IrisU

Aktiivijäsen
  • Content count

    14
  • Joined

  • Last visited

About IrisU

  • Rank
    Untuvikko

Contact Methods

  • ICQ
    0
  1. Meillä piti aluksi olla sacherkakku, lähinnä miehen "jyräämä" vaihtoehto tyyliin "sacheria sen olla pitää, eikä mitään muuta", ja itsekin kun suklaasyöppö olen, niin mikäs siinä. Loppusuoralla rupesin kuitenkin miettimään, että tuleekohan sittenkin jotenkin liian tuhti satsi, ei ihan joka iikka varmaan pelkästä suklaasacherista nauti? Aloin miettiä, että josko ottaisi siihen rinnalle toisen, ei niin raskaan vaihtoehdon, että olisi valinnanvaraa. Jaettiin koko henkilömäärälle mitoitettu kakkumäärä siten, että puolet tuli sacheria ja konjakkikermavaahtoa, puolet sitten höttöisempää, mutta ah, niin herkullista passion-amarettotuorejuustokakkua. Käytännössä melkein kaikki maistoivat kumpaakin kakkua, riitti hyvin ja jäi paljon ylikin. Annit eivät laskuttaneet ylimääräistä tästä. Edit: niin ja se sacher oli kyllä ihanaa, taattua sacheria, nam.
  2. Meillä oli klo 17 alkaneet iltajuhlat ja tila oli sellainen, ettei voinut oikein mitään erityistä lapsipuuhaa järjestää. Lisäksi kutsutuilla oli lapsia aika paljon: jos kaikki olisivat tulleet koko perheen voimin, juhlan luonne olisi ollut ihan erilainen - ja tilakin olisi pitänyt miettiä lapsijoukkoa silmällä pitäen. Laitoimme kutsun oheen tekstin: "Lähipiirissä on lapsia kymmenittäin. Tila on kuitenkin rajallinen ja haluaisimme nähdä mahdollisimman monta vanhaa ystävää paikalla. Koska tilaisuus painottuu iltaan ja alkoholiakin on kiinnostuneille tarjolla, rajaamme tällä kertaa juhlat vain isoille ihmisille. Mikäli järjestely aiheuttaa käytännön tai periaatteellisia ongelmia Teille, olkaa ystävälliset ja ottakaa yhteyttä." Alle vuoden ikäisten vanhemmille laitoimme erikseen lapun, että rajaus ei tietenkään koske heitä, tervetuloa vaan koko porukalla. Samoin kun myöhemmin joku otti yhteyttä, että hitto kun ei meinaa saada lapsenvahtia, niin toivotimme ilman muuta tervetulleeksi. Yksittäistapauksia siis oli. Mutta mukavaa oli kuitenkin, ihmiset erittäin ymmärtäväisiä toiveemme suhteen. Emme kuitenkaan olleet sen suhteen ehdottomia. Sanoimme kuitenkin lasten kanssa tuleville, että valitettavasti ei nyt sitten ole mitään videonurkkaa tai nauravia nakkeja tarjolla, vaan tällä mennään. Ja mukavaa vaikutti olevan kaikilla...
  3. No tulehan KST:kin sitten jälkeenpäin kertomaan, miten meni. Mitä valitsitte menuun? Vieläkin Annin herkkusapuskat tuoreessa muistissa Huomaat varmaan heti samantien, jos teille tulee sama "supliikkimies" hoitamaan puhepuolen. Faktapuolesta vielä sen verran, että lasku tuli paluupostissa juhlien jälkeen, oli selkeä ja kaikki kuten sovittukin, ei mitään kummallisuuksia.
  4. Hmm, noin 80 vieraasta oli ehkä vielä n. 60-70 % paikalla iltamyöhään (ei lapsia ollenkaan, aikuisia koko sakki). Vaikea nyt ihan tarkkaan sanoa määriä, mutta meillä oli 12 pöytää, olimme ajatelleet, että joka pöydässä olisi kulho sipsejä, kulho toisia raksuja ja kulho kolmansia suolakeksin tapaisia raksuja + dippi.Oli ostettu pari pussia kutakin lajia per pöytä. Illan mittaan väki oli harvennut eikä kannattanut viedä joka pöytään iltapalaa. pistimme kolme isoa (boolimaljan kokoista) kulhoa raksuja tarjoilupöydälle ja kyllä niitä käytiin syömässä, raksuja sai täyttääkin, mutta silti päädyimme kotiin ainakin 20 raksupussin kanssa. Eli ei niitä kyllä muutamaa pussia enempää