nora_elokuu

Aktiivijäsen
  • Viestit

    63
  • Liittynyt

  • Viimeksi vieraillut

Tietoja käyttäjästä nora_elokuu

  • Taso
    Juniori

Profile Information

  • Gender
    Female
  • Paikkakunta
    Helsinki
  1. Meillä oli häät 16.8.2014 ja lähetettiin kutsut kesäkuun alussa, ilmoittautumisaikaa oli heinäkuun loppuun. Hyvin toimi Kutsuja lähti 140 hengelle ja häitämme juhli kanssamme 110. Muutamaa ulkomailla asuvaa sukulaista varoitimme jo etukäteen tulevista häistä hyvissä ajoin kun olimme muuten puheissa ja joo, kyllähän lähipiiri tiesi ihan ilman kutsuakin milloin häät tulee olemaan.
  2. Me maksettiin Vivaldi-salista (Helsinki, Mannerheimintie) tilavuokraa 500 € ajalta 16-06. Tilaan mahtui hyvin meidän 110 hengen hääväki ja illalla bändi soitti ja tanssilattia saatiin poistamalla pari pöytää. Hintaan kuului kaikki kalusteet ja loppusiivous. Erikseen tulivat tuohon päälle ruuat ja henkilökunnan palkat sekä videotykin käyttö. Pöytäliinat taisivat olla vähän yli 100€. Kaikki toimi hyvin ja juhlittiin häitä puoli neljään asti aamulla. Vanhempani menivät seuraavalla viikolla hakemaan ylijääneet alkoholit sekä muut "lost and found" -löydöt paikan päältä Tosiaan, omat viinat ok mutta catering heidän kauttaan. Sekin toimi hyvin, menuvaihtoehtoja oli toistakymmentä ja hääkakku kuului menun hintaan (n. 40 €/hlö). Menuita sai yhdistellä ja hääkakkuvaihtoehtoja oli ainakin kymmenen ja tilavuokraan kuului ilmaiset kakkumaistajaiset keväällä. Suosittelen, loistava sijainti, pistämätön mahdollisuus juhlia häitä aamuun saakka tarvitsematta murehtia siivouksesta! Tyylikäs tila. Hyvä äänentoisto!
  3. emina; älä pelkää, että pröystäilet, meillä menee n. 13.000€ meidän 109 hengen häihin Helsingissä. Olen tehnyt itse kaiken minkä pystyn, hommannut käytettynä yhtä sun toista ja loput kilpailuttanut tarkasti. Paljon ollaan saatu suhteilla vähintään sopuhintaan (kutsut, bändi, meikkaus, valokuvaus jne,). Myönnän, että olen hommannut vaan laatua, eli mitään voileipäkakkuja ei meidän häissä nähdä, ja halusin myös juhlan olevan luonteeltaan tyylikäs, eli tilaksi ei kelpaa mikään jumppasali. Mutta ei mitään luksusta kuitenkaan. Ei tule mitään kummempaa ohjelmaa jne. Juomat Virosta. Puvun ostin edullisesti käytettynä, joskin upean sellaisen Kyllä niitä euroja silti vaan menee. Mutta enpä keksi parempaakaan käyttöä tälle rahalle Ja rahaa saa aina tekemällä lisää!
  4. OT:ksi menee, mutta.. Siis tosiaanko meinaatte "antaa" kaikille vieraille avec-kutsut? Että kaikki nyt sinkut saavat tuoda jonkun seuralaisen? Vai ettekö tiedä sukulaisista ja ystävistä, kenellä on kumppani ja kenellä ei? Olisi kyllä aikas paljon helpompaa tehdä se vieraslista kutsuttavista sis. kumppanit. Puhumattakaan siitä, että ei ole kovinkaan kohteliasta kutsua vakiintuneita pariskuntia "Matti Meikäläinen avec" kutsulla, vakiintuneen puolison pitäisi olla aina kutsuvieras, ei seuralainen. Käyttämällä avecia helposti aiheuttaa tälle kumppanille sen tunteen, että teitä ei vähääkään kiinnosta heidän parisuhteensa, ette arvosta häntä koska ette vaivaudu edes puolison (hänen) nimeä selvittämään kutsua varten ja että hän, teidän ystävänne tai sukulaisenne pitkäaikaisena kumppanina on teille saman veroinen (ja häihin yhtä toivottu) ihminen kuin Matin naapurinmamma, jonka siis Matti voi halutessaan myös avec-kutsun merkeissä ottaa seuralaisenaan mukaan. Tosin, voihan olla toki, että jos on