Meliora

Kiitos vinkeistä, Morsian-13! Kuulostaa ihanalta, mutta kuumuus tosin vähän pelottaa, kun mieheni ei pidä kuumista paikoista. Tosin eihän mikään vaadi, että sinne häämatkalle pitäisi mennä heti häiden jälkeen. Itse siedän kuumuutta, jos lähellä on meri ja yöllä saa nukuttua.

Etsin Nökönenän lailla suosituksia, koska Italia kiinnostaa meitä matkakohteena enkä ole koskaan käynyt siellä, vaikka italialainen elämäntyyli ainakin herkuttelujen ja kulttuuriaarteiden osalta sopisi minulle. Meillä on myös häämatka juuri tuolloin heinä-elokuun vaihteessa, joten toiveissa on kaunis ja vanha kaupunki, joka ei ole tuohon vuodenaikaan ylettömän kuuma ja sopisi vähän pienemmälläkin budjetilla reissaaville. Merenrantakin kiinnostaisi.

Ystäväpariskunnan häissä oli kiva leikki: kun vieraat olivat istuneet pöytään, kaikilla oli kaksi eriväristä lautasliinaa. Leikin juontaja pyysi vieraita heiluttamaan lautasliinoja tietyllä tavoin kohta kerrallaan (siis esimerkiksi "kaikki sulhasen opiskelukaverit heiluttavat nyt punaista lautasliina ja kaikki morsiamen vihreää", "kaikki sulhasen kanssa harrastuksessa X olleet heiluttavat nyt punaista lautasliinaa") jne. Se oli hauska tutustumisleikki, joka sai vieraat osallisiksi juhlasta mutta ei vaatinut mitään henkistä panostusta. Samalla näki, millaista porukkaa on paikalla. Nuo heilutuskohdat voi valita hääparin intressien ja persoonallisten ominaisuuksien mukaan. Jos siis vaikkapa morsian on ammatiltaan kampaaja, voi jokin kohdista olla "kaikki, joiden hiukset morsian on joskus leikannut, heiluttavat nyt vihreää liinaa".

Kvaakku, en pysty puhumaan vielä oman hääkokemukseni perusteella, mutta noin yleisesti ottaen minusta yllättävän paljon juhlan tuntua saa aikaan kauniilla kynttilöillä tai kyntteliköillä, himmeämmällä valaistuksella, tavallista hienommilla tekstiileillä (esimerkiksi valkoisilla pöytäliinoilla) ja kukilla tai kukka-asetelmilla. Ja tietysti koti siivotaan ja mainoslehdykät ja pakastepitsalaatikot kätketään jonnekin. Mutta kyllä minusta koti saa myös näyttää kodilta, kaikkea ei tarvitse laittaa uusiksi. Mekin saatamme pitää hääjuhlan mieheni vanhempien luona. Syynä on ilmaisuus (tai no, juhlateltan ja mahdollisten lämpölamppujen jne. vuokraaminen kyllä maksavaa) ja se, että paikan pystyy koristelemaan miten haluaa ja siellä saa juhlia vaikka aamukymmeneen. Vessojen ja tilan riittäminen vähän mietityttävät, vaikka puutarha on iso ja kaunis, ja toivon tietysti myös, ettei juhlapäivänä tule vettä vaakatasossa.

Olen vasta kihloissa, mutta en aio naimisiin mentyäni pitää kihla- ja vihkisormusta yhdessä samassa sormessa. Haluan kaksi erilaista, näyttävää sormusta - mahdollisesti eri metalliakin (kihla on hopeaa ja vihkisormus voisi olla kultaa), joten ne eivät sopisi yhteen. Voisin käyttää toki kihlasormusta edelleen naimisissa ollessani - vaihtelu virkistää! Asun myös maassa, jossa kahden sormuksen käyttäminen samassa sormessa tarkoittaa usein leskeyttä ja naisillakin on yleensä vain yksi sormus nimettömässään.

No huoh juurikin! Kai nyt naimisiinmenoon on aika paljon muitakin lainopillisia ja symbolisia syitä kuin sukunimi. Ja miksi muka naisen pitää olla aina se, joka luopuu omastaan? Teidän tapauksessa ymmärrän pohdinnan sikäli, että lapset ovat jo miehen nimellä, mutta minusta perheen äiti voi olla ihan hyvin erisukuniminen kuin muut perheessä. Itse pidän sellaisia perheitä ihan normaaleina, jopa keskimäärin modernimpina kuin sellaisia, joissa kaikilla on pakko olla sama nimi naisen harmistuksen uhallakin. Nimi on kuitenkin niin tärkeä ja jokapäiväinen osa identiteettiä, että minusta on turha uhrata sitä, ellei ratkaisu tunnu täysin oikealta.

Toivon, että meidän häissämme hyvät kekkerit jatkuvat aamuun asti. Kavereiden häistä olen suunnannut kotiin yleensä yhden ja kolmen välillä yöllä, ja aina on jäänyt porukkaa vielä jatkamaan.

Haluan näyttää hääpäivänä edelleen ehdottomasti omalta itseltäni! Haluan kauniin mutta luonnollisen meikin ja kampauksen ja sen lisäksi ihon ja kynnet hyvään kuntoon, mutta rahatilanteesta riippuen luultavasti vain kotikonstein. Irtoripsiä, rakennekynsiä ja muita lisäkkeitä ei ole suunnitelmissa ottaa. En sinänsä tuomitse muiden kaunistautumista, kunhan kuvasta tunnistaa samaksi tyypiksi ja homma on hauskaa eikä tunnu tympeältä ja rahaa vievältä pakolta.

