Viljaana

Rouva
  • Content count

    103
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Viljaana

  1. Paikasta riippuen aloittaisin vessareissun sillä, että tarkistaisin vessan siisteyden ja siivoustarvikkeiden tai henkilökunnan sijainnin. Jos lattia ei näytä siltä, että haluaan pyyhkiä sen helmoillaan, niin eikun kaaso (tai joku henkilökunnasta) siivoamaan. Kyllä sen lattian aika helposti pyyhkäisee luutulla, vaikka kaasokin olisi pitkässä puvussa. Ja kun vessa vaikuttaa siistiltä, ei tarvitse varoa kuin omia tuotoksiaan. Luulisi helpottavan. Ja pitkän hunnun ja vanteettoman laahuksen voi kietoa kaulaansa kuin kaulahuivin. Ei ehkä kaunista tai mukavaa, mutta eivätpä ainakaan ui pytyssä . Kampaajalta voi myös tarkistaa, saako kaaso hunnun pois ja takaisin vessassa käyntiä varten. Ja eikö se usein riisuta muutenkin kirkon jälkeen?
  2. Joillain valmistajilla, kuten Wonderbralla, on "temppuiluun" erityisesti suunniteltujakin liivejä: http://www.wonderbra.eu/uk/solution-bras-/multiplunge-bra/invt/7802/. Muistaakseni Lindexkin myi sellaisia joskus (ja niiltä voi vaasa myös niitä jatkopaloja). Toivottavasti löydät jotkut, jotka istuvat pukusi alle.
  3. Minulla olisi muutama idea (joista osan olet varmaan jo kuullutkin): 1. Ihoon liimattavat liivit (esim. Unique bra): näitä on varmaan jo ehdotettu. Riippu rinnan muodosta ja omasta mieltymyksestä, riittääkö niiden tuki (tai luottaako liimaukseen). Näitä muistaakseni saa myös tekstiilipintaisia, joten jos puvussasi on olkain/olkaimet, näppärä ompelija voi ehkä kiinnittää liiviin samassa linjassa kulkevat olkaimet, jotka antavat lisätukea näkymättä puvun alta. 2. Rintateippi. En tiedä mistä sitä saa, mutta sellaisella mallien rinnat tuetaan uimapukukuvauksissa. Ilmastointiteippiäkin voi kuulemma käyttää, mutta se voi ärsyttää ihoa. 3. Korsetti - teetetty sellainen. Korsetteihin erkoistunut ompelija pystyisi ehkä tekemään korsetin, joka jättäisi selän mahdollisimman avoimeksi ja tukisi rintoja altapäin. Sen voisi ehkä kiinnittää ylhäältä ihoon ihoteipillä, jota saa ainakin Lindexistä. Korsetteja tekevät ainakin Wiipurin erikoiskorsettiliike ( http://www.wek.fi/ ) ja Belle Modeste ( http://www.bellemodeste.com/ ). Korsetin teettäminen on kuitenkin kallista, ja riippuu paljon puvun mallista, onnistuuko sellainen ylipäätään. Jos pukusi ei ola hirveän matala, on ehkä mahdollista madaltaa tehdastekoisen korsetin selkää paremmin pukuun sopivaksi. Se voi tulla halvemmaksi, eikä vaadi ompelijalta yhtä hyvää korsettituntemusta.
  4. Kuulostaa kamalta. Ymmärrän hyvin, että olen sydänjuuriasi myöten loukattu ja petetty. Ja ymmärrän myös, jos et tuon jälkeen tahdo olla tekemisissä bestmanien kanssa ja sulhoonkin on vaikea luottaa. Mutta minusta kuulostaa tosi hyvältä, jos olet saanut selvitettyä asiaa miehesi kanssa ja päättänyt antaa anteeksi. Kuvaamasi kuulosti siltä, että miesväellä on vain lähtenyt mopo aika pahasti käsistä, kun on yritetty järjestää kaverille villit polttarit. Sanoisin että mautonta ja typerää, mutta jos sulho on sen verran tolkuissaan ollut, että on jonkun rajan homassa pitänyt, pitäisin sitä hyvänä merkkinä. En todellakaan halua puollustella osallistujia, mutta ilmeisesti tuossa joukossa tyhmyys vaan tiivistyy. Tuskin sitä sulhoa tarvitsee lopun ikää vahtia, eikähän seki ole sitä mieltä, että noin pahasti ei kannata mokata, vaikka kuinka kaverit yllyttäisivät ja viinaa olisi kulunut.
