Puff

Morsian
  • Content count

    35
  • Joined

  • Last visited

About Puff

  • Rank
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female

Recent Profile Visitors

253 profile views
  1. Minulla on häiden jälkeinen masennus. Häistä on nyt noin 2,5 kk enkä vieläkään ole oikein uskaltanut/osannut käsitellä fiiliksiäni. Alakulo ei johdu siitä, että muistelisin haikeudella häiden järjestelyä, vaan siitä että itse The Päivä meni oikeastaan pieleen kaikin mahdollisin tavoin. Lopputulos oli haaveideni riekaleista häthätää kudottu kyhäelmä jolla yritettiin epäonnistuneesti peittää vain päiviä ennen häitä tapahtunut onnettomuus. Vaikka kaikesta huolimatta päivässä on myös hyviä muistoja joita yritän vaalia, naputtaa takaraivossani kokoajan se, jota ei saa ääneen sanoa: en minä tällaisia häitä halunnut. Ja sitten tulee syyllisyys siitä, että kuinka minä kehtaan pillittää jonkun hääpäivän perään kun sietää olla kiitollinen, ettei tullut häiden sijaan hautajaisia. Ja olenkin, äärettömän kiitollinen. Mutta myös surullinen siitä, etten saanut sitä unelmien päivää jota vuoden ajan touhusin ja järjestelin ja josta jo aika pitkään haaveilin. Onneksi sain kuitenkin unelmien aviomiehen <3
  2. Ehdottomasti näin jälkiviisaana muuttaisin häitä niin, että ne olisi pidetty jonain muuna vuonna. Ihan milloin tahansa muulloin.
  3. Polttarivierasongelmien kanssa täälläkin pähkäillään. Pitäisi kaasoille lähikuukausien aikana antaa lopullinen lista ihmisistä joita haluan polttareihini. Kaasot mukaanlukien listassa on nyt 17 nimeä ja niistä 7 mietityttää. Näistä kaksi on molemmat kaasoni joista toinen asuu ainakin toistaiseksi ihan toisessa maassa ja toinen muuttaa hieman ennen polttari- ja häiden aikaa toiselle paikkakunnalle. Noh, luulisin voivani olettaa että he osaavat järjestää kyllä polttarit matkankin takaa ja jos käy niin että eivät voi osallistua polttareihin niin porukassa on kyllä muitakin varsin omatoimisia ystäviä jotka osaavat ottaa tilanteen haltuun. Mutta olisihan se ikävää jos kaasojen pitäisi jättää polttarit väliin.. - Kaksi polttarivierasta ovat tapauksia jotka eivät varmuudella pääse polttareihini. Toinen on polttarien aikaan kuukauden ikäisen vauvan äiti, toinen taas synnyttää niihin aikoihin. Kummankin poissaolon ymmärrän siis täysin, en missään nimessä oleta että toisen pitäisi jättää pienen pieni vauvansa kotiin ja tulla rinnat maitoa valuen, mahdollisesti silmät univeloista ristissä juhlimaan polttareita. Toinen taas asuu sen verran kaukana että kyllä niillä raskausviikoilla ihan varmasti haluaa mieluummin olla kotona valmiina siirtymään synnytyssairaalaan kuin olla missään muualla. Mutta pitäisikö nämä kutsua silti muodollisuuden vuoksi vai jätetäänkö ne kutsumatta kokonaan etteivät luule että loukkaantuisin tai että en ymmärrä sitä miksi he eivät voi osallistua polttareihini? Voivatko he pahoittaa mielensä jos heitä ei edes kutsuta vaikka onkin itsestäänselvää että osallistumisen odottaminen heiltä on täysin kohtuutonta? Noh, tämä ratkennee itsestään, aion