paljon sinkkuja (esim nuoria, vakiintumattomia kavereita ja serkkuja yms) niin muodostuu suuri joukko ihan näistä sinkkujen seuralaisistakin. Jep, minäkin samaa mieltä. Me ei avec-kutsuja lähetetty senkään takia, että mielestäni häät, myös isot sellaiset, ovat intiimi juhla. En itse vieraana haluaisi joutua esittelemään itseäni morsiusparille ja ikään kuin selitellä miksi olen paikalla. Tämä oli meilläkin nyrkkisääntönä. Häihimme tulee näillä näkymin 112 vierasta, ja voimme laskea heidät kaikki lähipiiriimme. Työkaverini kutsuin porukkana ilman aveceja, vaikka osan heistä tyttöystävät/vaimot/miehet/poikaystävät ovatkin tulleet tutuksi, mutta oli helpompi kutsua työporukka sellaisenaan. Onneksi kukaan ei alkanut vänkäämään vastaan kesäheilansa puolesta
  5. Eatos (http://www.eatos.fi/). Tunnelmaltaan tosiaan hieman "lounasravintolamainen", modernimpi kuin meksikolaisissa yleensä, eli sombreroja ja värikkäitä seinävaatteita et täältä löydä, mutta pistämätön ruoka, drinkit ja palvelu! Myös ulkona syöminen onnistuu, heillä oli terassi käytössä Suosittelen 100%
  6. No niin - viikonloppu takana ja maailman täydellisimmän polttarit! Mun polttariporukka koostui 11 jäsenestä, joista kaksi oli poikia. Ystävyys ei katso sukupuolta ja mun mielestä idioottimaista olisi yrittää järkätä vaan tyttöjen juhlia kun kerta muutama paras ystävä on poika. Niin, ja kaasoni on myös miespuolinen... Kaasomies siis Mutta, lauantaiaamuna olin juuri kaatamassa itselleni aamukahvia kun ovikello soi, ja oven takana seisoo Jarmo "Seppo Taalasmaa" KoskI! Jarmo/Seppo siinä lakaisi mun etupihaa ja teki muitakin talonmiehen hommia. Kysyi, että lähdetäänkö ajelulle Samalla poikaystäväni kantoi hänen pakkaamansa tavarat mulle pihalle ja hypättiin Sepon kanssa hienoon katumaasturiin. Takapenkillä siemailtiin kuohuvaa, juteltiin hänen urastaan, näyttelijäntyöstä ja teatterista ja mietittiin, että mihin mahdan olla menossa. Todella mukava henkilö ja herrasmies! Minut jätettiin kyydistä puistossa meren rannalla jossa näkyikin piknikillä tuttuja naamoja. Nautittiin ihana brunssi, mulle oltiin tehty omat "hääastiat" ja myös skumppapullojen etiketit oli muokattu teemaan sopiviksi. Sain mukaani myös tehtäväkirjan josta suoritin sitten erinäisiä tehtäviä pitkin päivää; pidin puistossa opastetun turistikierroksen (olen tehnyt töitä matkaoppaana) sekä kyselin yhtä sun toista neuvoa matkan varrelle osuneilta onnettomilta =) Testasin myös erään ohikulkijan kanssa häävalssin sujuvuutta jne jne. Puistosta siirryttiin rantaan jossa to-del-la kuuma mieshenkilö opasti meidät SUP-lautojen päälle ja pääsimme muutamaksi tunniksi SUPpailemaan Rajasaaren ympäri. Käytiin myös uimassa laudoilta käsin ja ohjasin jooga-liikkeitä ystävilleni (olen myös vetänyt jumppatunteja sivutyönä). SUPpailun jälkeen pakkauduimme autoihin ja minut ajettiin Kaivopuistoon, jossa hyvin nopeasti tajusin, että edessä olisi Suomen korkein benji-hyppy!! TÄYDELLISTÄ! Minulla oli muuten koko päivän ajan Go Pro -kamera otsassa, joten saadaan hyvä dokumenttivideo koostetuksi häihin Poikaystäväni siskon mies on kamerapuuhastelija ja graafikko, hän suunnitteli kutsumme ja ilmeisesti nyt parhaillaan editoi polttarivideota Benjihyppy oli mahtava! Kaikki sujui todella hyvin ja ystäväni pitivät huolen, että olin syönyt ja juonut (mutten liikaa) ennen hyppyä niin ei tullut yhtään huono olo, päin vastoin: adrenaliini virtasi! Hypyn