Kaunismieli

Ensin ajattelin romanttisesti askartelevani kutsuja mutta laiskuus iski ja sulhaseni on varsinainen neropatti, mitä helppotekoisuuteen tulee. Eli tilataan kutsut netistä joko pixartprintingiltä tai unitedprintistä, koska sieltä saa niin paljon edullisemmin kuin muualta. Ideoita kutsujen kuviin saa netistä ihan hurjasti ja sitten kuvankäsittelyohjelmilla saa väännettyä omannäköiset. Ja sitten vaan tilaa ne ja that's it.

Olen nyt aika varma ettei meille tule hääkarkkeja. Kotonani on menneistä häistä muistoksi jääneitä hääkarkkeja koko läjä, sillä kukaan ei niitä ole kehdannut syödä, vaan säilyttävät niitä muistona häistä. Me tehdään rannasta kerätyistä sileistä kivistä paikkakortintapaiset, joihin kirjoitetaan vieraan nimi, ja kääntöpuolelle häidemme päivämäärä ja meidän nimikirjaimet. Niiden värkkääminen lienee riittävän aikaavievää, vaikka laitammekin pystyyn oikein kunnon linjaston niitä varten, eli en varmasti jaksa enää niitä karkkeja askarrella. Laitetaan sitten tarjolle ihan tavallisia karkkeja, joita voivat vieraat napostella pitkin päivää

Me ei laitettu ollenkaan sellaisia virallisia "save the date"- kortteja, muutamille sukulaisille mainittiin häistä joulukortissa ja muille olemme kertoneet ihan itse. Myös molempien vanhemmat ovat kertoneet asiasta eteenpäin suurella innolla, eli koko suku jo tietää aikeistamme. Kutsut laitetaan noin 4 kuukautta ennen häitä ja rsvp:n deadline on 1,5 kk ennen häitä. Eli ihmisillä on reippaasti aikaa miettiä vastausta ja järkkäillä kesäsuunnitelmiaan ja sitten meillä on aikaa tehdä istumajärjestys ja paikkakortit huolella. Tykkään tehdä asiat ajoissa, ja varmasti jää kuitenkin paljon muuta kiiretekemistä häidenalusviikoille.

Aluksi mietin kaiken juuri siltä kantilta, että miten miellyttäisin vieraita, mutta myöhemmin älysin, ettei juhlia sillä lailla pidä miettiä. Tietysti yritetään saada aikaan hauskat juhlat, joista jää hyviä muistoja, mutta tarkoituksena ei ole kenenkään miellyttäminen. Kaasolle ostetut asiat eivät ehkä kuulu miellyttämiseen, vaan lähinnä palkitsemiseen tehdystä työstä. Pukuja en osta kenellekään, enkä myöskään aio stressata vieraslahjoista, nehän ovat sivuseikka. Vanhempiamme on pakko vähän mielistellä vieraslistan suhteen, heillä on mielestäni jopa oikeus siihen vaikuttaa. Meidän häämme ovat myös heidän elämässään suuri asia ja jos heidän onnellisuutensa on parista meille vieraammasta sukulaisesta kiinni niin olkoon siitten niin.

Kiintoisa ajatus! Täytyypä miettiä ihan kunnolla, tuollainen varmaan sopisi parhaiten sellaiseen matalaan "levykakkuun". Tietysti voisihan sitä laittaa perinteisen kerroskakun päällimmäisen kerroksen kylkeenkin kuvan! Kiitos

Huntua tuskin laitan, mutta aion itse tehdä hiuskoristeen parista tärkeästä valokuvasta, ikäänuin sellaisen viuhkan. Tästä ajatuksesta se koko teema-ajatus lähti, että laitetaan vanhoja kuvia esille. Sulhanen toivoi jopa kuvauspistettä, missä vieraat saavat ottaa itsestään kuvia ja niitä sitten lähetellään ympäri sukua

