-
Posts
312 -
Joined
-
Last visited
Profile Information
-
Gender
Female
Recent Profile Visitors
The recent visitors block is disabled and is not being shown to other users.
AaHoo's Achievements
Vakkari (3/5)
-
Kävimme Helsingissä todella monessa liikkeessä, mutta aivan ylivoimaisesti ihanin oli Anette Tillander. Suosittelen erittäin lämpimästi!
-
Meillä oli "pienet häät" eli yhteensä meitä oli noin 40, ja siitäkin porukasta tuli jo kolme pitkää pöytää. Tuntui sekin vierasmäärä suurelta, koska halusi kaikkien kanssa ehtiä juttelemaan, mutta ei se vieraslistan teko helppoa ollut. Karsinta tehtiin sitten sukulaisista, eli kavereiden lisäksi vain vanhemmat+sisarukset ja se olikin helppo sanoa kaikille sukulaisille ja sen hyvin ymmärsivät. Tosin pari sukulaista olisin halunnut kutsua, mutta tuo oli meidän periaatteena ja sitten helposti vierasmäärä olisi kasvanut lähelle 50:tä, joka taas olisi ollut liian paljon (koska haluttiin ehtiä juttelemaan kaikkien kanssa). Meillä meni buffet ruokailuun+taukoihin+puheisiin+kahviin ehkä 2,5 tuntia.
-
Rentoudu ja nauti päivästä! Skumppalasi häätohinoissa saattaa auttaa Ne, mitä aamulla on tekemättä tai hoitamatta, saa ollakin. Ja kannattaa käydä asiat kaason/bestmänin/seremoniamestarin kanssa huolella läpi etukäteen, niin ei itse tarvitse hoidella kaikenmaailman pikkujuttuja. Kuulin jälkikäteen, mitä kaikkea rakas kaasoni oli hoitanut, ja siten pienet "ongelmat" ei mun silmiini asti edes päässyt. Muistin häntä kyllä lahjoilla . Kuvaajan kanssa kannattaa käydä tosi tarkkaan läpi, minkälaisia kuvia haluaa ja mistä otettavan. Itselle itsestäänselvistä asioista ei välttämättä tule muuten kuvaa... Hyvä ryhti . Mulla ei tainnut kokoaikaa olla
-
Hieno! Ootteko ostanut vai vuokrannut jostain?
-
Missä paikoissa olette jo käyneet?
-
Minkäslainen tuo bingo oli tarkemmin ottaen ?
-
Me aluksi ajateltiin, ettei tule istumajärjestystä, jotta tunnelma olisi vähän rennompi. Mutta, mutta... Sitten on tosiaan nuo pari lapsiperhettä, ja sitten siellä kaikki koittaa miettiä, mihin mahtuu istumaan ja kenen kanssa. Onhan se meinaan paljon kivempaa, jos pöytäseurueena on samanhenkistä porukkaa. Eli meille tulee kuitenkin ihan tarkka istumajärjestys. Kaikissa häissä, joissa olen ollut, on ollut istumajärjestys. Yleensä tosi onnistunut ja on ollut todella kivaa, on sitten vieressä ollut tuttuja tai tuntemattomia seurana. Kerran meidät tosin plaseeraattiin (vierekkäin) eri pöytään, kuin sulhon kaverit. Silloin vielä pöytä oli todella iso, eli oli hankalaa jutella vastapäätäistuvien kanssa, kun näkyvyydenkin peitti joku korkea koriste. Meidän molemmilla puolilla taas oli vähän omat seurueet, joten onneksi tosiaan istuttiin edes vierekkäin, mutta vähän tylsää se oli kahdestaan koko ilta häissä olla.
-
Meilläkin mennään yli budjetin, ja hieman ahdistaa..
-
"Isäni käsipuolessa etenin vielä kaksi askelta ja kun isä oli luovuttamassa minua sulhaselle, kättelyn sijaan rupesivatkin heittämään kaikenmaailman "jengitervehdyksiä" (siis niitä erilaisiä kättelyitä, läpsyjä, jalanheittoja, "jou-man-haleja" yms. !!" (lainaus ei onnistunut)
-
Meillä oli tulostettu kartta ja hääinfo samalle paperille. Yllättävän pieneen tilaan ne asiat mahtuivat. Sen sitten taittelin vaan sopimaan kirjekuoreen kutsun seurana.
-
Auttakkee! Miten plaseeraisitte toisen eronneet vanhemmat puolisoineen ja toisen vanhemmat, kun ainoastaan jälkimmäisillä on pari tuttavaa juhlissa? Nämä eronneet eivät ole olleet missään tekemisissä vuosiin eikä mitään riidan vaaraa ole, mutta heitä tuskin kiinnostaa vierekkäin istua juhlissa. Onko hassua laittaa nämä yhdessä olevat vanhemmat väliin istumaan? Itse olimme ajatelleet vaihtaa paikkaa juhlan aikana mahdollisuuksien mukaan ja ehkä alussa istua mielummin jopa parhaiden kavereiden kanssa.. Ideoita? Ajateltiin ensin, ettei tehdä pöytäjärjestystä, mutta pakko tehdä yllämainitusta syystä ja koska lapsiakin tulee juhliin, niin saa perheet istua yhdessä, vaikka meillä onkin alle 50 henkeä juhlissa.
-
Meillä myös on tehty aika rankkaa karsintaa vieraslistassa. Alunperin listalla oli nimiä 60, tosin jokaikinen läheinen ja tärkeä, tarkkaan harkittu. Tuntuu vain, että niin monen kanssa ei millään ehdi kunnolla juttelemaan sen päivän aikana. Nyt on listalla 40 nimeä, joka on enemmän meitä ja intiimimpää. Toisaalta harmittaa, koska muutaman nimen olisin halunnut listalle lisätä. Toisaalta sitten vieraita on joko 40 tai 50, ja siinä taas on jo iso ero. Ja sukulaisista tulee vain vanhemmat ja sisarukset. Juuri tuo 10 olisi niitä muita seuraavaksi läheisimpiä sukulaisia, mutta toisaalta on helppo sanoa kaikille sukulaisille "selityksenä", että paikalla on vain sisarukset ja vanhemmat. Osa meinaan tuosta 10:stä loukkaantuu ja pahasti.. Parisienne, Meilläkin on häät ravintolassa, mutta siis koko porukalla. Uskon, että teilläkin tuo ruokailuhetki ravintolassa on tosi mukava. Itse olen ollut pari kertaa kabinetti-tyyppisessä paikassa ravintolassa juhlissa päivällä pienellä porukalla ja tunnelma on ollut oikein mukava ja intiimi, on ollut mukava jutustella läheisimpien kanssa. Eli ei huolta tunnelman suhteen . Ja juhlavia ovat tilaisuuden myös olleet eli hääpukukin sopii sinne mainiosti
-
Täällä onkin monta hyvää vinkkiä
-
Meillä taitaa sittenkin tulla ravintolahäät: onneksi olin mielipiteeni jo tänne kirjoittanut, niin tietää jo tuon tarjoilupolitiikan