Maybelle

Rouva
  • Content count

    306
  • Joined

  • Last visited

About Maybelle

  • Rank
    Vakkari
  • Birthday 02/16/83

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Helsinki
  1. Olimme helmikuussa 2013 häämatkalla Oauhulla. Majoituimme koko kaksi viikkoa Honolulussa, mutta meillä oli koko ajan käytössä vuorka-auto, joten liikuimme saarella myös aika paljon. Oahulla on myös varsin kattava bussiverkosto, ja busseilla pääsee melkein minne vaan saarella. Silti suosittelen auton vuokraamista ainakin osaksi aikaa. Waikikin alueella, eli sillä ns. turistialueella, voi kävellä kaikkialle. Jos ajaa saaren läpi autolla näkee hyvin eri kasvillisuusalueet ja saa vähän yleiskuvaa saaresta. Honolulussa kannattaa käydä ajamassa Tantalus Drive, jonka levähdyspaikoilta on upeat näkymät Honolulun yli. Valitsimme Oahun juuri sen takia, että pidämme kaupungeista ja luonnosta. Hotellimme oli Ohana Waikiki East, joka sijaitsee parin korttelin päässä Waikikin rannasta. Hotelli oli siisti ja ihan kohtuuhintainen, mutta ei mitään ylistevuotaavaa luksusta. Hintaa taisi tulla n. 100 €/yö. Hotelli ei myöskään ollut kaikkein vilkkaimmalla turistikadulla, mikä oli kiva. Ruokapaikkoja valikoimme lähinnä yelp.comin, Honolulu star advertiserin, Anthony Bourdainen ja Lonely Planetin suositusten mukaisesti. Waikikissa ei välttämättä kannata suodä kovin montaa kertaa. Ruoka on aika keskinkertaista, ja hinnat kovia. Poikkeuksiakin tietysti löytyi. Meidän ehdottomia suosikkiravintoloitamme olivat Alan Wong's (hintava) ja Uncle Bo's Pupu bar & grill (melko edullinen), Puka dog (edullinen) ja Rainbow Drive-Inn (edullinen). Teddy 's Bigger Burger oli myös loistava, mutta kannattaa muistaa, että Jenkeissä normaalikin annos voi olla valtava, eli ei ehkä kannata ottaa sitä kaikkein isointa burgeria. Lentokentän lähellä sijaitseva La Mariana Sailing Club oli lemppari drinkkibaarimme. Tosin sinne päästäkseen piti liittyä pursiseuran jäseneksi (social membership ei kuitenkaan maksanut mitään). Kävimme reissulla myös Royal Hawaiian -hotellin Aha Ainassa (niin kuin luau). Ruoka oli ihan ok, mutta baari oli avoin ja show aivan loistava. Hanauma Bayssä kannattaa käydä snorklaamassa. Paikkaan on muistaakseni 7,5 dollarin sisäänpääsymaksu, ja sieltä saa parilla kympillä vuokrata snorklausvälineet. Pearl Harborissa kannattaa myös käydä. Museot siellä on todella hyvin toteutettu ja jos ottaa kaikkien museoiden yhteislipun (55 euroa, minun mielestäni oikein hintansa väärtti), audio tour kuuluu hintaan. Museoita on mm. oikeassa taistelulaivassa (USS Missouri) ja sukellusveneessä (Bowfin). USS Arizonan muistomerkille emme valitettavasti päässeet kovasta tuulesta joutuen. Meitä kiinnostaa myös paljon historia ja Havaijin kulttuuri, joten nautimme kovasti Honolulun historiallisessa keskustassa kävelystä. Ensimmäinen lähetysasema ja kirkko, entinen kuninkaallinen palatsi (Iolani palace), State Capitol ja oikeustaloa ovat lähekkäin pienellä alueella. State Capitolin rakennukseen muuten pääsee sisään vapaasti, ja ylimmässä kerroksessa voi mennä käymään kuvernöörin toimistossa! Kuvernööri itse ei tietenkään ole paikalla, ja kyseessä on puhtaasti edustustoimisto, mutta melkein jo upean koa-puisen paneloinnin takia kannattaa mennä käymään siellä. Meillä kävi hyvä tuuri ja House of