NtiElsu

Meillä oli iltapala, joka katettiin ulos terassille noin yhdeksän aikaan illalla. Itse ruoka oli muistaakseni neljän aikaan, ja kakkukahvit muutamaa tuntia ennen iltapalaa. Juhlaruokamenu meillä oli laaja ja vieraat todellakin vetivät napansa täyteen, joten iltapalaa ei mennyt yhtä ahnaasti. Sen tarkoitus olikin olla tarjolla niin että vieraat saivat vapaasti sitä nauttia haluamaansa aikaan. Iltapalaksi oli kinkku- ja kasvispiirakkaa, sekä mieheni mummon tekemiä karjalanpiirakoita sekä munavoita. Monilla nälkä kuitenkin tuli vasta kymmenen aikoihin, joten iltapalan olisi voinut asettaa myöhemminkin. Mielestäni iltapala oli tarpeellinen, ja itselläni oli lähtökohtaisesti ajatuksena se että vieraista huolehditaan alusta loppuun ennen kaikkea ruokkimalla ja juottamalla heitä. Kokonaisuus ruokkimisen kannalta saikin jälkikäteen ja paikan päällä paljon kehuja. Olin itse vastikään häissä, joissa iltapalaa ei ollut ja ruokailu oli aiemmin kuin omissa häissämme. Siispä vaikka täyteen itseni söinkin, niin olisin kaivannut pientä suolaista vielä myöhemmin. Ymmärrän toki että iltapala ei ole ilmainen, mutta vieraat alkoivat hupenemaan jo kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla kun alkoi tulla nälkä. Juhlien oli tarkoitus kestää yli puolenyön.

Etsiskellessäni Kainuun juhlapaikkoja törmäsin varsin pitkään (!!) listaan Kainuun juhlatiloista: http://www.oulujarvi.fi/juhla-+ja+kokouspaikat/ Jokaisesta löytyy osoitetiedot ja ainakin puhelinnumero, sekä lyhyt kuvaus esimerkiksi miljööstä tai vierasmääräkapasiteetista. Lista on todennäköisesti tehty vastikään, sillä viime kesän häitäni suunnitellessa en törmännyt tähän sivustoon. Joten olokkiepa hyvät! Omat hääni vietettiin Kassu Halosen Taidetalolla (löytyy myös ylläolevasta linkistä), jota voin kyllä suositella. Hintataso kohdillaan ja joustavuutta löytyy. Vierasmäärä voi maksimissaan olla 100-120 ja silloinkin juhlasali käy tiiviiksi, mutta rakennus on ulkoa ja sisältä kaunis ja viihtyisä. Juhlapaikkana erittäin mahtava, sillä pihalääniä on runsaasti, katettu terassi on tilava, sekä erikseen vuokrattava piharakennus joka meidän häissämme toimi varsinaisena bilemekkana. A-oikeuksia ei ole, eli mahdollistaa omien juomien läträämisen. Ruoka oli hyvää ja saatiin kohtuullisella hinnalla hyvin laaja menu. Miinuspuolena se, että omistajat ovat varsin taiteellisia sieluja, ja asioista sopiminen eli niin sanotut paperihommat eivät sujuneet, nimim. vieläkin loppulaskua odotteleva. Yhteyshenkilö oli aina kiireinen ja epämääräinen puhelimessa, kehotti laittamaan sähköpostia mutta sähköposteihin ei ikinä vastattu. Henkilökunnan ansiosta itse juhlat olivat kuitenkin täydelliset ja kokemus näkyy. Toisin sanoen ne muutamat asiat mitkä itseäni häiritsi tai ei sujunut, ei haitannut vieraiden viihtymistä tai itse hääpäivän sujumista yhtään, ja olemme vieläkin saaneet kuulla kehuja ja uusintatoiveita omista häistämme!

