NtiElsu

Morsian
  • Content count

    28
  • Joined

  • Last visited

About NtiElsu

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Meillä oli iltapala, joka katettiin ulos terassille noin yhdeksän aikaan illalla. Itse ruoka oli muistaakseni neljän aikaan, ja kakkukahvit muutamaa tuntia ennen iltapalaa. Juhlaruokamenu meillä oli laaja ja vieraat todellakin vetivät napansa täyteen, joten iltapalaa ei mennyt yhtä ahnaasti. Sen tarkoitus olikin olla tarjolla niin että vieraat saivat vapaasti sitä nauttia haluamaansa aikaan. Iltapalaksi oli kinkku- ja kasvispiirakkaa, sekä mieheni mummon tekemiä karjalanpiirakoita sekä munavoita. Monilla nälkä kuitenkin tuli vasta kymmenen aikoihin, joten iltapalan olisi voinut asettaa myöhemminkin. Mielestäni iltapala oli tarpeellinen, ja itselläni oli lähtökohtaisesti ajatuksena se että vieraista huolehditaan alusta loppuun ennen kaikkea ruokkimalla ja juottamalla heitä. Kokonaisuus ruokkimisen kannalta saikin jälkikäteen ja paikan päällä paljon kehuja. Olin itse vastikään häissä, joissa iltapalaa ei ollut ja ruokailu oli aiemmin kuin omissa häissämme. Siispä vaikka täyteen itseni söinkin, niin olisin kaivannut pientä suolaista vielä myöhemmin. Ymmärrän toki että iltapala ei ole ilmainen, mutta vieraat alkoivat hupenemaan jo kahdeksan-yhdeksän aikaan illalla kun alkoi tulla nälkä. Juhlien oli tarkoitus kestää yli puolenyön.
  2. Etsiskellessäni Kainuun juhlapaikkoja törmäsin varsin pitkään (!!) listaan Kainuun juhlatiloista: http://www.oulujarvi.fi/juhla-+ja+kokouspaikat/ Jokaisesta löytyy osoitetiedot ja ainakin puhelinnumero, sekä lyhyt kuvaus esimerkiksi miljööstä tai vierasmääräkapasiteetista. Lista on todennäköisesti tehty vastikään, sillä viime kesän häitäni suunnitellessa en törmännyt tähän sivustoon. Joten olokkiepa hyvät! Omat hääni vietettiin Kassu Halosen Taidetalolla (löytyy myös ylläolevasta linkistä), jota voin kyllä suositella. Hintataso kohdillaan ja joustavuutta löytyy. Vierasmäärä voi maksimissaan olla 100-120 ja silloinkin juhlasali käy tiiviiksi, mutta rakennus on ulkoa ja sisältä kaunis ja viihtyisä. Juhlapaikkana erittäin mahtava, sillä pihalääniä on runsaasti, katettu terassi on tilava, sekä erikseen vuokrattava piharakennus joka meidän häissämme toimi varsinaisena bilemekkana. A-oikeuksia ei ole, eli mahdollistaa omien juomien läträämisen. Ruoka oli hyvää ja saatiin kohtuullisella hinnalla hyvin laaja menu. Miinuspuolena se, että omistajat ovat varsin taiteellisia sieluja, ja asioista sopiminen eli niin sanotut paperihommat eivät sujuneet, nimim. vieläkin loppulaskua odotteleva. Yhteyshenkilö oli aina kiireinen ja epämääräinen puhelimessa, kehotti laittamaan sähköpostia mutta sähköposteihin ei ikinä vastattu. Henkilökunnan ansiosta itse juhlat olivat kuitenkin täydelliset ja kokemus näkyy. Toisin sanoen ne muutamat asiat mitkä itseäni häiritsi tai ei sujunut, ei haitannut vieraiden viihtymistä tai itse hääpäivän sujumista yhtään, ja olemme vieläkin saaneet kuulla kehuja ja uusintatoiveita omista häistämme!
