Siikis

Rouva
  • Viestit

    21
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Käyttäjän Siikis kaikki viestit

  1. Meillä oli siviilivihkiminen Turussa ja todistus piti erikseen pyytää. Vihkijän mukaan niitä ei juurikaan koskaan tarvitse antaa ja ihmetteli vielä, että mihin me tarvitaan englannin kielistä. Vihkijä antoi todistuksen kaasolle huomaamattomasti jossain vaiheessa ennen vihkitilaisuuden alkua.
  2. Kannattaa laittaa melko lämmintä vettä, selkeästi kädenlämpöistä lämpimämpää. Vesi on hetken sameaa, mutta tasaantuu nopeasti. Teimme asetelmat edellisenä iltana ja seuraavana päivänä olivat täydelliset. Ainakin ruusu kestää lämpimän veden.
  3. Meillä oli kermanvalkoiseksi maalattu sinkkisaavi juotaville. Pohjalle tuli iso määrä jääpaloja, joiden päälle vielä keittiöpyyhe, että tölkit pysyivät suht kuivina. Pitopalvelun tarjoilijat kasasivat tämän pöydälle kahvin jälkeen ennen kuin lähtivät ja kaasot sitten tarvittaessa täyttivät lisää. Tosi hyvin pysyi juomat kylminä koko illan. Kuvia ei olla vielä saatu valokuvaajalta eikä kaveritkaan valokuvia ottaneet. Jos tämä saavi sua sprsilly kiinnostaa, niin tervetuloa hakemaan pois. Saavi sijaitsee raisiossa eikä me tehdä sillä mitään enää häiden jälkeen. Maalipinta ei ole ihan täydellinen, mutta eipä siihen kukaan huomiota kiinnittänyt. Sen saa myös korjattua, kun kevyesti hienolla hiomapaperilla hioo ja ruiskuttaa uuden spraymaalin.
  4. Me varattiin Turun maistraatista vihkijä 2.5. ja häät on 29.9. eli melkein 5 kuukautta aiemmin. Tällöin vihkijällä oli jo toinenkin vihkiaika varattuna samalle päivälle. Kun teillä on kesähäät tulossa, niin ehkä kannattaa kysellä vihkijää maistraatista jo aiemmin. Tai sitten tuo 4 kuukautta koskee nimenomaan kesävihkimisiä loma-aikojen vuoksi.
  5. Oletko ajatellut, että ihmiset ottaisivat teidät vastaan esimerkiksi pimennetyssä juhlapaikassa tähtisädetikkukujalla? Ihmiset olisivat sisällä eikä kukaan palelisi. Meille tulee näillä näkymin riisi. Muutama viikko sitten kirkkoa varaillessani tarkistin saako sitä heitellä kirkon pihalla ja toistaiseksi sitä ei vielä ole kielletty. Toivottavsti tässä vuoden aikanakaan ei tule riisin heitto kieltoa. Et kai ihan tosissasi ehdota, että tähtisädetikkuja poltettaisiin sisällä? Enkä kyllä usko, että mikään juhlapaikka antaa siihen edes lupaa.
  6. Heti tuli mieleen Ruissalon Kuuvannokassa sijaitseva Myyntimiesten sauna, http://www.filete.fi/index.html Paikasta en tiedä mitään enkä ole siellä koskaan käynyt tai kuullut siitä kenekään puhuvan. Tuo vain tuli joskus vastaan, kun etsittiin polttareihin saunaa ja paikka vaikutti kivalta.
  7. Tää tartteis kaavan tollaiseen rasiaan. Pystyt itsekin tekee kaavan jos löydät jostain samanlaisen valmiin rasian, ni sen ku avaa ni on kaava valmis Tähän löytyy kaava ihan googlen kuvahaulla sanoilla pillowbox template.
  8. Me ollaan nyt testattu kotona etukäteen ruusulla ja vesi on pysynyt kirkkaana ainakin kolme päivää. Voihan tuo riippua toki kukastakin.
  9. Meille on myös varattuna tuo Bryggman-sali syyskuun siviilivihkimiseen. Juhlapaikalla vihkimistä tuli jo tuskailtua muutaman kuukauden ja siihen oltiin päädytty, kunnes aivan sattumalta netistä löysin tämän paikan. Se oli sitten siinä, varaus lähti heti. Helpotti hirveästi. Ja tietenkin tuolla saadaan sitten myös hienot kuvat hienoissa maisemissa. Lauantain suunnitelmissa on käydä katsomassa salia. Museopalvelun työntekijän mukaan salia pitäisi päästä katsomaan ilman museon sisäänpääsymaksuja, kun vain sanoo, että on varannut salin ja haluaa nähdä sen. Toivottavasti käy näin vaivattomasti ja sali vastaa kaikkia odotuksia. Vaikuttaa liian hyvältä ratkaisulta ollakseen totta