  5. Meille on tulossa maltillinen tarjoulu + riuskaotteinen kaasomme on luvannut heittää taksiin yhden vieraista sitten kun herra on kumonnut yhden liikaa. Tämä ystävän miehen kohdalla on nimittäin ihan turha toivoa mitään muuta. Ja kutsumatta ei voi jättää, sillä miehen puoliso on minulle läheinen ja nostaisi maailmanlopun metelin, jos hänet kutsuisi yksin . Ja mekin oikeasti harkittiin alkoholittomia häitä ihan vain muutaman vieraan takia, joiden juomiseen ei voi luottaa. Suurin osa vieraista on kuitekin kohtuukäyttäjiä, ja puolisosta alkoholittomuus tuntuisi kummalta meidän häissä. Itse en juurikaan juo, joten varmaa on, että alkoholiton puoli on myös tarkkaan mietitty. Itse en ole koskaan ollut alkoholittomissa häissä, mutta illalliskutsuilla kyllä, eikä kukaan ole koskaan valittanut. Ja täytyy kertoa eteenpäin vinkki juomisen ja kulujen karsimiseen ei-ihan-alkoholittomissa häissä: Ystäväni - raavas mies - kertoi, viime vuosina sisarustensa häitä juhlineena, että heidän suvussaan on tapana terästää alkoholillinen booli vain alkuillasta. Pari lasillista juotuaan kukaan vieraista ei kuulemma ole koskaan huomannut, että booli on vaihtunut illan mittaa alkoholittomaksi. Ja tämä uskottiin minulle vaivihkaa olutpullo kädessä. Näin tullaan ainakin meillä tekemään.
  6. Olen samaa mieltä _tiian_ kanssa, että monet vegaanit välttävät myös hunajaa, mutta sanoisin, että on aina parasta kysyä kyseiseltä henkilöltä. Ruuanlaitossa hunajan voi varmaan korvata jollakin siirapilla; agavesiirappi, jota saa erikoiskaupoista, voisi olla hyvä korvike.
  7. Uskaltaako kukaan kasvis-kalaruokaa tarjonneista kertoa pitopalvelunsa nimeä? Ehkä jopa pääkaupunkinseudulla toimivaa? Olemme heilan kanssa suunnitelleet lihattomia häitä, sillä olemme molemmat olleet vuosia kasvissyöjiä. Heila kuitenkin syö kalaa (johon minä en koske), joten sitä haluamme tarjolle. Vieraat taitavat olla enemmän tai vähemmän sekasyöjiä. Ainoa tunnustaunut (lievä) kala-allergikko vähän irvisteli, kun kuuli suunnitelmastamme, mutta ei kyllä tule nostamaan meteliä, jos ruoka on hyvin tehty ja sitä on riittävästi. On minultakin kyselty, olenko ruvennut syömään jauhelihaa, kun olen tarjoillut soijarouheella terästettyä lasagnea . Änkyrä-sukulaiset todennäköisesti jättävät tulematta jo muista syistä... Hyvän pitopalvelun etsiminen vain hirvittää. Kasvisruokaa kun voi tehdä "Unicafen tapaan" (kaikki yliopisto-opiskelijat varmaan tietävät nämä) eli tunnistamattomaksi mössöksi keitettyjä vihanneksia, tai sitten sen voi tehdä hyvin. Ongelma on, että jos pitopalvelulla ei ole kokemusta kasvisruuista, tulos voi olla vihersalaattia ja mössöä hienoista nimistä huolimatta. Ei houkuta yhtään.
  8. Kiitos kaikille nettikauppalinkkejä laittaneille! Epäilen joutuvani ostamaan kenkäni netistä, sillä haussa on puolison pituuden takia ballerinat, vaikka muissa tilaisuuksissa esiinnynkin aina koroissa. Sisko oli sitä mieltä, että saan luvan vaihtaa jatkoilla korkoihin, kun kukaan ei enää oleta edustuskuvia otettavan. Ei ole kuulemma tottunut katselemaan minua matalissa kengissä
  9. Minua kiinnostavat nuo vihkikaaret: mistä ihmiset ovat niitä hankkineet? Vuokraako niitä joku? Vai pitääkö itse askarrella?