  3. Mieheni nimen otan. Suurin syy siihen on se että näin lupaudun miehelleni loppuelämäkseni, ja että lasten tullessa kuvioihin miellän meille kaikille mieluiten saman sukunimen. Oma sukunimeni on paljon yleisempi kuin mieheni, joten ihan ylpeänä astun joukkoon joka erottuu jo sukunimellä muista, kun oma sukunimeni on sen verran massaa - ei juurikaan ylpeyttä tai muitakaan tunnesiteitä nimeä kohtaan. Mutta toki pieni haikeus omaakin nimeä kohtaan, ei voine enää puhua että näin me "Meikäläiset" asiat hoidamme. Mieheni sanoin meistä puhutaankin jatkossa "The Bings". Ensimmäisen kerran vetäisin pienet paniikit nenään tuon kuullessani, mutta näillä mennään mihin on lupauduttu..
  4. Meillä on kutsuttujen listalla myös paljon lapsia (nimenomaan niitä leikki-ikäisiä), joten järjestetään erilliseen huoneeseen heille tekemistä. Kaksi kaitsijaa on myös varattuna. Jos vaan saadaan järjestettyä, niin haluaisin että lapsille vedettäisiin jossain vaiheessa aarteen etsintää juhlapaikan pihalla. Jos on sateinen keli, niin sitten varmaan jotain askarteluja. Pieni pähkäily tosin siinäkin että millaista lelua/tekemistä paikalle raahaisi, kun lapset edustavat jokaista mahdollista ikäluokkaa.. Kaiken muun tavaran joukossa ei viitsisi sitä lelukauppaakaan mukanaan tuoda.
  5. Pihistys: - ei palkattua valokuvaajaa - sulhasella ilmainen puku (tulee ammatin puolesta, ei siis edes omavalintainen pihistys ) - asusteet pyrin saamaan perus halpisliikkeistä (alusasu on jo löytynyt, yht. 20e) - hääauto toivottavasti löytyy lähipiiristä - äitini tekee morsiuskimpun - ei heittokimppua - teen itse meikkini - juomat Virosta - koristeet pääasiassa e-baysta ja Ikeasta - koristelut ja kutsut tehdään pitkälti itse - pöytiin tulevat ja muut kukat luonnosta - häämatkaan ei budjettia, matkarahat toivottavasti kasaantuvat lahjarahoista - omaan ulkonäköön en juurikaan panosta häiden takia, toki jos laihdun syömällä vähemmän, säästän myös ruokakuluissa - ei ylimääräistä, ison budjetin illan ilakointia Panostus: - morsiuspuku - kengät - oma sormukseni (-30% alennuksesta silti) - ruokaa tarpeeksi - juomaa tarpeeksi - DJ (joka kuitenkin edullisempi kuin bändi olisi ollut) - hääyöpaikka - lautasliinat painatuksilla (koska kaupasta ei saa halvemmalla, ainakaan haluamani värisiä) - kakkukoriste (tarkoitus tosin tökätä hyllyn päälle häiden jälkeen) - meille paremmat shampanjalasit (tarkoitus sama kuin yllä) - kynnet ajattelin käydä laitattamassa - kampauksen tekee ammattilainen - vieraiden nauruhermoja kutkuttava illan ilakointi
  6. Meillä heitellään saippuakuplia. Tuo riisisateessa väistely on aina särähtänyt silmään, ja miettiessä muita vaihtoehtoja on saippuakuplaidea tuntunut parhaalta. Ei nuo saippuakuplat ole enää mikään uusi ja yllättävä veto, mutta ei haittaa minua.
