Jump to content
Naimisiin.info

miomao

Rouva
  • Viestit

    80
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Profile Information

  • Gender
    Not Telling
  • Paikkakunta
    Helsinki

miomao's Achievements

Juniori

Juniori (2/5)

  1. Mä kysyin niitä nuotteja omia häitämme varten alkuvuodesta 2012 suoraan Tommi Kaleniukselta, joka on siis säveltänyt tuon biisin. Ne olivat puheiden mukaan silloin työn alla, joten kannattaa varmaan kysäistä hältä nykyistä tilannetta. Itse en niitä ehtinyt saada eikä ollut edes tarviskaan, koska bändi ei tarvinut niitä, vaan ihan kuuntelemalla opetteli biisin.
  2. Me käytiin vain kerran pikaisesti katsomassa paikkoja ja alunperin varattiinkin tuo juhlatila näkemättä sitä. Tai no itse olin pari vuotta aiemmin ollut siellä työpaikan kickoffia viettämässä, mutta tuolloin en tiennyt tulevista häistä mitään, joten ei kovin sillä silmällä tullut silloin katsottua. Emme nähneet mitään tarvetta käydä siellä useammin, koska pohjapiirustus oli olemassa ja sen avulla oli helppo suunnitella miten pöydät halutaan ja mihin mitäkin sijoitetaan. Tila koristeltiin hääpäivän aamuna ja tämän hoitivat minun vanhempani.
  3. miomao

    Häävalssien sanoja

    Laitetaanpa tänne tuon meillä häävalssina olleen valssin sanat myös, on kuitenkin vähän tällaista modernimpaa biisiä ja sanoitusta. Tämä on siis nimeltään Tahdon tv-sarjasta Klikkaa mua, jossa sen esitti Jenni Lambert. säv.& sov. Tommi Kalenius, san. Johanna Vuoksenmaa. Sä pyysit multa mun kättä, sen oitis mä lupasin, mut parasta on varmaan varoittaa sä saat paljon muutakin. Saat myös mun heikon selkäni ja itsepäisen pään mun jyrkät mielipiteeni niin et pääse kyllästymään. Tahdon, sä sanot, sut tahdon, et epäröi. Tahdot siis tällaisen näin ristiriitaisen naisen sun maailmaasi. Tahdon, tän miehen mä tahdon, en epäröi. Tahdon tän tällaisen näin rakastavaisen miehen mun maailmaani. Se maailma alkaa nyt. Sä pyysit multa mun seuraa sen mieluusti lupasin mut parasta on varmaan varoittaa sä saat paljon muutakin. Saat myös mun oudot ystävät, perheen, exät ja työn kirjavan historiani ja sen yhdessä valvotun yön. [media=]http://www.youtube.com/watch?v=ksva00S7Uxk
  4. miomao

    Ruokaa ym. bändille?

    Me kyllä tarjottiin bändille ihan samat ruuat kuin vieraillekin. Hankalammaksi olisin kokenut sen, että heille olisi erikseen pitänyt alkaa jotain miettimään ja tekemään.
  5. Meillä valokuvaaja istutettiin ihan vieraiden joukkoon, viisihenkinen bändi söi backstagella kun sellainen kerta oli.
  6. miomao

    Priority-tarra

    Kutsun vastaanottajista 99,8% ei edes tajua mitään priority-tarran olemassaoloa kirjekuoressa tai että se jotenkin rumentaisi kuorta, vaikka se teistä siltä tuntuu, että "ei millään sovi meidän hienoon kuoreen moinen".
  7. Ihan höpötystä moiset kuulopuheet. Netin kautta vaan liittymistä menemään ja seuraavan kerran kuulet seurakunnasta niiden lähettäessä sulle mailia ja toivottaessa sydämellisesti tervetulleeksi. Been there, done that.
  8. Meille taas oli itsestäänselvyys, että kävelemme yhdessä käsi kädessä alttarille, koska avioliitto on meidän kahden juttu - ja muutenkin oltiin ihan liian vanhoja siihen, että joku olisi mua saatellut Oma tuntumani tähän on, että suurin osa nuoremmista morsiamista saatetaan ja suurin osa vanhemmista pariskunnista kävelee yhdessä; tietysti näissäkin on poikkeuksia.
  9. Me vietettiin maaliskuussa meidän hääviikonloppu Fabianissa eikä ole muuta kuin kehuttavaa paikasta. Oikein on mukava henkilökunta ja muutamat erikoisjärjestelytkin hoituivat näppärästi (esim. tarvittiin lisää tuoleja huoneeseen). Hotellille juhlista palatessa meitä oli odottamassa huoneessa hotellin onnittelut ja suklaata (meillä ei ollut siis mitään hääpakettia tms.). Oltiin Style-huoneessa 606, kuvia siitä esim. tässä arvostelussa. Taitaa vähäisistä kommenteista huolimatta olla aika suosittu hääyöhotelli muutenkin, meidän lisäksi samaan aikaan siellä oli kaksi muutakin hääparia
  10. Näin juuri! Jokainen tekee ja järjestää juuri omanlaisensa juhlat eikä ole olemassa mitään oikeaa ja väärää. Meiltä puuttui tasan kolme kuukautta näistä tavallisimmista elementeistä ainakin nämä: - kaaso & bestman - leikit - hääkimpun & sukkanauhan heitto - hääkarkit tai muut vieraiden "lahjomiset" - vessakorit - riisinheitto/saippuakuplat/sädetikut tms. kirkosta poistumisen yhteydessä - erityinen hääauto (taksilla siirryttiin) - booli - karkit - hääkakun yhteydessä polkaisut (kakku leikattiin silti yhdessä) - kakunkoriste - erikoiset skumppalasit hääparilla - sydämet
  11. miomao