lopulta mennyt. Ei kannata tähän kuitenkaan perustaa mitään laskelmia, jokainen porukka niin omanlaisensa... Pahoittelen, kun en enää osaa määriä oikein sanoa Karkkia meillä oli tarjolla niin "vähän", että emme tehneet karkkibuffetia, vaan jaoimme kuhunkin pöytään illalla karkkia karusti isoissa läpinäkyvissä kertislaseissa. Kupilliset kahta erilaista suklaakarkkia, yksi hedelmäkarkkeja ja yksi salmiakkia per pöytä, eli yhteensä neljä kupposta karkkia per pöytä. Näitä olimme varautuneet myös täyttämään illan mittaan, mutta kaikkia jäi paljon syömättä, ja kannoimme kääreellisiä karkkeja sekä koskemattomia mukilllisia irtokarkkeja täyden muovikassillisen verran kotiin. Eli kun syödään tuhti ruoka iltapainotteisesti, ei kannata niin paljoa varata iltaraksujakaan. Tietty on kiva, jos jotain on.
  5. Annin juhlapalvelun kanssa juhlittu viime viikonloppuna, n. 80 hengen juhlat. Loistavan sujuvaa palvelua ja ruoat kuten pitikin, tilaajat ja vieraat tykkäsivät tasapuolisesti, en voi kuin kehua. Kerron mielelläni lisätietoja yksityiskohdista, jos joku kaipaa tuoreita kokemuksia ja on jotain spesifiä kysyttävää. Todella saumattomasti pelasi 5 hengen tiimi yhteen ja joustivat epämääräisen aikataulumme (yllätysohjelmanumeroita, jotka pidensivät aikataulua jne.) mukaan. Jokaikinen ylimääräinenkin järjestelytoiveemma huomioitiin ystävällisellä ja ongelmattomalla asenteella, kaikki toimi. Lisäksi, täysin yllätyksenä ja pyytämättä, "pakettiin" kuului sujuvasupliikkinen päätarjoilija, joka esitteli pitopalvelun antimia niin monisanaisesti showmiehen ottein, että minulta tultiin kysymään, onko hän oikeasti tarjoilija, vai erikseen palkattu standup-koomikko. Vieraita nauratti, ja tyypistä tunnuttiin tykkäävän, vaikka itse jo välillä mietin, että ärsyttääkö joitakin moinen "jaarittelu" ja "markkinapuhe". Kuitenkin kuulin vierailta pelkkää positiivista palautetta, joten hyvä niin. Annilaiset myös hyvin joustavasti jättivät meille viikonlopun yli lainaan tarvikkeita, joista ei oltu tajuttu etukäteen sopia, mm. tarjoilukulhoja, ottimia, vesikannuja jne. Boolimaljat sai myös lainata heiltä viikonlopun yli, tästä oli sovittukin. Heillä on myös valikoima erilaisia kukkamaljakoita ja kynttilänjalkoja, joita saa sopimuksen synnyttyä lainata ilman eri veloitusta, vaikkei kukkia ja kynttilöitä hankkisikaan heidän kauttaan. Meillä oli lainassa pöytiin tulevat tuikkulyhdyt, oli kätevää.
  6. No niin...ylempänä kyselin, kannattaako iltapainotteisisissa juhlissa tarjota iltapalaa, mikä lie menekki. Sipseihin ja naposteltavaan päädyttiin muun iltaruoan sijaan. Bileet on nyt biletetty, ja meillä meni seuraavasti: ruoka klo 18, alkupalat, pääruoka, kakku ja kahvi ohi n. klo 21. Klo 21.30 juomabuffet booleineen ja bisseineen esille ja pitopalvelu oli valmis lähtemään pois. Laitoimme n. klo 22/22.30 esille sipsejä, toisia raksuja ja suolakeksejä sekä dippiä. Lisäksi tarjolla oli irtokarkkia ja suklaata.Tulos: noita pieniäkin naposteltavia meni tuohon aikaan vain noin 1/4 siitä, mitä olimme varanneet. Kyllähän niitä meni kaupaksikin, mutta nyt meillä on jumalaton määrä ylijäämäsipsejä, suolakeksejä ja karkkia Eipä se mitään, hyvä että ihmiset olivat ruoista kylläisiä... Mutta meillä siis näin, että kun pitkän kaavan mukaan syötiin, niin juuri mitään ei mennyt ilta/yönaposteltavia.