Representativesin istunto oli juuri päättynyt, joten pääsimme katsomaan myös istuntosalia. Jos historia ja kulttuuri kiinnostavat kannattaa ehdottomasti käydä myös Bishop Museumissa! Tykkäsimme molemmat Havaijista tosi paljon. Ilmasto oli täydellinen meille, sillä emme kumpikaan viihdy kovin kuumassa. Nyt helmikuussa lämpötila oli joka päivä n. 21-23 astetta, eli hyvin pärjäsi kesämekossa ja sandaaleissa. Melkein joka päivä tuli vähän vettä, mutta kuurot olivat niin lyhyitä jä kevyitä, että se ei ainakaan meitä haitannut yhtään. Yhtenä päivänä taisi tulla vähän enemmän vettä. Aivan ihana paikka, toivottavasti päästään joskus uudestaan!
  2. Meillä oli hääjuhla Agroksessa 2.2.2013. Tila saattaa vaikuttaa tyhjänä ja ilman valoja tosi pimeältä ja kolkolta, mutta oli koristeltuna aivan upea! Me käytimme hintaa kuuluvia pöytiä ja klaffituoleja, jotka olivat meidän mielestämme ihan hyvät. Kukaan vieraistakaan ei valittanut. Meillä oli myös käytössä tilassa oleva valosarja, jolla saa tosi kivasti ilmettä ja valoa tilaan. Käytimme kirkkaita spottivaloja kiviseinillä ja liiloja osassa pylväistä. Pöytäjärjestyksen tekoon löytyi kivasti apuja Agrokselta, heillä on muutamia mallipöytäkarttoja, joita muokkaamalla sain hyvin 120 henkeä mahtumaan tilaan tanssilattian ja bufetpöydän kanssa. Otimme hääparin ja lähisuvun pöydäksi yhden pyöreän pöydän, minkä lisäksi meillä ei ollutkaan muita extrakalusteita. Intercomilta tilasimme loppusiivouksen, koska halusimme säästää apujoukkoja. Emme päässeet tilaan perjantaina, mutta pöytien asettelu ja koristelu sekä valojen suuntaaminen onnistui n. kuuden hengen voimin kivasti parissa-kolmessa tunnissa. Tässä tietysti auttoi hyvä etukäteissuunnittelu. Aulassa siirreltiin myös huonekaluja niin, että sinne saatiin pari mukavaa istuinryhmää. Juomien esijäähdyttäminen onnistui hyvin, vaikka tilaan päästiin vasta klo 9. Vieraat saapuivat vasta n. 15.30 vihkimisen jälkeen. Sunnuntaina ei ollut tilassa varausta, eli tavarat haettiin pois vasta silloin. Keittiö on hyvätasoinen esillepanokeittiö. Siellä on kyllä yksi keittolevy, jolla perunoiden keittäminen ja kastikkeen lämmittäminen onnistuivat hyvin. Keittiössä on myös suuri lämpökaappi, jossa ruoan saa pysymään kuumana, mutta siellä ei voi valmistaa mitään. Meillä se ei ollut ongelma, sillä olimme suunnitelleet aterian niin, että kaikki perunoita ja kanttarellimuhennosta lukuunottamatta oli kylmää. Kylmätilat ovat hyvät ja runsaat. Kaikki juomat ja ruoat saatiin kylmään. Kaikien kaikkiaan tila toimi aivan loistavasti! Suuri ja kylmä halli muuttui spottivaloilla, pöytäkoristeilla ja kynttilöillä ihanan intiimiksi ja lämpimäksi. En voi kuin suositella! Voin laittaa tänne muutamia kuvia kunhan ehdin.
  3. Kahdet Kalevala korun korvakorut: Iiris liilalla kivellä ja Naisen ääni vihreällä.
  4. Aamiainen ja saunomista lentokentän Hiltonissa, jossa vietimme hääyön, sitten 13.15 lennolla Münchenin kautta San Franciscoon häämatkalle.
  5. Oikeastaan kaikki lahjarahat meni kahden ja puolen viikon häämatkalla San Franciscossa ja Havaijilla. Tosin matkaa varten oli kyllä rahat muutenkin olemassa, mutta ajatuksissa ne oli juuri ne lahjarahat, mitkä reissussa käytettiin.
  6. Meillä oli heti häitä seuraavana päivänä ilmoitus Helsingin Sanomissa. Mukana oli Juha Tapion biisistä lainaus "En mitään, en ketään enemmän kuin sua.", jota varten oli kysytty artistilta itseltään etukäteen lupa. Ilmoituksessa ei ollut kuvaa.
