masterpiece

Täysi yllätys, kuin salama kirkkaalta taivaalta. Ei ollut mennyt montaakaan kuukautta siitä kun mies sanoi että "tänä vuonna (2011) ei mennä naimisiin, saati kihloihin". Kesäkuussa tapahtui kosinta yllättäen, ruokapöydän ääressä. Ja marraskuussa mentiin naimisiin. Eli ei ihan tuo "uhkaus" pitänyt paikkaansa Olin kuitenkin tosi iloinen että näin kävi.

Olen tottunut uuteen sukunimeeni jopa niin, että hätkähdän jos näen/kuulen vanhan sukunimeni jossain: "kuka toi on". Olen omaksunut sen hyvin identiteettiini, 30 vuotta tyttönimelläni ei tunnu enää missään, vaikka "vasta" 7kk olen käyttänyt uutta nimeäni. Kaikkien muiden on paljon vaikeampi ollut tottua sukunimeeni. Jopa mieheni kutsuu minua välillä entisellä sukunimelläni Eli vastaus: ei ole yhtään haikeaa ollut luopua entisestä sukunimestä.

Mun mielestä kaason iällä ei ole mitään väliä, kunhan on morsiamelle tärkeä ja pystyy hoitaa tehtävänsä. Mun kaaso oli 58-vuotias hyvä ystäväni, itse naimisiin mennessäni 30.

Sisääntulomarssina Prinsessa Ruusunen ja lähtiessä Jari Jakoleffin Aamen. Miehen kanssa päästiin helposti näistä yhteisymmärrykseen, vaikka olin ajatellut yhtenä vaihtoehtona Kuulan Häämarssia (ihan vain siitä syystä että se on niin kaunis ja vaikea, tiedän sen kun osaan perinteiset häämarssit soittaa pianolla). Miehellä oli pitkään soittoäänenäkin Prinsessa Ruusunen Häävalssia meillä ei ollut, koska ei haluttu tanssia, miehen ainut vaihtoehto olisi ollut Tshaikovskin Kukkaisvalssi (ja mun mielestä se oli liian nopea).

Muistimme pappiamme pienellä lahjalla häähumun laskeuduttua, ehdimme hoitaa asian vasta 5kk häiden jälkeen. Lahjoitimme papille hänen jääkiekon SM-liigan suosikkijoukkueen solmioneulan ja kalvosinnapit, ja sähköpostissa tuli kiitos lahjan mentyä perille, että osuimme lahjan valinnassa oikeaan. Laitoimme pienen kortin ja hääkuvan lahjan mukana. Pappi ei ollut meille entuudestaan tuttu, mutta hän osasi hienosti sanoittaa tarinamme ja puhua juuri meille puheessaan.

Marssin ensimmäiseen kukkakauppaan (valkkasin kylän parhaimman näköisen ja nuorekkaimman) ja siellä sitten kyseltiin että mikä on budjetti, niin miettivät sen mukaan kimpun kukat. 70-80 euroa laitoin budjetiksi, ja sen se maksoi. Vieheet oli 10-15e/kpl (sulhasen kalliimpi kuin bm:n ja isien), hiuskukat 5e/kpl. Pöytäkukkia oli n.10, ne asetelmat olivat muistaakseni 15e/kpl.

7h erittäin hyvin. Olimme koristelleet edellisenä iltana jo klo 18 mennessä ja vietin sen jälkeen pari tuntia kaukaa tulleiden vanhempien kanssa. Olimme muutenkin tehneet asiat etukäteen ja viimeiselle illalle ei jäänyt mitään erityistä, nautin yksinolosta viimeisenä neiti-iltana Aamulla heräsin pirteänä, en muista että olisin koskaan ennen jännittävää tapahtumaa nukkunut noin hyvin.