  7. Helmi (ja muut) - itse mietin vaan sitä, että juhlamme alkavat vasta klo 17, syömään päästään klo 18 ja pitopalvelu arvioi, että kahden kattauksen jälkeen kun edetään kakkukahveihin, niin kahvit on juotu n. klo 21.30. Eli kaiken järjen mukaan ihmisillä vielä napa paukkuu klo 21.30. Siitä sitten klo 21.30 aletaan hiljalleen kuuntelemaan musiikkia ja nauttimaan boolia ja muuta juomaa. Artistivieras alkaa soittaa n. klo 22.30. Meillä ei siis ole hääkaavan mukaiset "häät", vaan tällaiset iltabileet, meidät on pienimuotoisesti vihitty jo aiemmin. Juhlat kestävät n. 02 asti, tai 01 jälkeen aletaan hiljalleen lopettelemaan. Alan itse kallistua siihen, että erilliset, tuhdit iltapalapiirakat saattavat tällä aikataululla olla kuitenkin vähän liikaa? Mitä jos laittaisi esille tarjoiluista mahdollisesti jääneitä ruokia + jotain sipsiä ja pähkinää, karkkia jne? Toki sitten, jos olisi tyypilliset päiväjuhlat ja ruokailu tyyliin klo 14/15, niin kunnon iltapala kuuluisi asiaan kyselemättä. Äh, pohdimme vielä
  8. Mekin nyt sitten kokosimme Annin paristakymmenestä menuehdotelmasta mieleisemme menun (printattiin kaikki ne vaihtoehdot ulos, ruksailtiin sieltä hyvän kuuloisia vaihtoehtoja, valittiin niistä lopulta niin, että on 6 alkua, pääruoka kasvislisukkeineen ja kakku). Hinta oli samaa luokkaa kuin Annin menut muutenkin, eli hintaan tosiaan ei tullut mitään oman säätämisen lisää. Kävin siellä palaveroimassa ja olivat asiallisia ja ystävällisiä, vaikka meilinvaihto on edelleen vähän töksähtelevää ja reagoivat lähes joka tarkennuskysymykseen siten, että "kyseletpä tyhmiä, meillä tehdään AINA seuraavasti..." Olen kuullut kuitenkin muiltakin kuin Hemulilta tässä ketjussa niin paljon hyvää ruoista ja palveluista, etten jaksa ärsyyntyä moisesta, luotetaan, että hyvää on. Onko Annilta tilaamianne ruokia ollut henkilömäärän mukaan "reilusti", vai kannattaako varmuuden vuoksi ilmoittaa pari ylimääräistä ihmistä, että isoruokaisimmat "äijätkin" saavat mahansa täyteen, eikä lopahda kesken?
  9. Haimme noin sadan hengen porukalle Tallinnasta "koko repertuaarin": alkukuoharit, ruokailua varten puna- ja valkoviinit pulloissa, kahvin aveciksi konjakit ja liköörit, boolia varten halvempaa valkkaria laatikoissa ja vodkaa. Ai niin ja lisäksi muutaman (5-7) laatikollisen olutta ja pari siideriä. Hintoja ja tarkkoja määriä en muista, mutta kun laskeskelin vastaavat tuotteet Alkon hinnastosta, niin Tallinnan hintojen, laivamatkojen, Tallinnan ruokailun ja bensojen jälkeen voitimme ehkä 400 e. Ei ihan päätähuimaava summa, kun kuitenkin olemme työssäkäyviä ihmisiä, ja rahaahan tässä palaa kuitenkin, mutta tykkäämme reissata ja onpahan juomat hankittu. Hauska ajatella, että "reissurahoilla" maksamme tavallaan artistin juhliimme. ELi kiva siis näin. Jos Tallinnan-matkailu ahdistaa ja on alle sadalle hengelle hakemassa juomia, niin en tiedä, maksaako välttämättä vaivaa lähteä Viroon - paitsi tietysti, jos budjetti on ihan ääritiukka ja jokainen satanen merkitsee.
  10. Jos kyseessä on iltajuhla ja ruokailu melko myöhäinen jo itsessään, niin onkohan ihan turhaa tilata iltapalaa, vai luuletteko, että se kuitenkin maistuisi? Meillä siis iltaan painottuvat bileet, vihkiäiset olivat jo pari kuukautta sitten, juhlat ovat "jälkihäät". Olimme alunperin miettineet, että yöpalaksi olisi kiva tarjota esim. ihan vaan karjalanpiirakoita, pitopalvelu sitten tarjosi paljon käyttämiään pieniä piiraita, joita voi ottaa monella eri täytteellä. No nyt aloin sitten kuitenkin miettimään, onko sittenkään järkeä ottaa niitä. Juhla alkaa klo 17, syömään päästään kai 18 maissa, 18-19.30 varmaan syödään, pitopalvelun arvion mukaan kahvit on kahviteltu klo 21 maissa. Tila on meillä 02 asti, klo 01 aletaan varmaan hiljalleen lopettelemaan, mutta pähkin nyt, että laittaisiko iltapalaa tarjolle esim. klo 23? Tarjoaisitko/oletko tarjonnut itse iltapalaa ollenkaan, kun ruokailu näin myöhään? Kokemuksia, oliko menekkiä vai ei...