Miedän häiden teema alkaa vasta muotoutua, mutta olemme nyt päätyneet muistoihin ja kuviin. Tiedän, kuulostaa aika epäselvältä, mutta laitetaan koristeeksi kuvia meistä, siis kaikista elämän vaiheista, yhteisitä matkoista ja rakkaista ihmisistä. Kuvat sitten muokataan sellaisiksi sopiviksi, värejä muutellaan ja sen sellaista. Myös hääkakun koristeeksi ajattelin laittaa pienen (mielellään hyvän) kuvan meistä kauniisiin kehyksiin. Eli lopulta teemaväreiksi muotoutuvat ruskean ja seepian eri sävyt. Pukuni haluaisin olevan shamppanjan värinen, mutta en tiedä sopiiko se esimerkiksi ihoni sävyyn. Mutta katsellaan. Toden totta helpottaa kun palaset alkavat loksahdella paikoilleen.

Minua ahdisti kukka-ajatus aivan kamalasti, kun niiden pitäisi sitten sopia häiden teemaväreihin, joita meillä ei oikeastaan ole. Auringonkukat olivat vahva ehdokas, koska jos pitää häänsä loppukesästä, ovat kukat kauneimmillaan ja myös kovin edullisia. Heitin kukat kuitenkin pois mielestäni ja päädyin risuihin. Tuttavapiirissä on muutama pari käteviä käsiä, eli pajuista voisi tehdä asetelmia tai ihan vaan känkkyräisiä risuja laitella kauniisiin vaaseihin. Ei pitäisi aiheuttaa allergiaa, sillä ajattelin käyttää kuolleita oksia. Voihan niistäkin jotain niiskutusta tulla, mutta ei paljoa ainakaan.

Raha-asiat jännittää, lähinnä että riittääkö omat ja miten sitä saadaan lisää. Sulhaseni kovasti vakuuttelee että ei hätää, kaikki kyllä järjestyy mutta en vain pääse tästä nyt eteenpäin. Myös sää hääpäivänä jännittää aika paljon, koska sateelle ei ole nyt hirmusti sijaa, vaikka ollaan kyllä suunniteltu niin, että siitäkin selvitään. Ehkä myös eräiden sukulaisten viihtyminen jännittää, mutta se on sivuseikka kuitenkin.

Olen käynyt Santorinilla lomalla, oli hauskaa. Oltiin Kamarissa ja rantahiekka äityy sitten aika polttavaksi, kun se on sellaista mustahkoa. Käytiin sellaisella pikku risteilyllä, se oli mahtavaa, etenkin kun kiivettiin siihen Nea Kamenin tulivuorelle. Huippu kokemus. Ruoka ei ollut ihmeellistä, mutta ainahan se kotiolot voittaa Ihmiset olivat todella ystävälisiä. Reissu sai vain ikävän päätöksen kun otin sellaisen mustan hennatatuoinnin ja sain älyttömät oireet siitä. Näkymät Firasta ovat ihanat illalla!

Me juhlittiin kihlajaisia mökillä, paikalla lähimmät sukulaiset ja ystävät, yhteensä ale 20 hlöä. Lahjaksi saimme mm. uuden kahvinkeittimen Tarjoilut hoidettiin ihan itse, suolaista piirakkaa mökin pihan sienistä, täytekakkua, keksejä ja kahvia, alkuun tietysti skumpat. Oli ihan tosi kivaa pitää pienet kihlajaisjuhlat ja suosittelen kaikille Juhlia kannattaa aina jos on aihetta tai vaikka ei olisikaan.

Jaksamista! Into on minullakin laantunut aika paljon, on ollut stressiä ja riitoja, mutta en kyllä ole tosissani kyseenalaistanut naimisiinmenoa. Vasta viimeisen kunnon riidan jälkeen on ollut todella vapautunut olo, sai hiukan etäisyyttä koko hääajatukseen, mikä teki kyllä hyvää. Eiköhän se innostus palaa vielä. Tsemppiä, lähtekää vaikka kunnon treffeille ja jättäkää ikävät ajatukset kotiin vaikka yhdeksi illaksi edes jos voitte.

