Minä soudan ja huopaan näiden sukunimiasioiden kanssa parhaillaan, onneksi tässä on vielä melkein 5 kuukautta aikaa pähkäillä. Olen jo 11-vuotiaana (siskoni meni tuolloin naimisiin ja otti yhdysnimen, kun miehen sukunimi on kolmen yleisimmän joukossa Suomessa) päättänyt, että jos (ja kun) menen naimisiin, otan yhdysnimen. Sen jälkeen olen useammin kuin kerran kuullut siskoni tuskailevan, kuinka hankalaa on, kun on niin pitkä (14 kirjainta+väliviiva) sukunimi, kukaan ei kuulemma jaksa esiteltäessä kuunnella nimeä loppuun asti ja suurin osa posteista yms. tulee edelleenkin joko tyttönimellä tai miehen sukunimellä. Myös veljeni vaimo, joka otti yhdysnimen (koska oma nimi on erittäin harvinainen), on sittemmin ruvennut käyttämään pelkästään miehensä sukunimeä kaikissa "ei-niin-virallisissa" yhteyksissä. Sulhasellani on myös varsin harvinainen sukunimi (vaikkei omanikaan mikään yleinen ole), joten sen puolesta voisin hyvin ottaa sulhoni nimen. Toisaalta en kyllä raaskisi ihan täysin luopua omastanikaan, mutta yhdysnimestä tulisi kyllä aika pitkä, 17 kirjainta+väliviiva, ja sukulaisten kokemukset ovat osoittaneet, että aikaa myöten pitkään nimeen kyllästyy. Ja sulhanen toivoo minun ottavan hänen nimensä, ja vähän aikaa olinkin jo ihan varma asiasta, mutta.... ??? ??? ??? Huoh! Onpa tämä vaikeaa!