nimittäin ottaa asian ihan suoraan puheeksi, että jos haluavat vaikka osallistua polttareiden ideoimiseen vaikkeivat paikalla olisikaan fyysisesti. - Kaksi vieraista taasen ovat sellaisia joita en ihan rehellisesti kutsuisi jollei se tuntuisi velvollisuudelta. Noh, toisen suhteen ei niinkään vaikkei hänkään ehkä niin läheinen minulle ole (ja hällä on vuosikausia ollut vähän kränää toisen kaasoni kanssa...) mutta toinen on kimurantti. Hän odottaa varmasti kutsua, mutta minusta se tuntuu jotenkin vaivaannuttavalta. Tiedän että hän loukkaantuu verisesti jos häntä ei kutsuta mutta... noh, hän ei jotenkin istu porukkaan, olemme kasvaneet niin paljon erilleen ja hänellä on vähän kiusallinen tapa olla vähän myrtsi isommissa porukoissa, ei siis välttämättä tule toimeen muiden kanssa ja on vähän huonolla tavalla "suorapuheinen", saattaa siis aika surutta laukoa muita loukkaavia kommentteja. + hänelläkin on jonkinasteista kränää yhden toisen polttarivieraan kanssa... - Sitten on polttariporukan ainoa miespuolinen. Viihtyykö hän? Hän tuntee porukasta yhden läheisesti ja toisen kaasoista pintapuolisesti mutta muut ovat hälle tuntemattomia. Huh tulipa avautuminen. Ja minun ei edes pitäisi miettiä polttareitani vaan jättää se raa'asti kaasojen harteille XD
  4. Minulla on pieni salainen kontrollifriikkeysongelma, joten koen pientä ahdistusta aina kun ajattelen tulevia polttareitani XD Luotan kyllä kahteen kaasooni, tuntevat minut läpikotaisin ja ovat kuunnelleet hyvin toiveitani. Unelmapolttareissani olisi jokin tyylikäs tai hauska (tai molempia) teema jonka mukaan kaikki olisivat pukeutuneet. Hyviä olisi ihan vaikka joku yksinkertainen glamourteema pikkumustineen ja korkokenkineen. Tai vaikkapa itämainen pukeutuminen, tai... noh, Punanaamion nettisivu on täynnä hauskoja mutta tyylikkään näköisiä rooliasuja jos jonkun teeman mukaan mentäisiin. Teemassa todellakin pitäisi kaikkien olla mukana. Nolaamista en haluaisi, mutta jotain pientä toimintaa kyllä. Hyvää ruokaa, seuraa ja hauskaa. Hyvällä kesäilmalla piknik, brunssi tai vastaava olisi pop. Luin jostain (omasta mielestäni) ihan loistavan polttari-idean tässä taannoin jonka ehkä pääsen joskus toteuttamaan tai sitä ehdottamaan sitten kun olen järjestämässä jollekin toiselle polttareita. Ideana on että morsian todistaa päivän aikana olevansa "vaimomatskua" erilaisten tehtävien avulla, jokaisesta suoritetusta tehtävästä morsian saa jonkin palkinnon (juomaa, tai jotain muuta pientä kivaa) ja suorituksesta otetaan kuva todisteeksi. Keskeliäisyydellä ja huumorilla tuosta saisi todella hauskat polttari-ohjelman aikaiseksi. Minä ainakin tykkäisin. Unelmapolttarini olisivat alkoholipitoiset, mutta ei mitkään ryyppäjäiset. En viihdy yökerhoissa joten en haluaisi lähteä jatkamaan iltaa baariin. Johonkin viihtyisään pystäriin korkeintaan. Mieluiten viettäisin ihan vaan aikaa tyttöporukalla. Haluaisin myös päästä nukkumaan ihmisten aikoihin, en ole enää vuosiin jaksanut valvoa myöhään ja yleensä pakkovalvominen on hauskasta kaukana.