Työkavereita kutsutaan varmaan useita. Ovat tulleet pienessä firmassa aika läheisiksi ja molemmat ollaan tälle firmalle tehty töitä. Myös miehen toiselta työpaikalta kutsutaan pari kaveria. Ei niitä oikein työkavereiksi miellä, ihan ovat tärkeitä ihmisiä myös muuten elämässämme.

Me käydään joko maistraatissa ennen juhlapäivää tai pyydetään vihkijää tulemaan erilliselle seremoniapaikalle vihkimään meidät. Emme kuulu kirkkoon, joten emme myöskään kaipaa kirkkoa tähän toimitukseen. Kirkot ovat upean kauniita paikkoja, mutta meille se ei sovi.

Minäkin koin ahdistusta kun piti nimiasiaa ajatella, mutta luulen, että se johtui lähinnä siitä että mennessäni naimisiin koen ehkä jättäväni jotain taakseni. Tavallaan että muka hylkäisin perheeni ja menisin uuteen perheeseen. Kun asiaa riittävästi pohdin, totesin, että on hulluttelua ajatella noin, sillä perheeni ei katoa minnekään. Tuleva "vanha" sukunimi on minulle rakas ja olen rakentanut identiteettiäni sillekin, mutta kun tavailen uutta nimeä, huomaan palasten jotenkin loksahtelevan paikalleen. Nimestäni tulee ikäänkuin valmis. Nykyinen nimeni on jotenkin rosoinen ja raaka (vaikkei siinä edes ole r-kirjaimia) ja vähän sellainen kesytön. Uusi nimi on kokonaisuutena jotenkin rauhallinen ja vakaa, tavallaan voimakas nimi.

Toivon, että polttaripäivä sovitaan etukäteen, koska onpas vähän tyhmää jos on vaikka sille päivälle sovittuna jotain muutakin tärkeää. Käyn töissä myös viikonloppuisin, eli työvuorot täytyy sopia sen mukaan. Tehtäväni on siis sellainen, etten voi noin vain päättää minkä viikonlopun haluan vapaaksi, sillä viimeinen vastuu töiden hoitumisesta on minulla ja jos kukaan muu ei voi tulla töihin, on minun pakko mennä, siksi siis olisi kiva tietää päivä etukäteen. Polttarivieraat on varmaan myös valittava yhdessä, sillä ainakaan kaaso (jonka onnistuin valitsemaan ja hyvin valitsinkin!!!!!) ei tunne kaikkia minulle oikeasti tärkeitä ystäviä. Olen jo kertonut hänelle mistä en tykkää ja miksi ja "hienovaraisesti" vihjaillut mistä voisin tykätä. Ja kyllä tiedän että ei se minun tehtäväni ole päättää mitä polttareissa tapahtuu, eli ei ole pakko toteuttaa toiveitani. Toivon kuitenkin ettei ole mitään perus "baarikierros ja pusujen myyntiä"- meininkiä, vaan hiukan jopa urheilullista toimintaa ja minun suosikkijuttujani.