  10. Kiitos Miims! Jatkan siis yrittämistä. Heila tosin oli jo sitä mieltä, että jos yhteydenpito on näin haastavaa, meidän on turha harkitakaan koko paikkaa: jos puhelimeen ei vastata nyt, tuskin siihen vastataan lähempänä häitäkään, kun oikeasti pitäisi saada sovittua paikan kanssa jotain.
  11. Olen soitellut läpi pääkaupunkiseudun nuorisoseuroja sun muita, ja etsinyt kohtuuhintaista hääpaikkaa. Jokaisesta olen varmuuden vuoksi kysynyt, onko suhteemme sukupuolijakauma ongelma, sillä en todellakaan halua päätyä tilanteeseen, jossa saan kuulla kaksi viikkoa ennen häitä, että paikka menee vaihtoon, koska lesbohäät eivät sovikaan seuran ideologiaan. Täytyy sanoa, että olen ollut positiivisesti yllättynyt, sillä yleisin reaktio kysymykseeni on ollut "Herranjestas ei tietenkään ole mikään ongelma! Kauheeta, joudutteko te oikeasti kysymään tommosta?"
  12. Miten olette olleet yhteydessä Furuhediin? Suunnittelemme häitä kesälle 2013, ja Furuhed on harkintalistalla. Ongelma on, ettei siellä vastata puhelimeen. Nettisivuilla kehotetaan soittamaan talonmiehelle ja soiteltu on: virka-aikaan, iltaisin ja eri viikonpäivinä. Koskaan kukaan ei vastaa. Olemme myös jättäneet (molemmilla kotimaisilla) yhteydenottopyynnön nettisivuille ja yrittäneet tavoittaa seuran puheenjohtajaa - myös tuloksetta.
  13. Me oltiin oikeastaan jo kihlauduttu kuukausi aiemmin, mutta kun viimein päätettiin julkistaa asia (salakihlat on ni-i-iin 1800-lukua ), minä pyysin morsiammeni kättä tämän isältä. Minä olin se joka kosi, joten minun isäni mielipidettä asiaan ei tiedusteltu. Sanamuoto oli: "Olen N.N.:n mielipidettä asiaan jo tiedustellut, mutta kysytään nyt vielä isältäkin. Saako N.N.:n viedä vihille?". Tuleva appi vastasi, että kyllähän se on tyttären asia päättää, mutta kyllä hänen puolestaan saa. Sitten kerrottiin yhdessä tulevalle anopille, ja illalla puhuttiin puolison perheen kanssa häistä, lakiasioista ja meidän suunnitelmista. Hauskaa tässä oli se, että kun muutama viikko myöhemmin tieto meidän kihloista oli saavutanut puolison serkun ja tämä onnitteli tulevaa appea uutisesta, ei appi tiennyt asiasta yhtään mitään! Appi oli sitten soittanut tyttärelleen pettyneenä, että ette sitten meille kertonut ennen serkkuja. Että ilmeisesti olisi pitänyt sittenkin muotoilla asia vielä selvemmin.
  14. Minun piti ottaa kaksoisnimi. Puolison kanssa oltiin tämä jo päätetty, sillä kumpikaan meistä ei ollut erityisen innokas luopumaan nimistään, mutta haluamme tulevien lasten takia yhteisen nimen. Matkaan tuli kuitenkin mutka. Paha mutka: minulla ei nimittäin tule häiden jälkeenkään olemaan oikeutta kaksoisnimeen parisuhteemme sukupuolijakauman vuoksi. Meillä "häät" nimittäin tarkoittavat parisuhteen rekisteröintiä, sillä olemme naispari. Kyllä minä tiesin, ettei nimeä meillä vaihdeta noin vain, vaan sitä pitää erikseen rekisteröinnin jälkeen anoa maistraatista, maksaa 165 euroa ja odottaa puolisen vuotta sen käsittelyä (Ihan oikeasti, käykää tuolla Parisuhteen rekisteröinti -puolella lukemassa ihmisten kokemuksia). Se, ettei nimi tule näilläkään muuttumaan kaksoisnimeksi, tuli minulle yllätyksenä. Onneksi sentään kuulin netissä huhua tästä ennen kuin asian olisi laittanut käsittelyyn ja julistettu sukulaisille. Olen soittanut maistraattiin ja varmistanut asian: kaksoisnimi edellyttää avioliittoa. Nimilaki ei edes tunne rekisteröityä parisuhdetta, mutta pitkän kaavan mukaan anotut