  5. Meillä oli juhannuskihlat 2013 ja tulossa on juhannushäät 2014. Suoraan sanottuna en ole kertaakaan aiemmin uhrannut ajatustakaan sille että ajankohta olisi joidenkin mielestä huono. Tosin häämme ovat hyvin vapaamuotoiset ja epäperinteiset. Uskon että ainakin suurimmalle osalle kutsutuista ei ole juhlien ajankohta ongelma. Itse hääjuhlaan ei sukulaisia juurikaan osallistu, vaan vieraat koostuvat kavereistamme joiden kanssa yleensä ollaan vietetty juhannusta aiempinakin vuosina. Tällä kertaa vaan ei porukalla mennä mökille tai kokoonnuta jonkun kotiin vaan vuokraamaamme juhlapaikkaan. Ero normijuhannukseen tällä porukalla ei siis ole kovin suuri, mitä nyt ihmiset toivottavasti pukeutuvat vähän hienommin Seuraavana päivänä sitten käydään ihan lähimmän perhepiirin kesken syömässä. Meillä hääjuhla on vieläpä juhannuksen aaton aattona joka on arkipäivä. Tämä tietenkin on vähän ikävä asia, mutta vaihtoehtoja ei juurikaan ole sillä vihkiminen tapahtuu maistraatissa. On toisaalta mukava että siten ei ole vaikeuksia saada kampaajaa, ja seuraava päivä on lähestulkoon kaikilla vapaapäivä joten ehkä se ei ole niin kamalaa. En tosin loukkaannu vaikka joku jättääkin häämme väliin hankalan päivän takia, tiedän kuitenkin varmuudella että suurin osa tulee. Pienellä, mutta hyvin toimivalla porukalla on hauskempaa kuin suurella joista puolet on paikalla pelkän velvollisuudentunnon takia. Haluan joka tapauksessa minimoida häistämme kaiken muodollisuuden ja jäykkyyden pois. Meillä ei ole mitään ohjelmaakaan, uskon että keinotekoiselle vieraiden viihdytykselle ei ole tarvetta, vaan tunnelma syntyy ihmisten aidosta halusta olla paikalla ja... no, juhlia.
  6. Minulla on järjetön pelko jos toinenkin: - Pelkään että jompikumpi vanhemmistani pilaa hääni. Enemmän pelkään että isäni ei saavu paikalle ja että sitten menee silkaksi itkuksi koko homma. En osaa yhtään sanoa kuinka realistinen tämä pelkoni on. Toinen vanhempiini liittyvä pelko on että jompikumpi tai molemmat valittavat valitsemastani marssijärjestyksestä eivätkä taivu siihen (he ovat eronneet eikä heitä voi laittaa yhtäaikaa samaan tilaan, joten he vierailevat häissäni vuorotellen). Järjellä ajatellen luulisi että vaikka he kaikin tavoin haluavat toisilleen tehdä kiusaa niin sitä ei toteutettaisi lasten kautta, mutta tämä on ikävä kyllä jo nähty perhetapahtumissa monta kertaa aiemmin. Tämä on peloistani kaikkein realistisin. - Pelkään että vieraat pettyvät, juhlat eivät tule olemaan perinteiset vaan hyvin epämuodolliset. Moni ajattelee häistä heti että ilmaista ruokaa ja juomaa, mutta meidän häämme tulevat olemaan enemmän coctail- tilaisuuden tyyppistä joten voi olla että tarjoilumme kaikista ennakkovaroituksista huolimatta ovat joidenkin mielestä liian köykäisiä. - Pelkään yleensäkin että ihmisiä ei kiinnosta häämme. - Pelkään että emme pääse yhteisymmärrykseen vieraslistasta mieheni kanssa. - Kaikkein eniten pelkään että ahdistun juhlien järjestelyn monimutkaisuudesta siinä määrin että perun kaiken ja menemme naimisiin vain maistraatissa ilman sen kummempia juhlallisuuksia, jota sitten kadun myöhemmin.
  7. Heips, otsikossa näkyvään kysymykseen haen vastausta täältä, sillä en pääse vierailemaan kultasepänliikkeessä vielä aikoihin. Toivottavasti tuo laittamani kuva näkyy. Eli: kihlasormukseni on kuvioitu niin että reunat ovat hieman kulmikkaat, ja kaipaisin ammattilaisen näkemystä siitä että onko tällä tavalla kuvioitua sormusta mahdollista pienennyttää puolikkaan koon/yhden koon verran ilman hirveän näkyviä jälkiä, tai voiko sormusta pienentää lainkaan? Sormusta ostaessa sormeni olivat hivenen turvonneet joten kaiverrutettavaksi meni sitten hieman liian iso sormus ja koko huomattiin vasta kun sormukseen oli jo kaiverrettu Sormus on vain aavistuksen verran iso, viileässä se meinaa luiskahtaa pois sormesta mutta muuten pysyy mitenkuten väljästi, eli pienennystä tarvitsisi vain hiukan, mutta onko tämä mahdollista kuvioinnin takia?
