omia

Aktiivijäsen
  • Viestit

    16
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä omia

  • Taso
    Untuvikko

Profile Information

  • Gender
    Female
  1. Vastaan itse itselleni näin melkein vuoden päästä (), vaikka en tiedä, kiinnostaako tää ketään muuta (joskin kylläkin 150 ihmistä tämän ovat lukeneet). En tiedä, olisiko kannattanut pesettää jo hyvissä ajoin, kai puku olisi ihan hyvin säilynyt. Miksipä se nyt hengarissa menisi. Jätin sen kuitenkin vähän liian viime tippaan, kun menin kysymään pesetyksestä kuukautta (!) aikaisemmin (häät heinäkuun puolivälissä). Silloin toisessa pesulassa oli jo kaikki ajat menneet, ja toisestakin luvattiin vasta just häiden aatoksi valmistumaan. Hyvin meni, mutta hyvä tietää, että kesällä olikin noin pitkät jonot (= paikat lomilla + tosi paljon juhlia).
  2. Samana kesänä naimisiin mennyt kaveri antoi yhden ainoan neuvon: kokeile hääpukua ennen häitä. No mä en kokeillut, kun en muka tajunnut, miksi pitäisi. Toki olin sovittanut kotona montakin kertaa, mutta kun sitä itse ei saa kokonaan nyöritettyä, en ollut silleen oikeasti pukeutunut pukuuni kuin ostosovituksessa. Kukaan muu morsian ei varmaan tee samaa mokaa , mutta ihan vaan muistutukseksi: kyllä sitä ehkä olisi kannattanut. Näistä syistä: 1) Muistin vasta puku päälläni, että ai niin, enhän mä koskaan käytä laahuksellista hametta esim. töissä, joten tässähän on vähän erilaista liikkua kuin missään muussa koskaan omistamassani vaatteessa. 2) Pukeutumisavustajani olivat kyllä nähneet puvun, mutta eivät pukeneet sitä aiemmin päälleni. Aikataulu ei pitänyt, ja meillä oli melko stressaavat 8 minuuttia aikaa saada se päälle. "Joo, kyllä sen pitäisi jonnekin sinne mennä.. Sori en ihan tiedä. Ai niin, siinä on kai napit? No, älä koske niihin." 3) Unohdin katsoa itseäni peilistä takaapäin. Vieraathan kuitenkin tuijottivat selkääni koko vihkimisen ajan, ja nyt katselen huvittuneena kuvia alttarilta - eihän se nyt ihan täydellisesti ollut. Kuulostaa ihan rakettitieteeltä tämä hääpuvun pukeminen! Niinpä, mäkin sanoin ennen häitä, että miksi ihmeessä sitä pitäisi sovittaa. Mutta vihkimisen jälkeen pääsin tietty vessaan tarkastelemaan itseäni peilistä, ja opin päivän aikana liikkumaan siinä niin hyvin, että on vähän harmi, ettei taida tulla toista kertaa käytettyä. Mutta jotta pääasia pysyy pääasiana: ei tämä oikeesti päivää haitannut! Sain myös älyttömästi kehuja puvusta.
  3. Ajattelin jättää tänne yhden pienen kommentin, sillä en ollut koskaan kuullut häistä, jotka olisi pidetty ravintola Telakalla. Guuglasin kyllä huolellisesti koko netin ennen omia juhliamme. Voin suositella niille, jotka hakevat pientä tilaa ja tykkäävät maanläheisestä tai rokimmasta fiiliksestä. Itse etsimme raffia intiimiä tunnelmaa, tummaa puuta ja punaista tiiliseinää, ja tila sai vierailta kovasti kehuja. Kovin isoa porukkaa ei mahdu, nettisivuilla sanotaan, että 80 henkeä, mutta pysyisin itse ehkä siinä max 50:ssä. Henkilökunta oli rentoa ja tosi mukavaa, saimme neuvoja ja ideoita ja tulivat vastaan kaikessa, mitä toivottiin. Hintaan olimme myös tosi tyytyväisiä. Ruoka oli mielettömän hyvää ja sai paljon kehuja. Bändi mahtui tilaan loistavasti ja PA hoitui ravintolan puolesta. Kovin isoa tanssitilaa ei kyllä jäänyt. Miinuksina se, että joutui käyttämään samoja asiakasvessoja kuin muut, eikä siellä ihan hirveesti ollut tilaa laahuksen kanssa hiippailla. Lastenhoitotiloja ei ole. Tila ei myöskään ole esteetön, jyrkissä portaissa vanhukset tarvitsivat vähän apua. Lisäksi koska tila on ihan keskustassa ja ulkona on terassi, ulos ei oikein pääse hengailemaan, mutta meitä se ei häirinnyt ollenkaan. Yläkertaan ei myöskään kuulunut mitään melua kadulta tai alhaalta. Ja sehän on plussaa, että jatkopaikka löytyy heti alakerrasta. Tila on tummasävyinen, joten voin kuvitella, että talvihäissä se olisi ihana. Tykkäsin silti kovasti myös keskellä kesää.