  7. Meidän helmikuisiin häihin tulee väreiksi tumma liila ja hopea. Lisäksi paikkakortteihin tulee pienet lumihiutaleet ja kukka-asetelmiin tuijanoksia ja männynkäpyjä. Kynttilöitä tulee myös paljon.
  8. Martha Stewartin ohjeessa käytetään mun mielestä ihan turhaan ylimääräisiä pusseja. Ne irtolehdet saa leikattua pienemmistä osista ylijääneistä paloista. Muistaakseni 6 pussia riitii kun käytti isompia eli 1x4 pusseja. Lisäksi noista ruusuista tulee ihan valtavia, kimppua varten tein pienempiä, joista puuttuu ne irtolehdet. Olisikohan näihin mennyt 4 pussia. Pienten ruusujen halkaisija avattuna on n. 5-7 cm, kun ne isot ovat n. 10-12 cm. Valmis kimppu näyttää tältä:
  9. Poistuessa Händelin Saban kuningattaren saapuminen.
  10. Meille taas tulee ihan täysi morsiusmessu, joten ohjelma on kiva olla olemassa etenkin niitä varten, jotka eivät säännöllisesti käy jumalanpalveluksissa. Päädyimme siihen, että teemme erillisen kirkko-ohjelman, siihen kuitenkin tulee aika monta sivua, ja juhlaan sitten yksinkertaisen kortin, jossa on toisella puolella ohjelma ja toisella menu. Mutta missään tapauksessa kirkko-ohjelma ei ole välttämätön. Itse kuitenkin vieraana olen ajatellut, että on kiva jos ohjelmassa lukee esim musiikkikappaleet ja tekstinlukijoiden nimet sekä mahdollisen virren sanat.
  11. Meillä vastausaika päättyy päivää vaille 4 viikkoa ennen häitä. Sitten on vielä hyvää aikaa soitella läpi kaikki sukulaiset, jotka eivät ole ilmoittautuneet. Hotellikiintiön varaukset raukeaa myös samana päivänä. Kutsut laitetaan postiin lokakuun lopussa, vp. 6.1.2013 mennessä ja häät 2.2.2013.
  12. ^ Mulla on vähän samanlaisia mielipiteitä. Puku, jota en missään nimessä laittaisi, tuntuu olevan juuri sellainen, minkä suurin osa haluaa. Minulle oli alusta asti selvää, että minun pukuni ei ole valkoinen, olkaimeton, leveähelmainen, pitsinen, tyllinen tai kirjailtu, eikä selässä missään tapauksessa ole nyöritystä! Löysin aivan ihanan puvun, joka sopii juuri minulle. Onneksi nykyään on vaihtoehtoja.
  13. Minua kosittiin suunnilleen näillä sanoilla: "Kulta, haluisitko mennä naimisiin mun kanssa?" Meille on heti alussa ollut selvää, että ollaan menossa naimisiin, eikä kihloihin, ja että kihlaus on se aika kosinnan ja avioliiton solmimisen välissä. Kosinta tapahtui lauantaina ja se ilta meni ihan vaan tilanteesta nauttiessa. Sunnuntaina tehtiin alustava suunnitelma, päätettiin päivä, kirkko, juhlapaikka ja mietittiin minkälaisiin häihin meillä on varaa. Maanantaina puolenpäivän aikaan oli sitten jo paikat varattu ja illalla käytiin ostamassa sormukset. Kosinnasta hääpäivään on päivää vaille 11 kk. Se on meille aika sopiva aika. Jos totta puhutaan, en varmaan jaksaisi odottaa kauempaa .
  14. Meillä on morsiusmessuun tulossa näillä näkymin -Häämarssi -Kiitosvirsi -Vastausmusiikki (uruilla) -Vihkilaulu (lauluryhmän esittämänä) -Uhrivirsi -Lauluesitys ehtoollisen aikana -Kiitosvirsi (kiitosruokouksen paikalla) -Päätösmusiikki Kolme virttä, kolme urkukappaletta ja kaksi lauluesitystä.
  15. Minulle tulee valkoinen birdcage huntu silmien eteen. Huntu kiinnitetään kauniilla hiuskammalla, jossa on strasseja. Kampauksesta tulee vintage-henkinen nuttura.