Tuikkunam

Rouva
  • Content count

    1864
  • Joined

  • Last visited

Everything posted by Tuikkunam

  1. ^ Hyvä, etä sujui jouhevasti eikä ollut tiukkisvirkailijaa
  2. Meidän juhlissa suunnittelin itse ne vähäiset ohjelmat mitä oli ruokailun lisäksi. Sulho sai toki sanoa mielipiteensä, muttei hänellä ollut mitään mun ehdotuksia vastaan joten niillä mentiin. Kaaso auttoi käytännön toteutuksessa hääpäivänä.
  3. Hauskan näköiset kengät Ladinna
  4. Meidän koirat olivat mukana kuvauksissa, otettiin osa kuvista koirien kanssa. Kuvat otettiin jo koekampaus päivänä. Juhlapäivänä koirat olivat hoitolassa, vein perjantaina ja hain sunnuntaina kotiin.
  5. Hääpäivänä tekemäni meikki kesti oikein hyvin. Ripset ja kulmat värjäytin ennen häitä, joten ei tarvinnut pelätä ripsarin leviämistä
  6. Mä teen itse meikin. Kävin emotionista ostamassa uuden huulipunan ja sopivan sävyisen rajauskynän. Sain myös hyviä vinkkejä meikkaamiseen ja olen nyt muutamia kertoja harjoitellut meikin tekoa. Kuvat meillä otettiin koekampaus päivänä ja meikki kesti silloin oikein hyvin, joten uskon sen myös kestävän juhlapäivänäkin.
  7. ^ Kivan näköinen karkkibuffet. Tykkään viireissä käytetyistä väreistä
  8. Luulisin, että voit hoitaa molemmat hakemukset yhdellä ajalla. Meidän lapsille hankittiin passit reilu vuosi sitten ja olin varannut peräkkäiset ajat heille, itse olin mukana kun molemmat ovat alaikäisiä. Kerroin virkailijalle, että tulimme hakemaan lapsille passeja ja hän kysyi sitten, että onko molemmat lapset minun ja olisiko seuraava aika myös meille. Kun vastasin myöntävästi molempiin niin virkailija totesi, että hoidetaan tässä samalla molemmat eikä tarvitse välissä käydä istumassa odotustilassa. Tämä tosin pienellä paikkakunnalla, mutta ei kai ne siellä Hesassakaan nyt tiukkiksia voi olla
  9. Meillä laitetaan karkit samaan pöytään ja samaan aikaan esille kuin kakku ja muut jälkiruuat. Karkkeja on varmaankin viittä tai kuutta erilaista. En nyt muista tarkkaan mitä kaikkia olen ostanut
  10. ^ Todella kaunis kimppu
  11. Minun polttarit eivät olleet ajankohdaltaan yllätys. Tiesin päivämäärän, koska sen itse päätin. Lisäksi mukana oli valitsemani henkilöt, ei yllätys vieraita. Päivän sisältö ja alkamisaika oli yllätyksiä, mies kertoi vasta polttariaamuna kellon ajan jolloinka minua oltiin tulossa hakemaan. Kivaa oli enkä osannut aavistaa päivän sisältöä
  12. Tarkoitus olisi korostaa olemassa olevaa tatuointia tarroilla tai glitterillä. Tatska on oikeassa lavassa ja tulee näkymään hääpäivänä Pitää tyytyä tilapäiseen korostamiseen kun en ehdi käydä ottamassa suunnittelemiani perhosia ennen häitä.
  13. Tuo sukunimen vaihto maksaa jos ei ole naimisiin menon yhteydessä. Esim. haluat ottaa syystä tai toisesta itsellesi ihan uuden sukunimen. En tiedä maksaako silloin jos eron jälkeen ottaa tyttönimensä takaisin käyttöön.
  14. Voi nnipsu, onpa kurja tilanne sulla. Törkeetä, että polttareihin osallistujat ovat sulle vihaisia kun eivät itse ole viitsineet sopivaa ohjelmaa järjestää.
  15. ^ Meillä mennään varmaan aika samoilla linjoilla Sulho tuskin haluaa ja mä itse taas en halua, että sulhon vanhemmat pitäisi puhetta kun eivät millään lailla osallistu häiden järjestämiseen. Omat vanhempani eivät tule juhliin lainkaan. Pitää varmaan ruveta hahmottelemaan puhetta
  16. Meille tulossa miljöökuvaus, tämä toteutetaan koekampauspäivänä. Studiokuvia ei edes harkittu . Lisäksi sama kuvaaja tulee kuvaamaan meidän hääjuhlaan.
  17. Esim. ravintolat Dyyni, Merisärkkä ja Pihvitupa, viimeinen tosin ei aivan rannassa ole. Sitten hotellit Rantakalla, Lokkilinna sekä kylpylähotelli Sani. MTK-Kalajoen mökki Meriheinä, sinne kyllä joutuisi vuokraamaan teltan lisätilan saamiseksi. Nämä nyt tuli ensimmäisenä mieleen
  18. Meille ei tule lahjalistaa. Kaikkea tarpeellista on jo. Toivomme sen sijaan matkakassan kartuttamista, jokainen maksakoon sen verran kuin sopivaksi katsoo..
  19. ^ Kivan näköiset nuo teidän kalenterinlehdet
  20. Meillä taidetaan vain minä ja sulho kätellä vieraat. Tuntuisi hassulta jos olisi vanhemmat mukana kättelijöinä, koska vain sulhon vanhemmat osallistuvat meidän häihin. Ja sitä paitsi itse maksetaan kokonaan juhlat..
  21. Nostellaanpas tätä Uskaaltaaako joku muu Kalajokinen tunnistautua?
  22. Pakkohan sitä on muutama päivä ottaa lomaa, että saa viime hetken järjestelyt tehtyä. Tai näin itsestäni ainakin tuntuu. Alustavasti ajattelin yhteensä neljää päivää, to-su. 26 päivää vuodessa lomaoikeutta, joten pitää käyttää säästäväisesti Niin ja häämatkaan käytetään varmaan kans 4 tai ehkä 5 päivää jossakin vaiheessa syksyä kun on peltohommat saatu tehtyä.. Vielä pitää kuukausi odottaa, että saa laittaa lomatoiveet menemään tonne lomitustoimistoon.
  23. Mä otin mallia now and forever:n sivuilta yhdestä kortista, täysin valkoinen kortti siellä sivuilla Ja olen nähnyt jossain tuollaisia kortteja mistä teit koeversion, 'porttimallista', sellainen on aika kivan näköinen. Mä varmaan laittaisin niin, että nauha jää tekstipohjan alle. Silloin tarvitsee laittaa vain vähän nauhaa sinne sisäpuolelle
  24. Arvoitu hinta kampaukselle n. 90€ ja meikille 35€. Kampauksen hintaan kuuluu koekampaus. Nämä Kalajoella
  25. Nyt pääsen minäkin tänne lisäämään meidän kutsuista kuvan Sisälle tulee kuultopaperi. Vähän on huono valotus kuvassa.. Pohja on luonnonvalkoinen, ei harmaa