  4. Vastaan itse kun ei muut , että me päädyttiin Tampereen Juhlapukuun. En keksi mitään valittamista. Hintavertailuja ei juuri tehty kyllä.
  5. Vaikka muutkin ovat kehuneet, niin vielä lisään oman kommenttini, että Studio Feel Itistä kyllä vain hyvää sanottavaa. Häät tosin ovat vasta lauantaina, joten käyn sitten perumassa puheeni, jos tarvetta , mutta tähän mennessä kaikki on ollut tosi loistavaa. Kampauksen mulle tekee Hanna ja meikin Jessica. Koekampaus pysyi hyvin ja molemmat tuntuivat pääsevän heti juttuun siinä, mitä itse ajattelin. Tykkään kovasti paikan fiiliksestä ja koko henkilökunta on jotenkin niin aurinkoinen. Ovat myös tulleet tosi kivasti vastaan kaikissa pyynnöissä. Hoitoja en ole kokeillut, mutta saattaisin hyvinkin mennä tulevaisuudessa Estradi oli valitettavasti meidän päivänä varattu, mutta siitä oon tosi paljon tykännyt muuten. On mun mielestä aika edullinenkin verrattuna muihin näihin isoihin/suosittuihin paikkoihin Tampereella (jollen nyt ihan väärin muista). Sulhanen kävi tässä häiden alla kahdesti Tuomon parturoitavana siellä, ja molemmat olimme tyytyväisiä.
  6. Moikka, oma kommentti vielä. Mun sormus on Korukselta, ja sille taisi tulla keltakultaisena hintaa 1200e. Kaikki, mitä katselin, olivat 800-1200e, ja onhan se mullekin tosi iso hinta, mutta en ole itse mieluisempia mistään löytänyt. Asiakaspalvelu oli myös aivan erinomaista ja kaikesta annettiin todella asiantunteva kuva, korusepät olivat tosi mukavia ja heillä oli aikaa vastailla kysymyksiin ikuisuuksien ajan. Ehdottivat myös, mihin voisi lisätä timantteja tai poistaa, sekä ulkonäön että hinnan vuoksi. Useimmat sormukset olivat muokattavissa niin paljon kuin vain teknisesti on mahdollista. Suosittelen myös tuota kyselemistä, että mitä budjetilla saa.
  7. ^ Eihän toi voi olla enää todellistakaan Voi surkeus!
  8. On muuten mielenkiintoista, että oon kuullut, että joidenkin mielestä pitää vastata vain jos ei pääse, ja toisten mielestä, että pitää vastata vain jos pääsee. Siispä niistä, jotka eivät sano mitään, on paha päätellä. Käsittääkseni kuitenkin sekä VP että RSVP ovat alun perin tarkoittanut "vastausta pyydetään esteen sattuessa". Tällöin siis pitäisi olettaa, että vastaamatta jättäneet ovat tulossa. Itsestäni tuntuisi vain tosi oudolta mennä jonkun juhliin, siis edes kotibileisiin, mitenkään kuittaamatta, että "kiitti sain kutsun, oon tulossa". Piti vain sitä sanoa, kun vähän oon täällä törmännyt, että monet huolehtii siitä, kun ilmoittautumispäivään on enää viikko ja vieläkin on moni vastaamatta, että joskus järjestin leirejä, ja ekoilla kerroilla luultiin että tulee tosi pieni leiri, kun pari päivää ennen ilmoittautumista ei näyttänyt paljon ketään olevan tulossa. Kuitenkin ilmoittautumispäivänä ja sitä seuraavalla viikolla tuli liioittelematta yli puolet ilmoittautumisista. Monet vaan lykkää sitä ilmoittamista, vaikka olisikin päätöksen jo tehnyt... Käsi sydämellä, en oo itse palauttanut esseetä varmaan koskaan ennen deadlinea vaan aina just viime tipassa. No, tiedän että joku kyllä on. Tuolla edellisellä kappaleellani en toki viitannut näihin, jotka ei ole mitään maininneet, vaikka ilmoittautumispäivästä on jo useampi viikko.