  8. Sanokaas paremmin tietävät ihan rehellisesti, onko silkkaa haihattelua suunnitella että Oulun seudulla voisi järjestää n. 1000 eurolla juhlat joissa maksimissaan 50 henkilölle tarjoaisi juotavaa ja iltapalaa? Eli ei siis kokonaista ateriaa, vaan pientä suolaista ja makeaa naposteltavaa juomien oheen. Olen maanisesti selannut eri vaihtoehtoja, mutta tuntuu että mistään ei saa edes summittaista arviota hinnasta, joka paikkaan pitäisi lähettää tarjouspyyntöjä. Turhauttaa kun ei ole mitään käryä siitä onko budjettitavoite naurettavan alhainen vai ihan realistinen. Tuolla tonnilla pitäisi siis saada - Juhlatila jota ei tarvitse itse siivota ja jossa saisi kuitenkin viipyä ainakin sinne puolilleöin. - ainakin alkumalja, boolia + muutama juoma-annos per nenä. (Sen jälkeen vieraat voivat juoda omakustanteisesti) - Suolaista iltapalaa, makeaa naposteltavaa. Auttakaa morsiota hädässä!
  9. Haluamme maksaa itse. Luulen että vanhemmat haluavat jonkin verran osallistua, mutta tuntuisi jotenkin kiusalliselta vastaanottaa suuria rahasummia, varsinkin kun meidän häät ei ole edes kovin perinteiset. Budjetiksi maalattiin 2000 e, mutta saa nähdä mihin summiin se paisuu.
  10. Naimisiinmenosta oltiin puhuttu kepeästi vitsaillen muutamia kertoja, tiedossa oli että molemmat haluavat naimisiin. Kosinta tuli silti yllätyksenä, siltä kaikesta läpän heitosta huolimatta en tosissani uskonut mieheni kosivan vielä pariin vuoteen, ja olin jo miettinyt että olisin vuoden sisään kosinut itse. Sain sen perinteisen yhden polven varassa olevan kosinnan "tuletko vaimokseni?" kysymyksen kera, ja olihan se tämän tytön elämän romanttisin hetki <3
  11. Minä kahta kuukautta vaille 24 ja mies vasta täytänyt 24.
  12. Eilen vatvoin koko päivän, siis ihan koko päivän tuota mitä viimeksi kirjoitin. Mietin mistä tämä kosintahaaveilu alkoi, siitä että kaveripiirissä sormuksia lenteli sinne tänne ja miehi rojahteli polvilleen tyttöystäviensä eteen tuon tuostakin. Mietin erästä kaveripariskuntaa joka oli ollut yhdessä suunnilleen saman verran kuin me, ja joissa toinen osapuoli piti itsestäänselvänä että jo vuoden seurustelu riittää koeajaksi, sitten pitää jo tietää mihin mennään ja merkiksi kihlasormukset. Minulle aiemmin ei ole ollut näillä asioilla mitään väliä, en ikinä halunnut edes naimisiin, tai jos niin sitten käytännön syistä. Kaikki alkoi todella kepeästi. "Jos kaikki muutkin kihlautuu, miksei mekin?" - ajatuksesta ja siitä että mies teki selväksi haluavansa naimisiin. Mietin että kyllähän minäkin haluan, nimenomaan tuon miehen kanssa, mutta sillä ei ole väliä milloin tai missä puitteissa. Kunnes alkoi tämä netin selailu aiheesta. Missä seurustelun vaiheessa muut kihlautuvat, miten muiden miehet on kosineet, millaisia sormuksia ihmisillä on, millaisia häitä he suunnittelevat. Ja nyt tekee mieli nauraa itselleni. Vielä puoli vuotta sitten minulle oli yksi hailee kosiiko mies ikinä, nyt odotan jatkuvasti henkeä pidätellen milloin se tapahtuu. Jos mies vie minut syömään, takaraivossa on ajatus "nyt!", jos edessä on jokin juhlapäivä, ajattelen "tänään!" jos mies katsoo minua intenssiivisesti silmiin ja kuiskaa rakastavansa, aivoni lävistää "NYTKÖ?!". Ja sitten tulee se pikkuinen pettymys joka on joka kerta pikkuisen isompi. Onneksi sentään olen kyennyt kätkemään sen pikkuisen