Minustakin voi ihan hyvin pyytää! Paljon enemmänhän kaaso voi yleensä auttaa hääjuhlien järkkäämisessä kuin varsinaiseen vihkimiseen liittyvissä jutuissa.

Haluan ehdottomasti kävellä häissäni (siviilivihkiminen) eteen sulhon kanssa. "Luovuttaminen" tuntuu itselleni jotenkin ajatuksena vastenmieliseltä historiallisista syistä, vaikka ymmärrän, että joillekin se on vain kunniahetki isälle. Omalla kohdallani päätökseni takana ei ole huono isäsuhde tms., isä kyllä saa muuten näkyä häissä ja pitää vaikka puheen, jos haluaa. Isäni on myös vähän syrjäänvetäytyvä mies, joka pitää valokuvaamisesta, joten uskon, että hänen on helpompi istua omassa rauhassaan ja ottaa vaikka halutessaan kuvia tärkeästä hetkestä.

Saimme paljon iloisia ja ihastuneita onnitteluja, mutta muuan miehen työkaveri luuli, että olimme kämmänneet Facebookissa ja julkistaneet vahingossa kihlautuneemme, koska jollekulle hänen tutulleen oli käynyt niin. Muuten mies suhtautui asiaan kyllä positiivisesti. Joku mieheni sukulainen myös taisi päivitellä, että voi kun sulho on vielä niin nuori, eikä tainnut ajatella, että kyseinen "vauva" on 27-vuotias astuessaan avioon. Jotkut olivat myös ehkä vähän yllättyneitä, koska ilmeisesti meidän oletettiin elelevän avoliitossa hamaaseen ikuisuuteen sen perusteella, että emme ole kovin konservatiivisiä eikä esimerkiksi minua saa kovin helposti prinsessamorsiamen rooliin. Mutta eipä siitä olekaan kyse: haluan vain hyvät bileet rakkauden ja ilon kunniaksi - tanssia, musiikkia, ruokaa ja kaikkea hauskaa.

Selitin syitä jo toisessa keskustelussa, mutta koska nimikeskustelut ovat kiinnostavia, liityn tähänkin. Elikkä: 1. Tasa-arvoperiaatteet. En tietenkään ajattele, että jokainen nimensä vaihtava nainen on tossun alla, syitä on monia ja toiset parempia kuin toiset, mutta silti on kivaa puolustaa oman nimen pitämisellä naisen itsenäisyyttä ja omien juurien tärkeyttä. 2. Mieheni on ulkomaalainen ja koen suomalaisen sukunimen osaksi identiteettiäni, vaikka tyylikäs ulkomaalainen sukunimi olisikin omalla tavallaan cool. 3. Mieheni kotimaassa naiset pitävät lähes aina nimensä. Tästä syystä myös miehestä tuntuu tosi oudolta, että vaihtaisin nimeni. Perheisiin viitataan myös kummankin sukunimen mukaan, vaikka lapset saavat yleensä isänsä sukunimen. Siksi "sukunimi tekee perheyksikön" -ajatus tuntuu oudolta. Sukunimeni on yleisyydestään huolimatta myös paikallinen sillä tavoin, että alkuperäinen asuinseutuni on arvattu oikein sen perusteella. Se on minusta ihan hauskaa, vaikka olenkin globaali ja monessa paikassa asunut kansalainen.

Pidämme kummatkin omat sukunimenne, vaikka mieheni sukunimi on minusta ihan hauska ja omani on taas tosi yleinen ja tavallinen. Valinta on ollut selvä alusta alkaen. Siihen vaikuttavat periaatteeni sekä se, että oma sukunimeni on Suomessa paljon helpompi kuin miehen (ihan luettelointiasioista alkaen). En paheksu sukunimeään vaihtavia naisia ja ymmärrän, että siihen on monia hyviä syitä, mutta toivoisin, että yleinen trendi - siis yhden yksilön valinnoista riippumatta - olisi tasavertainen sillä tavoin, että kaikki vaihtoehdot olisivat aihdosti vaihtoehtoja ja ettei esimerkiksi sukunimeään vaihtavia miehiä kummeksuttaisi niin kuin joissakin piireissä yhä tapahtuu. Sukunimeni pitämiseen vaikuttaa paljon myös se, että mieheni kotimaassa juuri kukaan nainen ei vaihda sukunimeään naimisiin mennessään. Pääsen siis helpolla, kun kuljen virran mukana.

Miehelläni, joka on erinomainen kokki, on ollut suuria suunnitelmia tehdä ruoat itse häihimme äitinsä ja ehkä mummonsa avustuksella. Samalla voisimme tehdä menun, jossa on kummankin kotimaasta olevia herkkuja (mieheni on siis ulkomaalainen) ja luomu- ja lähiruokaa. Pohdimme myös, että tarjoilijoiksi voisi palkata (mahdollisesti jonkin organisoivan ammattilaisen lisäksi) esimerkiksi sulhon siskon kavereita: siis luotettavia ja mukavia tyyppejä, jotka pääsevät mukaan myös juhlameininkiin. Olen itse ollut tarjoilemassa samalla periaatteella ja tykkäsin kovasti.