-
Viestit
85 -
Liittynyt
-
Viimeksi vieraillut
Sisällön tyyppi
Profiilit
Foorumi
Kalenteri
Galleria
Blogit
Käyttäjän PTSP kaikki viestit
-
Tack!
-
En kommentoi muiden ajattelu ja näkemyksiä. Kaikille kuuluu tehdä niin kuin itsestä tuntuu ja parhaaksi näkee. Meillä on poika, suunnitellusti, tullut maailmaan jo paljon aikaisemmin avioliittoa. Poika nyt jo teini-ikäinen. Itse asiassa meillä ei edes mietitty avioliittoa ennen pojan syntymää. Tai no, mietittiin, mutta ei me nähty sitä tarpeelliseksi. Totta on sekin, että lapsen turva kuolemantapauksessa vankistuu avioliitossa, mutta sitäkään ei pidetty niin tärkeänä. Ehkä naiivi ajattelutapa, että ei me nähty tuota ongelmaksi. Ehkä kapinoitiin yleistä käytäntöä vastaan. Toki saatiin vanhoillisilta sukulaisilta kommenttia tuosta "susiparin tempusta". Mutta ihan normaali ihminen tuosta pojasta on tullut (vaikka itse sanonkin) ilman avioliittoakin. Elämä ei kuitenkaan muutu tahdon-sanan jälkeen. Eikä ole tarkoituskaan. Sama aamupuuro se tulee syötyä jälkeenkin. Sainkohan tällä kirjoituksella paljonkin vihamiehiä Tiedän toki, että tämä kysymys jakaa mielipiteitä ja niin pitääkin. Tämä minun teksti on nyt ehkä hieman kärjistetty (tahallaan).
-
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Ja päätös tehty... Otetaan ja odotetaan. Onhan tässä aikaa (vielä). -
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Light in the box! Eli laitoin eilen illalla kyselyä tilauksestani ja vastaus tuli heti aamusta. Tilasin tuolta itse rantahääpuvun ja kolme muutakin pukinetta reissuun. Yhdessä puvussa heillä nyt ongelmia materiaalin kanssa . Ei tuo itse hääpuku . Saisivat arviolta maaliskuun kolmas liikenteeseen. No, arvio mikä arvio. Nyt pitäis heille vastata, että onko tuo viivytyksen aiheuttanut puku sellainen, että sen viivytyksestä huolimatta halutaan, vai perutaanko? Kauhean ystävällinen vastaus ja antoivat vielä 30% alennusta tuohon viivästyneeseen pukuun . Nyt pitäisi vielä miettiä, ottaako vai jättääkö . -
Juu, sattuu onneksi harvoin ja sattuhan näitä ihan finskillekkin, että ei tuo lentoyhtiö ole mikään huono, päinvastoin. Tässä joutuu ite vielä odottelemaan... Oikein mukavaa matkaa teille ja kirjoittele reissusta...
-
Jee! Menettekö te Pariisin kautta? Vähän kade!
-
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Light in the Box.... Mun puvun lähetyspäivä oli eilen, mutta vielä ei lähetystä ole lähetetty... Tiesin kyllä, ettei tuo aikataulu pidä, mutta piti kuitenkin käydä katsomassa tilanne -
Molemmat sormukset yhteensä 2500 €. Timantti morsiamen sormukseen oli valmiina olemassa, noin 0.30ct ja ukko joskus reissuiltaan ( ) tuonut. Itse suunnittelemat ja kultasepän taikomat. Vielä muutama kuukausi joutuu niitä ihailemaan VAIN kaapissa...
-
Kyllähän se aika lähtee ihan itsestään. Tosin mikä minä olen tätä kertomaan, tikkereistäni näkee, että hoppu meillä ei ole ollut. Me muutettiin saman katon alle 4 kuukautta ensitapaamisesta. Ihan saman kysymyksen oltaisiin silloin voitu tehdä itsellemme.
-
Vihkimiskaupunkisi & päivä vol. 2
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Kirkollinen vihkiminen ja siunaukset
Pointe aux Piments, Hotel Le Victoria 30.4.2011 -
Näin tuo asia varmasti on ;-) Ja kaikkialta kun lukee tarinoita/kokemuksia, nuo sateet on hetken kestäviä. Se rekisteröidään sadepäiväksi, vaikka sataisi vaan minuutin. Joten en olisi huolissani. Arby: Vielä kerran onnittelut...!
-
Meillä teetettiin kihloista vihkit. Eli sulatukseen vaan. Ja hiukan lisääkin laitettiin.
