Kaunismieli

Morsian
  • Viestit

    26
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä Kaunismieli

  • Taso
    Juniori
  • Syntymäpäivä 07/27/88

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Ensin ajattelin romanttisesti askartelevani kutsuja mutta laiskuus iski ja sulhaseni on varsinainen neropatti, mitä helppotekoisuuteen tulee. Eli tilataan kutsut netistä joko pixartprintingiltä tai unitedprintistä, koska sieltä saa niin paljon edullisemmin kuin muualta. Ideoita kutsujen kuviin saa netistä ihan hurjasti ja sitten kuvankäsittelyohjelmilla saa väännettyä omannäköiset. Ja sitten vaan tilaa ne ja that's it.
  2. Olen nyt aika varma ettei meille tule hääkarkkeja. Kotonani on menneistä häistä muistoksi jääneitä hääkarkkeja koko läjä, sillä kukaan ei niitä ole kehdannut syödä, vaan säilyttävät niitä muistona häistä. Me tehdään rannasta kerätyistä sileistä kivistä paikkakortintapaiset, joihin kirjoitetaan vieraan nimi, ja kääntöpuolelle häidemme päivämäärä ja meidän nimikirjaimet. Niiden värkkääminen lienee riittävän aikaavievää, vaikka laitammekin pystyyn oikein kunnon linjaston niitä varten, eli en varmasti jaksa enää niitä karkkeja askarrella. Laitetaan sitten tarjolle ihan tavallisia karkkeja, joita voivat vieraat napostella pitkin päivää
  3. Me ei laitettu ollenkaan sellaisia virallisia "save the date"- kortteja, muutamille sukulaisille mainittiin häistä joulukortissa ja muille olemme kertoneet ihan itse. Myös molempien vanhemmat ovat kertoneet asiasta eteenpäin suurella innolla, eli koko suku jo tietää aikeistamme. Kutsut laitetaan noin 4 kuukautta ennen häitä ja rsvp:n deadline on 1,5 kk ennen häitä. Eli ihmisillä on reippaasti aikaa miettiä vastausta ja järkkäillä kesäsuunnitelmiaan ja sitten meillä on aikaa tehdä istumajärjestys ja paikkakortit huolella. Tykkään tehdä asiat ajoissa, ja varmasti jää kuitenkin paljon muuta kiiretekemistä häidenalusviikoille.
  4. Aluksi mietin kaiken juuri siltä kantilta, että miten miellyttäisin vieraita, mutta myöhemmin älysin, ettei juhlia sillä lailla pidä miettiä. Tietysti yritetään saada aikaan hauskat juhlat, joista jää hyviä muistoja, mutta tarkoituksena ei ole kenenkään miellyttäminen. Kaasolle ostetut asiat eivät ehkä kuulu miellyttämiseen, vaan lähinnä palkitsemiseen tehdystä työstä. Pukuja en osta kenellekään, enkä myöskään aio stressata vieraslahjoista, nehän ovat sivuseikka. Vanhempiamme on pakko vähän mielistellä vieraslistan suhteen, heillä on mielestäni jopa oikeus siihen vaikuttaa. Meidän häämme ovat myös heidän elämässään suuri asia ja jos heidän onnellisuutensa on parista meille vieraammasta sukulaisesta kiinni niin olkoon siitten niin.
  5. Kiintoisa ajatus! Täytyypä miettiä ihan kunnolla, tuollainen varmaan sopisi parhaiten sellaiseen matalaan "levykakkuun". Tietysti voisihan sitä laittaa perinteisen kerroskakun päällimmäisen kerroksen kylkeenkin kuvan! Kiitos
  6. Huntua tuskin laitan, mutta aion itse tehdä hiuskoristeen parista tärkeästä valokuvasta, ikäänuin sellaisen viuhkan. Tästä ajatuksesta se koko teema-ajatus lähti, että laitetaan vanhoja kuvia esille. Sulhanen toivoi jopa kuvauspistettä, missä vieraat saavat ottaa itsestään kuvia ja niitä sitten lähetellään ympäri sukua
  7. Miedän häiden teema alkaa vasta muotoutua, mutta olemme nyt päätyneet muistoihin ja kuviin. Tiedän, kuulostaa aika epäselvältä, mutta laitetaan koristeeksi kuvia meistä, siis kaikista elämän vaiheista, yhteisitä matkoista ja rakkaista ihmisistä. Kuvat sitten muokataan sellaisiksi sopiviksi, värejä muutellaan ja sen sellaista. Myös hääkakun koristeeksi ajattelin laittaa pienen (mielellään hyvän) kuvan meistä kauniisiin kehyksiin. Eli lopulta teemaväreiksi muotoutuvat ruskean ja seepian eri sävyt. Pukuni haluaisin olevan shamppanjan värinen, mutta en tiedä sopiiko se esimerkiksi ihoni sävyyn. Mutta katsellaan. Toden totta helpottaa kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen.