  9. En oikein löytänyt asiaa tästä, enkä itse tiedä.. Mulla on käytettynä ostettu pesemätön puku, jonka ajattelin pesettää pesulassa ennen häitä siitäkin syystä, että tulee sitten kunnolla silitettyä eikä tarvitse kotona yritellä. Mitään isompaa tahraa tms. siinä ei ole, mutta tietenkin normaalit tummentumat helmoissa. Mietin vain, että missä vaiheessa tämä kannattaisi tehdä. Varmaankin pesuun kannattaa kesäaikana varata ainakin muutama viikko, mutta jos pesettää liian aikaisin, säilyykö puku hyvänä hengarissa? Kai nyt? Miks pitää huolehtia ihan tyhmistä asioista
  10. Tipzilla, olet kyllä ihan nimesi mukainen, ihan uskomaton. Wow.
  11. Meillä noin 6kk tai vähän yli tai alle, riippuu laskutavasta (on oma päivämääränsä ekalle "mennäänkö naimisiin" -keskustelulle, ekalle "mentäiskö oikeesti tänä vuonna naimisiin" -keskustelulle, ekalle sormustenkatselureissulle, sille päivälle kun sormukset ostettiin, sille päivälle kun muille kerrottiin, sille päivälle kun kihjalaisia juhlittiin). Tiedän että tää aika menee kyllä tosi nopeasti, mutta en olis itse jaksanut odottaa paria vuotta, kun päätös oli tehty. Mutta kukin tavallaan! Pakko sanoa tähän ylläolevaan "kihloissa vai ei" -keskusteluun, että mä ajattelin kyllä että me ollaan kihloissa jo silloin, kun oltiin vakavasti puhuttu siitä, että mennään naimisiin ja vähän jo siitäkin että miten jo milloin, vaikka silloin se oli vain meidän kahden välinen juttu, eikä ollut vielä mistään tarkoista suunnitelmista puhetta. Mutta sitten kun kuitenkin päätettiin, että kerrotaan siitä muillekin, ja päätettiin sit ostaa sormuksetkin, niin jostain syystä se tuntuikin isommalta jutulta. Sellaselta, että jotenkin tiesi varmasti että ollaan tosissaan. Itse asiassa, enhän mä tiedä oliko se sopimus ennen sitä, olishan toinen voinut sanoa että "mehän vaan pyöriteltiin asioita". Sit kun kerrottiin muille, niin jotenkin sitä kautta varmistui, että molemmat on aika varmoja tästä. Ja itekkin huomasi että oma ajattelu muuttui, silleen että "joo tosiaan, oon menossa naimisiin". En osaa selittää. Mutta tosiaan, kaikki parit tekee niinku itselle parhaalta tuntuu, silleen se parhaiten menee
  12. Kiitos vastauksista, täällä on kivaa porukkaa kun kaikkiin kysymyksiin tulee kivoja vastauksia eikä sellasta "kuin et tällastakaan tiedä" tai "miks mietit noin tyhmää juttua"! Sovittelin tänään monta pukua, ja totesin, että olkaimeton näyttää parhaalta, kun yläosa on oikeen kokoinen. Ainakaan tällä kertaa en löytänyt yhtään olkaimellista, josta olisin tykännyt (siis nimenomaan yläosasta en tykännyt, vaikka helma oliskin ollut hyvä). Hääpuku on niin eri asia kuin jokin H&M:n tuubitoppi - kun katse muutenkin kiinnittyy eri kohtaan kuin siihen ihoon puvun yläpuolella, niin se olikin musta ihan ok. Ja huomaa, että laadukkaat puvut on oikeesti vähän eri juttu. Mutta kiitos, ja Tipzillallekin onnea etsinnöissä (jos siis olit etsimässä, jos ymmärsin oikein)
  13. Oonko väärässä, vai onko hääpuvut nykyään tosi usein olkaimettomia? En oo vielä sovittanut mitään, mutta kun oon kuvia katsellut ja miettinyt, on tullut sellanen fiilis, että näin olisi. Ongelmani on, että tuntuu että leveiden hartioiden kanssa sellanen ei mulle sovi. (Mitat on 102-89-76-90). Näytän joltain amazon-mimmiltä muutenkin, enkä mielelläni näitä enää tästä korostaisi . Onko kellään näppärää mielipidettä, millasta pääntietä kannattaisi katsella? Halterneck on ehdoton nou-nou, mutta paidoissa mulle yleensä sopii kuitenkin suht avara pääntie, v-aukko yleensä taas ei (vaikka jotkut naistenlehden artikkelit väittää, että se kävis just tälle vartalotyypille). Pitäis varmaan olla olkain tai olkaimet? Hihat? Mitenhän off-shoulder? Käsivarret sinänsä saa näkyä, jos pikkusen ehdin treenata ennen kesää. Toivon että muutenkin pudotan pari kiloa. Jep, täytyy käydä sovittelemassa, niin varmaan selviää sitten, mikä sopii parhaiten