä, kukaan ei pyydä töniessään anteeksi ja kadulla kävelemisen taitoa. Ihmiset tuuppivat 2) suomalaisten oluiden makua, hän ei ole lager lad 3) televisio-ohjelmien ja uutisten laatua. Mä olen kyllä myöskin taipuvainen ylistämään BBC:tä, vaikka on silläkin toki ongelmansa 4) korkeita veroja. Tuntuu siltä, että verojen määrä ei korreloi sosiaaliturvan tasossa 5) palkkojen alhaista tasoa 6) kauppojen valikoimia ja erityisesti elintarvikkeiden laatua. Kärpäset pörräävät muuten ainakin Helsingin kauppojen vihannestiskeillä. Mutta näistä huolimatta olemme tehneet päätöksen asua Suomessa ainakin toistaiseksi, koska hyvät asiat ovat olleet painavampia kuin huonot, ainakin tähän asti. Joskus toiste voi olla toisten.

Me tehtiin niin, että pappi puhui osan asioista englanniksi, osan suomeksi. Sovittiin ihan keskenämme siinä papin kanssa. Pappi hommasi itse kaikki käännökset, joten niistä ei tarvinnut murehtia. Kun kaikki tietää kuitenkin mitä siinä seremoniassa tapahtuu, ei haitannut vaikka ei joka sanaa jokainen mummo ymmärtänyt. Kysymyksetkin meni niin, että minulta pappi kysyi suomeksi ja mieheltä englanniksi. Meillä oli siis siunaus kirkossa. Siviilivihkisemme oli kokonaan englanniksi.

Puhuuko siis ulkkaripuolisosi suomea? Onko hän asunut kauan suomessa? Mikä on paras oppimistapa? Mun mieheni on asunut jo 6 vuotta Suomessa, mutta vielä ovat kielen kannattimet hiukan ruosteessa. Me puhutaan kotona englantia ja se on hänellä työkielenäkin. Kursseilla on käynyt, mutta kielioppi näyttää olevan vaikeaa.

Mun ulkkarimiehen esteiden tutkinta ei kestänyt sen enempää kuin omanikaan. Jos puolisoehdokas on EU-kansalainen ja on merkitty Suomen väestötietojärjestelmään naimattomana, niin se riittää esteiden tutkinnaksi eli eivät lähde alkuperämaasta mitään kyselemään. Tästä oli joku lainmuutos reilu vuosi sitten. Tuolle oli kai ehtoja milloin oli liitetty väestötietojärjestelmään. Meillä oli kyseessä maistraattivihkiminen, kirkkoon olisi kai pitänyt sitten joitain kastetodistuksia viedä, mutta en niistä tiedä.