  10. Hienoa kuulla taas hyviä kokemuksia Helin matkoista. Se on ollut meilläkin ykkösenä ennen kuin on hintoja edes kyselty. Vähän helpotti, ettei se sitten ihan mielettömyyksiä kuitenkaan maksanut. Shandrani kun on mielestäni huomattavasti kalliimpi kuin esim. Le Cannonier tai Victoria. Nyt kun vaan vielä vuoden jaksaisi odottaa sitä matkaa
  11. Ps. oli tosi kiva lukea kokemuksianne matkasta, koska mekin olemme suunnitelleet juurikin tuota kymmentä yötä ja hotelleiksi Le Cannonier ja Shandrani. Minkä matkatoimiston kautta olitte varanneet matkan ja kuinka paljon maksoitte tuosta 10 yöstä? Ihan lähiaikoina olisi tarkoitus alkaa pyytää tarjouksia matkatoimistoilta ja olisi kiva tietää etukäteen, mitä muut ovat niistä maksaneet. Me ollaan kyllä lähdössä ensi vuonna vasta lokakuun puolella, joten sekin ilmeisesti nostaa hintaa verrattuna syyskuuhun. Häiritsikö teitä Shandranissa lentokentän läheinen sijainti vai kiinnittääkö siihen edes huomiota? Joidenkin matkatoimistojen arvosteluissa on annettu miinusta lentokentän läheisestä sijainnista ja jotkut eivät ole siitä mitään edes maininneet.
  12. Me mennään kahdeksi viikoksi Mauritiukselle. Edellisellä kaupunkilomalla päätettiin, että seuraava matka on rantaloma, koska kaupunkeja on nyt kierretty jalat rakoille asti eikä kumpikaan ole koskaan ollut rantalomalla. Nyt kun tämä seuraava matka on sitten vielä häämatka, voi hyvällä omallatunnolla varata ylellisen hotellinkin kun kaupunkilomilla ne ovat olleet vähän nuhjuisia kun ei siellä hotellilla aikaa vietetä.
  13. Meillä vihkiminen ja hääjuhla Raisiossa Huhkon kartanossa syyskuussa 2012.
  14. Kyllä siitä kihlauksesta alkoi sellainen kyselytulva ja haloo, että ei tämä todellakaan ole enää hyshys millään suunnalla. Eikä kyllä viitsitä ruveta kiertelemään tai valehtelemaankaan, kun hääpäivää kysytään. En näe mitään syytä salailuun tai hyssyttelyyn. Tietävätpähän ihmiset sitten ainakin varautua juhliin.
  15. Meillä on juhlapaikka kilometrin päässä kotoa, joten varmasti joku voi jossain välissä käydä koirulia ulkoiluttamassa. Naapurit ovat myös odottaneet jo pitkään aikaa, että he saisivat joskus hoitaa meidän koiraa yhden illan. Viimeksi kesällä vihjailtiin, että jos meille joskus tulee sellaisia juhlia, että kaikki tutut ovat mukana juhlimassa, he kyllä mielellään ottavat koiran hoitoon tai tulevat meille olemaan sen kanssa. Eli tämä ei meillä ole onneksi ongelma suurin eikä tarvitse viedä koiraa hoitolaan
  16. Meillä häät ovat näillä näkymin myös syyskuussa. 29.9.2012 olisi meille mieluisin päivä, mutta saapa nähdä, vieläkö jompikumpi meidän haluamista juhlapaikoista on vapaana tuolloin. Itse kun en ole koskaan voinut kuvitellakaan alkaa suunnittelevani häitä yli vuotta aiemmin. Ilmeisesti suunnitelmia on kuitenkin pakko jo tehdä, kun kaikki paikat tuntuvat olevan varattuna aina yli vuodeksi eteenpäin. Ja kummasti nuo kaikki somistusideatkin ovat jo alkaneet kiinnostaa kovasti, vaikka luulin, etten voisi vähääkään välittää...
  17. Sama kiinnostaisi minuakin. Tällä viikolla vasta ensimmäisen kerran kuulin kyseisetä toimistosta. Ei tosiaan mistään löytynyt ainuttakaan kokemusta eikä kukaan tunnu kuulleen siitä ennen. Hyvältä vaikutti, mutta kuten sanoit, hirvittää pistää 5000 euroa menemään tuosta vaan.