Ihanimpia hetkiä hääpäivänä:

- kun näin mieheni alttarilla minua odottamassa

- kun kuuntelimme kirkossa mieheni ystävän lukevan 1.korinttolaiskirjeen 13. lukua: "rakkaus on...", puristimme toisiamme kädestä ja katsoimme toisiamme silmiin, muistan aina mieheni rakkaudentäyteisen katseen

- muistan lähes koko papin puheen, hän osasi "sanoittaa" hienosti tarinamme

- kun veljeni lauloi Juha Tapion Pettävällä jäällä

- kun kävelimme pois kirkosta, mieheni sanoi: "tämä on elämäni onnellisin päivä"

- suutelusessio auton takapenkillä sen koko 15 kilometrin matkan hääpaikalle

- kaasoni ja bestmanin liikuttuminen kun kiitin heitä loppuillasta

Ei niin ihana, mutta ikimuistoinen muisto:

- olin unohtanut vihkisormuksen kotiin, ja sitä haettiin suvun voimin, onneksi ehti kirkkoon mutta ei kuvauksiin ennen vihkimistä

Eurooppalainen sairaanhoitokortti tuli ensimmäiseksi uudella nimellä, se odotteli jo häämatkalta tultuamme eli ei montaa päivää häiden jälkeen ehtinyt kulua kun se jo tuli. Seuraavaksi taisi tulla Stockmannin kanta-asiakaskortti ja KELA-kortti.

Häistä nyt 3kk ja postit tulevat jo uudella nimellä mutta osa uudella nimellä vielä vanhaan osoitteeseen, muutin siis häiden yhteydessä. Postin edelleenlähetyspalvelu ei oikein toimi, olen saanut kämpän uudelta asukkaalta postini muuta kautta...

Voin nyt jälkeenpäin kertoa että saimme paljon kehuja häistämme alkoholittomuuteen liittyen. Eräskin vieras kommentoi, että yllättyi kuinka kivat häät voi olla ilman alkoholia. Aina kun on totuttu siihen että häissä on alkoholitarjoilu niin voi olla kiva piriste vähän erilaiset häät.

Ja meistä voin sanoa että me ei olla vanhempi pariskunta eikä kaikki vieraat perheellisiä, vaan suurin osa oli meidän ikäisiä kavereita. Ja just heistä osa juhli meidän kanssa ihan loppuun asti. Vanhemmat ja perheelliset lähti aiemmin mutta nuoriso jatkoi jutellen siihen asti että me lähettiin hääyön viettoon

... tunnen vieraat sen verran hyvin, ettei tulisi mieleenkään jättää vieraita ilman alkoholitarjoilua.

Me taas tunnettiin vieraat niin hyvin ettei tullut mieleenkään järjestää alkoholitarjoilua.

Joka tapauksessa, kukin taaplaa tyylillään ja meidän vieraat on meidän häitä kehuneet. Meillä oli hauskaa ja tunnelmaa, pöytäseurueet oli hyvin valittu ja vieraat viihty, se oli kaikista tärkeintä. Oli alkoholia tai ei, se on tärkeää että on oman tyyliset ja omia arvoja noudattavat häät.

Mäntsälän kirkossa on jumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10 eli silloin on hyvä mahdollisuus käydä katsomassa kirkkoakin. Eri pappeihin on myös tällöin mahdollisuus tutustua saarnan ja liturgian merkeissä.

Meidät vihittiin siellä, en ollut ennen vihkiharjoituksia siellä käynytkään, mutta luotin sulhasen makuun. Ja aivan upea paikka vihkimiselle, suosittelen! (Minulle tosin olisi käynyt mikä tahansa kirkko, pääasia että ollaan naimisissa )

Varsinaista ohjelmaa ei kihlajaisissa ole, vieraat tulevat tietyn kellonajan jälkeen (toivottavasti ei kaikki samaan aikaan), syödään (voileipäkakkua ja salaattia) ja juodaan kakkukahvit ja samalla seurustellaan vieraiden kanssa. Samalla suvut ja tuttavat tutustuvat toisiinsa.