  7. Meille tulee suhteellisen perinteiset häät. Minä ja mieheni olemme molemmat perinteisiä suomalaisia, enemmän maalaisia kuin kaupunkilaisia. Väkipakolla ei kuitenkaan toteuteta sellaisia perinteitä, mitkä ei tunnu hyviltä, ja ennemminkin sanomme EI kaikelle modernille ja uudelle. Emme siis halua mitään showta tai keksiä jotain uutta mitä kukaan ei olisi ennen nähnyt, tai että häiden pitäisi mahdollisimman hyvin näyttää muille keitä olemme ihmisinä tai persoonina. Tai no, ehkä perinteikkäät häät sitten kuvastaa meitä parhaiten? Ehdottomia perinteitä mitä olen halunnut kiven kovaa ovat kesähäät, valkea puku, morsiamen ryöstö, kimpun ja sukkanauhan heitto, häävalssi sekä pelit ja leikit. Niin ja meilläkään sulho ei saa vihiä puvustani ennen kuin alttarille astelen, tietysti iskän käsipuolessa. Perinteistä poikkeavina tulee ensimmäisenä mieleen se ettei minulle tule huntua, ja bändin sijaan ollaan hommattu DJ. Erityistä mutta silti perinteistä häissämme tulee olemaan se, että kyseessä ovat sotilashäät. Eli luulen että häistämme tulee omalla tavallaan mielenkiintoiset, sillä meillä tulee olemaan miekan poltto, kakun leikkaus miekalla, miekkakuja ja miehellä sotilaspuku. Halutaan järjestää sellaiset häät, että tuntuu häiltä. Ja että on saanut häähössöttää ja hääkuumeilla ja häästressailla!
  8. Mennään kirkossa naimisiin, vaikkei kumpikaan olla ns. uskovaisia. Ei siis uskota konkreettiseen Jumalaan, enkä itse ainakaan koe tarvitsevani Jumalan siunausta liitollemme. Silti kirkko tuntuu ainoalta oikealta ratkaisulta vihkimisen suhteen. Mieheni haluaa kirkkohäät, ja mielestäni kirkkohäät ovat kaunis, suomalainen tapa ja perinne. Ollaan molemmat kyseisessä kirkossa vietetty lapsuutemme isommat ja pienemmät juhlat, ja omat vanhempani ovat menneet siinä kirkossa naimisiin. Mitä itse hääpäivään tulee, niin itselläni on ollut sellainen kuva että vihkiminen tapahtuu vakavaluontoisesti juhlavassa tilassa (elikä kirkossa), minkä jälkeen on hyvä siirtyä varsinaiseen juhlapaikkaan juhlimaan. Korostan nyt vielä sitä, että meillä naimisiinmeno ei ole uskonnollinen tapahtuma eikä siis kysy meidän uskontoamme. En muutenkaan hyväksy suuntaa, jossa nykypäivänä jokaisen pitäisi tiukasti olla jotain tiettyä uskontoa allekirjoittava. Pyh sanon minä moiselle tiukkapipoisuudelle, minä uskon perinteisiin ja hyvään henkeen.
  9. Kuulin lemmenlukosta ekan kerran vasta viime jouluna, kun meiltä kyseltiin hommataanko sellainen. No ei hommata, koska koko idea on.. hmmm, turha ja yltiö-romanttinen. Mielestäni teennäinen idea, ja siitä on tullut taas yksi rahastuksen keino, koska jokaisella parilla pitäisi olla "jokin yhteinen, heidän rakkauttaan symboloiva paikka". Ja sitten paikkaan pitäisi käydä lyömässä kaiverrettu lukko jokaisen löydettäväksi jotta jokainen tietää että mikko rakastui maikkiin ja maikki rakastui mikkoon ja ja.. Nojoo, kaunis idea mutta tänne Suomeen rantautuessaan ehkä jo liian käytetty? Mielestäni kun sitä romanttisuuden/rakkauden näyttämistä ei voi ostaa ja pitkän mietinnän jälkeen iskeä mihinkään. Romanttisuus ja muistot syntyvät spontaanisti ja hetkessä, eikä sen todistamiseen tarvita mitään materiaalista. Lisäksi henkilökohtaisesti olisi liian suuri pala joskus huomata että lemmenlukkomme onkin rikottu, vandalisoitu, varastettu tai muuten vain poistettu.
  10. Minustakin kuoriutunut todellinen itkupilli, itkettää niin tuntemattomien häissä kuin hääohjelmia katsoessakin. Todennäköisesti tulee valutettua silmämeikit pitkin naamaa heti alttarille astellessa ja läpi illan ihmisten puheiden aikana. Ei se oikeastaan haittaa että meikit menee, muut näkee tai että minusta on itkuisia kuvia, koska onnen kyyneliähän ne ovat. Varsinaiseen valokuvaankin mennessä uskon että naaman saa meikattua takaisin kohdilleen. Ainoa miten etukäteen puolustaudun mahdolliselle vesiputoukselle on olla itse pitämättä mitään puheita tai ylimääräisiä valan lausumisia..