  8. Minua ahdisti kukka-ajatus aivan kamalasti, kun niiden pitäisi sitten sopia häiden teemaväreihin, joita meillä ei oikeastaan ole. Auringonkukat olivat vahva ehdokas, koska jos pitää häänsä loppukesästä, ovat kukat kauneimmillaan ja myös kovin edullisia. Heitin kukat kuitenkin pois mielestäni ja päädyin risuihin. Tuttavapiirissä on muutama pari käteviä käsiä, eli pajuista voisi tehdä asetelmia tai ihan vaan känkkyräisiä risuja laitella kauniisiin vaaseihin. Ei pitäisi aiheuttaa allergiaa, sillä ajattelin käyttää kuolleita oksia. Voihan niistäkin jotain niiskutusta tulla, mutta ei paljoa ainakaan.
  9. Raha-asiat jännittää, lähinnä että riittääkö omat ja miten sitä saadaan lisää. Sulhaseni kovasti vakuuttelee että ei hätää, kaikki kyllä järjestyy mutta en vain pääse tästä nyt eteenpäin. Myös sää hääpäivänä jännittää aika paljon, koska sateelle ei ole nyt hirmusti sijaa, vaikka ollaan kyllä suunniteltu niin, että siitäkin selvitään. Ehkä myös eräiden sukulaisten viihtyminen jännittää, mutta se on sivuseikka kuitenkin.
  10. Olen käynyt Santorinilla lomalla, oli hauskaa. Oltiin Kamarissa ja rantahiekka äityy sitten aika polttavaksi, kun se on sellaista mustahkoa. Käytiin sellaisella pikku risteilyllä, se oli mahtavaa, etenkin kun kiivettiin siihen Nea Kamenin tulivuorelle. Huippu kokemus. Ruoka ei ollut ihmeellistä, mutta ainahan se kotiolot voittaa Ihmiset olivat todella ystävälisiä. Reissu sai vain ikävän päätöksen kun otin sellaisen mustan hennatatuoinnin ja sain älyttömät oireet siitä. Näkymät Firasta ovat ihanat illalla!
  11. Me juhlittiin kihlajaisia mökillä, paikalla lähimmät sukulaiset ja ystävät, yhteensä ale 20 hlöä. Lahjaksi saimme mm. uuden kahvinkeittimen Tarjoilut hoidettiin ihan itse, suolaista piirakkaa mökin pihan sienistä, täytekakkua, keksejä ja kahvia, alkuun tietysti skumpat. Oli ihan tosi kivaa pitää pienet kihlajaisjuhlat ja suosittelen kaikille Juhlia kannattaa aina jos on aihetta tai vaikka ei olisikaan.
  12. Jaksamista! Into on minullakin laantunut aika paljon, on ollut stressiä ja riitoja, mutta en kyllä ole tosissani kyseenalaistanut naimisiinmenoa. Vasta viimeisen kunnon riidan jälkeen on ollut todella vapautunut olo, sai hiukan etäisyyttä koko hääajatukseen, mikä teki kyllä hyvää. Eiköhän se innostus palaa vielä. Tsemppiä, lähtekää vaikka kunnon treffeille ja jättäkää ikävät ajatukset kotiin vaikka yhdeksi illaksi edes jos voitte.
  13. Työkavereita kutsutaan varmaan useita. Ovat tulleet pienessä firmassa aika läheisiksi ja molemmat ollaan tälle firmalle tehty töitä. Myös miehen toiselta työpaikalta kutsutaan pari kaveria. Ei niitä oikein työkavereiksi miellä, ihan ovat tärkeitä ihmisiä myös muuten elämässämme.
  14. Me käydään joko maistraatissa ennen juhlapäivää tai pyydetään vihkijää tulemaan erilliselle seremoniapaikalle vihkimään meidät. Emme kuulu kirkkoon, joten emme myöskään kaipaa kirkkoa tähän toimitukseen. Kirkot ovat upean kauniita paikkoja, mutta meille se ei sovi.
  15. Minäkin koin ahdistusta kun piti nimiasiaa ajatella, mutta luulen, että se johtui lähinnä siitä että mennessäni naimisiin koen ehkä jättäväni jotain taakseni. Tavallaan että muka hylkäisin perheeni ja menisin uuteen perheeseen. Kun asiaa riittävästi pohdin, totesin, että on hulluttelua ajatella noin, sillä perheeni ei katoa minnekään. Tuleva "vanha" sukunimi on minulle rakas ja olen rakentanut identiteettiäni sillekin, mutta kun tavailen uutta nimeä, huomaan palasten jotenkin loksahtelevan paikalleen. Nimestäni tulee ikäänkuin valmis. Nykyinen nimeni on jotenkin rosoinen ja raaka (vaikkei siinä edes ole r-kirjaimia) ja vähän sellainen kesytön. Uusi nimi on kokonaisuutena jotenkin rauhallinen ja vakaa, tavallaan voimakas nimi.