Lainaan itseäni. Kihlajaisia vietettiin elokuussa noin sadan henkilön voimin. Vieraat suurin osa "minun puoleltani", perhetuttuja ja ystäviä vuosien varrelta, ihmisiä jotka halusivat tulla juhlistamaan kihlaustamme. Muuten meni aika lailla sillä tavalla kuin suunniteltiinkin, tosin toivoin että varsinaisen kihlajaiskutsun saaneita olisi tullut enemmän miehen puolelta, mutta monenlaisia esteitä oli sitten ilmennyt. Mutta siis suurin osa tuli heti klo 13 jälkeen, kuten oli ohjeistettu ja kihlajaiset loppuivat joskus seitsemän-kahdeksan aikaan illalla. Joku kihlajaisvieraista oletti että kutsutaan myös häihin, mutta meillä oli juuri se idea että juuri ketään kihlajaisvieraista ei kutsuttu häihin. Toivottavasti olivat kuitenkin tyytyväisiä että pääsivät edes toisiin juhliin.

Meidän häissä oli 5 mun työkaveria. Mutta ketään ei kutsuttu puhtaasti sen työkaveruuden takia. Olen ollut samassa työpaikassa 5 vuotta, parhaan ystäväni löysin työpaikalta ja hänestä tuli kaasoni. Lahjapöydän hoitajan tapasin myös töissä ja olemme olleet hyviä ystäviä jo neljä vuotta. Yksi työkavereistani on miehelleni läheistä sukua, siksi hän sai kutsun. Kaksi muutakin olen tavannut töissä ja meillä on paljon muutakin yhteistä, minkä kautta olen heidän kanssaan ystävystynyt lähemmin.

Muut työkaverit ymmärsivät hyvin, miksi kutsuimme nämä tietyt, koska olen työn ulkopuolellakin tekemisissä näiden viiden kanssa. Muita töistä en olisi halunnutkaan kutsua, meillä oli pienet häät (60 vierasta), nämä olivat minun elämässäni tärkeitä ihmisiä muutenkin. Mutta en ehkä olisi tavannut heitä ilman työpaikkaani. Mielestäni se, että on sama työpaikka, ei velvoita kutsumaan ketään häihin ellei ole muutenkin tekemisissä. Esimerkiksi mieheni ei kutsunut ketään työkaveriaan. Työkaverini muistivat meitä muuten häälahjalla, ja olin siitä todella otettu.

Mulla on Kristian Saarikorven sormuspari, tarkemmin ottaen Wave III. Koostuu kahdesta ns. reunaosasta, toinen on kihlasormus ja toinen vihki, meillä ei ollut ihan varaa ostaa sitä keskimmäistä timanttiallianssia Mutta ei ole poissuljettua että joskus ostaisimme sen, mutta ehkä päädymme istuttamaan noihin reunaosiin lisää timantteja. Tällä hetkellä minulla on yksi 0.05ct W/VS timantti vihkisormuksessa. Sormukset ovat valkokultaa. Lisäyksenä vielä, että minulle tehtiin vähän leveämpi Wave III kuin normaalisti, koska en halunnut sitä keskimmäistä allianssia ja ilman sitä se tuntui vähän kapealle.

Otin Saarikorpeen yhteyttä ensimmäisen kerran juhannuksen alla kosimista seuranneena päivänä, tapasimme ensimmäisen kerran sormuksen suunnittelun merkeissä seuraavalla viikolla. Kihlasormus oli valmis elokuun alussa kesälomien takia, mutta se riitti meille hyvin. Kihlajaiset olivat vasta elokuun puolessavälissä, ja halusimme sormuksen sinne. Sormuksen saamiseen asti pidin hopeasormusta.

Vihkisormusta alettiin puuhailla syyskuun lopulla ja kävin sovittamassa aihiota lokakuun puolessavälissä. Tämä sovitus oli tärkeä, koska jouduttiin säätää tarkkaan sormusten kokoja, että ne eivät ole löysiä tai liian tiukkoja. Lähinnä sen takia, koska sormuksen leveyden kasvaessa myös koon kanssa joudutaan jumppaamaan (lainaan tässä Saarikorven omia sanoja). Kihlasormustani jouduttiin hieman suurentamaan, että ne olisivat samankokoiset. Jätin kihlani sinne, että se sopii varmasti vihkisormukseni kanssa hyvin yhteen (sormusten reunat siis aallonmuotoisia ja ovat toistensa vastakappaleet). Sain molemmat sormukseni postissa muutaman päivän kuluttua tästä sovituksesta, timantti oli upea ja sormusyhdistelmä juuri sellainen kuin toivoinkin.