  11. Miehen homma on rauhoitella minua ja karkoittaa epävarmuuteni pois.. Konkreettisia hoidettavia asioita on ja tulee olemaan varmasti enemmän minulla, mutta ei haittaa koska suunnitelmat ovat yhteisiä ja mieheni on joka tapauksessa henkisenä tukena koko ajan. Päätökset ja varaukset ollaan tehty pitkälti kahdestaan (ei siis jaeta vastuuta pelkästään toisen huoleksi), mutta ainakin papin varauksen ja raha-asioita olen jättänyt miehen hoidettavaksi. Minun yksin (no okei, kaaso auttaa) hoidettavia asioita taas ovat oman puvun hommaaminen ja koristeluiden hommaaminen.
  12. Jos olisimme pitäneet häät samalla paikkakunnalla kuin nyt asumme (ja missä työskentelen), niin olisin voinut ajatella päätyväni ratkaisuun että työkaverit olisivat saaneet kutsun loppuillan juhlintaan. Mutta nyt kun työpaikkani ja juhlapaikan välillä on semmoiset 600km, niin en oikeastaan edes vaivaudu kutsumaan ketään työkavereistani. Heille kyllä riittää että saavat nähdä kuvia jälkeenpäin
  13. Hetken aikaa jäähyllä ollut keskustelu, mutta mielestäni hyvin tärkeä jokaisen miettiä oman (tulevan) avioliiton kannalta. Omalla kohdallani en olisi menossa naimisiin, jos millään tasolla edes uumoilisin että joskus voi olla mahdollisuus että kyllästyisin omaan mieheeni niin, että pitäisi alkaa katselemaan ympärilleni. Joten kyllä olen 100% varma, eikä minua ahdista ehdoton uskollisuus tai tunnu että joutuisin luopumaan mistään, ja tiedän että mieheni ajattelee samoin. Jos ja kun tulee ongelmia eteen, niin olen vakuuttunut siitä että meillä on eväät ja välineet lähteä ratkomaan niitä yhdessä niin, ettei kumpikaan näe paremmaksi ratkaisuksi lähteä kurkkimaan mitä jonkun random-ihmisen housuista löytyy. Aina en ole ollut 100% varma, joskus on ollut aikoja kun mietin voisiko jossain olla vieläkin täydellisempi mies tai pitäisikö vielä "kokeilla" muitakin vaihtoehtoja lähinnä sen takia että muita kokemuksia minulla ei ole (eikä miehelläni), ollaan nimittäin toistemme ensimmäiset. Noista ajatuksista olen kypsynyt, olen tajunnut sen etten ole menettänyt enkä menetä yhtään mitään sillä ettei minulla ole yhdenillan juttuja tai liutaa aiempia poikaystäviä (-> tuntuu nimittäin että nykyään on trendinä villit nuoruusvuosien sekoilut, jotta olisi saavuttanut jotain). Omalla kohdallani juuri tuon tajuaminen on loksauttanut loputkin palaset kohdalleen ja voin luottaa siihen etten enää ikinä epäröi mieheni suhteen. Tulevaisuudesta ei tosin ikinä tiedä, ja onkin masentavaa seurata miten uskomattoman moni on uskoton, vaikka joskus on vannonut uskollisuutta puolisolleen ja perheelleen. Mikä ihme ajaa pettämään? Ihastumisia voi tulla eteen ja se jopa voi pitää ihmisen virkeänä ja nostattaa itsetuntoa (mutta mielestäni kyseisiä asioita pitäisi pystyä vaalimaan hyvässä parisuhteessakin). Mutta se että päätyy sänkyyn asti toisen kanssa, siihen voi itse vaikuttaa. Humalassakin se on tietoinen päätös, siihen on täytynyt antaa itselleen luvan jotta niin voisi tapahtua. Ihastumisiin ei kai täysin pysty itse vaikuttamaan, mutta sen takia itse jarruttelisin ystävyyssuhdetta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Fyysinen pettäminen taas kertoo mielestäni siitä, että kunnioitus