  11. Nostan tämän, onko Annin juhlapalvelusta lisää tuoreita kokemuksia? Ollaan alustavasti varattu tämä omiin juhliimme, menut kuulostavat hyviltä ja hinnoittelu järkevää. Meilitse sain lisäkysymyksiini vähän alentuvia vastauksia heilltä, tyyliin "sinä tietämätön asiakas kyselet tyhmiä"... Ei nyt noilla sanoilla, mutta sävy oli vähän sellainen. Tein ihan asiallisia ja ystävällisiä, selventäviä kysymyksiä - useita tarjouksia kun pyytää eri paikoista, niin luonnollisestihan niissä on vaihtelua, toiset eivät mainitse lisähinnasta sen, tämän ja tuon asian kohdalla eivätkä tyhjentävän tarkasti kerro, mitä sisältyy ja mitä ei. Muutamia selvennyskysymyksiä olen siis meilannut pitopalveluille ja tästä sain vähän tympeää vastausta Anneilta. Ruoat ja koko paketti kuulostavat kuitenkin niin hyviltä, että menemme avoimin mielin palaveroimaan heidän kanssaan ja alustava varaus on voimassa. Ehkäpä vain meilitse kuulosti "töykeältä". Mikäli livenä tuntuu jotenkin ikävältä, niin sitten on tietysti vara valita joku muu.
  12. Minusta on outoa, että Helsingissä maistraatin vihkiajat ovat valitsemanamme aikana aika kiven alla, mutta käräjäoikeudesta sai samoille viikoille ihan minkä ajan vaan, sen kuin ilmoitti. Tyhjää oli käräjäoikeuden kalenterissa pari viikkoa, satunnaisia varauksia siellä täällä. Maistraatissa taas vain peruutusaikoja vapaana. Kuitenkin kummatkin aika samantyyppisiä perusvirastoja, vihkipaikat ja toimitus muutenkin aika samanlaiset kummassakin. Pidetäänkö maistraattia jotenkin enemmän "asiaankuuluvana" siviilivihkimisiin ja käräjäoikeus kalskahtaa esim. "rikolliselle"? Mitään muutakaan selitystä en keksi sille, että Hesassa käräjäoikeus on niinkin vähän käytetty verrattuna maistraattiin. Itse en kuitenkaan pistäisi näitä keskenään järjestykseen, niin että toinen olisi jotenkin parempi vaihtoehto. Vai olisiko vaan niin, että kaikki eivät tiedä, että käräjäoikeudessakin vihitään? Miten lie.
  13. Merimelojat varattu reilun parin kuukauden päähän helmikuulle 2008 Että nyt olisi pari kuukautta järkätä sinne pitopalvelut ja muut systeemit. Mitään hirveää hössötystä emme harrasta, eiköhän tässä ehdi. Ainoastaan nyt hieman mietityttää tuo vessojen vähäinen määrä, ei niinkään se, että ovat erikseen "ulkona". Ihan lämpimät ja siistithän ne ovat, 100 ihmisen tilaisuuteen vaan vessoja taitaa olla aika hintsusti, ja selvittelinkin jo parin bajamajankin vuokraa. Saapa nähdä nyt sitten. Onko muita tulevana talvena juhlijoita samassa paikassa?
  14. Minä heitän tähän ketjuun, että onko kellään tiedossa minkäänlaista juhlapaikkaa Tapiolan suunnalta? Missään noissa yleisissä Espoon juhlapaikkalistauksissa ei ainakaan näy, eikä itsellekään nyt juolahda mieleen muita kuin Weegee-talon vuokrattavat tilat ja Tapiola Garden. Hotelli-/ravintolahäitä ei olla kuitenkaan pitämässä, vaan ihan ravintolaan kytkeytymätöntä paikkaa haeskelen. Helsinkiläisiä ollaan, mutta sulholla vanhoja kytkyjä Tapiolan suuntaan, joten tulipa mieleemme, että sekin voisi tulla kysymykseen.