Olen jonkin verran pohtinut noita polttariasioita ja en varmaan ilahtuisi jos miehen kaverit keksisivät viedä hänet strippibaariin. Ja koska olen aika kipakka tyttö, antaisin kaikkien kuulla miten typerä ja lapsellinen ajatus tuollainen on ja kuinka en ole vihainen, vaan niiiiiin niin pettynyt. Sitten myöhemmin huokailisin että voi jestas että osaan olla varsinainen unelmanainen. En kyllä ilahtuisi sellaisista salapolttareistakaan, missä mies vain vietäisiin ja hänet palautettaisiin vasta monen päivän päästä. Sinänsä "kidnappaus"ajatus on aika hauska ja luulen että mieheni varmaan siitä tykkäisi, koska onhan se jännää! Ajattelin sanoa bestmanille että olisi ihan kiva tietää milloin ne polttarit ovat ja mielellään vaikka aika pitkä aika ennen häitä juhlisivat sitten, ettei minkään järjestelyjen kanssa mene päällekkäin ja tule sitten paha mieli. Ja kyllä se niin on, että ei pettämisen tilaisuuksilta voi ketään loputtomiin suojella (paitsi jos lukitsee ihmisen vaikka kellariin loppuiäkseen, mikä lienee laitonta), vaan siihen toiseen on luotettava. Ja sekin on hyväksyttävä että elämänsä aikana varmaan jokainen ihastuu monta kertaa moneen eri ihmiseen, oli naimisissa tai ei. Mutta siis, en tykkäisi strippareista, mutta varmaan leppyisin sitten lopulta, etenkin kun se bestman on niin ihana enkä ikinä jaksa sille olla vihainen kovinkaan kauaa. Ja jos kävisi niin, että mieheni eksyisi pettämään minua, niin ei se kyllä kenenkään muun vika ole kuin sen miehen.

Koen kaason valinnan todella hankalaksi. Ystäväpiirissäni on monta naista, jotka toivovat ja osa jopa olettaa pääsevänsä kaasoksi. Yksikään heistä ei kuitenkaan mielestäni ole sopiva tehtävään. Kaikki ovat voimakastahtoisia naisia ja osaavat organisoida, suunnitella ja järjestää vaikka mitä, mutta ovat mielestäni aika huonoja kuuntelemaan toisten toiveita ja mielipiteitä, mikä tässä tilanteessa tarkoittaa sitä, että tulisin jyrätyksi tai välimme menisivät poikki, kun vaatisinkin jotain tiettyä asiaa. Muutamat ovat jo suunnitelleet polttarini läpikotaisin ja äkäilevät toisilleen siitä, että kaikki haluaisivat päättää miten asiat menevät. Etenkin kun olen toki itsekin sanellut millaisia polttareita en ehdottomasti halua. Kaikki kyllä tietävät mitä toivon, mutta he haluaisivat hirveästi työntää niihinkin juhliin kaikkea sitä, mitä en halua, koska heistä nämä jutut ovat hauskoja. Yritäpä näistä sitten miettiä kaasoa. Olen myös miettinyt, että laittaisin heidät ryhmänä toimimaan kaasoina, mutta epäilen, että saavat vain sotkettua asiat Luultavasti päädyn valitsemaan jonkun yllättävän henkilön, jonka kanssa tiedän varmasti tulevani toimeen häästressin iskiessä. Sitä henkilöä odotellessa...

Heipähei! Olen tässä pohdiskellut tuota Villa Koivurannan salia Uimaharjussa hääpaikaksi. Mietin, että minkälaiset ulkotilat siellä on? Tai siis onko maisemat minkään näköiset? Kun me emme kuulu ollenkaan kirkkoon, mutta haluaisimme järjestää tiaisuuden, jossa tuomari/notaari tai mikä se nyt on, kävisi meidät saattelemassa avioliittoon vieraiden läsnäollessa. Että ei tarvitsisi erikseen enää sinne maistraattiin ängetä. Parasta olisi, jos toimitus tapahtuisi ulkona ja siitä siirryttäisiin sisätiloihin, mutta jos siellä ulkona on jotenkin rumaa, niin eihän sitä sitten. Ja sitäkin mietin, että kun sieltä Villa Koivurannasta voi ne ruoatkin tilata, niin voiko menuihin vaikuttaa? Meillä siis oli toiveissa tutun kokin paikanpäällä grillaamat lihat ja kasvikset, äitini tekee karjalanpiirakat ja isä voileipäkakut. Että oikeastaan tarvitsisimme vain jälkiruoat, leivät ja salaatit. Mutta mitä luulette, sopiiko tällainen menettely mitenkään?