pettymyksen, ja näennäisesti nauttimaan siitä romantiikasta ilman kosintaa mitä mies on järjestänyt. Mutta näennäisesti nauttiminen ei riitä, haluan pystyä oikeasti, aidosti olemaan onnellinen ja iloinen siitä miten mieheni minua hemmottelee. En halua että joku typerä puuttuva kosinta on mustana aukkona siinä kaiken kauniin keskellä. Samaan tapaan kun olen jo tsekkaillut netistä millaisen sormuksen haluan, millaisessa miljöössä haluaisin hääni pitää, mitä haluaisin häissäni olevan ja milloin haluaisin niiden olevan, niin on omat haaveeni mustana aukkona rumentamassa todellisuutta sitten kun aika on. (Taidan itseasiassa nyt vähän jo ymmärtää, mistä Bridezillat on syntyneet XD) Tämä on ihan naurettavaa. Tälle on pakko olla jokin ratkaisu. Ja tottakai on, täälläkin moneen kertaan esitetty ajatus: miksi minä en kosisi? Nii-in. Miksipä en. Olen vannonut itselleni että miehellä on aikaa siirtoonsa seuraavaan karkauspäivään asti, mutta nyt aloin aprikoimaan että entä jos kosisin aiemmin? Sain itseasiassa eilen todella loistavan idean miten sen tekisin. Se vaatisi kovasti vaivannäköä, mutta saattaisi olla jopa sen arvoista. Jouluaatto olisi kosinnan ideaa ajatellen täydellinen päivä, siihen olisi vielä aikaa, mutta aikaa tämä projektini vaatisikin. Mutta sitten herää epävarmuus, uskaltaako sittenkään? Mies on sanonut selvällä suomenkielellä että haluaa itse olla se joka kosii, mutta toisaalta minäkin olen sanonut että jollei hän saa aikaiseksi, saatan se minäkin kosia. Nyt mietin kuumeisesti... kosinko ensi jouluna, vai annanko alkuperäisen suunnitelman mukaisesti miehelle aikaa siihen karkauspäivään asti? Jos kosin jouluna, niin voin samalla luontevasti myös ehdottaa itselleni mieluista häiden ajankohtaa, johon mies voisi suostua tai ehdottaa omasta mielestään parempaa ajankohtaa. Ainakin se on varmaa että jos toteutan tuon suunnittelemani joulukosinnan, niin se pitää minut kiireisenä ja touhukkaana niin etten enää odottaisi miehen kosivan jokaikinen merkkipäivä ja epämerkkipäivä. Mutta sitten taas tulee olo että saatan jänistää tosipaikan tullen...
  13. Täältä pesee spontaania jupinaa vailla punaista lankaa! (Heh heh) Tänään on tosiaan tullut taas pyöriteltyä mielessä ihan liikaa näitä asioita ja tajusin ikäänkuin saahavani omaa jalkaani näitä miettiessä. Aloin pohtimaan että kesä 2015 olisi aika jolloin olisi täydellinen elämäntilanne naimisiinmenolle. Siinä olisi sekä aikaa että rahaa häihin ja/tai häämatkalle. Sen vuoden syksystä lähtien sitten elämä on taas sellaista pyöritystä (jos kaikki menee niinkuin strömsössä) että ei ole aikaa pariin kolmeen vuoteen ainakaan mitään juhlia järjestää saati toviin irrottaa viikkoakaan reissulle joka voisi olla häämatka. Ja sitten minä alan olla jo sen ikäinen että olen jo ohittanut sen iän jolloin haluaisin mennä viimeistään naimisiin (okei, tämä on todella typerä ja pinnallinen lausahdus, mutta haluaisin olla hääkuvassa vielä kohtuullisen nuori ja nätti). Dramaattisesti siis akkamaiseen tyyliin vetäisin koko jutun päässäni ihan överiksi, että naimisiin 2015 mennessä tai ei ikinä. Ja samalla muserruin ymmärtäessäni että mitä enemmän minä haaveilen siitä mitä minä unelmoin häideni olevan ja milloin minä ne haluan olevan, sitä korkeammalta tipun kohdatessani sen totuuden että naimisiin menee jos menee myös mies