jälkeen juuri tämä samainen kameramies eli tulevan kälyni mies tuli hakemaan minut kyytiinsä Vespalla, ja ajelimme sitten maisemareittiä pitkin Arabianrantaan, jossa meitä odotti kattoterassi saunoineen, lisää kuohuvaa ja pientä syötävää. Saunassa minulle tehtiin perinteiset morsiustaiat (istuin havuilla, pestiin suolalla ja jauholla) ja pääsin laittautumaan iltaa varten. Vietettyämme tarpeeksi aikaa saunatiloissa lähdimme kohti keskustaa jossa menimme syömään ihanaan meksikolaiseen ravintolaan, ei mitään perus Cantina West -meininkiä (ei sitäkään vastaan olisi mitään ollut) vaan fine dining -meksikolaista johon rakastuin täysin! Margaritoja ja komeita tarjoilijoita joiden kanssa pääsin myös virkistämään espanjan kielen taitoja. Syötyämme siirryimme Le Bonk -yökerhoon josta meille oli varattu kattoterassilta iso pöytä. Kuohuvat odottivat jääsangoissa. Pääsin myös ottamaan itsestäni kuvia dj-korokkeella tanssikansa takanani Sain myös polttarikirjaani onnentoivotuksia ja neuvoja rakkauteen itse Antti Tuiskulta, sekä paljon yhteiskuvia <3 <3 <3 Pilkun jälkeen lähdettiin vielä neljän kaverini kanssa katsomaan auringonnousua rantaan (haettiin yksi viinitonkka mukaan). Taisin olla kotona yhdeksän aikaan aamulla. Olen niin onnekas! <3 Pidin itse ohjelman lisäksi siitä, ettei missään vaiheessa ollut kiire, homma oli erittäin hyvin hanskassa, ei myöskään tullut mitään odottelua missään vaiheessa tai epätietoisuutta, ruokaa ja juomaa oli koko ajan niin ihmiset eivät simahdelleet kesken. Mukana oli myös kaksi raskaana olevaa naista ja hekin olivat mukana kaikessa, toinen yökerhossakin. Eli oli suunniteltu ohjelmaa joka ei pyörinyt vain viinanjuonnin tai baareissa juoksemisen ympärillä. Alle kolme viikkoa häihin!
  7. Tässä meidän kutsu! Ei haluttu mitään runoja tai pidempiä jaaritteluja ja myös raikkaan rennon yleisilmeen joten olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen! <3 Takaa tuo kortti on sinivalkoraidallinen jota koristaa meille suunniteltu "häälogo" Logosta on myös teetetty erikokoisia tarroja joita voimme käyttää hääpaikan materiaalien koristeluun.
  8. Tuon photoboothin toteuttamiseen menee meillä 20 eur (erittäin kattava rekvisiittapaketti käytettynä) joten haluttiin se ehdottomasti mukaan kun ei maksa juuri mitään. Kameroita löytyy omasta takaa ja lisäksi valokuvaaja on kuvaamassa myös boothilla. Yksi tän kesän halpoja mut kivoja ohjelmia! No joo, maksaahan toki kuvien teettäminen sitten n. 0.10 €/kuva Näissä säästettiin: - isän avoauto hääautona - tuttu valokuvaaja - juomat Virosta - ei hääkarkkeja (en oo koskaan tajunnut mitä varten niitä annetaan?) - teen itse paikkakortit - tuttu graafikko suunnitteli ja painatti kutsut - hääkakku (2 erilaista) kuuluu meillä illallisen hintaan - ei koristella kirkkoa - ei kukkia pöytiin vaan itse taittelemani origamilinnut roikkumaan oksiin (origamipaperit 200 kpl maksoi 16€) - teen ja printtaan itse kirkko-ohjelmat - ei ohjelmalehtisiä jatkoilla - photobooth-rekvisiitat käytettynä, boothille omat ylimääräiset kamerat kotoota - tuttu kampaaja ja meikkaaja sopuhintaan - ennen ja jälkeen bändin (sekin tuttu sopuhintaan) musiikki Spotifysta - tuikkukipot yms. ylimääräiset astiat kuuluvat tilavuokran hintaan - ostin pukuni käytettynä - sulhaselle vuokrataan saketti - ei save the date -kortteja - juhlapaikan koristelu minimissä - ei mitään väriteemoja tms. - tienvarsikyltit ja pöytäjärjestys tehdään itse, materiaalit maksavat yhteensä n. 30 € Ja mitäköhän vielä? Kyllä tällä listalla kerää jo kiitosta sulhaselta =)