Mieheni nimen otan. Suurin syy siihen on se että näin lupaudun miehelleni loppuelämäkseni, ja että lasten tullessa kuvioihin miellän meille kaikille mieluiten saman sukunimen. Oma sukunimeni on paljon yleisempi kuin mieheni, joten ihan ylpeänä astun joukkoon joka erottuu jo sukunimellä muista, kun oma sukunimeni on sen verran massaa - ei juurikaan ylpeyttä tai muitakaan tunnesiteitä nimeä kohtaan. Mutta toki pieni haikeus omaakin nimeä kohtaan, ei voine enää puhua että näin me "Meikäläiset" asiat hoidamme. Mieheni sanoin meistä puhutaankin jatkossa "The Bings". Ensimmäisen kerran vetäisin pienet paniikit nenään tuon kuullessani, mutta näillä mennään mihin on lupauduttu..

Pihistys: - ei palkattua valokuvaajaa - sulhasella ilmainen puku (tulee ammatin puolesta, ei siis edes omavalintainen pihistys ) - asusteet pyrin saamaan perus halpisliikkeistä (alusasu on jo löytynyt, yht. 20e) - hääauto toivottavasti löytyy lähipiiristä - äitini tekee morsiuskimpun - ei heittokimppua - teen itse meikkini - juomat Virosta - koristeet pääasiassa e-baysta ja Ikeasta - koristelut ja kutsut tehdään pitkälti itse - pöytiin tulevat ja muut kukat luonnosta - häämatkaan ei budjettia, matkarahat toivottavasti kasaantuvat lahjarahoista - omaan ulkonäköön en juurikaan panosta häiden takia, toki jos laihdun syömällä vähemmän, säästän myös ruokakuluissa - ei ylimääräistä, ison budjetin illan ilakointia Panostus: - morsiuspuku - kengät - oma sormukseni (-30% alennuksesta silti) - ruokaa tarpeeksi - juomaa tarpeeksi - DJ (joka kuitenkin edullisempi kuin bändi olisi ollut) - hääyöpaikka - lautasliinat painatuksilla (koska kaupasta ei saa halvemmalla, ainakaan haluamani värisiä) - kakkukoriste (tarkoitus tosin tökätä hyllyn päälle häiden jälkeen) - meille paremmat shampanjalasit (tarkoitus sama kuin yllä) - kynnet ajattelin käydä laitattamassa - kampauksen tekee ammattilainen - vieraiden nauruhermoja kutkuttava illan ilakointi

Meillä heitellään saippuakuplia. Tuo riisisateessa väistely on aina särähtänyt silmään, ja miettiessä muita vaihtoehtoja on saippuakuplaidea tuntunut parhaalta. Ei nuo saippuakuplat ole enää mikään uusi ja yllättävä veto, mutta ei haittaa minua.

Meille tulee suhteellisen perinteiset häät. Minä ja mieheni olemme molemmat perinteisiä suomalaisia, enemmän maalaisia kuin kaupunkilaisia. Väkipakolla ei kuitenkaan toteuteta sellaisia perinteitä, mitkä ei tunnu hyviltä, ja ennemminkin sanomme EI kaikelle modernille ja uudelle. Emme siis halua mitään showta tai keksiä jotain uutta mitä kukaan ei olisi ennen nähnyt, tai että häiden pitäisi mahdollisimman hyvin näyttää muille keitä olemme ihmisinä tai persoonina. Tai no, ehkä perinteikkäät häät sitten kuvastaa meitä parhaiten? Ehdottomia perinteitä mitä olen halunnut kiven kovaa ovat kesähäät, valkea puku, morsiamen ryöstö, kimpun ja sukkanauhan heitto, häävalssi sekä pelit ja leikit. Niin ja meilläkään sulho ei saa vihiä puvustani ennen kuin alttarille astelen, tietysti iskän käsipuolessa. Perinteistä poikkeavina tulee ensimmäisenä mieleen se ettei minulle tule huntua, ja bändin sijaan ollaan hommattu DJ. Erityistä mutta silti perinteistä häissämme tulee olemaan se, että kyseessä ovat sotilashäät. Eli luulen että häistämme tulee omalla tavallaan mielenkiintoiset, sillä meillä tulee olemaan miekan poltto, kakun leikkaus miekalla, miekkakuja ja miehellä sotilaspuku. Halutaan järjestää sellaiset häät, että tuntuu häiltä. Ja että on saanut häähössöttää ja hääkuumeilla ja häästressailla!