kumppania kohtaan on kadonnut ja/tai jotain sellaista on meneillään omassa elämässä että hakee virkistystä ja helpotusta varsin helpolla mutta lyhytnäköisellä tavalla. Voisin jopa väittää, että pettäminen kertoo luovuttamisesta. Mieheni ei ikinä loukkaisi minua missään määrin, mutta ymmärrän sen että epävarmana ihminen voi tehdä virheitä. Virheet olisin valmis antamaan anteeksi, mutta pidempiaikainen, suunniteltu pettäminen olisi minulle liikaa. Pahinta olisi, jos en osaisi epäillä mitään tai en huomaisi mitään poikkeuksellista mieheni käytöksessä. Meille on tullut aina vain tärkeämmäksi pitää toisemme ajan tasalla siitä mitä ajattelemme, tunnemme ja toivomme, ja siksi olisi suuri järkytys jos toinen meistä eläisikin toista elämää samalla kun luulen että kuljemme samalla tiellä. No, en kuitenkaan pahimmissakaan skenaarioissa kuvittele että mieheni pettäisi minua missään olosuhteissa. On kuitenkin ihan huvittavaa muistella joitain tieteellisiä tutkimuksia siitä, ettei ihminen olisi yksiavioinen biologiansa puolesta. Eikä siitäkään ole kauaa, kun julkaistiin tutkimustuloksia siitä että ei-niin-fiksut ihmiset pettävät todennäköisemmin. Ikään kuin jotkut olisivat tuomittuja pettäjiksi biologiansa tai sosiaalisen statuksensa puolesta. Niin tai näin, ei minulta tipu yhtään arvostusta pettäjiä kohtaan. Vaikka tästä tuleekin mammuttiteksti, niin palaan vielä aloitusviestiin. Uskon että on pareja, joille satunnainen, "harmiton ja merkityksetön pettäminen" on ok ja se ehkä toimii heillä. En silti kuitenkaan usko että he voivat täysin luottaa toisiinsa, enkä täysin pysty ymmärtämään heidän ajatusmaailmaansa. En tiedä pystyvätkö he täysin kunnioittamaan ja rakastamaankaan toisiaan, sillä tuollainen vapaamielinen suhde on mielestäni epäaitoa. Minun on vaikea kuvitella paria kovin läheiseksi toisilleen. Tai ehkä he eivät ole oikeasti kypsiä avioliittoon, eivät ainakaan sellaiseen avioliittoon minkä itse miellän onnelliseksi ja rakkauden pohjalle rakennetuksi. Ehkä aloitusviestissä asia oli esitetty aika jyrkästi, mutta jos niin on että avioliitto jotenkin kahlitsisi ja kieltäisi, niin silloin ei kannata mennä naimisiin ollenkaan tai ainakin toivoa syvästi että kypsyminen saapuu joskus. Ihan omasta halusta pitäisi olla tyytyväinen siihen ettei tarvitse enää ketään muuta liehitellä sänkyyn.
  14. Hääpäivää ei numeroiden perusteella valittu, vaan otettiin se kesälauantai mikä kahdesta vaihtoehdostamme saatiin. Numeronakin päivä on kyllä mieluinen (4.8.2012), koska molempia miellyttää nuo parilliset luvut enemmän. Tai nyt kun ajattelee, niin onhan tuo nelonen ollut oma onnenlukuni jo iät ja ajat ja elokuu on oma syntymäkuukauteni, joten kylläpä meille sattui hyvä päivämäärä!
  15. Tätä mieltä minäkin, ja sinänsä hölmöä ja hieman epäreiluakin ettei miehillä moista kelloa näytä olevan. Yksi ratkaisu siihen on se, että moni nainen viehättyy hieman vanhemmista miehistä. Tai miten sen nyt sanoisi, on aika yleistä että mies on naista sen muutaman vuoden vanhempi, koska krhm miehethän tunnetusti kypsyvät naisia myöhemmin.. Vaikkei miehillä varsinaista biologista kelloa olekaan, niin moni haluaa lapsen keskimääräisesti sen muutaman vuoden myöhemmin kuin naiset.