  9. T.I. mikäli tarkoitit Pachelbelia niin meillä sama, aivan ihana tuo D-Duurin kaanon!
  10. Jep, siis juuri palasinkin vastaamaan omaan kysymykseeni, että poikkesin Kampin Askarellissa ja ostin sieltä paria eri tyyppistä A3-kokoista pahvinpalaa, olisko ollut n. 5 €/pala. Hyvä juttu, ja jos tarviin lisää niin voin käydä vielä Sinellissä, kiitos vinkistä!
  11. Hei, mistä olette löytäneet pk-seudulta paksua pahvia, esim. tienvarsikyltteihin, "Just married" -kyltteihin, pöytäkarttaan jne. Kävin eilen K-Raudassa mutta siellä oli vain vanerilevyä, joka painaa kuin synti, eli esim. photoboothiin isojen puhekuplien taustaksi hieman hankala - paksu pahvi olisi parempi ja 10 kertaa kevyempi. Kiitos kaikista vinkeistä!
  12. Meille ei myöskään leikkejä, ei vaan jotenkin sovi meille vaikkei olla ujoja tai huumorintajuttomia Ihmiset kuitenkin häiden jälkeen usein kuulee valittelevan että "en kerennyt yhtään jutella Miran kanssa" tai "ai Pekkakin oli siellä, en kerennyt edes näkemään!", joten päätettiin karsia ohjelma minimiin jotta ihmiset saa seurustella vapaasti. Dinnerin jälkeen meille tulee kyllä bändi ja loppuyö jatketaan sitten oman musan tahdissa bileitä. Puheita saa pitää aina kun jollakin on jotain sanottavaa. Morsiamenryöstöä ja hääkimpun heittoa vastaan mulla ei ole mitään, ne varmaan tullaan illan aikana näkemään mutta siihen ne perinteet saavatkin sitten loppua.
  13. Charles-Marie Widor: Toccata. Lähdetään vauhdilla ja tyylillä! Sama lähtömusiikki kuin Williamin ja Catherinen kuninkaallisissa häissä muuten Upea!
  14. esssie, minun kaasomies asuu Lapissa Me itse asumme ja häät pidetään Helsingissä. Ei ole tuottanut ongelmaa, hän on hyvin pysynyt mukana suunnitelmissa tiiviin chattailyn ansiosta ja tulee ensi kuussa tiistaina Helsinkiin kun häät on lauantaina, eli hyvin keretään viedä käydä kaikki läpi ja järjestää kaikki kuntoon. Toinen kaaso (siskoni) ja molemmat bestmanit ovat Helsingissä. Kaasomieheni on asunut Lapissa jo useamman vuoden, eli ei ole ollut mikään yllätys kesken hääjärjestelyjen. Kaikki siis varmasti hoituu kuten pitääkin Ja muutenkin, kun kyseessä on miespuolinen kaaso, niin en odottanutkaan apua esim. pöytäkoristeiden jne. teossa, teen hyvin pitkälti kaiken itse mutta siskoni auttaa askartelun kanssa mitä on tarvis.
  15. Oma sukunimeni on Alavuo, joita on Suomessa vain alle 30 tällä hetkellä. Pidän sukunimestäni myös sen takia, että matkustelemme paljon ja Alavuo taipuu ympäri maailmaa melko sujuvasti (arabimaissa jopa muotoon Al-Avuo, hahhah). Lisäksi sukunimeni on niin lyhyt, että nimeni mahtuu vaivatta kaikkiin lomakkeisiin, ja sähköpostiosoitekin on ihailtavan lyhyt. Mutta nyt elokuussa minusta tulee Lähdesmäki. Ä:n pisteitä! Pitkä sukunimi! Sekaantuminen Lähteenmäkeen, Lehtimäkeen, Lähdemäkeen jne jne... Lisäksi Lähdesmäkiä löytyy Suomesta 790. Onneksi ei sentään tietääkseni ketään kenellä on sama etunimi kuin minulla Siltikin aion nimen vaihtaa, sehän on kuitenkin vain nimi, ja haluan kyllä, että jos/kun perhettä siunaantuu niin meillä kaikilla olisi sama nimi. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta tuo jonkinlaista perheromantiikkaa minun elämääni <3 Lähdesmäki on kyllä mielestäni kaunis nimi, mutta en malta odottaa, että pääsen tavaamaan sitä ympäri maailmaa =)