Olen todella tyytyväinen saamaani palveluun, suosittelen Kristian Saarikorpea kaikille, jotka haluavat henkilökohtaista palvelua, uniikin sormuksen ja tietää ja tavata henkilökohtaisesti, kuka sormuksen on heille tehnyt. Työn jälki oli myös erinomaista. Vaikka Fiskarsiin oli hieman matkaa, niin se oli sen arvoista. Emme tarvinneet kuin kolme käyntiä, tosin kihlasormuksenkin olisi saanut postissa, mutta halusimme sen itse hakea ja sulhaseni, nykyinen aviomieheni, pujotti sen siellä Fiskarsissa sormeeni Sormukset ovat ihan "minun näköiset ja tyyliset", en parempia olisi mistään voinut löytää!

Mulla oli mielessä tämä Silvanin sormusmallistosta, kävin kyselemässäkin hintoja Laatukorussa, mutta päädyin sitten kuitenkin siihen sormukseen mihin ensin ihastuin, eli teetin sormukset lopulta Kristian Saarikorvella.

Mun molemmissa sormuksissa lukee miehen nimi ja päivämäärä eli XXXXX XX.XX.XXXX, miehellä mun nimi ja vihkipäivämäärä siinä yhdessä sormuksessa. Kihlapäivämäärää sen ei tarvi muistaa (toivottavasti muistaa syntymäpäivänsä ) Ei haluttu sen kummempia runoja sormuksiin. Mun kihlaa ja vihkiä saa suht helposti muokattua upottamalla (siis upotuttamalla) lisää timantteja, joten siinä on sitten "krumeluureja" tarpeeksi jos niitä haluamme.

Mun tietojen mukaan Nina Dodd ei kuvaa enää Helsingin studiolla, vaan Terhi Honkonen. Nina asuu Englannissa ja lentää sieltä Suomeen koko päivän hääkeikoille ja isompiin yrityskuvauksiin, Terhi hoitaa Helsingin studiolla muut kuvaukset.

En voinut tätä ennen häitä kertoa, koska sulhanen (nyk. aviomieheni) seurasi tätä palstaa. Mutta voin todellakin kehua Terhi Honkosta, joka otti ihan mielettömän hienot kuvat! Olin ihan äimistynyt kun näin ne, että minusta sai niin hienoja kuvia. Ja niitä oli paljon! Suosittelen kyllä Terhiä, voisin mennä myöhemmin uudelleenkin. Fiilis kuvauksissa oli rento ja oli helppoa poseerata.

En nyt muista enempää kommelluksia, mutta tämä jäi mieleen:

Vihkiminen oli klo 16 ja sitä ennen oli sovittu hääkuvaus klo 13.30 hääpaikalla. Kaason kanssa kurvasimme hääpaikan pihaan ja juuri siinä hetkessä kun olin ajatellut että ihana nousta autosta kun tuleva mieheni ihastellen minua katsoo, huomasin että minulla ollut vihkisormus ei ollutkaan mukana! Etsimme sitä laukusta ja joka paikasta, mutta kotelo oli tyhjä. Ei muutakuin paniikissa soittamaan veljelleni, jolla oli asuntoni avain. Annoin pari koordinaattia, mistä sormus saattaisi löytyä. Niinhän siinä kävi, että minulla oli kaksi koteloa, toinen kihla- ja toinen vihkisormuksen, ja olin ottanut sen tyhjän kotelon mukaan! Veli toi sen sormuksen kirkkoon, koska kenelläkään ei ollut aikaa tuoda sitä enää kuvaukseen, joten kuvat otimme ilman vihkisormusta. Se kyllä vähän harmittaa, mutta toisaalta naureskelimme että se oli muutenkin vähän feikkitilanne, kun pitää tavallaan hääkuvassa esittää että on vihitty ennenkuin vihkiminen on edes ollut.