nimenmuutokset voidaan hyväksyä laissa mainitun "perhesuhteissa tapahtuneen muutoksen" vuoksi. Kaksoisnimeä ei kuitenkaan voida myöntää, koska se tulee muodostaa omasta ja aviopuolison nimestä. Kysyi ihan piruuttani, voisinko sitten vaihtaa nimeni kokonaan uuteen sukunimeen (tarkistin vielä Väestörekisteristä, ettei nimi ole käytössä), joka olisi kirjoitusasultaan Minunnimeni-Puolisonnimi, mutta ei kuitenkaan kaksoisnimi vaan pelkästään samannäköinen. Eivät tainneet arvostaa huumorintajuani ja lisäksi nimilaki kieltää moisen kikkailun (Uutta nimeä ei voi muodostaa yhdistämällä olemassa oleviksi nimiksi tunnistettavia sukunimiä). Eli kaiken tämän jälkeen palasimme takaisin lähtöruutuun. Todennäköisesti tulen häiden jälkeen anomaan puolisoni nimeä, sillä uskon yhteisen nimen helpottavan edes piirun verran tulevien lastemme elämää: viranomaisten tulee kuitenkin olemaan vaikeaa mieltää meidät perheeksi sukupuoltemme vuoksi, joten jos samannimisinä meidät mielletään edes lastemme sukulaisiksi, jos ei vanhemmiksi, olen valmis vaihtamaan nimeni.
  15. Meillä molemmat pukeutuvat (enemmän tai vähemmän perinteisiin) morsiuspukuihin. Toinen meillä on jo, mutta minun pukuni on löytämättä. Valokuvaus pukujen kanssa on kuitenkin se, mikä minua huolettaa: Meillä kun tulee olemaan sitä valkoista helmaa kaksinkertaisesti keskivertopariin verrattuna, pelkään että kuvassa näkyy vain paljon pelätty kermakakkumeri, vaikka puvut olisivat kuinka hillittyjä. Ja miten ihmeessä kuvan saa sommiteltua nätisti, kun minä olen toista morsiota reilua päätä pidempi? En millään muotoa haluaisin toisen istuvan, koska mieleen tulevat vain perinteiset kuvat, joissa mies seisoo istuvan vaimonsa vierellä. Mieluummin välttelisin kaikkea, mikä saisi ihmiset tekemään outoja päätelmiä suhteemme sosiaalisista sukupuolista...
  16. Minun piti hakea häiden jälkeen kaksoisnimeä. Pari surullista puhelua maistraattiin kuitenkin selvitti, ettei parisuhteen rekisteröinti oikeuta kaksoisnimeen, vaan siihen tarvitaan avioliitto, jota emme tietenkään voi saada (olisi kyllä kelvannut). Tosi kiva uutinen, kun pitkien pohdintojen jälkeen oltiin tultu siihen tulokseen, että kaksoisnimi olisi meille oikea ratkaisu, kun kumpikaan meistä ei ole kovin innokas luopumaan nimestään, mutta tulevien lasten elämän helpottamiseksi haluaisimme perheelle yhteisen nimen. Nyt kaikki alkaa siis alusta. Yritin jopa ehdottaa maistraatille, että hakisinkin täysin uutta nimeä, joka olisi kirjoitusasultaan minunsukunimi-puolisonsukunimi, mutta eivät tainneet arvostaa huumorintajuani. Nimilaki ilmeisti kieltää uudet sukunimet, jotka on selkeästi muodostettu kahdesta olemassa olevasta nimestä. Samalla tulin kyselleeksi lasten nimistä, jos kumpikin meistä pitää oman nimensä: Jos äiti A synnyttää perheen esikoisen, lapsi saa syntyessään nimen A. Syntymän jälkeen äiti B adoptoi lapsen. Jos äiti B synnyttää tämän jälkeen perheen toisen lapsen, lapsi saa nimen B - vaikka vanhempi sisarus on eri niminen. Nimen voi vaihtaa A:ksi vasta, kun äiti A on adoptoinut lapsen. Prosessiin menee helposti kuukausia. Me ajattelimme puolison kanssa, että yhteinen sukunimi helpottaisi viranomaisten kanssa asiomista, kun ulkopuolisten olisi helpompi mieltää meidät perheeksi. Tuskin yhteinen nimi oudoilta katseilta suojaa, mutta ei ehkä tarvitsisi niin paljon selitellä, kun samannimisinä meidät oletettaisiin ainakin sukulaisiksi, jos ei vanhemmiksi.