Mennään kirkossa naimisiin, vaikkei kumpikaan olla ns. uskovaisia. Ei siis uskota konkreettiseen Jumalaan, enkä itse ainakaan koe tarvitsevani Jumalan siunausta liitollemme. Silti kirkko tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta vihkimisen suhteen. Mieheni haluaa kirkkohäät, ja mielestäni kirkkohäät ovat kaunis, suomalainen tapa ja perinne. Ollaan molemmat kyseisessä kirkossa vietetty lapsuutemme isommat ja pienemmät juhlat, ja omat vanhempani ovat menneet siinä kirkossa naimisiin. Mitä itse hääpäivään tulee, niin itselläni on ollut sellainen kuva että vihkiminen tapahtuu vakavaluontoisesti juhlavassa tilassa (elikä kirkossa), minkä jälkeen on hyvä siirtyä varsinaiseen juhlapaikkaan juhlimaan. Korostan nyt vielä sitä, että meillä naimisiinmeno ei ole uskonnollinen tapahtuma eikä siis kysy meidän uskontoamme. En muutenkaan hyväksy suuntaa, jossa nykypäivänä jokaisen pitäisi tiukasti olla jotain tiettyä uskontoa allekirjoittava. Pyh sanon minä moiselle tiukkapipoisuudelle, minä uskon perinteisiin ja hyvään henkeen.

Kuulin lemmenlukosta ekan kerran vasta viime jouluna, kun meiltä kyseltiin hommataanko sellainen. No ei hommata, koska koko idea on.. hmmm, turha ja yltiö-romanttinen. Mielestäni teennäinen idea, ja siitä on tullut taas yksi rahastuksen keino, koska jokaisella parilla pitäisi olla "jokin yhteinen, heidän rakkauttaan symboloiva paikka". Ja sitten paikkaan pitäisi käydä lyömässä kaiverrettu lukko jokaisen löydettäväksi jotta jokainen tietää että mikko rakastui maikkiin ja maikki rakastui mikkoon ja ja.. Nojoo, kaunis idea mutta tänne Suomeen rantautuessaan ehkä jo liian käytetty? Mielestäni kun sitä romanttisuuden/rakkauden näyttämistä ei voi ostaa ja pitkän mietinnän jälkeen iskeä mihinkään. Romanttisuus ja muistot syntyvät spontaanisti ja hetkessä, eikä sen todistamiseen tarvita mitään materiaalista. Lisäksi henkilökohtaisesti olisi liian suuri pala joskus huomata että lemmenlukkomme onkin rikottu, vandalisoitu, varastettu tai muuten vain poistettu.

Minustakin kuoriutunut todellinen itkupilli, itkettää niin tuntemattomien häissä kuin hääohjelmia katsoessakin. Todennäköisesti tulee valutettua silmämeikit pitkin naamaa heti alttarille astellessa ja läpi illan ihmisten puheiden aikana. Ei se oikeastaan haittaa että meikit menee, muut näkee tai että minusta on itkuisia kuvia, koska onnen kyyneliähän ne ovat. Varsinaiseen valokuvaankin mennessä uskon että naaman saa meikattua takaisin kohdilleen. Ainoa miten etukäteen puolustaudun mahdolliselle vesiputoukselle on olla itse pitämättä mitään puheita tai ylimääräisiä valan lausumisia..

Miehen homma on rauhoitella minua ja karkoittaa epävarmuuteni pois.. Konkreettisia hoidettavia asioita on ja tulee olemaan varmasti enemmän minulla, mutta ei haittaa koska suunnitelmat ovat yhteisiä ja mieheni on joka tapauksessa henkisenä tukena koko ajan. Päätökset ja varaukset ollaan tehty pitkälti kahdestaan (ei siis jaeta vastuuta pelkästään toisen huoleksi), mutta ainakin papin varauksen ja raha-asioita olen jättänyt miehen hoidettavaksi. Minun yksin (no okei, kaaso auttaa) hoidettavia asioita taas ovat oman puvun hommaaminen ja koristeluiden hommaaminen.