-
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Meillä rahditukseen tuli hintaa vähän alle kolmekymppiä. Sieltä tulee itse puvun lisäksi myös kolme mekkoa. VINKKI: Googlettakaa Light in the Boxin alennuskoodeja... Löysin sivuston, jossa oli kaiken maailman Coupon Codesseja... http://www.tjoos.com/Coupon/100658/Lightinthebox.com Osa koodeista ei toiminut, mutta me saatiin toimimaan semmoinen koodi, millä tuli 212 euron ostoksesta 11 euroa alee... Pieni säästö sekin. -
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Juuri noin. LitB ainankin veloitti heti ja sitten tuli tilausvahvistus. Mulla pitäisi puvun tulla parin viikon päästä... Jännitys nousee. -
Niin... Onhan se kuitenkin vain ja ainoastaan hääparin juhla. Silloin minun mielestäni hääpari tekee sellaiset kinkerit, kuin itse haluaa. Sukulaisten painostuksen kukin ottaa miten ottaa. Ei siihen ikä ole millään tavalla osallisena. Tietenkin ajatukset ja tahtotilat muuttuu ajan myötä. Meillä oltais kanssa pidetty isohkot juhlat vielä 10 vuotta sitten, mutta nyt se tuntui jotenkin "lapselliselta" (ehkä väärä kuvaus). Vaikuttavana tekijänä juhlien järjestämisessä meillä oli kuitenkin se, että on jo perhe kasassa ja yhteiseloa tulee lähemmäs 18 vuotta. Oltiin vaan sitä mieltä, että isot juhlat ei ole meidän juttu. Nyt saamme laittaa kaikki budjetoidut rahat omaan hyvään. Tällä budjetilla saamme oikein hulppean vihkimisen ja "vähän" eksoottisemmin. En sitä väitä, etteikö sitä jotain illanistujais-tyyppisiä jälkibileitä järjestetä, mutta nekin lähinnä vanhemmille ja kavereille. Nämä on meidän näköiset suunnitelmat. Joku muu samankaltainen pari on eri mieltä, mutta sittenhän ne on juuri heidän näköiset juhlat...
-
No tietenkään ei kukaan ole vanha ylittäessään 30. Vanhuus on itsestä kiinni, jos olet 90 ja tunnet itsesi nuoreksi.... olet silloin nuori. No, tuo vähän karkeasti sanottuna. Meillä morsian 36 ja sulhanen 39. Päätimme alkuunsa, ettei mitään prinsessakuviota rakennella. Sitten tuli ajatus "karkaamisesta" vihille. Lopputulos: Varattiin Mauritiukselle vihkimatka 2vkoa. Rannalla kahdestaan naimisiin, omanlaisella kaavalla. Lisää tarinaa päikyssäni.
-
Tietääkö kumppanisi sinun kirjoittelustasi täällä?
PTSP replied to aiheen alueelle in Yleistä hääkeskustelua
Tietää... Yhdessä kirjoitellaan ja pidetään päikkyä. Tämä on siis molempien yhteinen "harrastus"... -
Olen hetken aikaa pitänyt päikkyäni tulevasta Mauritiuksella vihkimisestä. Tervetuloa katsomaan. PÄIKKYYN En hirveästi ajatellut kertoa muualla enään tapahtumien kulusta. Tuonne kirjoitan ja laittelen aikanaan kuvia unelmastamme.
-
Heh! Kyllä tuo puvun hinta taitaa keskimäärin olla tuon 500 euron kaliimmalla puolella. Meille ei tule perinteisiä juhlia, joten pukukin on erilainen ja maksoi noin 75euroa. Suunnitelmat näkyvät päikyssäni PÄIKKY
-
Hih huraa... Nyt on vihkipukine tilattu Lightinthebox.comista. Kerronpa miten käy, sitten kun tulee ... tai on tulematta. Sitten alkaa pähkiminen sulhasen kengistä. Ukolla on pellavahousut ja (vielä ostamatta) pellavapaita. Väri on valkoinen. Nyt pitäisi keksiä tuohon sopivat kengät. Saattaa olla, että vihkiminen on rannalla ja silloin ei kenkiä tarvitse, mutta sitten vihkimisen jälkeen olisi ihan hyvä kuitenkin kengät olla. Vinkkejä? Mitä muilla äijillä on ollut? Ainii... eihän morsiamellakaan ole kenkiä (vielä).
-
Hääpukujen ja asusteiden tilaaminen ulkomailta netin kautta
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Hääpukeutumisen mallisto-, paikkakunta- ja yrityskohtaiset ketjut
Hih huraa! Nyt on tilaus laitettu Lightinthebox.comiin... Katsotaanpa miten tulee. Tilasin rantavihkimiseen sopivan puvun (semmoisen tosi kevyen, mutta nätin) ja pari muutakin kolttua. Ongelmia oli (jälleen kerran) Sampo-pankin kortin kanssa, mutta PayPalin kautta näyttää toimivan, kuin junan vessa. Katsotaan kuinka käy! Kerron sitten jos/kun puvut tulee. -
Millainen on häiden kokonaisbudjetti?
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Yleistä häävalmisteluista
No just... Enpäs huomioinnut tuohon aikaisempaan viestiini sormuksia ollenkaan. Eli budjetti nousi noin 12 000:een. -
Millä perusteella valitsitte hääpäivän?
topic vastasi PTSP:n viestiin aiheessa: Yleistä hääkeskustelua
Meillä päivämäärä ei ollut tärkeä. Sovittiin, että huhti-toukokuu on hyvä. Mennään kahdestaan Mauritiuksella naimisiin, joten alkoi selvittely, mitä päiviä on hotellilla vapaana (hotelli järjestää 1 vihkiminen/päivä, pl. viikonloppu, jolloin ei ole vihkimisiä). No, myöhäisheränneenä tietenkin kävi niin, ettei löytynyt kun yksi päivä. Siis se sitten passaa... 30.4. (on muuten lauantai, joten hotellin sääntö ---ei viikonloppuna--- ei siis päde, tai jospa niillä on viikonloppu ainoastaan sunnuntai). Sattuu siis olemaan myös vappuaatto, tämä huomattiin vasta myöhemmin kun kalenteria selailtiin. -
Samoin meillä. Todennäköisesti ei mitään...