Meilä mies haluaa osallistua ihan kaikkeen. Yhdessä katsellaan hääpaikkoja ja mietitään ruokajuttuja ynnä muuta. Olen aika varma, että taitaa meidän taloudessa mies olla ihan yhtä tarkka hääkuvioista kuin minäkin Toisaalta tässä ollaan vasta suunnitteluasteella, ei vielä tiedetä onnistuuko häiden järjestäminen vielä ensi kesänä, ja aika paljonhan sitä pitääkin selvittää ennenkuin voidaan päättää, että aletaanko ihan tosissaan miettimään. Juhlapaikat tuntuvat täälläpäin olevan kiven alla, mutta eipähän tarvitse kuitenkaan yksin hermoilla.

Minua kosittiin myös kysymällä, että haluanko tulla vaimoksi ja koska vastasin että haluan, niin häät on luonnollisesti tiedossa. Haluaisimme avioituaa jo ensi kesänä mutta en tiedä onko se mahdollista. Olemme molemmat opiskelijoita, ja rahaa ei mitenkään hirveästi ole. Lainaa emme halua ottaa häitä varten, niinkuin jotkut ovat ehddottaneet. Mutta siis, kyllä minulle kihlautuminen on lupaus avioliitosta, mikä taas on lupaus kestää yhdessä koko loppuelämä.

Olimme samassa lukiossa, hän vuotta ylemmällä luokalla. Silloin emme vielä onneksi tutustuneet, sille olimme ihan eri ihmisiä. Minä en pitänyt hänestä, eikä hän olisi ikimaailmassa kiinnostunut minusta. Vasta muutaman vuoden päästä - kun olimme molemmat jo kirjoittaneet ylioppilaiksi - tapasimme uudestaan yhteisen harrastuksen merkeissä, olemme siis molemmat partiolaisia. Kemiaa oli heti, ja puolen vuoden päästä, kun olimme jo yhdessä johtaneet hetken aikaa sudenpentulaumaa, huomasimme molemmat, että tuo toinenhan tykkää takaisin Nyt yhteistä matkaa on takana pikkuisen yli neljä vuotta, kihloihin mentiin kesällä ja häät toivottavasti ensi kesänä

Mies kosi minua kun yhdessä oltiin oltu pikkasen vajaa 4 vuotta, joista saman katon alla varmaan reilu 3 vuotta. Muutimme siis yhteen todella nopeasti (ainakin omasta mielestäni), koska niin oli parasta. Häät on suunnitteilla loppukesästä 2013, silloin siis täynnä melkein viisi vuotta ja olen silloin itse 25 ja mies 26. Häät saattavat toki lykkääntyä koska lähistöllä kaikki riittävän suuret juhlapaikat ovat uskomattoman kalliita ja oma ylpeyteni ei kestä vanhemmilta rahan pyytämistä Häiden suunnittelun lomassa suunnitellaan perheen pääluvun kasvattamista yhdellä koiralla

Minua kosittiin julkisesti rockfestareilla. Olemme molemmat tehneet tuota festivaalia jo monta vuotta yhdessä ja takana oli arvatenkin ollut vuoden rankin viikko. Festareilla esiintyi myös yksi suosikkiyhtyeistäni ja mieheni kosi minua tämän keikan jälkeen kaiken yleisön läsnä ollessa lavan miksauskopista saadun mikrofonin avulla. Varmasti yksi elämäni parhaista hetkistä. Itkuhan siinä tietysti tuli, mutta rakas oli toki lähellä ja hän oli salaa kutsunut myös ystävät tätä todistamaan. Olimme ehtineet melkein nelivuotisen suhteemme aikana tietysti puhua kihloista ja yhteinen elämä oli alusta asti suunnitteilla, mutta todellinen yllätys se kyllä oli. Eikä ramppikuumekaan iskenyt, vaikka muutama sata ihmistä tätäkin tapausta oli katsomassa!