    Hääparilla oma pöytä?

    Me ei oltaisi ensin haluttu omaa pöytää, mutta sitten pöytäjärjestystä suunnitellessa tulikin ongelmaksi se, että kenen kanssa halutaan sitten istua samassa pöydässä; meillä oli kahdeksan hengen neliskanttiset pöydät. Vanhempien kanssa ei missään nimessä haluttu istua eikä meillä ollut kaasoja eikä bestmanejäkään, joiden kanssa samaan pöytään itsemme istuttaminen olisi ollut luontevaa. Lopulta päädyttiin kuitenkin omaan pöytään myös mun koltun ja laahuksen vuoksi (että on tilaa levitellä sitä), mutta siinä omassa pöydässämme istuttiin vain ensimmäiset 20-30 minuuttia eli ruokailun ajan ja kaikki muu aika kierreltiin yhdessä tai erikseen muissa pöydissä vieraiden kanssa juttelemassa tai tanssilattialla joraamassa. Joten eipä sillä ole oikeastaan mitään väliä missä sitä nimellisesti istuu; mulla tämmöisenä ikiliikkujana ei ole tapana koskaan istua muutenkaan paikoillaan bileissä (eikä kyllä tuntunut kellään meidän vieraistakaan olevan tapana), joten ei kannata ehkä kauheasti stressata tästäkään asiasta.
  12. Meillä oli punkkuna Lindemans Cawarra Shiraz Cabernet http://www.viinarann...il.php?id=24272 , hyvin tuntui maistuvan vierasjoukolle, kun yhtään pulloa ei jäänyt yli. Kuoharina sitten Cristalino Cava Brut http://www.viinarann...il.php?id=23145 , ihan ok tämäkin oli, vaikka tätä en ollut edes ennen häitä yhtään maistellut.
  13. Mä en nähnyt mitään mieltä hankkia erikseen hääkenkiä, varsinkaan sellaisia jotka jalassa en pystyisi edes koko päivää olemaan. Itsellä oli jo olemassa mukavaksi havaitut noin 3 cm korolla olevat kengät, jotka oli mulla jalassa myös hääpäivänä. Eihän niitä kenkiä kukaan edes nähnyt, kun oli pitkä puku. Hyvin jaksoi jorota koko päivän, illan ja yön ne jalassa - mutta kyllä sitten hotellille päästyämme jalat huusi hoosiannaa, kun sai kengät pois jalasta. Sama fiilis olisi ollut varmasti tennareillakin, kun en tainnut koko päivänä hetkeäkään kampausta, meikkiä ja ruokailua lukuunottamatta istua, vaan olin jaloillani koko päivän.
  14. Minäkin bongasin tuon Washingmanin täältä palstalta ja sinne vein omani pukunikin pesetettäväksi häiden jälkeen maaliskuussa. Laahuksellisen puvun vesipesu oli tasan 50 e ja siitä tuli täydellisen puhdas, vaikka helma ja laahus olivat ihan mustat kovan joraamisen jäljiltä Suosittelen! Minun satiinipukuni pesuohjeissa luki, että pitäisi olla kemiallinen pesu, mutta vesipesulla mentiin koska kemiallisessa olisi helmikirjailut kuulemma sulaneet. Yksi vaihtoehto olisi ollut poistaa helmet, mutta ei mitään järkeä minusta semmosessa. Puku ei kuitenkaan vesipesusta ottanut yhtään siipeensä, joten ihan turhaa olisi kemiallinen pesu sitten tehtykin.
  15. miomao

    Suomalainen kappale häävalssiksi!

    Meillä oli tämä Tahdon, mutta mieslaulajan (meidän hääbändin laulaja) esittämänä. Tykkäsin kovin, koska on jotain uutta ja ei ole turhan lässy. http://www.youtube.com/watch?v=ksva00S7Uxk
×
×
  • Create New...