jolla on myös se 50% sananvaltaa kaikkeen. Ja koska olen pohjimmiltani lapsellisen itsekäs eukko (ainakin tämän hetken 'en pääse naimisiin silloinkun haluan' -angstissani) niin mitä enemmän todellisuus, kosinnan ja häiden aika paikka ja tapa eroaa unelmista joita olen vatvonut vatvomasta päästyäni, sitä vähemmän osaan nauttia ja olla onnellinen sitten siitä minkä todellakin pitää olla tärkeintä: että saa jakaa elämänsä rakkaansa kanssa. Aviolla tai ilman. Ja sen päivän jos/kun päätämme yhdessä virallistaa suhteemme, tulee olla molemmille se erityinen päivä. En ikimaailmassa halua olla päsmäröivä morsian joka vetää sulhoaan kuin pässiä narussa suomatta ollenkaan sananvaltaa. En voi päättää näitä asioita yksin, joten itseäni minä muilutan haaveilemalla tietyntyyppisistä häistä tai niiden tietystä aikarajasta, koska meitä kuitenkin on sitten aikanaan päättämässä asioista kaksi, en ole yksin menossa naimisiin. (Enkä vielä kaksinkaan *jupinaa, jupinaa*) Ehkä minä en ole vielä kypsä menemään naimisiin, sillä tällä hetkellä hermoilen lähinnä sitä että jos mies kosisi lähiaikoina, niin entä jos hän haluaakin paljon pidemmän kihla-ajan kuin minä. Tai jos hän ei ole vielä kosinutkaan siihen mennessä kun itse haluaisin jo rouvastella menemään? Pelkään sitä pettymystä, kun olen haaveillut ja puoliksi suunnitellut unelmieni häät ja häämatkan, mutta niiden toteuttaminen menee käytännön syistä mahdottomaksi tuon 2015 kesän jälkeen. Tiedän että ne juhlat eivät ole Se Juttu, naimisiin mennään rakkaudesta eikä pirskeiden takia eikä sillä pitäisi olla mitään merkitystä että miten häitä viettää vai käykö vain maistraatissa pikavisiitin jos puoliso vierellä on oikea, mutta jäänkö sitten loppuiäkseni harmittelemaan sitä etten saanut mitä halusin (tarkoituksella muotoilin lauseen kuulostamaan itsekkäältä ja sikamaiselta, koska sitä tämä asenteeni on). On se taas vaikeaa. Miksei aivoissa voi tiettyjä ajatuksia vain sulkea offline-tilaan?
  14. Tämä aamu on mennyt hääblogeja selaillessa. En kyllä ymmärrä miksi tieten tahtoen nostatan itselleni aviofiilinkejä vain päätyäkseni taas hokemaan itsekseni "älä odota kosintaa, älä odota kosintaa, älä odota sitä helkkarin kosintaa!" No, mies ei ole yhtään helpottanut oloani. Pari viikkoa takaperin eräällä pitkällä automatkalla puhuttiin pitkään "sitten kun me mennään naimisiin niin meidän häissä..." - teemalla. Ja sen jälkeen mies on heitellyt juttuja jotka voisi jollain vainoharhaisuudella tulkita vihjailuiksi, mutta terve järki sanoo että ei se nyt mistään naimahommista puhu, kunhan vaan heittelee vitsejä mistäsattuu. Yksi asia mitä olen pohtinut, ja mistä ajattelin kysäistä täältä että tietääkö kukaan miten KELA:n opintotuet menevät avioparin kohdalla jotka asuvat eri paikkakunnilla? Otetaanko puolison tulot huomioon opiskelevan tukien suhteen mikäli toinen opiskelee toisella paikkakunnalla ja hällä on siellä opiskelija-asunto? Yritin googlettaa, ja etsiä kelan sivuiltakin vastausta mutta kaikkialta tulee ristiriitaista tietoa ja nekin vain tapauksissa joissa aviopari asuu samassa osoitteessa toisen ollessa opiskelija. EDIT: Ahaa nyt löysinkin Kelan sivuilta luettelon etuuksista joihin avioliitto vaikuttaa, eikä opintorahaa tai asumislisää mainita. Eli naimisiinmenolla ja puolison tuloilla ei ole vaikutusta opintotukeen?