Minä lauloin miehelleni "Minä sinua rakastan", Anna-Mari Kaskisen sanoin ja Lasse Heikkilän sävelin. Säestin itseäni pianolla, jotta pystyin keskittyä nuotteihin enkä voinut ajatella liikaa sanoja. Jos olisin katsonut miestäni laulaessani, olisi laulu tyssännyt lyhyeen. Neljännessä säkeistössä harjoitellessani alkoi aina hirveä kyyneltulva, mutta tositilanteessa en ajatellut sanoja sen kummemmin ja pystyin laulaa helposti loppuun asti, vaikka ajattelin etten pysty laulaa kuin 3 säkeistöä.

Veljeni lauloi meidän kummankin toivomuksesta Juha Tapion laulun Pettävällä jäällä, säesti kitaralla itseään. Itku tuli siinä vaiheessa kun lauloi "luvanneet on rakastaa he täällä toinen toistaan..."

Alussa Melartinin Prinsessa Ruusunen ja poistuessa Jari Jakoleffin Aamen (löytyy Marko Hakanpään sivuilta).

Ystäväni sanoi, että kun kirkon ovet avautuivat ja olin isäni käsipuolessa, olin aika vakava. Mutta kun näin mieheni ja hänen kävelevän minua kohti, alkoi aurinkoinen hymy paistaa kasvoillani. Ja tämän huomaa valokuvistakin, jotka tänään saimme esikatseluun.

Vastaan itse ensin aiheeseen:

Halusin itse tuon vaihtoehdon 2, joka sisältää sanat "aina kuolemaan asti". Kysyin sulhaselta, kumman kysymyksenasettelun hän haluaa, hän päätyi samaan tietämättä minun mielipidettäni. Halusimme, että meiltä kysytään tahdommeko olla uskollisia ja rakastaa toisiamme hyvinä ja pahoina päivinä, ja että meille ja muille tulee selväksi, että kyse on siitä että tahdomme kuolemaan asti. Jotenkin tuo ensimmäinen vaihtoehto ei MINUN mielestäni (saa olla eri mieltä) tee selväksi, että tahdomme olla loppuelämän yhdessä ja teemme kaikkemme sen eteen. Toki, ei koskaan elämässä tiedä mitä tapahtuu, mutta halusimme, että arvomme ja tahtomisemme kuuluu myös vihkikaavan kysymyksissä.

Kummat kysymykset valitsette/valitsitte vihkikaavaan?

Tämä suoraan Ev.lut. kirkon Vihkitoimitus-sivulta:
 

Vihittäviltä kysyttäviksi kysymyksiksi on kaksi vaihtoehtoa:

1. "Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, NN, tahdotko ottaa MM:n aviomieheksesi (aviovaimoksesi) ja osoittaa hänelle uskollisuutta ja rakkautta myötä- ja vastoinkäymisissä?"

2. "Jumalan edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, MM, tahdotko ottaa NN:n aviovaimoksesi (aviomieheksesi), olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti?"

Minulle selvisi viime vuonna eräissä häissä, että on kaksi erilaista kysymysvaihtoehtoa. Ihmettelin, miksi heille esitetyssä kysymyksessä ei ollut tuota "aina kuolemaan asti", mutta he olivat valinneet tuon ensimmäisen vaihtoehdon. Minua jäi kiinnostamaan,
a ) kuinka monelle on merkitystä noilla sanavalinnoilla
b ) ja perustelut sille, miksi valitaan kumpi tahansa noista.

Toivoisin teiltä vastauksia, miksi päädyitte jompaankumpaan vaihtoehtoon.

Meillä olis haussa joku "suomalaishenkinen" onnittelumalja. Ei siis väriltään vaan aineksiltaan. Vaikka että olis jotain puolukkaa, lakkaa tms. Haetaan näitä suomalaisvivahteita kun vierasjoukko on kansainvälinen. Tuleeko kenellekään mitään ideoita mieleen? Ehkä Alkossa osattais neuvoa...

Karpalokuohu tai Lehtikuohu, meille tulee tuota ensimmäistä. Täältä lisätietoja.