Jos olisimme pitäneet häät samalla paikkakunnalla kuin nyt asumme (ja missä työskentelen), niin olisin voinut ajatella päätyväni ratkaisuun että työkaverit olisivat saaneet kutsun loppuillan juhlintaan. Mutta nyt kun työpaikkani ja juhlapaikan välillä on semmoiset 600km, niin en oikeastaan edes vaivaudu kutsumaan ketään työkavereistani. Heille kyllä riittää että saavat nähdä kuvia jälkeenpäin

Hääpäivää ei numeroiden perusteella valittu, vaan otettiin se kesälauantai mikä kahdesta vaihtoehdostamme saatiin. Numeronakin päivä on kyllä mieluinen (4.8.2012), koska molempia miellyttää nuo parilliset luvut enemmän. Tai nyt kun ajattelee, niin onhan tuo nelonen ollut oma onnenlukuni jo iät ja ajat ja elokuu on oma syntymäkuukauteni, joten kylläpä meille sattui hyvä päivämäärä!

Tietää, ja joskus seuraa vierestä kun selailen muiden kirjoituksia. Ujopiimänä en tosin tykkää esitellä omia tekstejä, mutta ei ole kukaan estämässäkään jos häntä sattuisi kiinnostamaan, kun tietää nimimerkkini ja salasananikin.

Meillä aikalailla se maksimi, eli vähän vajaa 50km. Juhlapaikka kuitenkin sen verran yli muiden, että piti kirkonkin kohdalla tinkiä, ja silti jäi tuollainen välimatka. Valikoima suppea, ja eiköhän vieraatkin ole niillä seuduilla tottuneet pidempiin välimatkoihin. Jotain kimppakyytiä ollaan ajateltu, riippuen vähän miten vierailla on tarvetta moiseen.

Meillä on jo vieraslistaraakiletta kootessa ollut ideana se, että jos joku vieraista seurustelee vähänkin vakavammin, niin myös seurustelukumppani kutsutaan. Etenkin miehelläni on sukulaisia, joiden poikaystävistä sun muista en tiedä mitään (ei kyllä mieskään tiedä), mutta juhlan luonteen takia olisi periaatteidemme vastaista jättää heidät kutsumatta. Kaikki rakastuneet ovat siis tervetulleita! Pieni tekopyhän poikanen vaan alkaa nostella päätään, kun nyt jo huolenaiheeksi on muodostunut tätini ja hänen "uusin rakkautensa". Tädilläni on neljä tytärtä, jokainen enemmän tai vähemmän vakavissaan seurustelevia - eli heidän poikaystävänsä ovat tietenkin kutsuttujen joukossa. No mutta.. Tätini on nykyään naimisissa henkilön kanssa, joka ei hallitse alkoholin käyttöä. En muutenkaan pidä henkilöstä, en halua oikeastaan olla missään tekemisissä sellaisen henkilön kanssa, enkä ole ainoa joka ei jäisi sellaista tyyppiä kaipaamaan. Millähän fiksulla verukkeella tyttärien poikaystävät voidaan kutsua, mutta hienovaraisesti vihjaista että tätini aviomiestä ei ole kutsuttu? Äitini ja siskoni ovat sitä mieltä, että tyyppi voitaisiin ihan suoraan jättää kutsumatta, mutta en millään halua mitään draamaa siitä miksi kenetkin on kutsuttu ja miksi ei. Tätini on kuitenkin yksi tärkeimmistä vieraista, ja kaiken järjen mukaan aviopuolisot sisältyvät tietenkin kutsuttuihin. Tosin tämän hetken uutiset ovat olleet sitä luokkaa, että ehkei meidän tarvitse päätöstä tehdä ollenkaan, ja hyvällä tuurilla häihimme mennessä tämä yksikin ikävä tyyppi olisi pois kuvioista kokonaan. Nojaa, tätini tuntien mikään ei kyllä ole varmaa kuin vasta viime hetkellä, joten peukut pystyyn kai ja lotto vetämään..? :/